tiistai 1. helmikuuta 2011

The World According To Gene Painlevel

DocPoint-viikko

Vaati päivän toipua DocPointin aikaan saamasta univajeesta. Festivaalin viimeinen päivä kului tavatessa ystäviä ja vaihtaessa kuulumisia. Vain yksi näytös. Maanantaiaamuna kimppakyydillä takaisin Tampereelle - kiitokset Jennille ja Liinalle. Kotona nokoset ja Niagaralle käynnistämään Werner Herzog -sarja ja Elokuva-arkiston kevät. Tampereen elokuvajuhlat julkaisi ohjelmistonsa ja kilpailusarjaan päässeet.

DocPoint kuulopuheina: Kinshasa Symphony sai myrskyisät aplodit, Ken Wardropin His & Hers ja Nicolas Philibertin Nénette olivat hyviä, samoin kehuttiin The World According To Ion B:tä ja Queen Beetle Conquers Tokyota. En tavannut ketään, joka olisi nähnyt Hoop Dreamsin, vaikka se olisi ollut päänähtävyyksiä, jollei Jean Painlevén kakkosnäytös olisi osunut samaan aikaan.

Ranskalaisen originellin tiede-elokuvat olivat omaa luokkaansa yhdeksän nähdyn näytöksen joukossa. Piilevä on täydellinen esimerkki elokuvasta á la Painlevé.

Piilevä on mikroskooppinen, jakautuva eliö, joka ajelehtii meressä virtojen mukana. Siitä ei pitäisi olla paljon sanottavaa. Mutta kun Painlevé kuvaa piilevää tuhatkertaisena suurennoksena, se alkaa äkkiä kiehtoa mieltä. Piilevän "elämä" tuntuu tarkoituksettomalta, se vain jakautuu ja ajelehtii, jakautuu ja ajelehtii. Mutta joukkona ne saavat aikaan merkillistä kuhinaa, jossa on jotain inhimillistä: on kuin katselisi torille kokoontunutta kansaa. Näin Painlevé toimii kaiken kuvaamansa kanssa. Hän näkee jokaisen olennon omalla tavallaan inhimillisenä inhimillistämättä niitä keinotekoisesti, kuten esimerkiksi Pingviinien marssissa. Vielä hauskemmin tämä katsantokanta näkyy esimerkillisessä luontoelokuvassa "Torien kyyhkyset", jossa persoonattoman oloisista puluista löytyy valtava skaala yksilöllisiä piirteitä - kunhan vain osaa pysähtyä ja katsoa tarpeeksi tarkkaan. Pulu ei ole pulu ei ole pulu, eroja on värityksessä, nokan muodossa, kävelytavassa, laskeutumistyyleissä jne. Arkinen maailmamme muuttuukin jännittäväksi vivahteiden runsaudensarveksi.

Painlevén huipputöitä on Freshwater Assassins, kertomus näennäisen rauhallisen lammikon tai järven pinnanalaisesta maailmasta, joka on täynnä selviytymistaistelun aiheuttamaa tappamista. Elokuvan motto, joka soveltuu yhtä hyvin ihmisyhteisöönkin, on syö tai tule syödyksi. Viedessään kameran intiimin lähelle muutaman sentin mittaisia, persoonattomia otuksia, Painlevé saa aikaan karmivan kauhuelokuvan, joka täyttyy ääriään myöten säälimättömästä, tunteettomasta tappamisesta. Onneksi elokuva on vain muutamien minuuttien mittainen...

Ja entäpä Vampyyri? Pinnalta se on tieteellisen täsmällinen tutkimus kymmensenttisestä vampyyrilepakosta, joka elää juoden toisten eläimien verta. Mutta assosiaatiot kuljettavat tarinaan mukaan meidän ihmismaailmamme piirteitä. Vuonna 1945 valmistunutta elokuvaa on tutkittu natsismin allegoriana. Vampyyrilepakko on kuvattu tarkoituksellisen vastenmielisenä olentona, huippukohtana kuva vampyyrilepakon siiven lyönnistä, joka näyttää natsitervehdykseltä. Kammottavuutta ja koomisuutta virittyy kohtaukseen marsun häkissä. Lepakon valta itseään isompaan, huvittavan jättiläismäiseltä näyttävään uhriinsa näyttää maagiselta.

Painlevén elokuvat kertovat lopulta aina ihmisestä ja meidän harhautuneesta maailmankäsityksestämme. Kolmasosa maanpinnasta muodostuu piilevän jätteistä, joita käytetään myös dynamiitin valmistusaineena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti