Werner Herzog -sarja
"I believe the common denominator in the universe is not harmony, but chaos, hostility and murder."
- W.H.
Olen nähnyt 13 näytöstä elokuvia 7 päivän sisään. Kun Werner Herzogin dokumenttielokuvasarja puolen tunnin päästä jatkuu, nousee näytösmäärä 14:ään.
Ja pidot vaan paranee. Herzog sopii mitä mainioimmin jatkoksi Jean Painlevén visioille. Molemmat ovat omintakeisia, riippumattomia ja jäljittelemättömiä: kumpikaan ei ole saanut seuraajia, vaikka monet ilmoittavat heidät innoittajikseen.
Baijerin suuren individualistin dokumenttiprojekteja 60-luvun alusta 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puoleenväliin kartoittava Göethe-instituutin suursarja on digiprojisointinakin sivuuttamaton. Niagaran digi-Herzogit ovat tyydyttäviä kuin korvikekahvi: niitä mieluummin sietää näin harvinaisten helmien kohdalla kuin on kokonaan ilman.
Jo maanantain aloitusnäytös tarjosi täyttä tavaraa.
Herakles (1961), tai Herkules, voisi olla nimeltään myös Excelsior, painelee kuntosalille tiirailemaan kehonrakentajia. Tiiviisti rakennettu elokuva on muotovalio, jossa kyseenalaistetaan ruumiinkulttuuri asettamalla se rinnan ihmisen hirmutekojen ja tuhoamisvimman kanssa. Bodauksen kanssa leikataan ristiin kuvia pommikoneista, jotka ulostavat vastenmieliset lastinsa anonyymille kamaralle. On kokonaan katsojan omasta maailmankatsomuksesta kiinni, ymmärtääkö elokuvan pilkkana vai vakavana pamflettina ihmisluonnon hävettävimmistä puolista. Itse olen taipuvainen jälkimmäiseen tulkintaan. Herzog tyytyy kysymään, puhdistaisivatko nämä herrasmiehet Augeiaan tallit - olisiko heistä urotekoihin?
Seesteinen Fata Morgana (1971) ei ole helppo teos. Mikään elokuvassa ei anna viitteitä siitä, että se on itse asiassa ”Andromedasumun olioiden Uxmal–nimisestä planeetasta tekemä selostettu filmikertomus". Sillä ei ole kauheasti väliä, mitä edellisellä tarkoitetaan - Fata Morganassa Herzog on tehnyt itsensä näköisen luomiskertomuksen. On hyvin sopivaa, että nimi tarkoittaa kangastusta. Elokuvan kolme osaa - Luominen, Paratiisi ja Kulta-aika - liikkuvat visuaalisesti Pohjois-Afrikan ja Etelä-Amerikan aavikoilla, missä ihmiset elävät äärimmäisessä köyhyydessä. Elokuva tuntuu kysyvän: "Tätä vartenko meille on annettu elämä?" Se saattaa myös kysyä, onko tämä todella Maa vai sittenkin Maan jälkeinen Helvetti. Onko maailmamme pelkkää kangastusta? Ja jos vastaus on myönteinen, onko todellinen elämä edessäpäin vai jo jäänyt taakse?
Elokuva huokuu syvää rauhaa - ja rauhankaipuuta, joka varmasti on lähtöisin elokuvantekijästä. Herzog toistaa elokuva alussa yhä uudestaan lentokoneiden laskeutumisen kiitoradalle, kunnes siitä tulee melkein mantra ja tyhjä merkityksestä. Itse kokemus tai kokeminen merkitsee.
LA SOUFRIÈRE - Väistämättömän katastrofin odottelua. Siinä vasta herzogilainen otsikko. Vuonna 1976 tulivuori uhkaa hävittää guadalupelaisen rannikkokaupungin kartalta. Kaupunki evakuoidaan, vain kolme miestä kieltäytyy lähtemästä, koska he luottavat Jumalan tahtoon - ja ovat köyhiä. Herzog ryntää - tietenkin - aavekaupunkiin ja vuoren rinteille tietäen, että räjähdys voi tapahtua milloin vain.
La Soufrière on ensiluokkainen reportaasi kymmenien tuhansien ihmisten elämään vaikuttavasta luonnonilmiöstä. Herzog näkee katastrofin paljastamat yhteiskunnalliset lainalaisuudet: köyhät kärsivät rikkaita enemmän. Elokuva kertoo ihmisten käyttäytymisestöä ääritilanteessa. Kaupunkiin jääneiden miesten perustelut ovat itse yksinkertaisuus - ja lapsellisen irrationaaleja. Samalla hän tallentaa ainutlaatuisia otoksia purkautumisen merkkejä osoittavasta tulivuoresta ja myrkyllisistä rikkipilvistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti