keskiviikko 24. marraskuuta 2021

Linnunpelätit nokittavina

 Jerry Schatzbergin Variksenpelätin (Scarecrow)

Pohjimmiltaan Amerikka on traaginen paikka. Siksi kaikki suuret amerikkalaiset tarinat ovat tragedioita. Suurin osa Kauppamatkustajan kuoleman muunnelmia. Tästä helmiketjusta löytyy myös vuoden 1973 Kultaisen Palmun voittaja, Variksenpelätin eli Scarecrow.


Tragedian kammo tekee Amerikasta viihdyttävimmän kansakuntien joukossa. On loputtoman kiehtovaa seurata optimismin uusiutuvalla polttoaineella käyvän kansan hakkaavan päätään vasten realiteettien murtumatonta seinää todellisuuspakoisessa amok-juoksussa. Yksituumaista suunnitelmaansa toteuttaen he kääntävät katseensa aina eteenpäin ja tekevät kaikkensa ollakseen muistamatta menneisyyttään. Tämä ei onnistu pelkällä tahdonvoimalla, joten amerikkalaiset ovat luoneet vertaansa vailla olevan koneiston, joka tuottaa korviketodellisuutta viihteen muodossa fantastisella tehokkuudella. Kamppailu todellisuuden lainalaisuuksia vastaan synnyttää kitkaa, joka toisinaan kiehauttaa ilmoille henkeäsalpaavaa draamaa ja suurta komediaa, jossa hehkuu kirkas ja tosiasioiden edessä tehoton ironia.

Max (Gene Hackman) kömpii laajakuvaan suoraan pellolta kuin henkiin puhallettu linnunpelätti ja jää jumiin heti ensimmäiseen piikkilanka-aitaan, joka erottaa sivistyksen periferiasta. Ainoa todistaja Maxin kamppailulle on tien vieressä liftiä odottava Lionel (Al Pacino). Alkuun peukalokyydin tarve tekee näistä kahdesta toistensa kanssa kilpailevat viholliset, mutta tuntien vieriessä maantien laidalla sikiää silkasta ihmiskontaktin tarpeesta kumppanuus ja kaveruus. Teatterimaailmassa uransa pääasiassa tehnyt käsikirjoittaja Garry Michael White on taatusti lukenut muutakin Beckettiä kuin Godot'n.

Tšehovkin on tutkittu, sillä molemmat kaverukset ovat "tarpeettomia ihmisiä": toinen on juuri vapautunut kiivas linnakundi, toinen on viettänyt vuosia merillä vanhemmuuden vastuuta pakoillen. Näiden vuosien aikana maailma on kääntänyt heille selkänsä ja unohtanut. Mutta Maxilla on vankilassa kehitetty suunnitelma autopesulan perustamisesta Pittsburghiin, joten sinne vie matka, ja jo tarinan alussa aavistaa, ettei sinne asti taideta koskaan päästä. Ainakaan kahdestaan.

Kaikista 60- ja 70-luvun taitteen hienoista amerikkalaisista vastakulttuurielokuvista, jotka kuvaavat Yhdysvaltoja marginaaliin sysättyjen näkökulmasta ja yleensä tien päällä (Rajut kuviot, Keskiyön cowboy, Monte Hellmanin Two-Lane Blacktop, Pitkät jäähyväiset), Variksenpelätin on Hellmanin pääteoksen rinnalla abstrahoiduin: vain tuossa kiihdytyskisojen alakulttuurista ammentavassa impressiossa saamme tietää päähenkilöistä vähemmän kuin Variksenpelätissä. Ja miksei? Eivät Max ja Lionelkaan halua liiemmin mennyttä muistella. Emme saa tietää kuin hämärän vihjeen kautta, miksi Max joutui niin pitkäksi aikaa poseen. Tiedämme vain, että hän ei rakasta ketään eikä välitä kenestäkään.

Sillä Max uskoo, että linnunpelätti seisoo pellolla, koska varikset pelkäävät sitä. Vaan Lionelpa näkee toisin. Nuorempi, elämäniloinen hunsvotti väittää, että varikset pelättimen nähdessään repeävät nauruun ja unohtavat hykertelyssään koko pelätin vartioiman pellon.

Max: The god damn crows are laughin'?
Lionel: That's right, they're laughin' their asses off. And then they say, "Well, that ol' farmer Jo down there, he's a pretty good guy. He made us laugh, so we won't bother him any more."

Kummalla pääsee pidemmälle, pelottelulla vai pelleilyllä? Siinä asian ydin, ja tätä käsitellessään elokuva on parhaimmillaan, varsinkin, kun Maxin murtumattomaksi luultu misantrooppinen kuori alkaa osoittaa yllättäviä pehmenemisen merkkejä. Mutta millä hinnalla?


Amerikassa on varmaan hienoa elää rikkaana, mutta ankeaa olla köyhä. Variksenpelätin on matka halki postikortin kääntöpuolen yömajasta ja vankilasta toiseen umpimielisten tavaravaunujen kyydissä pummaten. Siinä ei loppujen lopuksi ole muuta kuin kaksi luuseria, jotka ovat omaksuneet eri elämänasenteet. Ohjaaja, valokuvaajana aloittanut Jerry Schatzberg, oli jo keski-ikäinen elokuvaan siirtyessään. Hän ei ole tehnyt kuin 11 elokuvaa, joista vain kaksi ensimmäistä maineikkaita: Variksenpelätintä edelsi vahvemmin elämään jäänyt Paniikki piikkipuistossa, siinäkin pääroolissa Pacino. Hienoudestaan huolimatta Variksenpelätti tuntuu jotenkin yhteismitattomalta valinnalta Palmulla laakeroitavaksi; mutta vuonna -73 ilmassa oli muutenkin jotain outoa, sillä Schatzberg jakoi Palmun toisen, vielä unohdetumman englanninkielisen teoksen kanssa, joka oli brittiläinen Palkkalainen (ohjaus Alan Bridges).

Kultaisesta Palmusta ja mielettömän lahjakkaista supertähdistään huolimatta Variksenpelätin jäi lopulta täysin vaille huomiota Oscar-kilpailuissa, ja jotenkin sen ymmärtää. Siitä on vaikeaa osoittaa virheitä, on vain niin, että joukko muita samaan aikaan ilmestyneitä elokuvia ilmaisi samat asiat vielä terävämmin, vielä syvemmältä alusnahkaa raapaisten. Älykkyydestään ja empatiastaan huolimatta Variksenpelätin ei ole missään vaiheessa niin hyvä kuin aivan alussa ja aivan lopussa.

Teoksesta jää mieleen kuitenkin verraten paljon: tiheä tunnelma, näyttelijäsuoritukset, hienostunut vertauskuvallisuus, muutamat kiteytyneet kohtaukset sekä kaiken yhteen sitova kuvaus. Variksenpelätin on yksi niistä töistä, joiden takia 50-luvulla Unkarista Yhdysvaltoihin loikannut Vilmos Zsigmond on peräpeilistä katsottuna 1970-luvun amerikkalaisen elokuvan vaikutusvaltaisin elokuvaaja. Mestarin muihin vuosikymmenen merkkitöihin lukeutuvat mm. McCabe & Mrs. Miller, Syvä joki, Pitkät jäähyväiset, Kolmannen asteen yhteys ja Kauriinmetsästäjä.

"Nehän elää vielä." Vilmos poistui viisi vuotta sitten korkeassa iässä ja 91-vuotias Hackman jättäytyi eläkkeelle vuonna 2004, mutta 81-vuotias Pacino porskuttaa ja nähdään tuota pikaa House of Guccissa - ja hiljattaisessa haastattelussa 94-vuotias Schatzberg paljasti kenties haluavansa tehdä vielä kerran kiellon päälle yhden elokuvan. Siihen ei ole nokan koputtamista.

perjantai 15. lokakuuta 2021

Columbon murhaajatähdet


 

Tämä on lista kaikista Columbon murhaajista.


1. tv-elokuva, 1968: Gene Barry
2. tv-elokuva, 1971: Lee Grant

1. kausi (1971-72)

1. jakso: Jack Cassidy (ohj. Steven Spielberg)
2. jakso: Robert Culp
3. jakso: Eddie Albert
4. jakso: Ross Martin & Rosanna Huffman
5. jakso: Susan Clark
6. jakso: Roddy McDowall
7. jakso: Patrick O'Neil

2. kausi (1972-73)

1. jakso: John Cassavetes
            * Pat Morita sivuroolissa
2. jakso: Ray Milland
3. jakso: Robert Culp
            * Dean Stockwell uhrina
4. jakso: Richard Baseman & Honor Blackman
            * John Williams uhrina
5. jakso: Anne Baxter
6. jakso: Leonard Nimoy
7. jakso: Laurence Harvey
8. jakso: Marin Landau

3. kausi (1973-74)

1. jakso: Vera Miles
            * Martin Sheen uhrina
2. jakso: Donald Pleasence
3. jakso: Jackie Cooper
4. jakso: Robert Culp
5. jakso: Jack Cassidy & John Chandler
            * Mickey Spillane uhrina
6. jakso: Jose Ferrer
7. jakso: Johnny Cash
            * Ida Lupino uhrina
8. jakso: Richard Kiley

4. kausi (1974-75)

1. jakso: Robert Conrad
2. jakso: Dick Van Dyke
3. jakso: Patrick McGoohan
4. jakso: Robert Vaughn
5. jakso: Oskar Werner
6. jakso: George Hamilton

5. kausi (1975-76)

1. jakso: Janet Leigh
2. jakso: Hector Elizondo & Sal Mineo
3. jakso: Patrick McGoohan
            * Leslie Nielsen uhrina
4. jakso: Ricardo Montalban
5. jakso: Jack Cassidy
6. jakso: Fred Draper
            * Robert Vaughn uhrina

6. kausi (1976-77)

1. jakso: William Shatner
            * Walter Koenig sivuosassa
2. jakso: Joyce Van Patten
3. jakso: Theodore Bikel
            * Jamie Lee Curtis pikkuroolissa

7. kausi (1977-78)

1. jakso: Ruth Gordon
2. jakso: Louis Jourdan (ohj. Jonathan Demme)
3. jakso. Trish Van Devere
4. jakso: Nicol Williamson
            * Kim Cattrall sivuroolissa
5. jakso: Clive Revill

8. kausi (1989)

1. jakso: Anthony Andrews
2. jakso: Fisher Stevens
3. jakso: Lindsey Crouse
4. jakso: Robert Foxworth

9. kausi (1989-90)

1. jakso: Patrick Bauchau
2. jakso: Ian Buchanan
3. jakso: Patrick McGoohan
4. jakso: Helen Shaver
5. jakso: James Read
6. jakso: Andrew Stevens

"10. kausi" (jaksot 56-69, 1990-2003)

56. jakso (1990): Stephen Caffrey & Gary Hershberger
57. jakso (1991): George Hamilton
58. jakso (1991): Dabney Coleman
59. jakso (1991): Rip Torn & Jamie Rose
60. jakso ("No Time To Die"(!), 1992): Daniel McDonald
61. jakso (1992): Tyne Daly & Greg Evigan
62. jakso (1993): Faye Dunaway & Claudia Christian
63. jakso (1994): William Shatner
64. jakso (1994): Ed Begley, Jr.
65. jakso (1995): George Wendt
                          * Rod Steiger sivuosassa
66. jakso (1997): David Rasche
67. jakso (1998): Patrick McGoohan
                          * Rue McClanahan uhrina, Sally Kellerman sivuosassa
68. jakso (2001): Billy Connolly
69. jakso (2003): Matthew Rhys & Jennifer Sky

Kauan ennen televisiota tehtiin sarjafilmejä. Ne olivat nopeasti valmistettuja, lyhyehköjä elokuvateatterissa esitettäviä "jaksoja", jotka yhdessä muodostivat kokonaisen tarinan. Mykkäkaudelta pitkälle äänielokuvan aikakaudelle saakka yleisöt sankoin joukoin parveilivat katsomaan Perils of PaulineaFantomâsiaFlash Gordonia ja luvuttomia westernejä, muiden ohessa.

Samanaikaisesti suosituiksi muodostuivat monet elokuvasarjat, jotka olivat halvalla tuotettuja, mutta täyspitkiä elokuvia, joita valmistui tyypillisesti yksi tai kaksi vuodessa: TarzanSherlock HolmesRoad to -elokuvat, Pekka Puupää jne.

Televisiovallankumouksen jälkeen ensimmäisinä tarpeettomiksi kävivät sarjafilmit ja filmisarjat. Niiden tilalle tulivat tv-sarjat, joiden vuoksi ei tarvinnut vaivautua pois kotoa kalossit jalassa ja edustavan näköisenä. Kun televisiotekniikka oli kasvanut lapsenkengistään siihen mittaan asti, ettei "tv-näytelmiä"  tarvinnut enää lähettää joka kerta elävänä kuin Putousta, voitiin 1960-luvulta lähtien alkaa valmistaa hieman kalliimmalla teatterielokuvan mittaisia tv-elokuvia. Suosituimmista voitiin tehdä sarjoja, joista ilmestyi uusi jakso kerran kuussa. Dennis Weaverin tähdittämä McCloud ja Rock Hudsonin McMillan ja vaimo olivat 70-luvun alkupuolen suursuosikkeja.

Tänä vuonna 50 vuotta täyttävä Columbo on tällaisten erikoispitkistä jaksoista koostuvien tv-sarjojen huipennus ja ylipäätään television kruununjalokivi. Richard Levinson ja William Link loivat Columbon arkkityypin - sekä hahmona että formaattina - jo vuonna 1960, mutta varsinainen sarjatuotanto alkoi 1971, nimiroolissa vertaistaan hakeva Peter Falk.

Columbot olivat samaa kaavaa noudattavia (mikä mahdollisti niiden tuottamisen teatterielokuvaa halvemmalla) tv-elokuvia, joita 33 vuoden ajanjaksolla valmistui 69 osaa. Ne kuvattiin filmille, osittain aidoilla kuvauspaikoilla ja niiden tekemiseen käytettiin enemmän kuvauspäiviä ja aikaa kuin tavallisiin tv-jaksoihin. Ero Columbon ja teatterielokuvan välillä on häilyvä.

Varsinkin, kun Peter Falkin vastapelureina nähtiin usein isoja valkokankaan aatelisia. Columbosta muodostui ilmiö hyvin nopeasti jo ensimmäisen tuotantokauden aikana, ja toisella kaudella murhaajaksi hakeutui jo melkein joka jaksoon Oscar-luokan kyky: Columbossa esiintymistä ei pidetty elokuvatähden arvoa halventavana keikkana kuten yleensä tv-esiintymisiin piireissä suhtauduttiin. Vaikka taso säilyi vähintään keskivertoa korkeampana kautta vuosikymmenten, ei neljännen kauden jälkeen nähty vierailevina tähtinä enää yhtä usein legendoja.

Yhtä kaikki, Columbo on säilyttänyt asemansa tv-anomaliana, joka kestää edelleen aikaa ja lyö joka suhteessa laudalta melkoisen osan teattereissa levitettävistä elokuvista.



keskiviikko 13. lokakuuta 2021

Lemmenlaiva: tähtien hakemisto

Kaikista tv-sarjojen introista Lemmenlaivalla on ikonisin. Tapa esitellä yleisölle viikon jakson vierailevat tähdet kehystettyinä, liikkuvina potrettikuvina oli nerokas ja muodostui pitkäkestoisen sarjan tavaramerkiksi yhdessä ikivihreän tunnuskappaleen kanssa.


HYVIN LYHYT HISTORIIKKI

Lemmenlaiva (The Love Boat) kuului hömppäkeisari Aaron Spellingin mahdottoman laajaan tuotantoketjuun. Sarjan kehitti Wilford Lloyd Baumes, joka käytti lähteenä Jeraldine Saundersin vuonna 1974 julkaisemaa muistelmakirjaa työskentelystä risteilyemäntänä.

Lemmenlaivasta haluttiin hittisarja vaikka väkisin. Se myytiin yleisölle kolmeen kertaan: vuonna 1976 tv-elokuvana ja vuonna 1977 toisena tv-elokuvana sekä kolmantena, joka toimi pilottina varsinaiselle sarjalle, joka alkoi syksyllä 1977 jatkuen vuoteen 1987. (10. kausi on oikeastaan neljän tv-spesiaalin kvartetti.) Sarjasta sukeutui hyvin menestyksekäs ympäri maailman. Sen sydän on MS Pacific Princessin kapteenia esittänyt joviaali Gavin MacLeod, joka tuli mukaan vasta "pilottijaksossa" eikä siis esiintynyt edeltäneissä kahdessa tv-elokuvassa.

TÄHTIVIERAAT

Noin 40 vuoden perspektiivistä Lemmenlaivan kiinnostavin aspekti on sen viikottain vaihtuva tähtikatras, joka nyt vaikuttaa kuin menneiden aikojen ensyklopedialta. Sarjan noin 250 jaksoa vilisevät Oscar-voittajia, Hollywoodin kultakauden hiipuneita tähtiä, tähtimuusikkoja, tv-tähtiä ja legendaarisia amerikkalaiskoomikoita.

Voi vain kuvitella, mitä tarinoita näiden Lemmenlaiva-vierailujen taakse kätkeytyy. Monille valkokankaan legendoille Lemmenlaiva tarjosi kaiketi vielä yhden shekin ennen lopullista esirippua; ja turvallisen ympäristön jakaa vähän tähtihehkua noviiseille. On itse asiassa ihme, ettei esim. Jimmy Stewart lähtenyt Lemmenlaivan matkaan. Kaikki muut tuntuvat kannella olleen, konfettia heittämässä. Lemmenlaivaa tehtiin valtavalla tahdilla: yhteen kauteen mahtui liki 30 jaksoa (joskin osa näistä jaksoista oli erikoispitkiä spesiaaleja). Tähtikarismalle oli siten liki jatkuva kysyntä, mikä varmasti helpotti monien agenttien elämää.

Lemmenlaiva on yhtä kuuluisa myös tulevaisuuden tähtien "löytäjänä". Kuten rakastettu John Ritter, joka esiintyi kahdessa jaksossa - ennen ja jälkeen läpilyöntinsä. 1. kauden 2. jaksossa Ritter lyö pöytään tonycurtismaisen drag-roolin sellaisella energialla, että se on taatusti herättänyt monen kykyjen etsijän kiinnostuksen.

Kaiken kaikkiaan, nimekkäät tähtivieraat olivat yksi Lemmenlaivan kivijaloista, ja sitä mukaa kun ne hiipuivat sammui myös yleisön kiinnostus sarjaa kohtaan. Ero tähtivoimassa ensimmäisten ja viimeisten kausien välillä onkin huomattava.

HAKEMISTON RAKENNE JA PERUSTEET

Alla oleva hakemisto on laadittu aakkosjärjestykseen. Siinä on käytetty vakiintunutta merkintätapaa, missä S = kausi ja E = jakso. Lista kattaa sarjan lisäksi myös kaksi sitä edeltänyttä ja yhden sitä seuranneen tv-elokuvan, mutta ei säälittävää uudelleen lämmittelyä uudella kastilla. Osa jaksoista on erikoispitkiä spesiaaleja, jotka virallisissa listauksissa on jaettu kahteen osaan: näistä on tässä huomioitu vain ensimmäinen osa.

Koska Elokuvakerho Monroe ja FilmiLiekki ovat omistautuneet elokuvataiteelle, ei alla oleva lista ole täydellinen "tähtien" lista, vaan meitä kiinnostavat tässä yhteydessä nimen omaan valkokankaan tähdet. Niinpä pois on jätetty esimerkiksi monia urheilijoita ja muusikoita.

Tämä lista on laadittu keräilijöille, kompletisteille ja muille nörteille, jotka ehkä haluavat metsästää suosikkinsa pienimmätkin työt. Yllättävän paljon aiheuttikin päänvaivaa määritellä kuka ansaitsee "tähden" statuksen. Siinä mielessä lista onkin subjektiivinen ja osittain laatijan omien mieltymysten ja nostalgian tai sen puutteen sanelema. Pois on jätetty isojakin tv-tähtiä, joilla on joku yksittäinen rooli jossain unohtuneessa leffassa; ja kuitenkin mukaan on kelpuutettu Don Adams, jonka asema ikonisena koomikkona on liian vahva ohitettavaksi, vaikka hänellä onkin valkokankaalla vain yksi päärooli. #getsmart4ever. Joka tapauksessa, kaikilla listaan kelpuutetuilla on vähintään joku tunnistettava rooli elokuvan puolella, vaikka heidän kuuluisuutensa johtuisikin työstä jossain toisessa mediumissa. Listan laatija on toiminut joissain tapauksissa myös kyseenalaisena seulojana, joka on tylysti jättänyt rannalle (kyllä sanaleikki) muutamia, jotka ovat luoneet uransa tekemällä huomaamattomia pikkurooleja sekalaisissa elokuvissa. Niin se käy.

Todella isot tärpit on nostettu esiin lihavoinneilla. Tarpeen vaatiessa on lisätty esimerkkejä elokuvista, joissa henkilö on ollut mukana: jotkut näistä ihmisistä ovat olleet aikanaan isoja tähtiä muutaman vuoden; toiset taas ovat vaikkapa luonnenäyttelijöitä, joiden kasvot muistaa, mutta nimeä ei.

Omistettu viime toukokuussa 90 vuoden iässä pois seilanneelle Gavin "Kapteeni" MacLeodille.



HAKEMISTO

A

Don ADAMS, koomikkolegenda (Get Smart - Salainen agentti 86): 1. tv-elokuva, 1976; S3 E16; S5 E13; S6 E20; S7 E24
Steve ALLEN, koomikko, näyttelijä ja Tonight Show -instituution perustaja: S1 E8; S10 E4
Kirstie ALLEY: S7 E11
June ALLYSON: S2 E10; S6 E23
Don AMECHE, Oscar-voittaja: S2 E6; S4 E23S7; E22
Ursula ANDRESS: S7 E1
Dana ANDREWS (esim. Laura, Parhaat vuodet): S6 E4
Pedro ARMENDÁRIZ, Jr. (merkittävä meksikolainen näyttelijä, isä vielä kuuluisampi): S4 E22
John ASTIN, Oscar-ehdokas lyhytfilmiohjaajana: S2 E1; S9 E14
Frankie AVALON, 1950- ja 60-lukujen pop-idoli ja "rantaelokuvien" tähti: S1 E20

B

Jim BACKUS (esim. Nuori kapinallinen): S1 E19; S5 E4
Adrienne BARBEAU, John Carpenterin ex-vaimo (esim Usva; The Thing): S1 E15
Gene BARRY (esim. Maailmojen sota): S2 E5; S4 E24; S5 E24
Richard BASEHART (esim. La Strada): S5 E6
Kathy BATES: S1 E12
Anne BAXTER: S4 E25; S8 E26
Ed BEGLEY, Jr.: S7 E23
Ralph BELLAMY: S4 E19; S8 E8
Milton BERLE, amerikkalainen komediainstituutio: S1 E4; S3 E15; S5 E11; S6 E24; S9 E3
Linda BLAIR; S5 E24
Susan BLAKELY (esim. Liekehtivä torni; Over The Top): S9 E4
Ronee BLAKLEY, Oscar-ehdokas: S3 E16
Ray BOLGER, Ihmemaa Ozin Linnunpelätti: S1 E7; S2 E15
James BOND III, näyttelijä/ohjaaja (esim Def By Temptation): S1 E8
Sonny BONO: S2 E4; S2 E25; S3 E16
Ernest BORGNINE: S6 E1
Eileen BRENNAN: S8 E2
Jeremy BRETT: S7 E21
Lloyd BRIDGES: S5 E8
Raymond BURR (esim. Takaikkuna): S2 E18
LeVar BURTON, näyttelijä/ohjaaja: S7 E22
Red BUTTONS, Oscar-voittaja: S2 E5; S3 E16

C-F

Sid CAESAR, koomikkolegenda: S2 E14; S7 E17
Cab CALLOWAY; S5 E20
Leslie CARON: S10 E2
Carol CHANNING: S5 E3; S5 E20; S6 E12; S7 E15; S9 E7; S10 E4
Cyd CHARISSE: S2 E26
Dabney COLEMAN: S2 E13
Chuck CONNORS: S7 E3
Joseph COTTEN: S4 E23
Courteney COX: S9 E11
Scatman CROTHERS: S1 E17; S8 E15
Billy CRYSTAL: S2 E6
Jane CURTIN, legendaarinen komedienne: S1 E9
Jamie Lee CURTIS: S2 E9
Tony DANZA: S7 E6
Kim DARBY (esim. Kova kuin kivi): S2 E18; S6 E11
Sandy DENNIS, Oscar-voittaja: S9 E9
Troy DONAHUE (esim. Kesäpaikka; Kummisetä II): S4 E8
Patty DUKE, Oscar-voittaja: S1 E6; S1 E20; S8 E1
Samantha EGGAR, Oscar-ehdokas: S2 E23; S4 E19
Britt EKLAND: S3 E26; S5 E13
Douglas FAIRBANKS, Jr: S3 E10; S5 E3
Antonio FARGAS (esim. Shaft, Foxy Brown): S1 E25
José FERRER: S5 E1; S9 E18
Mel FERRER (esim. Sota ja rauha): S9 E4
Corey FELDMAN: S2 E26; S5 E16
Conchata FERRELL (esim. Saksikäsi Edward; Erin Brockovich): S2 E18
Joan FONTAINE: S5 E6
Michael J. FOX: S6 E22
Anne FRANCIS (esim. Mies astui junasta; Kielletty planeetta): S8 E15

G-H

Greer GARSON: S6 E11
Zsa Zsa GABOR: S4 E9
John GAVIN (esim. Psyko, Spartacus): S1 E11
Janet GAYNOR (teki tässä jaksossa viimeisen esiintymisensä): S4 E12
Henry GIBSON (esim. Nashville; Blues Brothers; Magnolia): S6 E13
Lillian GISH: S4 E13
Ruth GORDON: S1 E6
Farley GRANGER (esim. Muukalaisia junassa; Köysi): S4 E8; S8 E14
Stewart GRANGER (esim. Scaramouche): S8 E26
Peter GRAVES: S2 S10; S4 E2; S10 E4
Andy GRIFFITH: S9 E3
Pam GRIER: S3 E18
Jackie Earle HALEY, Oscar-ehdokas: S3 E10
Tom HANKS: S4 E1
David HASSELHOFF: S3 E27; S4 E18
Olivia de HAVILLAND: S4 E23
Helen HAYES: S3 E28
Robert HAYS (esim. Hei, me lennetään!): S1 E12
Florence HENDERSON (esim. Brady Bunch): 1 tv-elokuva, 1976; S1 E11; S2 E12; S3 E21; S4 E13; S5 E5; S6 E27; S7 E6; S8 E21; S10 E4
Hulk HOGAN: S9 E13
Celeste HOLM, Oscar-voittaja: 2. tv-elokuva, 1977; S2 E20; S7 E16
Trevor HOWARD: S8 E11
Tab HUNTER, 1950-luvun teinitähti: S1 E6

I-M

Janet JACKSON: S8 E19
Richard JAECKEL, Oscar-ehdokas: S7 E16
Sam JAFFE, Oscar-ehdokas: S6 E26
Van JOHNSON: S2 E10; S5 E20
Howard KEEL (esim. Calamity Jane): S4 E27; S7 E9
Gene KELLY: S7 E19
George KENNEDY: S8 E2
Harvey KORMAN, Mel Brooksin lempinäyttelijöitä: 1. tv-elokuva, 1976; S6 E7; S7 E8; S9 E9
Diane LADD: S3 E21; S8 E1; S9 E1
Dorothy LAMOUR: S4 E11
Hope LANGE, Oscar-ehdokas: 2. tv-elokuva, 1977; S2 E5
Cloris LEACHMAN, Oscar-voittaja: 1. tv-elokuva, 1976; S8 E2; S9 E3
Janet LEIGH: S2 E9; S8 E16
Cleavon LITTLE (esim. Villiä hurjempi länsi): S3 E20
Gina LOLLOBRIGIDA: S10 E2
Shelley LONG (esim. Tohtori T. ja naiset): S1 E21
Virginia MAYO: S9 E16
Kevin MCCARTHY, Oscar-ehdokas: S7 E5
Rue MCCLANAHAN: S2 E13; S4 E2; S5 E18; S7 E15; S8 E13
Roddy MCDOWALL (esim. Apinoiden Planeetta): S2 E17
Anne MEARA, Ben Stillerin äiti (esim. Heräämisiä; Reality Bites): S2 E26
Lee MERIWETHER: S4 E21; S5 E14; S7 E18
Ethel MERMAN: S2 E27; S3 E22; S5 E8; S5 E20
Vera MILES: S5 E18; S7 E3; S8 E13
Ray MILLAND: S3 E1
Hayley MILLS (esim. Ansa vanhemmille): S2 E20; S3 E22; S8 E26
Donna MILLS (esim. Yön painajainen; Joy): S1 E11; S2 E1
John MILLS, Oscar-voittaja: S2 E20
Yvette MIMIEUX (esim. Musta aukko): S7 E19
Rita MORENO: S7 E7
Pat MORITA, Oscar-ehdokas: S1 E12; S1 E25
Richard MULLIGAN, koomikkonero: S1 E3; S2 E5

N-R

Barry NELSON (esim. Hohto; Kiitorata): S2 E27
Ricky NELSON (esim. Rio Bravo): S1 E20
Leslie NIELSEN: S1 E10; S1 E22; S2 E24
Donald O'CONNOR (esim. Laulavat sadepisarat): S4 E13; S8 E13; S9 E19
Dick Van PATTEN, Mel Brooksin "tallissa": 1. tv-elokuva, 1976; S1 E17; S4 E5; S5 E18; S6 E26; S7 E15
Slim PICKENS: S3 E18
Jane POWELL: S4 E27; S5 E27
Vincent PRICE: S2 E7
Luise RAINER: S7 E22
Phylicia RASHAD: (esim. Creed I & II): S9 E1
Lynn REDGRAVE: S6 E3
Donna REED: S7 E19
Debbie REYNOLDS: S4 E2; S6 E14
John RITTER: S1 E2; S7 E7
Tim ROBBINS: S8 E2
Tony ROBERTS (esim. Serpico, Annie Hall): S2 E14; S3 E1
Ginger ROGERS: S3 E10
Cesar ROMERO: S7 E15; S8 E18; S9 E22
Mickey ROONEY: S6 E13
Richard ROUNDTREE: S3 E18
Nipsey RUSSELL (esim. Taikuri Oz): S4 E1

S-T

Eva Marie SAINT: S6 E18
Telly SAVALAS: S8 E19
Walter SLEZAK (esim. Pelastusvene): S4 E5
Martin SHORT: S3 E28
Elke SOMMER (esim. Laukaus pimeässä): S4 E25; S8 E2
Robert STACK: S4 E7
Stella STEVENS (esim. S/S Poseidonin seikkailu): S1, pilotti; S6 E21; S7 E5
Jerry STILLER (esim. Zoolander): S2 E26
Susan STRASBERG (esim. Kapo): S5 E26
Jeffrey TAMBOR: S4 E13; S6 E21
Holland TAYLOR (esim. Usko koetuksella): S6 E16
Kevin TIGHE (esim. Road House; Lahjotut; Gilbert Grape): S3 E24
Lana TURNER: S8 E26

V-Z

Brenda VACCARO: S7 E19
Robert VAUGHN: S4 E26
Abe VIGODA: S2 E16
Andy WARHOL: S9 E3
Adam WEST: S6 E16
Betty WHITE: S4 E7; S5 E3; S6 E12; S7 E15; S9 E7
Cornel WILDE, Oscar-ehdokas: S7 E4
Fred WILLARD (esim. Best In Show): S4 E27; S7 E15; S9 E18
Mykelti WILLIAMS (esim. Forrest Gump): S9 E22
Paul WILLIAMS, Oscar-palkittu lauluntekijä: S1 E23; S5 E25
Michael WINSLOW (esim. Poliisiopisto): S9 E17; S9 E24; S9 E25
Shelley WINTERS: S6 E1
Teresa WRIGHT, Oscar-voittaja: S6 E13
Jane WYMAN: S3 E23
Susannah YORK, Oscar-ehdokas: S8 E19
Efrem ZIMBALIST, Jr (esim. Yksin pimeässä): S7 E1

lauantai 26. kesäkuuta 2021

Tarinoita humalasta ja kuolemasta

(Vaikka otsikko siihen viittaakin, niin tässä elokuvassa ei silti kukaan kuole, vaikka kuolema on kirjaimellisesti läsnä.)



Eilen Yle tv 2 esitti koko päivän suomalaisia elokuvia aamukymmenestä iltayhdeksään. Mukana oli mm. Markku Pölösen esikoisohjaus Onnen Maa ja Rauli Badding Somerjoesta kertova satu Badding. Mutta harmiksi Yle ei esittänyt juhannustunnelmiin sopivaa Kivenpyörittäjän kylää. 

Markku Pölösen ohjaama ja käsikirjoittama maaseutuelokuva Kivenpyörittäjän kylä pohjautuu kirjailija Heikki Turusen romaaniin. 1970-luvun alun Pohjois-Karjalaan sijoittuvassa komediallisessa draamassa Ruotsiin muuttanut Pekka (Martti Suosalo) saapuu perheineen synnyinseudulleen Jerusalemiin, jonka asukkaat valmistautuvat häihin kovalla tohinalla. Juhlat Suomen suvessa sujuvat päällisin puolin riehakkaissa tunnelmissa, mutta syvällä sydämissä surraan kotikylän autioitumista.

Onnen maa (1993) jälkeen Markku Pölönen palasi Kivenpyörittäjän kylässä pohjoiskarjalaiseen maisemaan ja aiheeseen toisen epookin puitteissa: kun Onnen maa sijoittui vuoteen 1963, Heikki Turusen vuonna 1976 ilmestynyt romaani kuvasi maaseudun murrosta ”ETYK-kesän” 1975 näkökulmasta. Rauni Mollberg oli suunnitellut Turusen kirjan elokuvasovitusta jo 1970-luvun loppupuolella ja saanut siihen 1978 elokuvasäätiön tuotantotukea 700 000 markkaa, mutta hanke raukesi Mollbergin ja Turusen ristiriitoihin ja Mollberg jatkoi Timo K. Mukan parissa (Milka, 1980).

Myös Pölönen oli lukenut Turusen romaanin heti tuoreeltaan ja haaveili aiheen elokuvasovituksesta 1980-luvun alussa saamatta sille rahoitustukea – ”onneksi”, hän totesi myöhemmin, sillä vasta Onnen maan jälkeen hän katsoi olevansa kypsä toteuttamaan elokuvan. (Demari 9.2.1995). ”Käsikirjoituksen tein karsimalla ulkoapäin tulevaa informaatiota ja keskittymällä ihmissuhteisiin ja tarinoihin”, Pölönen kertoi vuoden kestäneestä sovitustyöstä Filmihullun (2/1995) haastattelussa. ”Ostin divareista viisi kappaletta Kivenpyörittäjän kylää ja luin kirjan kerrallaan ja mustasin paksulla tussilla juttuja, jotka eivät elokuvassa toimisi. Viimeisessä kirjassa aineisto oli seuloutunut ja siitä saattoi lähteä tekemään varsinaista dramatisointia. Pyysin Turuselta luvan kirjoittaa siirtymäkohtauksia ja muokata lopun ja tehdä siitä lempeämpää kerrontaa. Muokkasin sitä omaan suuntaani, katsoin vähän hymynväre suunpielessä sitä teutaroimista. Elokuvan suhdetta voisi kuvata niin, että siinä on 40 prosenttia tragiikkaa ja 60 prosenttia huumoria.”

Pertti Koivula joutui rooliaan varten lihomaan parikymmentä kiloa ja pitämään helteisinä kuvauspäivinä painoa yllä rankan ruoka- ja juomavalion turvin. Kivenpyörittäjän kylä kuvattiin pääasiassa Juuan kunnassa Pielisen rannalla heinä-elokuussa 1994, aikataulussa pysyen, mittavan näyttelijäkaartin ja lähes satapäisen avustajajoukon voimin. Jarmo Mäkisen pyörittelemä yli sadan kilon painoinen kivi päätyi päätyi Juuan kirkonkylään muistomerkiksi elokuvan teosta ja kunnianosoitukseksi kaikille ”kivisen pellon kyntäjille”. Kivenpyörittäjän kylä oli vuotensa suurin menestys, ja se palkittiin Jussilla vuoden parhaana elokuvana ja ohjauksena. Myös Matti Varjo sai ansaitusti pystin parhaasta miessivuosasta.

Vaikka elokuvan nimi on Kivenpyörittäjän kylä niin itse pyörittäjä on tarinan osalta sivustaseuraaja. Pääosassa sen sijaan on Martti Suosalon esittämä Pekka, joka tulee Ruotsista häihin tyylikkäästi Volvollaan. Heti ensimmäisessä kohtauksessaan Pekka istuu edustavana Volvossaan ja laittaa kasettisoittimeen ruotsalaista popmusiikkia kylän jutustelevan jätkäporukan vieressä ja saakin huomiota haluttua enemmän kun kasettisoitin pitää liiankin kovaa melua, eikä Pekka saakaan melua pienemmälle vaan koko radio hajoaa hänen käsiinsä ja Pekka joutuu kiskomaan soittimen johdot irti, että saa radion hiljennettyä. Kohtaus on koominen, kuten elokuvan monet muutkin kohtaukset. Elokuvassa kuitenkin suurin osa huumorista tulee humalaisten toilailuista kauniissa Suomen suvessa. Olen yllättänyt miten vähän monista repliikeistä ei ole tullut niin ikimuistoisia, että niitä hoettaisiin nykyäänkin. 

Kivenpyörittäjän kylä on maalaiskomedia, jossa on kuitenkin vakavuutta, kuten kaipuuta menneeseen aikaan, jota ei enää ole. Myös elokuviin, joita ei enää tehdä. Elokuvassa kun ollaan parikin kertaa heinäladossa romantisoimassa. Vakavuutta elokuvan teemaan lopullisuudesta tuodaan myös morsiamen kyvyttömyydellä saada lasta. Jerusalemissa elämä on katoamassa kaupungistumisen myötä.  Elokuvan keskivaiheilla on kohtaus, jonka ajattelen olleen ehkä alunperin loppupuolelle tarkoitettu, kun Esko Nikkarin esittämä Jalmari Pesonen kohtaa pelolla kirjaimellisesti viikatemiehen, joka antaa kuitenkin hänelle pari päivää lisäaikaa elämäänsä. Kohtaus on vaikuttava, eikä vähiten Esko Nikkarin taitavan suorituksen vuoksi kun hän on samaan aikaan nöyrä ja valmis kuolemaan, mutta samalla hyvin peloissaan.  


En ole koskaan ollut suuri suomalaisen elokuvan ystävä, mutta Kivenpyörittäjän kylä on harvoja, joista aidosti pidän. Elokuva ei ole komedia, eikä se oikeastaan edes ole draama. Se on sopiva miksaus molempia sopivassa suhteessa. Se ei saarnaa, mutta ei myöskään ole aivoton. Siinä on komediallinen rytmitys sopiva ilman, että se tulee draaman tielle.  

Kesäillan päätteeksi leffan voi katsoa vaikkapa Kirjasto Kinosta ilmaiseksi.