"I don't believe in acting. I think that people in life act, but when you are on the stage, or in my case also on screen, you have to be true."
Saksalaissyntyinen Luise Rainer esiintyi pitkän elämänsä aikana vain 14 elokuvassa, mutta kohosi silti legendaksi. Rouva Rainer kuoli joulukuun 30:na, kaksi viikkoa ennen 105:ttä syntymäpäiväänsä.
Luise Rainerin maineen kulmakivenä seisoo hänen saavutuksensa 1930-luvun lopulta, jolloin hänestä tuli ensimmäinen peräkkäisinä vuosina Oscarin voittanut näyttelijä. Nämä palkinnot hänelle ojennettiin toisesta ja kolmannesta elokuvasta, jotka hän teki Hollywoodissa. Jälkimmäisen vastaanottaessaan rouva Rainer oli 28-vuotias - ja hänen uransa oli käytännössä ohi.
Luise Rainer syntyi näyttelijäksi. Hän teki läpimurtonsa debyyttiroolissaan 16-vuotiaana Düsseldorfissa ja nautti vuosia teatterijättiläisen, Max Reinhardtin, ohjauksesta. Todistettuaan Berliinissä Reichstagin paloa helmikuussa 1933, juutalainen Rainer ymmärsi Saksan ajautuvan natsien käsiin ja suoritti emigraationsa Yhdysvaltoihin. Hänet palkattiin MGM:n talliin Garbon seuraajaksi. Saksassa hän oli ehtinyt tehdä vain kolme roolia valkokankaalla. Älykäs ja itsenäinen nuori nainen oli näennäisestä menestyksestään huolimatta suorassa konfrontaatiossa Hollywoodin periaatteiden ja arvomaailman kanssa. Kaksi ensimmäistä elokuvaa ohjasi Robert Z. Leonard (joka jo nimellään tuo mieleen jonkinlaisen grouchomarxilaisen "ohjaajan vailla ominaisuuksia", aikansa Ron Howardin) ja molemmissa vastanäyttelijänä oli Rainerin suuresti arvostama William Powell. Jälkimmäisestä tuli megahitti: kolmituntinen jättituotanto Ziegfeld, naisten kuningas (The Great Ziegfeld, 1936) voitti parhaan elokuvan Oscarin. Rainerin rooli oli suhteellisen pieni ja mitä ilmeisimmin tuohon aikaan liki omnipotentti Louis B. Mayer "junaili" palkinnon uudelle tähdelleen. Oli miten oli, rooli on jäänyt elämään, etenkin tämän kohtauksen takia:
Todellinen voimannäyttö oli kuitenkin seuraavana vuonna kankaille saapunut Hyvä maa (The Good Earth, 1937), jossa Rainer ja Paul Muni esittivät kiinalaista maanviljelijäpariskuntaa niin pitkälle Hollywood-lookista riisuttuina kuin ajan oloissa oli mahdollista. Tällä kertaa Rainerin Oscarista ei syntynyt suukopua.
Ammattiinsa vakavasti suhtautunut lahjakkuus yritti tämän jälkeen parhaansa mukaan saada sanansijaa roolivalinnoissaan, mutta neuvottelut mahtavan Mayerin kanssa tuottivat pelkkiä pettymyksiä. Syntyi vielä muutama elokuva, joita ei nykyisin esitetä sitäkään vähää kuin jo mainittuja. Samaan aikaan Rainerin ensimmäinen avioliitto kariutui. Niinpä hän päätyi sulkemaan Hollywoodin ovet takanaan ja ennen pitkää luopumaan myös näyttelemisestä. Omien sanojensa mukaan hän keskittyi elämänsä kimalteisimman vaiheen jälkeen vain elämään. Tämän mahdollisti onnellinen avioliitto kustannustoimittaja Robert Knittelin kanssa.
Kaikesta päätellen Luise Rainer on elokuvan - ja teatterin - hukattu mahdollisuus. Hän työskenteli lavoilla suhteellisen säännöllisesti vielä 50-luvulle asti ja teki silloin tällöin harvakseltaan piipahduksia televisiossa ja pikkurooleissa isolla kankaalla. Hän järjesti Ernest Hemingwayn kanssa ambulansseja Espanjan sisällissodan näyttämölle ja vieraili toisen maailmansodan rintamalla sotilaita tapaamassa. Hän innoitti Anaïs Niniä, ja Truman Capote mainitsi hänet romaanissa Aamiainen Tiffanyllä. Myöhempinä vuosinaan hän palasi toisen lapsuuden intohimonsa, maalaamisen pariin. Viimeiset vuosikymmenensä hän asusti ylellisessä Lontoon kodissaan.
Kukaan meistä ei voi arvata vuosiensa lukumäärää. Tekee mieli kysyä, olisiko Luise Rainer tehnyt toisia valintoja, jos olisi tiennyt elävänsä yhden pisimmistä Elokuvan tuntemista elämänkaarista? Rainer itse huokaisi, että oli jättänyt tekemättä niin paljon. Mitä Oscareihin tulee, niistä ei rouva Rainerilla paljon sanottavaa ollut. Ensimmäistä vastaanottaessaan hänellä ei ollut mitään käsitystä, mikä Oscar edes on. Hyvä maa -elokuvan pystiä hän käytti ovistopparina, kunnes lahjoitti sen häntä auttaneille muuttomiehille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti