lauantai 31. tammikuuta 2015

DP15: Kaupunkikuvia

DocPoint 2015, 4. päivä



Matka Yhdysvaltain Keskilännessä jatkuu Debra Granikin ohjauksella Stray Dog (USA, 2014). Tällä kertaa liikutaan Bransonissa, missä trailerissaan asustaa Ronnie "Stray Dog" Hall. Ronnie on kiinnostava persoona, reilusti yli kuusikymppinen "biker" ja Vietnam-veteraani. Nämä kaksi asiaa määrittävät hänet monella tapaa. Hän käy säännöllisesti veteraanien kokoontumisissa ja mielenosoituksissa. 40 vuoden jälkeenkin Ronnie elää yhä Vietnamin sotaa. Mikään hukkapallo ei Ronnie ole, vaan hyvinkin tavallinen, tasapainoinen mies, joka rakentaa hellyyttävää suhdetta meksikolaiseen vaimoonsa ja tämän kaksospoikiin.

Stray Dog muistuttaa maisemansa ohella Rich Hilliä paljossa muussakin. Eroa on silti kuin yöllä ja päivällä. Rich Hill ei ehkä ollut suurteos, mutta Stray Dog on siihen verrattuna monella tapaa aivan amatöörimäinen. Sekin tavoittelee fredericwisemanilaisuutta, mutta Stray Dog on elokuva ilman dramaturgiaa. Sitä voisi käyttää oppimateriaalina sen tärkeydestä, että hallitsee tarinankerronnan aakkoset. Ronnie Hall ja hänen perhe- ja ystäväpiirinsä ovat ihan kiinnostavia, mutta elokuvassa ei ole minkäänlaista jännitettä. Se alkaakin yksinkertaisesti keskeltä Hallin elämää ilman pohjustusta, tarjoamatta tulkinnalle mitään viitekehystä. Ei selviä, minkä takia tämä elokuva on tehty; vähän siellä sun täällä availlaan teemantapaisia, mutta kaikki jää ilmaan. Tästä esimerkkinä elokuva ei onnistu paljastamaan katsojalle, mitä Stray Dog tekee elättääkseen kasvavan perheensä. Elokuvan hahmottomuus on erikoisen yllättävää, sillä vain muutama vuosi sitten Granik nosti Jennifer Lawrencen tähteyteen vahvalla Winter's Bonellaan.



Toisaalla Savoyssa koettiin yksi festivaalin omalaatuisimmista tapahtumista, VOXPoint, jonne minut höyhenenä puhalsivat sattuman tuulet. Esitettävä elokuva oli Kaupunkisinfonia (Suomi, 1995), mutta hyvällä omallatunnolla en voi väittää sitä nähneeni. Sen verran paljolti huomion kiinnittivät muut kuin valkokankaan tapahtumat. Dokkari nimittäin esitettiin suurimmaksi osaksi mykistettynä niin, että katsojat tekivät sille ääniraidan. Tämän ääniraidan luomista kapellimestaroivat Stella Polariksen Mikael Rejström ja Hannu Risku. He pistivät katsomon laulamaan, hymistelemään, tömistelemään ja kaikin tavoin outoilemaan. Turha kai mainitakaan, että kokemus oli introvertille leffahönölle syvästi traumaattinen. Ilta muistutti (ja tämä ei ole suinkaan kritiikkiä) ryhmäterapiaistuntoa, jossa allekirjoittanut yritettiin saada tekemään monenlaista, mitä allekirjoittanut ei ollut millään tasolla kypsä tekemään. Hieman huolestuttaville sfääreille päästiin jo alkuvaiheessa, jossa äkisti oivalsi yleisön messuavan Helsinki-sanan ensimmäistä tavua: "Hell, hell, hell..." Missä ollaan ja mihin menossa ja kuinka sieltä pääsee pois?

Oli miten hyvänsä, kaiken hartiajännityksen lomassa illan aikana koettiin vapauttavia riemun hetkiäkin, joista varsinkin itse elokuvan Tabu-sketsiä muistuttava siviilivihkiminen ja yleisöstä napatun nerokkaan naisen kanssa improvisoitu duetto Uutelan metsästä jäivät varmasti yhtä pysyvästi mieleen kuin ne hetket, joista terapeutti tulee laskuttamaan vihlaisevan summan.



"Perustunteiden äärellä vietetty aika on vääjäämättömästi vienyt ajatukset omiin elokuvateatterin pimennossa vietettyihin tunteihin, jotka kai asiallisesti ottaen ovat olleet jonkinlaista tuhlattua elämää."
- Peter von Bagh kirjansa Elämää suuremmat elokuvat I alkusanoissa

Ja perustunteiden äärelle Petteri johdatti meidät itsekin. Ja DocPoint, joka väistämättömästi osoitti kunnioitustaan muun ohessa suurelle dokumentaristille muistonäytöksen muodossa. Vaikka mistään hartaustilaisuudesta ei kyse ollutkaan, oli tunnelma kontemplatiivinen muutaman kymmenen Maximin kakkossaliin saapuneen keskuudessa. Aivan ennen leffan alkua festivaalin johtaja, oululainen Ulla Simonen käy mitä sydämellisimmällä tavalla tervehtimässä Monroen edustajaa, koska "me tunnumme törmäävän joka paikassa - kuka sinä olet?", ja on muutamaa minuuttia myöhemmin murtua kyyneliin alustusta aloittaessaan. Tahaton ele, joka kertoo määrättömästi tilaisuuden päähenkilön merkityksestä tällaisen festivaalin rakentajille sekä toteuttajien että osallistujien joukossa.

Melkeinpä itsestäänselvästi festivaalin valinta osui toiseksi viimeiseen ohjaukseen Muisteja - pieni elokuva 50-luvun Oulusta (2013). Mikäpä muukaan olisi voinut tällaisessa yhteydessä kyseeseen tulla, kuin tekijänsä muistisukellus lapsuuden maisemiinsa, lähimpänä elokuvallista omaelämäkertaa, mitä von Baghin tuotannosta voi löytää? Tekijänsä filmografiassa Muisteja - joka alkaa komealla "Pirkanmaan elokuvakeskus esittää" -introlla - kuuluu uran vimeiseen vaiheeseen, missä ohjaaja hioi essee-elokuvan tyylilajia huippuunsa. Teos kuuluu 2000-lukua markkeeraavien kaupunkitutkielmien ryhmään, mistä löytyvät esimerkiksi (tämän elokuvan tuottajan) Jouko Aaltosen Taistelu Turusta (2011) ja (Sodankylä-vieras) Terence Daviesin Of Time and the City (2008). Von Baghin oman elokuvaperheen joukossa Muisteja on sisar Helsinki, ikuisesti -teokselle, sitä henkilökohtaisempana kuvaesseenä toisenlaisesta kaupungista.

Vaikka elokuva on vain pari vuotta vanha, leimaa sitä oikeanlainen, miellyttävä nostalgia pelkästään, kun saa kuullakseen von Baghin hoviäänet Erja Manton ja Eero Saarisen. Sekä tietysti Peterin oman äänen, joka kuuluu elokuvahistorian ikonisiin. Viimeisten vuosien töihin yhdistävästi von Bagh luo Oulusta kuvaa kirjallisuuslainauksin, musiikkisitaatein, kuvataide-esimerkein ja tietenkin arkistoleikkein. Tällä kertaa mukana on itse kuvattuakin materiaalia, kun von Bagh kulkee modernin Oulun paikoilla etsimässä, onko mitään jäljellä lapsuuden kotipaikasta.

Mutta kuka oikein ryhtyy tekemään koko illan elokuvaa 50-luvun Oulusta? Se, joka on vuosikymmenet kartoittanut koko Suomen historiaa. Muistejakin laajenee rakenne- sun muiden muutosten ravisteleman Suomen hahmotukseksi yhtä kaupunkia mallina edessämme pitäen. Kun von Bagh puhuu "Suomesta, jota ei enää ole", on värityksessä vahva painotus sillä, mitä on menetetty, matkalla voitetun sijaan. Von Baghin mukaan Suomi on vaihtokaupassa tappiolla eikä hänen argumentaationsa ole helposti kumottavissa, etenkään kun katsoo kaupunkiarkkitehtuuria "ennen ja nyt"; visuaalisen ympäristön koventumista ja riisumista silmää hellivistä ornamenteista.

Ennen kaikkea Muisteja on kaunis ja viisas elokuva eräästä kaupungista, eräästä aikakaudesta, eräästä nuoruudesta. Se ymmärtää realiteetit eikä kadota teräväpiikkisyyttään, mutta on silti hellä ja inhimillinen. Muisteja kertoo Oulusta, mutta yhtä lailla se kertoo tekijästään.

Ja tietysti kiiltokuvista...

perjantai 30. tammikuuta 2015

DP15: Heureka!

DocPoint 2015, 3.päivä

"Heureka!"
- Arkhimedes

Matkustelua kauas periferiseen Tikkurilaan. Junamatka kesti ainakin kymmenen minuuttia. Tämänvuotisen DocPointin kiehtovimpia tempauksia on yhteistyöhän ryhtyminen Tiedekeskus Heurekan kanssa. Siitäkin huolimatta, että kesti alle tunnin ja piti sisällään neljä elokuvaa, joista vain yksi oli dokumentti, torstainäytös Heurekan upeassa Planetaariossa oli maaginen.



Esitetyistä elokuvista ensimmäinen oli kupolisalin mahdollisuuksia esittelevä demo. Sitä seuraava Losing the Dark oli infomainos valosaasteesta, Dynamic Earth edellä mainittua muistuttava opetusohjelma Maapallon toimintamekanismista ja vasta viimeisenä esitetty Kilpisjärvellä oli omaehtoinen taideteos. Näytöskokonaisuus oli silti täydellisesti mukaansa imaiseva audiovisuaalinen nautinto. Tämän huomasi jo yleisöstäkin: ei mitään rapinoita, ei pienintäkään katkosta keskittymisessä pääasiaan. Kaikkialle ympärille levittyvä kuva näppäili mielikuvituksen nystyröitä ja tempaisi matkaan ajasta ja paikasta pois. Kuva oli ihanan sävykäs ja samanaikaisesti terävä. Illuusio kolmiulotteisuudestakin oli paljon tyydyttävämpi kuin tavallisissa teattereissa ja vielä ilman laseja.

Eivät näytöksen elokuvat ansainneet turhaa parjausta sisältönsäkään puolesta. Losing the Dark ja Dynamic Earth olivat toki pätevästi kirjoitettuja, informatiivisia opetuselokuvia, joiden ekologinen eetos on jokseenkin vastaansanomaton. Näistä kahdesta Dynamic Earthillä oli ässä hihassaan, sillä sen kertojana toimi Liam Neeson. Eeppisyys ei ollut vältettävissä.

Kiinnostavin teos oli silti ensimmäinen suomalainen fulldome-elokuva Kilpisjärvellä (2012), jonka takana on argentiinalainen ohjaaja Axel Straschnoy. 17-minuuttisen lyhärin nimi kertoo kaiken: elokuvassa ollaan talvisella Kilpisjärvellä. Toteutustapa yllättää formaatissaan. Selvästi näytöksen muita pätkiä karheampi teos on toteutettu time lapse -kuvauksella, joka juoksee kupolikankaalla nopeutettuna. Hieman hämmentävää (dialogittomassa teoksessa) on se, mitä elokuvan miehet tekevät, miksi he ovat Kilpisjärvellä. Aluksi heidät kuvittelee tutkijoiksi, mutta ei, ilmeisesti he ovat siellä vain kuvatakseen...Kilpisjärveä. Halonhakkuuta. Teltan pystytystä. Revontulia. Oli miten hyvänsä, elokuva on ainakin kaunis. Lähemmäksi Lappia päästäkseen sinne on matkustettava.



Yhtään kauemmaksi näistä tunnelmista ei kai voisi päästä kuin Rich Hillissä, dokumenttisarjan pääpalkinnon Sundancessa voittaneessa anti-americanassa. Rich Hill on yksi Yhdysvaltain Keskilännen lukemattomista tuppukylistä, joilla ei ole 2000-lukulaisessa markkinatalousjärjestelmässä kenellekään mitään väliä. Tracy Droz Tragos ja Andrew Droz Palermo antavat elokuvassaan äänen ja kasvot näiden rutiköyhien paikkakuntien ihmisille, ennen kaikkea nuorille. Andrew, Appachey ja Harley kasvavat seurantadokumentin aikana 15-vuotiaista täysi-ikäisyyden kynnykselle. Optimistinen, vaikka alituiseen muuttamiseen kyllästynyt Andrew on vielä suhteellisen tolkullinen tapaus, kun kaksi muuta mainittua ovat pahasti moniongelmaisia. Löytyy ADHD:ta, OCD:tä ja muuta. Nämä oireyhtymät eivät ole kuitenkaan nuorukaisten isoimpia ongelmia, sillä oireita aiheuttava sairaus on nimeltään vanhemmat. Yhdenkään vanhemmilla ei ole kykyjä tai valmiuksia hoitaa vanhemman tehtäväänsä likimainkaan kunnolla. Parhaasta päästä saattaa olla Harleyn äiti, joka istuu vankilassa monivuotista rangaistusta yritettyään tappaa poikansa raiskanneen isäpuolen (jota vastaan ei löytynyt tarpeeksi todisteita).

Tällaiset tarinat johtaisivat helposti sosiaalipornoon, mutta Rich Hill ei ole sensaationhakuista rankistelua. Sen sijaan se on melankolinen ja surullinen cinema verité -tyylinen kuvaus Amerikka-suppilon pohjasta, jonne kaikki paska valuu. Ankeus ei näy huumeissa tai väkivallassa, vaan roskaruoassa, energiajuomissa, meemein koristelluissa t-paidoissa, piskuisessa nurkka-tv:ssä, paikallisten huviksi järjestetyssä piirakkahuutokaupassa: koko kulttuurin täydellisessä alennustilassa, jonka rutikuivassa mullassa sopii yrittää kasvaa idusta edes taimeksi. Nämä ihmiset elävät kehitysmaatasolla "maailman rikkaimman kansakunnan" suolistossa.

Rich Hillin välittämä kuva Amerikan sydämestä upporikkaiden talouskeskuksien katveessa tulee lähemmäs kuin aihetta käsitelleissä fiktioissa. Dramaturgisesti Rich Hill ei herätä yhtäläistä arvostusta. Siitä tuntuu puuttuvan määrätty draamankaari, joka antaisi elokuvan lihaksille jänteet. Ehkä osasyy on siinä, että noin kahdessa vuodessa näiden nuorten elämä ei tunnu kohtaavan merkittäviä muutoksia. Tekijöillä on vielä matkaa wisemaneiksi ja pennebakereiksi, mutta heidän katseensa suuntaa jo oikeisiin paikkoihin.

Heurekasta Rich Hillin kautta keskiyön jaetulle (large)pizzalle Monroe-toverin kanssa. Festarit.

Planetaarionäytöksestä on uusintaesitys sunnuntaina kello 14.

torstai 29. tammikuuta 2015

DP15: 9999

DocPoint 2015, 2. päivä



Belgialaisen Ellen Vermeulenin ohjaus 9999 on elokuvalliselta kieleltään ihan toista luokkaa kuin eiliset leffat. 2000-luvulla on tehty *"ysielokuvia" pienoistrendiksi asti. Olisi kiintoisaa kuulla numerologin spekulaatiot tätä koskien, mutta sen verran nyt ainakin on selvää, että Vermeulenin teos on näistä kirkkaasti paras.

Yhteistyössä muun muassa Belgian ihmisoikeusjärjestön kanssa toteutettu 9999 käsittelee tyynellä, intohimottomalla katseella EU:n keskipisteessä sijaitsevan maan käytäntöjä ihmisoikeuksien suhteen: elokuvaan valittu esimerkki ovat rikoksen tehneet mielisairaat, jotka tuomitaan tosin syyntakeettomiksi, mutta joille kaikille ei riitä hoitopaikkaa. Siksi 1 100 potilasta on sijoitettu vankiloihin, ilman hoito-ohjelmaa ja ilman aikarajaa. Tästä elokuvan nimi: näiden potilaiden "hoitomääräyksessä" lukee vapaaksipääsypäivämäärän kohdalla "31.12.9999". Elokuvassa tavataan isänsä ja isoisänsä murhannut skitsofreenikko, joka on ollut laitoskierteessä 40 vuotta ja pahamaineisessa Merksplasin vankilassa jo 17 vuotta.

Vermeulen tekee minimalistista elokuvaa. Musiikkia ei kuulla ja kaikki kuvat on toteutettu liikkumattomalla kameralla. 9999 voisi itse asiassa olla suomalaista työtä. Belgialainen laitosmaisema ei näytä juurikaan erilaiselta. Tekotavasta tulee mieleen esimerkiksi aivan toisin viritetty Kansakunnan olohuone. Enemmän vielä 9999 vaikuttaa melkein sisarteokselta Tellervo ja Oliver Kochta-Kalleisen naapurimaa Hollannissa syntyneelle People in Whitelle, joka sekin kertoi mielisairaanhoidosta eurooppalaiseen malliin. Nämä kaksi teosta täydentävät toisiaan antoisasti.

Ansioidensa lomassa 9999:llä on puutteensakin. Vermeulen rakentaa tarkasti suunnitelluin kuvin ja hiljaisuudelle perustuvalla äänimaisemalla taitavasti pysähtyneisyyttä ja tapahtumattomuutta huokuvan tunnelman. Mutta vaikka hän antaa äänen päähenkilöilleen, emme opi heistä paljoakaan. Vain parista saamme tietää, miten he ovat vankilaan päätyneet. Perhesuhteista emme kuule juuri mitään. Henkilökunta jätetään kokonaan ulkopuolelle. Niinpä Vermeulenin kohteet meinaavat jäädä kalteriensa taakse syntymättä valkokankaalla samastuttaviksi, tunnistettaviksi ihmisyksilöiksi. 9999 on jälleen yksi elokuva modernin aikakauden perusilmiöstä, ihmisistä, jotka ovat elossa vailla elämää. Tämän kuvaamisessa elokuva onnistuu osittain. Kiinnostavasti elokuva alkaa erään potilaan pohdinnoilla elokuvan olemuksesta, siitä, kuinka tämäkin elokuva on fiktio...

Euroopan ihmisoikeuskomissio on useasti rangaissut Belgiaa tavasta, jolla se kohtelee mielisairaitaan. Belgian hallitus maksaa mieluummin sakot kuin tekee asialle mitään.

---------------------
EDIT:
* Rob Marshall: Nine
   Shane Acker: 9
   Neill Blomkamp: District 9

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Force majeure - ydinperhe lumivyöryssä



Ruben Östlund on valmistanut harvinaisen taidokkaan, älykkään ja tarkasti laskelmoidun elokuvan perhe-instituutiosta. Turisti (Turist, Ruotsi, 2014) seuraa viiden päivän ajan stereotyyppisen ruotsalaisperheen laskettelulomaa Ranskan Alpeilla ja kuinka eräs yllättävä välikohtaus rikkoo kaikkien ylläpitämän illuusion täydellisestä perheyksiköstä.

Kun perheen isä ottaa jalat alleen uhkaavalta näyttävässä tilanteessa jättäen äidin suojelemaan jälkikasvua, murtuu sekä perheen usko alfauroksen mahtiin että isän oma itsetunto. Idea ei ole uusi, mutta Östlund ottaa siitä kaiken irti. Konkreettinen lumivyöry muuttaa muotoaan psykologiseksi lumivyöryksi, joka lanaa läpi koko keskiluokkaisen perheen stereotyypin.

Turistin iso paradoksi sisältyy siihen, että nimenomaan fiksuutensa takia elokuva käy ennalta arvattavaksi, mikä taas tekee kokonaisuudesta dramaturgisesti kampurajalkaisen. Monet kohtaukset ovat niin tosia, että ne ottaa vastaan hyväksyvästi nyökytellen, notta noinhan se tosi elämässä menee. Ironisesti tästä seuraa, että valtavan taitavasti tehdyltä elokuvalta jää kaipaamaan yllätyksiä - niitä samoja, mitkä loivat jännitettä Östlundin edelliseen teokseen Play. Kaksituntisena Turisti alkaa tuntua jopa hieman pitkältä.

Parhaimmillaan Turisti on jaksoissa, joissa ei ole dialogia. Östlund on loistava kuvin kertoja, jonka äärimmäisen tarkka tyyli on eräänlaista jatketta Roy Anderssonin kuvailmaisulle. Modernin kliinistä laskettelukeskusta ei ole taatusti aiemmin kuvattu tällä tavalla, kaikesta inhimillisestä riisuttuna, automatisoituna pakopaikkana kaikesta elämältä haisevasta. Toistuvana motiivina Östlund käyttää valtavia, paukahtelevia teräsputkia, joiden tarkoituksena on luoda hallittuja pikkulumivyöryjä ja estää todellista vaaraa aiheuttavien kinoksien syntyminen. Nämä ovat tyystin suggeroivia kuvia. Yllättävimmillään Turisti liikkuukin kuvasta toiseen siirtyessään. Ihmissuhteita kartoittaessaan elokuva on huomattavasti konventionaalisempi, mutta onnistuu silti muutaman kerran iskemään aitoja piikkejä. Näin esimerkiksi keskustelussa, jossa perheen äidin ystävätär perustelee vapaata liittoaan "terveen itsekkyyden" ja minä-ajattelun kautta. "Oma onnellisuuteni on paras lahja lapsilleni."

Elokuvan fileepalat löytyvät sen ensimmäisistä ja viimeisistä viidestätoista minuutista. Välistä löytyy paistia tai kassleria. Varsinkin loppujakso on elokuvan oivaltavimpia. Jollain merkillisellä tavalla 12-vuotiaan (nyt muutaman vuoden vanhemman) hanuristi Aleksandr Hrustevichin vimmainen tulkinta Vivaldin Kesästä sopii täydelleen yhteen Östlundin vision kanssa.

[EDIT 27.2.-15 Toisin kuin IMDb kertoo, Hrustevich ei ollut 12-vuotias elokuvassa käytetyn taltioinnin aikana. Virtuoosibayanisti on syntynyt vuonna 1983.]


Visa 21.1.2015


Syksyn toinen MonroeCup on jatkanut kulkuaan aika-avaruudessa vuodenvaihteen yli ja kokee lopultakin odotetun päätöksensä tänään 28.1. Artturissa. Helmikuun ensimmäisellä viikolla jatketaan jälleen puhtaalta pöydältä villeissä visatunnelmissa!

TULOKSET

Kongon Kingit 28½ p., (6+6+4+6+2+6)
Hudson Hawks 27 p.,  (0+2+6+2+6+5)
Savage Streets 16 p., (6+0+3+3+4+4)
Peter Lorren silmät 11½ p., (3+1+0+3+3+3)
The Iguanas 11½ p., (5+4+5+4+5+3)
Zardoz 6p. (3)

MONROEN LEFFAVISA 21.1.2015: Sitä sun tätä (max. 51 pt.)

0. Kirjallinen osio (4 pt.)

Ristisanatehtäviä. Täytä aukot: minkä elokuvan saat tulokseksi?

A)
_________ Phillips
In _________ (2002)
____ Lion in _______ (1968)
Universal __________

B)
___ _______ Duel (1972)
Air _______
___ Clockwork Orange
The ______ (1997)
The Million Dollar ______ (2000)

I. Perustrivia (15 pt.)

1. Legendaarinen kanadalainen ääninäyttelijä Peter Cullen tunnetaan ennen muuta Optimus Primena. Mutta hän on lisäksi antanut äänensä valkokankaalla kolmelle muulle ja tv:ssä yhdelle ikoniselle hahmolle: nimeä näistä kaksi. (4 pt. erikoiskysymys, 2 pt./kohta).
2. Nimeä 2 Brat Packin mies- ja 2 naisjäsentä. Ydinporukkaan kuului 8 näyttelijää. (4 pt.)
3. Minkä 90-luvun valkokangassensaation toinen osapuoli Anna Chlumsky oli? (2 pt.)
4. Missä kahdessa Werner Herzogin elokuvassa pääroolin tekee Bruno S.? (2 pt.)
5. Mitkä ovat viimeisen neljännesvuosisadan kolme katsotuinta kotimaista elokuvaa? Yksi niistä on paraikaa teattereissa. (3 pt.)

II. A/B (10 pt.)

6. A) Kuka sai Jussi-ehdokkuuden miessivuosasta elokuvasta Eila, Rampe ja likka? B) Mikä elokuva aloittaa elokuva-arkiston sarjan Niagarassa ensi viikolla?
7. A) Mistä elokuvasta Renny Harlin sai vastikään Razzie-ehdokkuuden huonoimpana ohjaajana? B) Monesko ehdokkuus se Harlinille on?
8. A) Mikä jäi Mike Nicholsin viimeiseksi elokuvaohjaukseksi? B) Mikä Terence Daviesin ohjaus on Gillian Andersonin palkituin päärooli?
9. A) Mikä yhdistää uutuuselokuvia A Most Wanted Man, The Drop ja Night at the Museum: Haudan salaisuus? B) Missä samassa elokuvassa näyttelevät David Duchovny ja Brad Pitt?
10. A) Mikä oli Pierce Brosnanin viimeinen Bond? B) Kenen legendan ainoa ohjaus on sotaelokuva Ainoastaan urhoolliset (None But the Brave, 1965)?

III. Leffamusakierros (10 pt.)

11. Mistä elokuvasta? (1 pt., https://www.youtube.com/watch?v=s7FGbhpr2pg )
12. Mikä elokuva ja ketkä kaksi duetoivat? (3 pt., https://www.youtube.com/watch?v=d9ZLqkDCfBA 0-1.06)
13. Mistä elokuvasta tämä kappale palkittiin Oscarilla ja kuka laulaa? (2 pt., https://www.youtube.com/watch?v=Ew-5rO8b67I )
14. Mistä elokuvasta? Tunnetaan myös Gears of War 2 -pelin mainoksesta. (1 pt., https://www.youtube.com/watch?v=Pfi1UQ_PKQI )
15. Kuka Oscar-ehdokas julkaisi marraskuun lopulla tämän poikkeuksellisen vihatun singlen? (1 pt., https://www.youtube.com/watch?v=VgW7JMUipXg )
16. Mistä elokuvasta ja kuka esittää? (2 pt., https://www.youtube.com/watch?v=RaH9WsLnvbs )

IV. Vihjekierros (12 pt.)

17. Mikä etunimi?
4 pt. Gay-elokuvistaan kuulun kanadalaisen kulttielokuvantekijän nimessä se esiintyy sekä etu- että sukunimessä. Ko. ohjaajan uusin elokuva on Gerantophilia ja hän on mm. tehnyt gay-zombielokuvan.
2 pt. Toinen tämän niminen kulttihahmo on tuttu esim. Bubba-Ho-Tepistä ja Sam Raimin jutuista.
1 pt. Kuuluisin tämän niminen megastara pelastaa maailman joka toisessa elokuvassaan, mutta oli alkujaan koomikko. Toinen koomikko, Jim Carrey, teki tätä nimeä myös tunnetuksi.

18. Mikä ranskalainen klassikko vuodelta 1950?
4 pt. Se oli hyvin uskollinen sovitus Georges Bernanosin vuoden 1936 romaanista. Pääosassa Claude Laudy.
2 pt. Se on Robert Bressonin ensimmäinen “bressonilainen” elokuva.
1 pt. Se kuvaa fyysisesti sairaan päähenkilönsä uskonkriisiä ja kiittämätöntä työtä pienessä maalaiskylässä.

19. Kuka australialaisnäyttelijätär?
4 pt. 32-vuotias. Ryan Philippen ex-tyttöystävä. Näyttelemisen ohella harrastaa räppiä, ja on mukana NASin tulevalla kiertueella. Elokuvia A Good Year, Rajaton ja Sucker Punch.
2 pt. Tunnetuin rooli toinen pääosa Jane Campionin Yön kirkkaassa tähdessä. Iso rooli myös RoboCopissa.
1 pt. “Maissimainen luostari” tai “luostari mauttomanpuoleinen” voisivat olla hänen nimensä kömpelöitä käännöksiä.

VASTAUKSET:

0. Kierros - kirjallinen osio:

A) Captain America: The Winter Soldier B) The Grand Budapest Hotel

1. kierros:

1. Predator, Gremlinit (/Mogwai), Ihaa ja K.I.T.T.
2. Emilio Estevez, Molly Ringwald, Anthony Michael Hall, Rob Lowe, Demi Moore, Andrew McCarthy, Ally Sheedy, Judd Nelson (varsinainen jäsen ollakseen piti esiintyä joko Breakfast Clubissa tai/ja St. Elmo’s Firessa)
3. Macaulay Culkinin 1. valkokangassuudelma elokuvassa My Girl/Tyttöni mun
4. Kaspar Hauserin tapaus (Jeder für sich und Gott gegen alle); Stroszek
5. Pahat pojat, Mielensäpahoittaja, Matti

2. kierros

6. A) Pirkka-Pekka Petelius B) Pulp Fiction
7. A) The Legend of Hercules B) 6.
8. A) Charlie Wilsonin sota B) The House of Mirth
9. A) Ensemblessä on näyttelijä, joka on kuollut ennen ensi-iltaa B) Kalifornia
10. A) Kuolema saa odottaa (Die Another Day) B) Frank Sinatra

3. kierros

11. Footloose
12. Lällärit lakoon (Any Which Way You Can), Clint Eastwood, Ray Charles
13. Tammy, Debbie Reynolds
14. Little Miss Sunshine
15. Abigail Breslin (YouTuben like/dislike ratio on noin 1:6)
16. Freetime Machos, Samuli Putro

4. kierros

17. Bruce
18. Papin päiväkirja/Maalaispapin päiväkirja
19. Abbie Cornish