Koyaanisqatsin seuraajaksi rakentui Powaqqatsi (1988), merkittävästi vähemmän nähty teos. (Kopion kuntokin oli silmiin pistävästi Koyaanisqatsia parempi.) Godfrey Reggion kokonaisnäkemys pitää kuitenkin yhä, ja Powaqqatsi on merkkiteos siinä missä edeltäjänsäkin.
Siinä missä ensimmäinen osa perustui nopeutetulle kuvalle ja yleiselle vimmalle, toinen osa luodaan silmien eteen suurelta osin hidastetuin kuvin. Reggio menee nyt myös lähelle ihmistä eikä epäpersonifioi yksilöitä. Koska käsityö on hallittua ja hyvin, hyvin kaunista, ei voi pitää edes yllätyksenä yksioikoisia syytöksiä mainoselokuvaestetiikasta. Mahdollisesti kaivattiin poleemisempaa lähestymistä - mutta Reggio toimii hienovaraisemmin.
Koyaanisqatsi pitäytyi lähes yksinomaan USA:n rajojen sisällä. Powaqqatsi liikkuu lähes kaikissa maanosissa. Erityisesti kuvataan ihmisiä Etelä- ja Väli-Amerikassa, missä maatalous on huomattavassa roolissa. Edeltäjän tapaan Powaqqatsi jakautuu tarkkaan laskettuihin osiin, mutta tällä kertaa keskimmäinen, kolmas, kela jakautuu kahteen jaksoon. Reggio tutkii kussakin osassa ihmisten elämäntapoja eri näkökulmista. Raflaavaa leikkausta "modernia" elämäntapaa hallitsevaan ja kommentoivaan mainoselokuvavirtaan voi pitää hieman ongelmallisena, mutta sen solahtamisessa osaksi kokonaisuutta auttaa summattomasti Philip Glassin musiikki.
Glass onnistuu luomaan jatko-osaan enemmän kuin pätevän musiikillisen "kertojanäänen" klassikoksi nousseen Koyaanisqatsin rinnalle. Levyllä Powaqqatsi ei kuulosta aivan yhtä kiinnostavalta kuin Koyaanisqatsi, mutta valkokankaalla vaikutus on samaa luokkaa. Hallitseva pääteema on varmaankin säveltäjän uran juhlavin ja ekstaattisin. Musiikin uskomatonta dynaamisuutta kuvien yhteydessä korostaa entisestään rikas soitinnus, jossa etelä-amerikkalaiset vaikutteet edelleen kuuluvat.
Hopinkielinen sana 'powaqqatsi' merkitsee "elämäntapaa, joka käyttää muita elämänmuotoja omaansa hyödyttääkseen". Tästähän maailmanmenossa on aika lailla joka tasolla kyse. Tämä on osoitettu monessa yhteydessä monet kerrat, mutta harvoin yhtä tyylillä kuin Powaqqatsissa. Jälleen Reggio luo mukaansa tempaavan puhtaan elokuvan teoksen, jota voi tarkastella erilaisissa mielentiloissa ja elämäntilanteissa aina uusia näkökulmia löytäen. Sen lisäksi nämä taidokkaisiin kuviin tallennetut unohdetut ihmiset ansaitsevat tulla muistetuiksi. Kuin kalliopiirrokset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti