Linnat eivät tarvitse puolustusta. Deutschkreutzin linnoituksen ennenäkemätön puolustus (Die Beispiellose Verteidigung der Festung Deutschkreutz, 1969) nauraa ihmisen sotimisen tarpeelle ja hanakkuudelle tarttua aseisiin. Pieni, mustavalkoinen elokuvaharvinaisuus kuvaa miesjoukkoa, joka valmistautuu puolustamaan erästä autiota linnaa olematonta hyökkääjää vastaan. Joukko improvisoituja kohtauksia valottaa miesten absurdeja toimia säestyksenään maanisesti selittävä kertoja, joka tuon tuosta puhkeaa älyttömään nauruun. "Paljon melua tyhjästä" - siinä tämän antisotaelokuvan johtolause.
Flamingot eivät tarvitse suojelijaa. Tämän sanoo ääneen jo yksi Toimenpiteitä fanaatikkoja vastaan (Massnahmen gegen Fanatiker, 1966) -pseudodokumentin henkilöistä. Hänen ei anneta suojella paikallisen Teivon hevosia asiattomilta intoilijoilta, joten hän kohdistaa suojelun tarpeensa flamingoihin - jotka tulevat mainiosti toimeen ilmankin. Mitä eriskummallisin, tärkeilevyyttä ja itsetyytyväisyyttä sormille lyövä lyhytelokuva.
Hirmuhallitsijat eivät ansaitse suojelua. Silti juuri sitä tarjosi Ranska Jean-Bedél Bokassalle, Keski-Afrikan itsevaltiaalle, kun hänet viimein syöstiin valtaistuimeltaan vuonna 1979 yli kymmenen pimeän vuoden jälkeen. Kaikuja synkästä keisarikunnasta (Echos aus einem düsteren Reich, 1990) on melankolinen katsaus tuohon aikaan. Se alkaa ohjaaja Herzogin huolenilmauksella elokuvan päähenkilön Michael Goldsmithin katoamisesta. Goldsmith oli AP:n reportteri, joka ilman omaa syytään joutui erään raportin teon yhteydessä diktaattorin kiduttamaksi yli vuosikymmentä aikaisemmin. Herzogin elokuvassa Goldsmith keskustelee eri Bokassaa lähellä olleiden ihmisten kanssa luoden hieman citizenkanemaisen kuvan vallan sekoittamasta tyrannista. Taiten tehty dokumentti ei väistä makaaberia: Bokassan keittiössä pääpuheenaiheena on uuni, jossa todistajat kertovat Bokassan paistaneen ihmisiä syötäväkseen. Elokuvan keskeiseksi jaksoksi nousee arkistotaltiointi juhlallisuuksista, joissa Napoleonia ihaillut Bokassa kruunasi itsensä Afrikan mantereen ensimmäiseksi keisariksi. Juhlallisuuksiin upposi kolmannes Keski-Afrikan vuotuisesta kansantuotteesta.
Lakonisen toteava elokuva kertoo yhden esimerkin kautta, miten yksi ihminen voi nousta määräämään mielivaltaisesti kaikkien muiden kohtalosta. Elokuva näyttää paitsi mitä tapahtui, myös minkä annettiin tapahtua. Elokuvan viimeinen kohtaus on herzogilainen klassikko, josta tässä yhteydessä ei puhuta sen enempää.
Toisin kuin Herzog pelkäsi, Goldsmith ei ollut kadonnut Liberiassa. Hän oli sairas ja menehtyi Pariisissa noin kuukautta ennen elokuvan ensi-iltaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti