Ruben Östlund on valmistanut harvinaisen taidokkaan, älykkään ja tarkasti laskelmoidun elokuvan perhe-instituutiosta. Turisti (Turist, Ruotsi, 2014) seuraa viiden päivän ajan stereotyyppisen ruotsalaisperheen laskettelulomaa Ranskan Alpeilla ja kuinka eräs yllättävä välikohtaus rikkoo kaikkien ylläpitämän illuusion täydellisestä perheyksiköstä.
Kun perheen isä ottaa jalat alleen uhkaavalta näyttävässä tilanteessa jättäen äidin suojelemaan jälkikasvua, murtuu sekä perheen usko alfauroksen mahtiin että isän oma itsetunto. Idea ei ole uusi, mutta Östlund ottaa siitä kaiken irti. Konkreettinen lumivyöry muuttaa muotoaan psykologiseksi lumivyöryksi, joka lanaa läpi koko keskiluokkaisen perheen stereotyypin.
Turistin iso paradoksi sisältyy siihen, että nimenomaan fiksuutensa takia elokuva käy ennalta arvattavaksi, mikä taas tekee kokonaisuudesta dramaturgisesti kampurajalkaisen. Monet kohtaukset ovat niin tosia, että ne ottaa vastaan hyväksyvästi nyökytellen, notta noinhan se tosi elämässä menee. Ironisesti tästä seuraa, että valtavan taitavasti tehdyltä elokuvalta jää kaipaamaan yllätyksiä - niitä samoja, mitkä loivat jännitettä Östlundin edelliseen teokseen Play. Kaksituntisena Turisti alkaa tuntua jopa hieman pitkältä.
Parhaimmillaan Turisti on jaksoissa, joissa ei ole dialogia. Östlund on loistava kuvin kertoja, jonka äärimmäisen tarkka tyyli on eräänlaista jatketta Roy Anderssonin kuvailmaisulle. Modernin kliinistä laskettelukeskusta ei ole taatusti aiemmin kuvattu tällä tavalla, kaikesta inhimillisestä riisuttuna, automatisoituna pakopaikkana kaikesta elämältä haisevasta. Toistuvana motiivina Östlund käyttää valtavia, paukahtelevia teräsputkia, joiden tarkoituksena on luoda hallittuja pikkulumivyöryjä ja estää todellista vaaraa aiheuttavien kinoksien syntyminen. Nämä ovat tyystin suggeroivia kuvia. Yllättävimmillään Turisti liikkuukin kuvasta toiseen siirtyessään. Ihmissuhteita kartoittaessaan elokuva on huomattavasti konventionaalisempi, mutta onnistuu silti muutaman kerran iskemään aitoja piikkejä. Näin esimerkiksi keskustelussa, jossa perheen äidin ystävätär perustelee vapaata liittoaan "terveen itsekkyyden" ja minä-ajattelun kautta. "Oma onnellisuuteni on paras lahja lapsilleni."
Elokuvan fileepalat löytyvät sen ensimmäisistä ja viimeisistä viidestätoista minuutista. Välistä löytyy paistia tai kassleria. Varsinkin loppujakso on elokuvan oivaltavimpia. Jollain merkillisellä tavalla
[EDIT 27.2.-15 Toisin kuin IMDb kertoo, Hrustevich ei ollut 12-vuotias elokuvassa käytetyn taltioinnin aikana. Virtuoosibayanisti on syntynyt vuonna 1983.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti