.jpg)
On lokakuu ja minusta näkee sen. Kauhun kuukausi on käsillä myös Monroessa. Vietämme kauhun kuukautta ties kuinkahan monennetta kertaa jo peräkkäin. 31 päivää ja vähintään se 31 kauhuelokuvaa on ollut meidän pyrkimys ja siihen on joka kerta pystytty.
Mutta miksi vain kauhun kuukausi? Miksei komedian kuukausi tai toiminnan kuukausi? No, yritetään purkaa sitä tähän. Aloitetaan ajankohdasta. Kauhun kuu on siis lokakuu, joka on Suomessa tunnetusti kylmä, pimeä ja aletaan pikkuhiljaa valmistautumaan väistämätöntä kylmää talvea kohti. Ajankohta symboloi melko suoraan luonnon kuolemaa. Lehdet tippuvat maahan ja kaikki mikä kesästä teki mahtavan, katoaa pois. Ja koska on niin kylmää ja pimeää niin sisällä on kiva vaan katsella leffoja. Halloween tai Pyhäinpäivä on myös nurkilla ja niissä on vahva kuoleman läheisyys myös mukana.
Toinen merkittävä syy lienee juurikin tämä genre. Sanotaan, että on kaksi genreä, jossa voi vain joko todella onnistua tai todella epäonnistua. Toinen niistä on komedia ja toinen on kauhu. Jos et onnistu naurattamaan tai pelottamaan niin olet epäonnistunut työssäsi. Kauhuelokuva on harvoja genrejä, jotka sopii "kaikille". Tarkoitan, että opimme katsomaan kauhuelokuvia jo kauan, ennenkuin olemme nähneet oikeasti ainuttakaan kauhuelokuvaa, eli painajaiset. Kaikki näkevät painajaisia. Ja kauhuelokuvat ovat meidän kollektiivinen yhteinen painajaisemme. Kauhuelokuvat varsinkin elokuvateatterissa voivat tehdä hyvinkin suuren vaikutuksen kun pelkäämme yhtä aikaa kaikki samaa. Ja mikä onkaan pelottavampaa kuin se, että me kaikki pelkäämme. Tokihan me kaikki emme pelkää, koska osa on vaan niin turrutunut, etttei mikään tunnu miltään.
Kolmas tekijä on tunne. Puhutaan paljon siitä, että meillä on kauheasti tunteita. Että esimerkiksi rakkaus on tunne. Tavallaan se onkin. Mutta minusta rakkaus on vain ilon tunne. Oikeita tunteita on vain muutama; suru, viha ja pelko ovat ehkä vahvimmat. Ne on tiloja, joissa tunne ottaa vallan. Surua on vaikea peittää, kuten myös vihaa. Mutta pelon tunne on myös voimakas. Pelko on myös tunne, jota ei voi hallita. Kukaan ei halua todellisuudessa pelätä mitään aidosti. Mutta meitä kiehtoo se että voimme tuntea pelkoa turvallisissa olosuhteissa. Kuten vuoristoradassa tai elokuvateatterissa. Elokuva voi myös tuoda ilon, surun ja vihan tunnetta. Mutta ainakaan minä en halua hakea surua ja vihaa elokuvista. Mutta miksi sitten vain pelon tunnetta haetaan niin, että siitä jopa maksetaan? Tähän lienee sama syy miksi näemme painajaisia. Me haluamme opetella hallitsemaan pelkojamme. Maailma on paha paikka ja meillä kaikilla on jotain pelättävää aina. On se sitten läheisten kuolema tai lopulta se omamme. Syksy tulee meille kaikille jossain vaiheessa.
Ja tähän voi jatkumona se neljäs syy. Kokonainen kuukausi kauhuelokuvia saa meidät unohtamaan tosielämän kauhut. Ei tarvitse kun uutiset katsoa niin paljon pelottavampia asioita tapahtuu maailmassa koko ajan. Kauhuelokuvat ja kauhusarjat toisaalta samaan aikaan ammentaa todellisista tapahtumista tarinoita. Sarjamurhaaja Ed Gein valmisti uhreistaan itselleen vaatteita, astioita, huone- ja tarvekaluja. Alfred Hitchcock teki hänestä elokuvan jo vuonna 1960 eli Psykon. Samasta henkilöstä ovat saaneet myös inspiraation Teksasin moottorisahamurhat ja Uhrilampaat.
Monroe lähtee tänä vuonna taas kauhuelokuvien pariin, mutta yritämme käydä myös hieman kauhuelokuvan historiaa. On Universalin klassikkokauhua, 1922 vuoden Nosferatua ja muuta. Skaala on laaja tänäkin vuonna.
Monena vuonna on Monroeen tullut kyselyä, että missä näitä meidän elokuvia voisi katsella. No, tekijänoikeussyistä emme voi järjestää mitään julkisia näytäntöjä, mutta Monroe avaa tänä vuonna ovensa niille uteliaille, joita kiinnostaa tulla joskus katsomaan meidän kanssamme kauhua. Eli jos olet kiinnostunut tulemaan joku ilta mukaamme, niin laita sähköpostia, viestiä Facebookin tai Instagramin kautta niin ilmoitamme tarkemman ajan ja paikan.
Tätä myöten hyytävää kauhukuuta!
