Vanha vuosi vaihtuu uuteen sujuvasti uuden milleniumin aattoon sijoittuvan Strange Daysin parissa. Latteasti ilmaistuna epätasaisen uran tehneen Kathryn Bigelow'n tuotannossa Strange Days lukeutuu onnistuneimpiin eikä studiotöistä sen edelle voida asettaa kuin sukellusvenejännäri K-19. Näille elokuville on yhteistä se, mikä viime vuoden kiusaannuttavasta Hurt Lockerista puuttui - kineettisyys. Ja sujuva käsikirjoitus. Strange Daysin sokkeloiset käänteet virtuaalitodellisuuksineen on ideoinut James Cameron, jonka puolestaan olisi kyllä pitänyt katsella tämä vanha työnäyte ennen Avatarin kirjoitushommiin ryhtymistä.
Ei sillä, että puhuisimme tässä klassikosta. Mutta Strange Daysissä on jo vuonna 1995 vanhanaikaiselta vaikuttaneen sinertävän värimaailman ja joskus velton huulenheiton ohella karismaattisia (Jeremy Renner, katso sanakirjasta mitä se tarkoittaa) näyttelijöitä kuten Ralph Fiennes ja Angela Bassett, ryhdikästä kerrontaa ja tarpeeksi käänteitä erottamaan se selvästi edukseen tämän päivän vastaavista scifi-kokeiluista. Siinä tölväistään jopa ajankohdan poliittisia ongelmia Los Angelesin mellakoihin liittyen. Ennen muuta toiminta on niin rytmikästä, että se viehättää edelleen. Bigelow on kaikin puolin kyvykäs tekijä ja luulenpa, että se varsinainen näyttö on vasta hänen seuraava työnsä. Tai sitä seuraava.
Mikä miellyttävintä, Strange Daysissä uusi vuosi on parempi kuin edellinen. Onnellista vuodenvaihdetta!
perjantai 31. joulukuuta 2010
torstai 30. joulukuuta 2010
Billy ja Frank, joulun superpsykot
Elokuvantekijät ovat muutaman kerran purkaneet joulunajan traumaattisuutta ja lapsuuden pahoja muistoja, herkullisimmin ehkä John Hughesin kynäilemässä Chevy Chase -klassikossa Joulupuu on kärvennetty. Suoraviivaisempia tapauksia ovat kuitenkin Psyko-variantit Jouluyö, murhayö ja You Better Watch Out.
Näistä ensin mainittu, alkukieliseltä nimeltään Silent Night Deadly Night (1984) jäi vuosikausiksi kriitikoiden lyttäämäksi kulttihehkutteeksi, jonka maine on kasvanut ajan mittaan korkoa siinä määrin, että aiemmin syksyllä järjestetyssä CINEMADROME-yössä se varasti aivan vaivatta show'n kineettisesti alamittaiselta The Disappearance Of Alice Creediltä ja kuriositeetiksi tyytyneeltä Machetelta.
Jouluyö, murhayö kuvaa erään - tai kenen tahansa - yksilön johdonmukaista kehityskaarta mielipuoleksi, kun joulu potkii pikku Billyä joka käänteessä päähän alkaen vanhempien teurastuksesta joulupukiksi naamioituneen rosvopekan toimesta. Seuraa hilpeitä vuosia orpokodissa, jota johtava abbedissa hoitaa Billyn joulufobiaa ruumiillisella kurituksella. Halvoille slashereille poikkeuksellisella perusteellisuudella elokuvassa pohjustetaan Billyn lopullinen napsahtaminen, jonka tapahtuessa Billyä kohtelee tietyllä vinoutuneella myötätunnolla: "No vähemmästäkin..." Kun kirves sitten löytää kotinsa joulupukiksi itseään luulevan Billyn käsistä, ei rangaistukselta säästy lumiukkokaan. Tuhmat lapset on saatava ruotuun.
Aika on tehnyt hyvää Jouluyölle, sillä se mikä 80-luvulla on vaikuttanut rajulta, on pehmentynyt hellyttävän campiksi. Tahallaan ja tahattomasti Jouluyö, murhayö on usein huutavan hauska. Se on myös ihan pätevästi tehty ja päättyy nokkelaan lopetukseen, joka paljastaa tekijöillä olleen myös ajatusta. Robert Brian Wilson ansaitsee pääosasta tunnustusta, jota ei taatusti ole liikaa jaettu. Muuten, CINEMADROME-versiosta oli pätkäisty pois kokonainen useiden minuuttien jakso, jossa tuhma lastenvahti ja hänen poikaystävänsä saavat ansaitsemansa rangaistuksen.
You Better Watch Out (1980), joka tunnetaan myös nimellä Christmas Evil, on Billyn tarinaan nähden laatuelokuvaa, yllättävää kyllä. Sen tuottajana toimi huomattavan uran luonut lelutehtailijoiden lapsi Edward S. Pressman. Huomautus lelutehtailijoista on paikallaan, koska elokuvan päähenkilö Frank työskentelee lelutehtaassa. Eikä ole iloinen. Kuten Billyä, Frankiäkin kiusataan eikä ymmärretä. Toisin kuin Billy, Frank rakastaa joulua enemmän kuin mitään. Hän samastuu sairaalloisesti joulupukkiin ja pitää kirjaa naapuruston hyvistä ja pahoista tytöistä ja pojista. Hän haluaisi muidenkin ymmärtävän joulun ihanuuden ja paasaa työtovereilleen kestävien lelujen merkityksestä. Jos Jouluyö, murhayö näyttää kuinka hulluuteen suistutaan, piirtää You Better Watch Out psykopaatin mielenmaisemaa - tavoilla, jotka eivät ole liian kaukana Taksikuskista.
Psykologisen trillerin ja sairaskertomuksen sekoitus You Better Watch Out on kerronnaltaan huomattavasti kehittyneempää ja kunnianhimoisempaa kuin Jouluyö, murhayö. Jopa siinä määrin, että lyhyet shokkikohtaukset tuntuvat päälleliimatuilta. Tämänkin joulupsykoilun lopetus on klassikko, jonka on vahvoin perustein arveltu antaneen vaikutteita eräälle Steven Spielbergin kuuluisimmista visioista.
Näissä kahdessa on mistä valita joulunajan piristämiseen. You Better Watch Out on joka mielessä "parempi" elokuva, mutta Jouluyö, murhayön kanssa saattaa olla sittenkin hauskempaa.

torstai 23. joulukuuta 2010
LV4/MC3 22.12.2010
CUP-TILANNE
Iguana 23 pt. (2./3./2./2./-/-)
Franklin Pangborn 18 pt. (x/1./1./4./-/-)
Laamannit 18 pt. (3./5./5./1./-/-)
400 Kekkosta 12 pt. (1./x/3./x/-/-)
Savage streets 11 pt. (x/6./4./3./-/-)
Keuhkotautiset marsut 10 pt. (4./2./x/x/-/-)
Albatrossi 7 pt. (5./7./x/5./-/-)
Peter Lorren Silmät 5 pt. (10./4./x/x/-/-)
Veripersepellet 3 pt. (6./x/9./x/-/-)
Orvot Saarikivet 2 pt. (x/x/6./x/-/-)
Kangasalan lepakkoharrastajat 1 pt. (7./x/x/x/-/-)
Koyaanisqatsi 1 pt. (8./x/x/x/-/-)
Räsymatot 1 pt. (x/8./x/x/-/-)
Mie 1 pt. (9./x/x/x/-/-)
Färjärit 1 pt. (x/9./x/x/-/-)
Tiriel 1 pt. (x/10./x/x/-/-)
Antti, Mira 1 pt. (x/11./x/x/-/-)
Luola ... Jotain 1 pt. (x/x/7./x/-/-)
Kielelliset 1 pt. (x/x/8./x/-/-)
Tiimi Tammela 1 pt. (x/x/10./x/-/-)
Essi ja Kata 1 pt. (x/x/11./x/-/-)

LV4/MC3/syys -10 (22.12.) max. 49 pt.
Perustrivia (14 pt.)
1. Minkä elokuvaklassikon päähenkilö George Bailey on? (1 pt.)
- Ihmeellinen on elämä/It’s a Wonderful Life
2. Kenen ohjaus on Joulubileet? (1 pt.)
– Jari Halonen
3. Minkä nimistä Matti Nykäsen ”ystävää” ja ”manageria” Peter Franzen näyttelee elokuvassa Matti? (1 pt.) - Nick Nevada
4. Ketkä näyttelevät pääosia seuraavissa elokuvissa: A) Bad Santa/Paha pukki B) Santa Clause/Mutta mitä tapahtui joulupukille? C) Elf? (3 pt.)
- A) Billy Bob Thornton B) Tim Allen C) Will Ferrell
5. Mikä on ewokien kotipaikka? (1 pt.) – Endorin kuu
6. Kuka yhdistää elokuvia The Indian Runner, The Rock, Dancer In The Dark, Vihreä maili ja Disturbia eli Paranoia? (1 pt.)
- David Morse
7. Missä Alfred Hitchcockin vuonna 1935 valmistuneessa brittiklassikossa Robart Donay näyttelee Richardia ja Madeleine Carroll Pamelaa? (1 pt.)
- 39 askelta
8. Miltä yhtyeiltä seuraavat leffat ovat napanneet nimensä: A) The Kids Are Allright B) Across The Universe C) Sweet Home Alabama? (3 pt.)
- A) The Who B) The Beatles C) Lynyrd Skynyrd
9. Mikä meriitti yhdistää seuraavia hahmoja: Indiana Jones, Jack Ryan, Hannibal Lecter ja Mabuse? (1 pt.) – Kaikki ovat tohtoreita
10. Ketkä kaksi veikkosta ovat pääosissa vuoden -54 elokuvassa White Christmas? (2 pt.)
- Bing Crosby ja Danny Kaye
Valintatalo
Joukkueet vastaavat joko A tai B-vaihtoehtoon: A on 1 pt. arvoinen, B kahden.
11.A) Mikä oli John Malkovichin esikoisohjaus? B) Kuka esitti sen pääosaa?
- A) The Dancer Upstairs B) Javier Bardem
12. Kuka esitti päähenkilöä Uskollisessa puutarhurissa? B) Kuka esitti hänen vaimoaan?
- A) Ralph Fiennes B) Rachel Weisz
13. Kuka näytteli Donnie Darkoa? B) Kuka ohjasi tuon elokuvan?
- A) Jake Gyllenhaal B) Richard Kelly
14. Kuka näytteli Bridget Jonesin pomoa? B) Entä kuka pukeutui rumaan villapaitaan?
- A) Hugh Grant B) Colin Firth
15. A) Mikä jäi Kieslowskin viimeiseksi elokuvaksi? B) Entä mikä oli hänen ensimmäisensä?
- A) Kolme väriä: Punainen B) Arpi/Blizna
Vihjeosio
16. Kuka kirjailija?
4 pt. Hän on 55-vuotias. Häntä ovat filmatisoineet mm. Robert Altman, Francis Ford Coppola ja Sidney Pollack.
2 pt. Tim Allen näytteli pääosaa hänen romaaninsa Skipping Christmas filmisovituksessa Christmas With The Kranks.
1 pt. Joel Schumacher on filmannut kaksi hänen romaaniaan: Päämies ja On aika tappaa.
- John Grisham
17. Kuka näyttelijä?
4 pt. Hän on 39-vuotias. Hän näytteli pääosaa Claes Olssonin elokuvassa Onnen varjot. Hän on myös kirjoittanut ja ohjannut näytelmät Susi sisällä ja S.O.S.
2 pt. Hänen läpimurtonsa oli elokuva Akvaariorakkaus.
1 pt. Hänen muita elokuviaan ovat mm. Erottamattomat, Rikos ja rakkaus ja Nousukausi.
- Tiina Lymi.
18. Mikä elokuva?
4 pt. Brian Levant ohjasi sen vuonna -96. Sivuosissa nähtiin mm. James Belushi ja Tom Hanksin vaimo Rita Wilson. Conan O’Brianista tuttu Triumph the Insult Dog hehkutti sitä klassikkona.
2 pt. Se on kahden isän kaksintaistelu. Toista isää näytteli Sinbad.
1 pt. Ja sitä toista Arnold Schwartzenegger.
- Isäni on turbomies eli Jingle All The Way!
Musat (13 pt.)
19. Kuka laulaa, missä elokuvassa hänet on viimeksi nähty ja missä elokuvassa tämä laulu kuullaan 11-vuotiaan tytön esittämänä? (3 pt.) – Mariah Carey; Precious; Love Actually
20. Esittäjä, elokuva ja kuka siinä näyttelee palkkatappajaa? (3 pt.)
- Killers; Matador; Pierce Brosnan
21. Elokuva, ohjaaja ja säveltäjä? (3 pt.) – Forrest Gump; Robert Zemeckis; Alan Silvestri
22. Kuka laulaa? ( 1pt.) – Tauno Palo
23. Elokuva ja kuka laulaa? (2 pt.) – Animal House/Delta-jengi; John Belushi
24. Elokuva? (1 pt.) – Jouluyö, murhayö/Silent Night, Deadly Night
tiistai 21. joulukuuta 2010
Vuoden viimeinen Leffavisa huomenna
Kuten otsikossa seisoo. Huomisen jälkeen Monroen Leffavisa pitää muutaman viikon tauon ja palaa Artturiin 12.1. vuonna 2011! Vuoden 2010 viimeinen visa on hieman tavallista pidempi ja toivottavasti myös hauskempi: ensimmäisellä kierroksella kysymyksiä on viiden sijasta kymmenen ja kaikkiaan kysymyksiä heitetään ilmoille 24 - kuinkas muuten. Teemaa ei ole, mutta ajankohta on päässyt vaikuttamaan monen kysymyksen luonteeseen...
Toivotamme kaikki tervetulleiksi rentoutumaan ja visailemaan Ravintola Artturiin huomenna kello 18.30!
"Santa's watching, Santa's waiting
Christmas Eve is slowly fading.
Can you hear him in the night?
Close the door, turn off the light!
Santa's watching, Santa's creeping
now you're nodding, now you're sleeping
Were you good for Mom and Dad?
Santa knows if you've been bad!"

maanantai 20. joulukuuta 2010
Traileri, elämäni valo
Elokuvan mainoselokuva eli traileri on kaunis asia. Jo vuosikymmeniä sitten trailerista kehittyi paljon enemmän kuin pelkkä tuotemainos, se on näyte osaamisesta, joskus ensimmäinen tuliainen löytöretkestä uuteen tarinaan ja oma taiteenlajinsa. Filmihullulle se on bensaa liekkeihin. Lupaus innostavasta huomisesta.
Joka lupaus joko lunastetaan tai sitten ei. Jälkimmäisessä tapauksessa traileri osoittautuu itse pääasiaa kiinnostavammaksi. Vuoden 2010 parhaan esimerkin tästä tarjoaa sarjakuvafilmatisointi Kick-Ass. Syystä tai toisesta (lue: huono ohjaus) lupaavasta asetelmasta lähtevä elokuva ei missään vaiheessa lähde sellaiseen lentoon kuin sen trailerit. Joukon ylivoimainen helmi lähestyy elokuvaa sen parhaan hahmon, 10-vuotiaan tappokoneen Hit Girlin kautta. Traileri on kuin elokuvan parhaista hetkistä tiivistetty puriste, energinen, anarkistinen ja mielettömän hauska. Minun puolestani Chloe Moretzille voisi ojentaa Oscarin vaikka saman tien. (Biisi on The Dickiesien Banana Splits.)
Viimeisiään hengittävän vuoden mieliinpainuvin traileri lienee kuitenkin täysin toisesta puusta veistetty The Social Networkin esittely. Kuten Kick-Assissä, tässäkin kantava oivallus liittyy musiikin valintaan. Belgialaisen tyttökuoro Scalan ja Radioheadin Creepin liitto tuntuu ilmaisevan tiiviisti ja täydellisesti Facebookiin ja muihin sosiaalisiin medioihin kiinnittyvää massiivista konnotaatioverkostoa. Alun montaasi pinnalta persoonattomista statuspäivityksistä ja viesteistä näyttöpäätteellä ovat osoitus siitä, miten traileri voi tuoda elokuvaan lisää käyttämällä omia, elokuvasta riippumattomia keinoja. Toisin kuin Kick-Assissä, katsojalla on vakaa visio siitä, mitä aiheita elokuva käsittelee; ja toisin kuin Kick-Ass, The Social Network ei ole pettymys teatterissa.
Tulossa olevien elokuvien joukosta yksi on ylitse muiden, Terrence Malickin The Tree Of Life. Kubrickin aseman Yhdysvaltain johtavana elokuvarunoilijana perinyt Malick on tätä ennen ohjannut noin neljässäkymmenessä vuodessa neljä elokuvaa, jokainen niistä suvereeni mestariteos. The Tree Of Lifen traileri ei pyri kertomaan tarinaa, vaan välittämään tunnetta, kokemusta. Siinä vuorottelevat vaivattomasti hengittävät arkikuvat, häkellyttävät lapsuusnäyt ja kosmiset visiot, kaiken taustalla Malickin syvän humanistinen perusnäkemys. The Tree Of Lifen traileri on kaunis asia.

Labels:
artikkelit,
cool films,
Malick,
trailerit,
USA
keskiviikko 15. joulukuuta 2010
LV3/MC3/syys -10 - 15.12.2010
Iguana 17 pt. (2./3./2./-/-/-)
Franklin Pangborn 14 pt. (x/1./1./-/-/-)
400 Kekkosta 12 pt. (1./x/3./-/-/-)
Laamannit 11 pt. (3./5./5./-/-/-)
Keuhkotautiset marsut 10 pt. (4./2./x/-/-/-)
Savage streets 6 pt. (x/6./4./-/-/-)
Peter Lorren Silmät 5 pt. (10./4./x/-/-/-)
Albatrossi 4 pt. (5./7./x/-/-/-)
Veripersepellet 3 pt. (6./x/9./-/-/-)
Orvot Saarikivet 2 pt. (x/x/6./-/-/-)
Kangasalan lepakkoharrastajat 1 pt. (7./x/x/-/-/-)
Koyaanisqatsi 1 pt. (8./x/x/-/-/-)
Räsymatot 1 pt. (x/8./x/-/-/-)
Mie 1 pt. (9./x/x/-/-/-)
Färjärit 1 pt. (x/9./x/-/-/-)
Tiriel 1 pt. (x/10./x/-/-/-)
Antti, Mira 1 pt. (x/11./x/-/-/-)
Luola ... Jotain 1 pt. (x/x/7./-/-/-)
Kielelliset 1 pt. (x/x/8./-/-/-)
Tiimi Tammela 1 pt. (x/x/10./-/-/-)
Essi ja Kata 1 pt. (x/x/11./-/-/-)
LV3/MC3/syys -10 - 15.12.2010
Perustrivia (10 pt.)
1. Mikä oli Uuno Turhapuron veljen nimi? (1 pt.)
- Tarmo
2. Ketkä nimiohjaajat ovat näiden tv-sarjojen takana:
A) Freaks And Geeks B) The Walking Dead C) Taken? (3 pt.)
- A) Judd Apatow B) Frank Darabont C) Steven Spielberg (jos vastaa Tobe Hooper, saa puoli pistettä)
3. Mihin maahan sijoittuu ruotsalaisuutuus Kotkanpyytäjän poika? (1 pt.)
- Mongoliaan
4. Mitkä ovat seuraavien näyttelijöiden esikoisohjaukset:
A) Jean-Claude Van Damme B) Steven Seagal? C) Bruce Lee D) Tony Jaa? (4 pt.)
- A) The Quest B) Vaarallisella alueella/On Deadly Ground C) Lohikäärmeen tie/Way of the Dragon D) Ong bak 2
5. Kuka näytteli naispääosaa elokuvissa Kaikki rakastavat, Vaimoke ja Kulkurin valssi? (1 pt.)
- Ansa Ikonen; vastanäyttelijänä kaikissa Tauno Palo
Valintaosio
Kysymys A on 1 pt. arvoinen, kysymys B 2 pt. Vain jompaankumpaan saa vastata.
6. A) Kuka näyttelee pääosaa Machetessa? B) Kuka näyttelee senaattoria?
- A) Danny Trejo B) Robert DeNiro
7. A) Mihin maahan sijoittuu Leijapoika? B) Kuka sen ohjasi?
- A) Afganistaniin B) Marc Forster
8. A) Minkä yhtyeen elokuva on Phantom In The Park? B) Minkä yhtyeen elokuva on 200 Motels?
- A) Kiss B) Frank Zappa & The Mothers Of Invention (pelkkä Zappakin riittää)
9. Mikä oli Luis Bunuelin 1. ohjaus? B) Entä mikä oli hänen viimeisensä?
- A) Andalusialainen koira B) Tämä intohimon hämärä kohde
10. A) Missä veljensä elokuvassa Aki Kaurismäki näyttelee pääosan? B) Mitä elokuvaa päähenkilö siinä katselee?
- A) Valehtelija B) Bande a part eli Laittomat
Vihjeosio
11. Kuka näyttelijä ja ohjaaja?
4 pt. Hän näytteli joulupukkia vuonna -94 elokuvassa Joulu Manhattanilla ja massamurhaajaa vuonna -71 elokuvassa Rillingtonin kuristaja.
2 pt. Ohjannut elokuvia mm. Steve Bikosta ja C:S: Lewisista.
1 pt. Näytteli multimiljardööriä Jurassic Parkissa. Hänen veljensä on maailman kuuluisin luontodokumenttien juontaja.
- Richard Attenborough
12. Mikä elokuva?
4 pt. Päähenkilö on 40-luvulla elävä tyttö, jolla on pakkomielle Boris Karloffin Frankensteinista. Tyttöä esittävä Ana Torrent näytteli pääosaa myös Alejandro Amenabarin esikoisessa Tésis.
2 pt. Elokuva ilmestyi vuonna -73. Sen ohjaaja on tehnyt vain kolme elokuvaa.
1 pt. Ohjaaja Victor Ericen muut elokuvat ovat Etelä ja Unelma valosta.
- Mehiläispesän henki
13. Kuka näyttelijä?
4 pt. Täytti 50 viime syyskuussa. Näytteli nimiosan Milos Formanin elokuvassa Valmont.
2 pt. Vastaa tv-historian kuuluisimmasta uimahypystä. Rakastui portugalilaiseen taloudenhoitajaansa elokuvassa Love, Actually.
1 pt. Sai viime vuonna Oscar-ehdokkuuden elokuvasta A Single Man.
- Colin Firth
Ääninäytteet
14. Elokuva, ohjaaja, näyttelijä? (3 pt.)
- Boogie Nights, Paul Thomas Anderson, Mark Wahlberg
15. Elokuva, ohjaaja? (2 pt.)
- Faster Pussycat Kill Kill, Russ Meyer
16. Elokuva, ensi-iltavuosi, pääosan esittäjä? (3 pt.)
- The Naked Gun, 1988, Leslie Nielsen
17. Elokuva, kaksi klipissä esiintyvää näyttelijää? (3 pt.)
- The Best Little Whorehouse in Texas/Texasin paras pikku porttola, Dolly Parton, Burt Reynolds
18. Elokuva, pääosanäyttelijä? (2 pt.)
- National Lampoons Christmas Vacation/Joulupuu on kärvennetty; Chevy Chase

LV2/MC3/syys -10 - 8.12.2010
Iguana 11 pt. (2./3./-/-/-/-)
Keuhkotautiset marsut 10 pt. (4./2./-/-/-/-)
Laamannit 8 pt. (3./5./-/-/-/-)
400 Kekkosta 7 pt. (1./x/-/-/-/-)
Franklin Pangborn 7 pt. (x/1./-/-/-/-)
Peter Lorren Silmät 5 pt. (10./4./-/-/-/-)
Albatrossi 4 pt. (5./7./-/-/-/-)
Veripersepellet 2 pt. (6./x/-/-/-/-)
Savage streets 2 pt. (x/6./-/-/-/-)
Kangasalan lepakkoharrastajat 1 pt. (7./x/-/-/-/-)
Koyaanisqatsi 1 pt. (8./x/-/-/-/-)
Räsymatot 1 pt. (x/8./-/-/-/-)
Mie 1 pt. (9./x/-/-/-/-)
Färjärit 1 pt. (x/9./-/-/-/-)
Tiriel 1 pt. (x/10./-/-/-/-)
Antti, Mira 1 pt. (x/11./-/-/-/-)
LV2/MC3/syys -10 – 8.12.2010
Peruskysymykset (8 pt.)
1. Minkä merkkisellä autolla palataan tulevaisuuteen Robert Zemeckiksen elokuvassa? (1 pt.)
- DeLorean
2. Kuka oli Esko Salmisen isä? (1 pt.)
- Tauno Palo
3. Kuka yhdistää elokuvia Dan In Real Life, Jet Lag, Olemisen sietämätön keveys ja Pont-Neufin rakastavaiset? (1 pt.)
- Juliette Binoche
4. Mitkä ovat tähän mennessä ilmestyneet Kummeli-elokuvat? (4 pt.)
- Stories, Kultakuume, Jackpot, Alivuokralainen
5. Mikä esine kädessään Tarkovskin Nostalgian päähenkilö yrittää uida altaan päästä päähän? (1 pt.)
- (Palava) kynttilä
Oma valinta –osio (max. 10 pt.)
Joukkueet valitsevat kumpaan kohtaan vastaavat: kysymys A on 1 pt. arvoinen, B 2 pt:een.
6. A) Kenen ohjaus on La strada –Tie? B) Kuka siinä näytteli sirkuksen voimamiestä, Zampanòa?
- A) Federico Fellini (1 pt.) B) Anthony Quinn (2 pt.)
7. A) Kuka ohjasi Juoksuhaudantien elokuvaksi? B) Kuka näytteli miespääosaa?
- A) Veikko Aaltonen (1 pt.) B) Eero Aho (2 pt.)
8. A) Kenen elokuvia ovat Holy Mountain ja El topo? B) Minkä maalainen hän on?
- A) Alejandro Jodorowsky (1 pt.) B) Chileläinen ( 2 pt.)
9. A)Mistä James Bond –elokuvasta tämä biisi on? B) Minkä Adrien Brody –leffan lopputeksteissä tämä soi?
- A)Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa (1 pt.) B) Sidottu/The Jacket (2 pt.)
10. A) Kenen ohjaajan 60-luvun muusa oli tanskalainen näyttelijätär Anna Karina? B) Kuinka paljon ko. ohjaaja täytti viime perjantaina?
- A) JLG ( 1pt.) B) 80 (2 pt.)
Vihjeosio
11. Mikä draamaelokuva?
4 pt. Sen näyttämöversio pyörii tällä hetkellä Tampereen työväenteatterissa.
2 pt. Se kertoo Ekdahlin perheestä viime vuosisadan alussa. Sven Nykvist voitti sen kuvauksesta toisen Oscarinsa.
1 pt. Se oli Ingmar Bergmanin viimeinen valkokangaselokuva.
- Fanny ja Alexander
12. Kuka englantilainen elokuvantekijä?
4 pt. Hänen kuolemansa marraskuun 29:nä 2001, 58-vuotiaana keuhkosyöpään oli etusivu-uutinen kaikkialla maailmassa. Hän perusti vuonna 1978 HandMade Films –tuotantoyhtiön, jonka kautta hän oli tuottamassa mm. elokuvia Brianin elämä, Mona Lisa ja Lock, Stock & Two Smoking Barrels. Tänä vuonna yhtiö on tuottanut Danny Boylen 127 tuntia –elokuvan.
2 pt. Hän oli myös melko tunnettu muusikko. Hänen kirjoittamansa tunnusbiisi Sean Pennin ja Madonnan tähdittämään Shanghain yllätys –elokuvaa saavutti Razzie-ehdokkuuden. Kuollessaan hänen omaisuutensa arvioitiin yli 100 miljoonan punnan arvoiseksi.
1 pt. Yhdessä bänditovereidensa kanssa hän voitti Oscarin parhaasta musiikista elokuvasta Let It Be.
- George Harrison
13. Kuka ohjaaja?
4 pt. Hänen esikoiselokuvansa Mustaa ja valkoista väreissä vuodelta 1976 voitti sinä vuonna Parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin. Twin Peaksin Everett McGill ja Hellboy Ron Perlman ovat tehneet ensimmäiset roolityönsä hänen elokuvassaan.
2 pt. Tämän ranskalaisen elokuvista kaksi on käytännössä mykkiä: Taistelu tulesta, jonka keksitty puhe ei ole tekstitettävissä ja Karhu, jossa sitä on hyvin vähän.
1 pt. Muita elokuvia: Ruusun nimi, Rakastaja, Seitsemän vuotta Tiibetissä ja Vihollinen porteilla.
- Jean-Jacques Annaud
Vihjeosio
14. Elokuva, ohjaaja? (2 pt.)
- Tokyo-Ga, Wim Wenders
15. Elokuva, näyttelijä, joka monologin esittää? (2 pt.)
- Lord of War, Nicolas Cage
16. Elokuva, ohjaaja? (2 pt.)
- Rocky Balboa, Sylvester Stallone
17. Elokuva, ohjaaja? (2 pt.)
- Imperiumin vastaisku, Irvin Kershner
18. Elokuva, ohjaaja, 2 näyttelijää ja kenen suomalaisen iskelmälaulajan kuuluisimpia
tulkintoja kyseinen kappale on? (5 pt.)
- Rosso, Mika Kaurismäki, Martti Syrjä, Kari Väänänen, Kari Tapio

torstai 9. joulukuuta 2010
Salla, tunturin laelta pudonnut elokuva
Lappidokumentti Salla - Selling The Silence hukkaa mahdollisuutensa niin perusteellisesti, että on itku tulla.
Heti ensi töikseen elokuva ampuu itseään jalkaan tuomalla mukaan ohjaaja Markku Tuurnan itse lukeman, persoonattoman kertojanäänen. Katsojalle, joka on valmistautunut nauttimaan kauniista lappilaisista maisemista, tämä on epämiellyttävä yllätys. Ja, toden totta, elokuvan edetessä aavistukset kirkastuvat: Salla on vahvimmillaan antaessaan kameran vain kuvata eikä puhki kulutettu minä-muotoinen lähestymistapa anna katsojalle mitään lisäarvoa.
Ensimmäiset 20 minuuttia ovat täydellinen katastrofi. Mitäänsanomaton julistekin on epäonnistunut.
Mutta: käynnistyttyään Salla alkaa päästä asiaan, ja nauhalle tarttuu sinne tänne puhuttelevia hetkiä. Elokuva ei tällä pelastu, mutta esimerkiksi seuratessaan tyynesti Sallan kunnanjohtajan Kari Väyrysen johtamia neuvotteluretkiä itärajan taakse, välittyy sellaista henkistä maisemaa, jollaista ei tavallisesti valkokankaalla tapaa. Tuurna pääsee sillä tavalla lähelle pohjoista elämäntapaa, että hänen elokuvansa välittämä masentunut ja vaihtoehdoista köyhä kuva 2000-luvun Lapista on aitoudessaan puhutteleva.
Sallan Lappi on modernisaation totaalisesti höpläyttämä paikka, joka, niin luonnonkaunis kuin onkin, ei tarjoa enää kunnollisia olosuhteita elämiselle. Ihmiset, jotka eivät tiedä, mitä pitäisi tiedä, ja jotka eivät saa mistään apua, yrittävät keksiä ratkaisua matkailusta, joulupukista ja utopistisista suunnitelmista, joissa Lapista tehdään Pohjolan Las Vegas. Samalla koitetaan välttää tulevaisuus vieraiden eteismattona, uraanilouhimona, josta Lappiin ei jää käteen muuta kuin jätteet.
Ja jos Tuurnan elokuva olisi vahvempi, se voisi olla todella varteenotettavaa journalismia erittäin tärkeästä kehityskulusta, joka on käynnissä juuri nyt. Mutta Salla - Selling The Silence on rakenteeltaan täysin levällään eikä löydä johtolausettaan millään. Sen sanomalehtivastine olisi huonosti kirjoitettu reportaasi. Ja vaikka kamerassa on ollut mm. niinkin hieno ammattilainen kuin Jarkko T. Laine, ei Salla tee joitakin hetkiä lukuunottamatta edes vahvaa visuaalista vaikutusta. Poikkeuksiin lukeutuu jakso Rukan avajaisista, missä tiivistys on osuva ja ironinen.
Sallan Inarijärvelle sijoittuva loppu on nätti ja runollinenkin - ja kuin alleviivaa niitä mahdollisuuksia, joita elokuvan edelliset 69 minuuttia heittivät hukkaan kömpelöissä käsissä. Voi vain toivoa, että Sallassa riittää voimia edes avaamaan keskustelua.
keskiviikko 8. joulukuuta 2010
Jean-Pierre Jeunet'n niksinikkarit
Jean-Pierre Jeunet'n kuudes pitkä elokuva Micmacs à tire-larigot on otettu laajalti vastaan kuin mikä tahansa tusinaleffa eikä kuten lahjakkuutensa moninkertaisesti osoittaneen taiteilijan tuore ja innostava työ. Kyseessähän on elokuvantekijä, jonka aiemmista töistä Delicatessen, Kadonneiden lasten kaupunki, Amélie ja Pitkät kihlajaiset aiheuttavat vieläkin monissa niitä muistelevissa eri asteisia palvontakohtauksia.
Muutamat taiteilijat ovat syntyneet tänne kuran ja rännän keskelle puhumaan kurasta ja rännästä. Toiset ovat syntyneet haaveilemaan paremmasta ajasta räntäsateen lakattua ja kuran kuivuttua. Jean-Pierre Jeunet tuli maailmaan kertoakseen tarinoita, joita kenellekään toiselle ei ole tullut mieleen kertoa. Micmacs todistaa tästä joka otoksellaan. Toistasataa vuotta elävän kuvan historiaa ja lukemattomia kertoja, jolloin tehokeinona on käytetty "kiikarikuvaa", ja vasta nyt nähdään ensimmäisen kerran, kun kiikarin kuva on naarmuinen? Ja tehokeino nousee kaiken lisäksi luonnollisesti aiheestaan. Sijoittuuhan suuri osa Micmacsin tapahtumista kaatopaikalle.
Elokuvan kohtaaman suhteellisen vaisun reaktion syyksi voi arvailla kenties sitä, että se ei ole kovin naurattava. Väriä ja mielikuvitusta siitä löytää monen elokuvan tarpeiksi, mutta mitään mahdottoman hauskaa siinä ei ole. Ja tästä Jeunet'a voi kenties syyttää. Mutta samalla sopii huomata, että hänen maalinsa sijaitsee muualla kuin katsojan suupielissä.
Aivan kuten Pitkät kihlajaiset, hämmästyttävä ja ainutlaatuinen Pitkät kihlajaiset, Micmacs kertoo sodasta. Näkökulma on siirtynyt kulissien taakse, siihen, miten sotia rakennetaan: polttopisteessä on kaksi asetehtailijaa, jotka luonnostellaan kokoelmaksi ihmisluonteen epämiellyttävimpiä piirteitä - kuten oikein onkin. Näiden pohattojen elämää asettuu sotkemaan Dany Boonin johtama ryhmä virallisen Ranska-kuvan epähenkilöitä. Miinalle isänsä menettänyt ja harhaluodin päähänsä saanut Boon kostaa asetarvikevalmistajille omasta ja kaikkien kärsimään joutuneiden puolesta, ja tekee sen tyylillä, alentumatta kohteidensa tasolle.
Jeunet antaa elokuvassaan äänen niille, jotka eivät oikein koskaan saa sitä kuuluviin. Micmacs voisi olla sietämättömän naiivi elleivät Jeunet ja hänen taitava kirjoittajakumppaninsa Guillaume Laurant laittaisi niin paljon persoonallisuutta ihmisiinsä. Ja silloin, kun valkokankaan olioissa on runsaasti lihaa ja verta, voi pelkäämättä pohjan pettävän alta käyttää kaikkia mielikuvituksen aseita elokuvaa luodessaan.
Vaikka Micmacsissä ei olekaan aivan samaa sykettä kuin Jeunet'n huikeimmissa jutuissa eikä Dany Boon vedä karismaltaan vertoja Audrey Tautoulle, se on yhtä kaikki täysin omalakista ja virkistävää elokuvaa, mistä ei tänäkään vuonna ole saanut liiemmälti nauttia. Eikä Jeunet ole rakentanut tätäkään fantasiaansa hattaralle, vaan antaa kunnolla kyytiä kaikille kuoleman kauppiaille.
Mitä seuraavaksi? Jeunet'sta on mahdoton sanoa...
Labels:
arvostelu,
cool films,
Jeunet,
ohjaajat,
Ranska
maanantai 6. joulukuuta 2010
Elokuva itsenäisyyspäiväksi
Entä jos itsenäisyyden saavuttamista ei haluaisikaan juhlia katsomalla sotaa? Tai mitä silloin, kun tuntuu hassulta ja anakronistiselta juhlia ensimmäisen maailmansodan aikaista suurta poliittista käännekohtaa tapittamalla toiseen maailmansotaan sijoittuvaa elokuvaa?
Kyllä kai löytyy vaihtoehto sellaisellekin, jolle itsenäisyyspäivä ei ensimmäisenä tuo mieleen irtileikkautuneita raajoja, avoimia suonia ja kiväärinlaukauksia. No, voisimmehan ottaa jotain...jotain suomalaista. Jotain, mikä käsittelee tätä maata ja jossa voisi esiintyä Suomi nimeä myöten.
Mieleen tulee Perkele! Kuvia Suomesta. Siinä on ainakin kuvattu maata sellaisena kuin se makaa. Tekijäkin on Jörn Donner, maailman suomalaisin ruotsalainen tai ruotsalaisin suomalainen tai jotakin sen suuntaista. Sehän on voittanut Oscarinkin...ja FINLANDIA-PALKINNON. Täydellistä. Mutta...järin innostavana ja juhlahenkeä nostattavana ei tätä valintaa voi pitää.
Seuraavaksi osuu mieleen Veikko Aaltosen Maa, dokumentti suomalaisesta maaseudusta ja maanviljelyksestä. Jollei tämä älykäs ja taulunkaunis elokuva olisi niin vakava ja surullinen, ja jollei se kestäisi kahta ja puolta tuntia, voisi sitä hyvinkin harkita. Ei tämä huono vaihtoehto ole.
Toisaalta voisi etsiä jotain rehdisti suomalaiskansallista, palata vaikka juurille ja katsoa vanhoista klassikoista kuinka sillä tukilla lasketaan ja kuinka tyttö heinäladon olkiin pelmautetaan. Siinähän ei ole mitään vikaa. Puuttuu vain jokin tähän hetkeen ja aikaan liittyvä. Särmä.
Lopullinen valinta itsenäisyyspäivälle vuonna 2010? Se on tässä: Saimaa-ilmiö. Aki ja Mika Kaurismäen musiikkidokumenttielokuva vuodelta 1981. Siinä on kesää ja Suomea ja huumoria ja Suomea ja musiikkia ja Suomea ja sitä on helppo katsoa, vaikka sillä on sanottavaa. Se rokkaa. Enemmän kuin Antti. Pääosassa on Saimaa, ja mikä on suomalaisempaa kuin myyttinen Suuri Järvi, norpan koti? Sitä pitkin seilaavat Tuuliajolla Juice Leskinen Slam, Hassisen Kone ja Eppu Normaali, jotka kaikki ovat eritelleet Suomen jyviä ja akanoita vailla suodattimia. Rankasti ja hauskasti. Ohjaajaveljekset ovat menneet lähelle silloin kun rokkarit ovat rennoimmillaan ja saavat palkinnoksi sanavalmiiden ja sanomaan valmiiden taiteilijoiden ajatuksia, niin piikikkäitä, huvittavia kuin kännisiäkin. Elokuva keinahtelee luontevasti Saimaan aalloilla vangiten filmille ja ääninauhalle kahlitsematonta suomalaista luonnetta niin esiintyjissään kuin näiden metsäisissä kulisseissaankin. Kenenkään otsa ei mene ryppyyn eikä luomi lihoa saati rinta aukea vihollisen pistimestä. Saimaa-ilmiön suomalaisuudesta on yhtä vaivatonta nauttia kuin sille on helppo nauraa. Minkä osoittavat jo pelkät "oravaryhmän" "vitsit". Ne ovat lajissaan maa(ilma)n huonoimpia.
Onnea, Suomi, huonojen vitsien maa!

sunnuntai 5. joulukuuta 2010
The Ghost Writer? Ihan totta?
Euroopan elokuva-akatemian palkintogaala pidettiin eilen Tallinnassa, ja maanosan parhaaksi elokuvaksi kuluvalta vuodelta kohotettiin Roman Polanskin Haamukirjailija.
Äänestyksen lopputulos jättää tyhjän olon, johon on sekoittunut hyppysellinen uteliasta kummastusta. Haamukirjailija? Tosissanneko te olette?
Tämä kirjoittaja on tietoinen, että puolalaisen mestarin poliittinen trilleri on otettu hyvin vastaan kaikilla rintamilla. Hyvin, mutta tuskin kukaan on luonnehtinut sitä täysosumaksi tai tosimielellä verrannut ohjaajan kanonisoituihin töihin. Haamukirjailijassa miellyttää muuta ainesta - jollaiseksi voidaan laskea monen kriitikon huomioima digitaalisen kylmä ilme - enemmän kaikessa tuntuva sellaisen ohjaajan ote, joka tietää kuinka elokuvaa tehdään. Se on suorastaan geometrisesti rakentuva, spiraalimainen jännäri, klassiseen muotoon hiottu. Haamukirjailijaa on miellyttävää katsoa, mutta ei siitä elämää suurempaa tuntua saa. Vaikutelmaksi jää, ettei Polanski ole halunnutkaan lähteä esittelemään poliittisen juonittelun lakeja valitun genren rajoja laajemmalta. On kysyttävä, mitä uutta Haamukirjailija maailmasta kertoo ja mitä se tuo lisää poliittisen trillerin tyylilajiin? Ei mitään.
Puhumme siis hyvästä elokuvasta, mutta puhummeko todella maanosan parhaasta? Millään mittareilla? Vertailun tekeminen täällä periferiassa, jonne ei koskaan tuoda mitään, on vaikeata tai täsmällisemmin ilmaistuna kirotun mahdotonta, mutta niistä harvoista, mitä tänne on saatu tuotua, ainakin Thomas Vinterbergin Submarino on selvästi antoisampi, rohkeampi ja terävämpi. Ja kun muistellaan Jakob Cedergrenin roolityötä tuossa elokuvassa tai Eric Elmosninon äskettäin nähtyä Gainsbourg-tulkintaa, onko Ewan McGregorin valinta vuoden eurooppalaiseksi näyttelijäksi todella paikallaan? Edellämainitut siis vain kyseenalaistavina esimerkkeinä vaihtoehdoista, joita EFA:lla olisi ollut. Niidenkin perusteella voidaan olettaa, että maanosamme elokuvatuotannosta löytyy monta muutakin palkittua ansiokkaampaa työtä.
On joka kerta arveluttavaa lähteä pohtimaan jonkun palkinnon myöntämiseen vaikuttaneita muita kuin teoksen ansioihin perustuvia syitä, ja haluan välttää menemästä liian pitkälle sillä tiellä. Totean vain, että Polanski on ylivoimaisesti vuoden puhuttanein ohjaaja, jonka nimi on ollut jatkuvasti esillä muuallakin kuin elokuvaentusiastien illanistujaisissa, ja on näin ollen saanut runsaasti mainosta itselleen - mainostuksen laadun ollessa triviaali seikka. Haamukirjailija on monessa mielessä turvallinen valinta sen ollessa iso, englanninkielinen tuotanto, joka liikkuu tunnettujen näyttelijöiden naamoittamassa hyväosaisten siistissä ympäristössä. Jopa sekin on elokuvalle eduksi, että sitä äänestäessään voi tuntea tekevänsä jotain uskallettua, ohjaajan ollessa vangittuna ja monien mielessä persona non grata. Sitä, jonka mielestä Polanskin ja hänen elokuvansa äänestäminen on mielenilmaus, voi vain säälien katsoa pitkin ironista hymyä.
Eilisen kaltaiset valinnat ovat tyypillisiä EFA:n parikymmentävuotiselle historialle ja varmaankin huomattava syy sille, miksi EFA on jäänyt reunahuomautukseksi palkintoja jakavien elokuvayhteisöjen joukossa. Sen suurimpana ansiona voidaan pitää sitä, että se tuo pöytään tuntemattomia pienten maiden teoksia - mutta ne eivät silti koskaan pääse esimerkiksi meille edes dvd-levitykseen. Ehkäpä joku niistä joskus pääsisikin, jos sellainen edes kerran palkittaisiin.
Silloin, ja vain silloin, kilpailutilanteen luovassa elokuvapalkinnossa voisi nähdä mitään järkeä.

perjantai 3. joulukuuta 2010
JLG 80
Tänään Monroe juhlii, sillä Jean-Luc Godard täyttää 80 vuotta.
Ole tervehditty, sinä jonka nimi on vuosikymmeniä ollut yleisesti tunnustettu synonyymi aidolle cinefilialle! "On elokuvaa ennen ja jälkeen Godardin" on levinneimpiä elokuvaan liittyviä lentäviä lauseita - ja totta. Tinkimätön, nöyristelemätön, itsenäinen Godard, etsijä ja kokeilija, tiedemies ja runoilija, cinamarxismin railakas agitaattori, superälykkö - elokuvantekijä syntymästä viimeiseen hengenvetoon.
Helpompaa on laatia lista niistä JLG:n jälkeen tulleista ohjaajista, joihin ranskalaismestari ei ole vaikuttanut kuin niistä joihin ei. Eikä sellainen klassisen kauden ohjaaja ole mistään kotoisin, johon Godard ei jossain työssään ole viitannut.
Kuka toinen on yhtä perusteellisesti ja omaperäisesti tunkeutunut moderniin ihmiseen, kapitalistisen yhteiskunnan muovautumisen lainalaisuuksiin tai kommunikaation ongelmaan - kuka toinen ohjaaja on kyennyt samanlaiseen kulttuuriperinnön yhteenvetoon, jossa kaikki ilmaisumuodot kirjallisuudesta kuvataiteisiin ja teatterista musiikkiin nähdään saman hengen ilmaisuna? Elokuvassa toisensa jälkeen kuvat ja lauseet hajotetaan järjestelmällisesti alkutekijöihinsä aivan kuin käsiteltävänä olisi verho, työkaluna teroitettu tikari ja päämääränä totuus.
Olisiko elokuvaa olemassa ilman Godardia? Ainakaan Godardia ei ole ilman elokuvaa - siksi uusia elokuvia syntyy vieläkin vuosittain. Vaikka niitä ei ole enää vuosikymmeniin pidetty Suomessa julkaisun arvoisina. Pääsyy on tunkkaisessa, kaikkea korkeakulttuuriin haiskahtavaa pelkäävässä matalamielisyydessä - osittain syy on Godardissa, joka vastaa joistakin historian vaikeimmista elokuvista. Kuka kertoisi mistä on kyse vaikkapa sellaisissa kuvaesseissä kuin Saksa vuonna (9)0 tai Voi minua? Helisevän kauniita ne silti ovat, vaikka niistä ei mitään tajuaisikaan, molemmissa kohtauksia, joihin on kaadettu enemmän oivalluksia kuin mitä voi löytää jonkun Hollywoodin rengin koko tuotannosta.
Mutta vaikka kulttuuridiktaattorit eivät annakaan meidän herkutella suurimman elävän ohjaajan ja yhden aikamme inspiroivimman ajattelijan töistä niiden luonnollisessa ympäristössä, he eivät saa meitä unohtamaan elokuvia Nainen on aina nainen, Hullu Pierrot, Keskipäivän aave, Karabinieerit, Musiikkia meille, Ikuisesti Mozart tai kymmeniä muita, joista mihin tahansa vaihtaisi ilolla koko toisen maailmansodan jälkeisen suomalaisen - tai muunmaalaisen - elokuvan.
Terve siis, Jean-Luc, ja pitkää ikää!

torstai 2. joulukuuta 2010
Syksyn kolmas MonroeCup alkanut
Yleisellä Monroe-asteikollakin mitattuna poikkeuksellisen rankaisevasti alkaneen MC3:n aloitti voittoisasti 400 Kekkosta. Teemavisan merkillisyyksiin kuului mm. se, että ensimmäiseen kolmeen kysymykseen saatiin 11 joukkueelta yhteensä vain yksi oikea vastaus. Lienee kerhomme visahistorian ennätys lajissaan. Kysymysten 1 ja 3 lisäksi yhtään oikeaa vastausta ei saatu myöskään musaosion kysymyksiin 15 ja 16.
Ei ole vaikea luvata ensi viikon visasta helpompaa.
1. sija = 7 pt.
2. sija = 6 pt.
3. sija = 5 pt.
4. sija = 4 pt.
5. sija = 3 pt.
6. sija = 2 pt.
7. sijasta alaspäin sijoittuneet saavat 1 pisteen.
Kaikkiin 6 osakilpailuun osallistuneilta joukkueilta lasketaan lopuksi huonoin sijoitus pois. Tämä mahdollistaa yhden visan väliin jättämisen.
CUP-TILANNE
400 Kekkosta 7 pt. (1./-/-/-/-/-)
Iguana 6 pt. (2./-/-/-/-/-)
Laamannit 5 pt. (3./-/-/-/-/-)
Keuhkotautiset marsut 4 pt. (4./-/-/-/-/-)
Albatrossi 3 pt. (5./-/-/-/-/-)
Veripersepellet 2 pt. (6./-/-/-/-/-)
Kangasalan lepakkoharrastajat 1 pt. (7./-/-/-/-/-)
Koyaanisqatsi 1 pt. (8./-/-/-/-/-)
Mie 1 pt. (9./-/-/-/-/-)
Peter Lorren Silmät 1 pt. (10./-/-/-/-/-)

MONROECUPIN PISTEIDEN LASKU

LV1/MC3/syys -10
1.12.2010
TEEMA: KOTI, USKONTO JA ISÄNMAA
Peruskysymykset: Koti (9 pt.)
- Mikä oli elokuvan Tunnit jälkeen seuraava Michael Cunningham -filmatisointi, kuka sen ohjasi ja kuka näytteli miespääosaa? (3 pt.)
- Koti maailman laidalla, Michael Mayer, Colin Farrell
- Mikä oli Jodie Fosterin ohjaaman, Kiitospäivän vietosta kertovan Joululoma–elokuvan alkuperäinen nimi? (1 pt.)
- Home For The Holidays
- Kuka ohjasi vuonna 1976 eurooppalaisen naturalismin klassikon, kolme ja puolituntisen teoksen Jeanne Dielman, 23 Quai du Commerce, 1080 Bruxelles? (1 pt.)
- Chantal Akerman
4. Mikä on rakastavaisten kotina Jean Vigon L’atalantessa? (1 pt.)
- Jokilaiva/proomu
5. Kuka kirjoitti elokuvan Yksin kotona; minä vuonna se ilmestyi; ja kuka ohjasi? (3 pt.)
- John Hughes, 1990, Chris Columbus
Monivalinta: Uskonto (2 pt./kysymys) CABCD
6. Ketä tai mitä Kazakstanissa palvotaan jumalana Boratin mukaan elokuvassa Borat?
A) Presidentti Nursultan Nazarbajevia
B) Muhammedia
C) Suurta Haukkaa
D) Tom Cruisea
- C
7. Kuka seuraavista ohjaajista on harras katolinen?
A) Kevin Smith
B) Woody Allen
C) Nora Ephron
D) Cecil B. DeMille
- A) Kevin Smith, kaikki muut ovat tai olivat juutalaisia
8. Mikä oli Matteuksen evankeliumin ohjanneen Pier Paolo Pasolinin uskonnollinen vakaumus?
A) Juutalainen
B) Ateisti
C) Buddhalainen
D) Kristitty
- B)
9. Missä seuraavista elokuvista yhtenä päähenkilönä EI ole katolinen pappi?
A) Usko koetuksella
B) Minä tunnustan
C) Talven valoa
D) Sleepers – Katuvarpuset
E) Doubt – epäilys
- C)
10. Kuka seuraavista EI ole skientologi?
A) Tom Cruise
B) Jenna Elfman
C) John Travolta
D) Paul Haggis
E) Juliette Lewis
- D) Haggis erosi skientologeista 35 vuoden jälkeen vuonna 2009, otsikoiden mukaan syynä oli kirkon homovastainen tendenssi
Vihjeosio: Isänmaa
11. Mikä elokuva?
4 pt. Tämä Jussi-palkittu elokuva tunnetaan myös näytelmänä, joka vuonna 2004 sai ensi-iltansa Berliinissä ja Joensuussa.
2 pt. Elina Salo voitti siitä kolmannen Jussinsa, naissivuosasta.
1 pt. Se ilmestyi 1996 miespääosassaan Kari Väänänen.
- Kauas pilvet karkaavat
12. Mikä elokuva?
4 pt. Se ilmestyi vuonna 2000. Se oli käsikirjoittaja Robert Rodat’n seuraava työ Pelastakaa Sotamies Ryanin jälkeen. Se on edeltäjäänsä vain muutaman minuutin lyhyempi.
2 pt. Merkittävässä sivuosassa oli Heath Ledger ja ohjaajana Roland Emmerich.
1 pt. Amerikan vallankumoustaistelusta kertovan elokuvan pääosassa oli Mel Gibson.
- The Patriot
13. Kuka pitkän linjan ohjaaja?
4 pt. IMDB:n mukaan hän on urallaan voittanut 69 palkintoa. Vuonna -86 hän ohjasi elokuvan Fatherland, joka on kertomus itä-saksalaisesta protestilaulajasta, jonka on paettava Länsi-Saksaan.
2 pt. Vuonna 1995 hän tutki Espanjan sisällissotaa elokuvassaan Land And Freedom eli Maa ja vapaus.
1 pt. Vuonna 2006 käsittelyssä oli Irlannin vapaustaistelu elokuvassa The Wind That Shakes The Barley. Elokuva palkittiin Kultaisella Palmulla.
- Ken Loach
Musaosio (11 pt.)
14. Kuka laulaa? (1 pt.) – Patrick Swayze (She's Like The Wind)
15. Leffa ja säveltäjä? (2 pt.) – Good bye, Lenin; Yann Tiersen
16. Esittäjä, leffa? (2 pt.) – Badly Drawn Boy; Poika/About A Boy (Silent Sigh)
17. Elokuva, ohjaaja, säveltäjä? (3 pt.) – Haukat ja varpuset; Pier Paolo Pasolini; Ennio Morricone
18. a) Missä amerikkalaisessa toimintaelokuvassa käytetty? b) Kuka ohjasi? c) Kuka on säveltäjä? (3 pt.)
- a) Die Hard 2 b) Renny Harlin c) Jean Sibelius
keskiviikko 1. joulukuuta 2010
Voima kanssanne
Jääkää hyvästi, te poisnukkuneet, ja ottakaa vastaan kiitoksemme.
Harvassa ovat ne viihdetaiteilijat, jotka ovat saaneet minut nauramaan yhtä paljon kuin Leslie Nielsen (11.2.1926-28.11.2010). Kielletystä planeetasta jo 1956 alkanut elokuvaura sai momenttia vasta paljon myöhemmin, kun Nielsenistä tuli päälle viisikymppisenä mitä epätodennäköisin koomikkoidoli Zucker-Abrahams-Zucker -kolmikon idiotismin mestarilaukauksissa Hei, me lennetään ja Mies ja alaston ase. Nielsen vei millimetrin tarkalla ajoituksellaan tosikkomaisen farssin tyylilajissaan tasolle, jolle en odota kenenkään enää yltävän.
Irvin Kershner (29.4.1923-27.11.2010) jätti polttomerkkinsä yleisesti parhaaksi Tähtien sota -elokuvaksi kohotetun Imperiumin vastaiskun ohjaajana. Se tarkoittaa, että sellaisia kiinnostavia, mutta ei liian hyvin tunnettuja elokuvia kuin Laura Marsin silmät ja Älä kieltäydy kahdesti paketoineen Kershnerin ohjaajanjälkeä ovat seuranneet huikean monet silmäparit. Oma suosikkini alkuperäisestä trilogiasta on yhä ja on aina oleva se ensimmäinen, mutta Kershnerin osa on ilman muuta monisyisin ja persoonallisin.
Mario Monicellin (15.5.1915-29.11.2010) elokuvia en ole nähnyt, sillä kaikkea ei ehdi. Se ei merkitse mitään, Monicelli oli joka tapauksessa Italian suosituimpia elokuvantekijöitä, jonka kansainvälisesti huomiota herättävimpiä elokuvia olivat Boccaccio 70 ja I compagni, joista hän oli käsikirjoituksesta ehdolla Oscareita myöten, sekä vuoden -59 Suuri sota, joka voitti Venetsian Kultaisen leijonan. Berliinin elokuvajuhlien parhaana ohjaajana hänet palkittiin peräti kolmasti. 95-vuotias Monicelli päätyi parantumattoman sairauden edessä Richard Farnsworthin ratkaisuun, ja päätti itse kuolemastaan hyppäämällä viidennen kerroksen ikkunasta sairaalassa, jossa oli hoidettavana.

tiistai 30. marraskuuta 2010
Seksikäs, ylipitkä Gainsbourg
Joann Sfarin viihdyttävässä Gainsbourg-elämäkerrassa Eric Elmosnino näyttää aivan nuorelta Rowan Atkinsonilta. Niinpä Gainsbourg näyttää valkokankaalla Mr. Beanilta. Se on huvittavaa.
Samaan aikaan Sfar täyttää kankaan seksikkäiden ranskalaistyttöjen kavalkaadilla. Onneksi mielleyhtymät Mr. Beaniin hälvenevät kukasta kukkaan lentelevän päähenkilön rappeutumisen edetessä. Gainsbourg on varmaankin verraten helppo rooli tekniikkansa opetelleelle ammattilaiselle, mutta Elmosninon performanssissa on silti nautinnollista häikäisevyyttä.
Gainsbourgissa myös poltetaan enemmän kuin viime vuoden ensi-iltaelokuvissa yhteensä.
Tähän mennessä ilmeisesti jokainen elokuvan nähnyt on todennut sen ylipitkäksi; luulisi siis tekijöidenkin tajunneen tämän. Joten onko Gainsbourg liian pitkä tekijöiden leikkauspöydän ääressä suorittamista ponnisteluista huolimatta?
Ei, koska vika ei ole ainesten jäsentämisessä, vaan tarkennuksessa: Sfar ei ole osannut löytää kertomuksensa keskipistettä. Siksi teos tuntuu ontolta eikä pääse kunnolla käsiksi sankarin alkoholismin ja dekadenssin alkusyihin. Elokuva etsii ja etsii eikä löydä johtolausettaan. Lopulta se vain päättyy.
Jäljelle jää yritteliäisyydestään huolimatta perinteinen biografia, joka ei voi aivan välttää hienoista juoruilun jälkimakua - sillä päähenkilöä lukuunottamatta kuka elokuvan henkilöistä ei jää pelkäksi tyypiksi? Pariisin varpusen seuraajana se kuitenkin osoittautuu sekä edeltäjäänsä hauskemmaksi että paljon vähemmän naurettavaksi. Sen verran saimme sentään odottaakin.

näyttelijät,
Ranska
torstai 25. marraskuuta 2010
Syksyn MonroeCup 2:n lopputulokset
Laamannit veivät voiton MC2:n viimeisessä visassa eilen Artturissa. Cupin voiton jo viime viikolla varmistanut Franklin Pangborn tyylitteli kolmanneksi, Iguanan kiilatessa väliin kakkostilalle. Franklinit palkittiin parilla sarjalippuviholla Niagaraan, mutta Cupin toisen sijan sulassa sovussa jakaneet Laamannit ja Iguana saivat lohdutukseksi Artturin lämpimät toastit. Jäljempänä on lopullinen pistetaulukko: jokaiseen visaan osallistuneilta joukkueilta on laskettu huonoin sijoitus pois.
Monroen Leffavisa palaa Artturiin ensi viikolla. Silloin vuorossa on teemavisa, teemana Koti, Uskonto ja Isänmaa.
Tervetuloa!
MC2:n LOPPUTILANNE
Franklin Pangborn 31 pt. (1./1./2./2./3./(3.))
Iguana 28 pt. (2./(4.)/4./3./1./2.)
Laamannit 28 pt. ((4.)/2./3./4./2./1.)
400 Kekkosta 20 pt. (-/6./1./1./4./-)
Peter Lorren Silmät 15 pt. (3./4./6./(8.)/7./5.)
Savage Streets 15 pt. (-/2./7./-/4./4.)
Keuhkotautiset marsut 9 pt. (-/-/4./6./6./10.)
Albatrossi 8 pt. (5./7./8./5./-/7.)
Tulkinpippurit 6 pt. (6./10./-/9./-/6.)
Paradigma 3 pt. (8./-/9./12./-/-)
Veripersepellet 3 pt. (-/7./-/7./-/9.)
Orange hamster 3 pt. (-/9./10./-/-/12.)
Observer 1 pt. (7./-/-/-/-/-)
David Hasselhoffin ottolapset 1 pt. (9./-/-/-/-/-)
Jussin joukkue (aka. Sarah Jessica Parker) 1 pt. (10./-/-/-/-/-)
Perihelion 1 pt. (-/11./-/-/-/-)
Crom 1 pt. (-/11./-/-/-/-)
BTF III 1 pt. (-/13./-/-/-/-)
Team Pursuit 1 pt. (-/14./-/-/-/-)
Omituisten otusten kerho 1 pt. (-/-/-/9./-/-)
Steel balls 1 pt. (-/-/-/9./-/-)
Naamapäät 1 pt. (-/-/-/-13./-/-)
Team Färjärit 1 pt. (-/-/-/-/10./-)
Neutral 1 pt. (-/-/-/-/9./-)
Jasse Heini 1 pt. (-/-/-/-/11./-)
Putte Possun nimipäiväseurue 1 pt. (-/-/-/-/8./-)
00920 Helsinki 1 pt. (-/-/-/-/-/7.)
Muuttomiehet 1 pt. (-/-/-/-/-/11.)
Koyaanisqatsi 1 pt. (-/-/-/-/-/13.)
Too dumb to die 1 pt. (-/-/-/-/-/14.)

LV6/MC2/syys -10
24.11.2010
Bonds
- Missä elokuvassa agentti 007:aa esitti George Lazenby?
- Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa/On Her Majesty’s Secret Service, -69
- Ketkä näyttelivät pääpahiksia seuraavissa Bondeissa: A) Kultainen ase B) Kuoleman katse C) Kun maailma ei riitä D) Casino Royale (2006)
- A) Christopher Lee B) Christopher Walken C) Robert Carlyle D) Mads Mikkelsen
3. Mikä oli 1. Bond, jossa Lois Maxwell esitti Miss Moneypennyä, ja mikä oli viimeinen? (2 pt.)
- Tri Ei/Kuoleman katse
4. Kuka oli 1. ei-brittiläinen Bond-ohjaaja, ja mistä maasta hän oli kotoisin?
- Martin Campbell,Uusi-Seelanti
5. Vuonna -92 Suomenkin teattereissa nähtiin Samuel L. Jacksonin tähdittämä vampyyritrilleri Surmansuu eli Def By Temptation. Kuka oli ohjaaja?
- James Bond III
Taglines (2 pt./kysymys)
6. There’s something wrong with Esther. – Ottolapsi/Orphan
7. Two agents. One city. No merci. (v:lta 2010) – From Paris With Love
8. His mission was to kill. Period. – Rambo/First Blood
9. Being the adventures of a young man whose principal interests are rape, ultra-violence and Beethoven. – Kellopeli appelsiini/A Clockwork Orange
10. The Bitch Is Back. – Aliens
Frendit-vihjeosio
11. Kuka aliarvostettu amerikkalainen luonnenäyttelijä?
4 pt. Hän on 38-vuotias. Frendien 7. kaudella hän esittää Rossin ja Monican hottia serkkua. Hän on vieraillut myös Seinfeldissa, Miehenpuolikkaissa ja Melrose Placessa.
2 pt. Hänellä on naispääosat elokuvissa Starship Troopers ja Wild Things eli Villit kuviot. Oli muutaman vuoden naimisissa Charlie Sheenin kanssa.
1 pt. Daily Mailin lukijat äänestivät hänet historian huonoimmaksi Bond-tytöksi elokuvasta Kun maailma ei riitä, todistaen näin todeksi vanhat ennakkoluulot brittien rajoittuneesta estetiikantajusta.
- Denise Richards
12. Kuka näyttelijä?
4 pt. Syntynyt vuonna -52. Vierailee Frendien 3. kaudella jaksossa, jossa Ross yrittää iskeä tämän kahvilassa Rachelin luvalla, perustuen listaan julkkiksista, joita saa iskeä suhteesta huolimatta. Vieraili myös Aliaksessa Katya Derevkona.
2 pt. Ennen näyttelijäksi ryhtymistä toimi huippumallina. 1. amerikkalaiselokuva Taylor Hackfordin Valkeat yöt. Esitti pääosaa Tavianin veljesten Niityssä.
1 pt. On Ingrid Bergmanin tytär. Esitti naispääosaa David Lynchin Blue Velvetissä.
- Isabella Rossellini
13. Kuka Oscar-ehdokas?
4 pt. On 56-vuotias. Esitti Frendeissä Chandlerin isää. Oli Monsteritalon ääni samannimisessä animaatiossa.
2 pt. Läpimurto v. -81 Lawrence Kasdanin Huumassa. Sai muutamaa vuotta myöhemmin Oscar-ehdokkuuden naispääosasta Coppolan elokuvasta Peggy Sue meni naimisiin. Oli Roger Rabbitissa Jessica Rabbitin ääni.
1 pt. Oli Michael Douglasin vastanäyttelijä seikkailuelokuvissa Vihreän timantin metsästys ja Niilin jalokivi.
- Kathleen Turner
Ääninäytteet (12 pt.)
1. Elokuva, ohjaaja? (2 pt.)
- V niin kuin väärennös/F for Fake, Orson Welles
2. Elokuva, ohjaaja? (2 pt.)
- Villi sydän/Wild at Heart, David Lynch
3. Elokuva, Bondin keskustelukumppani? (2 pt.)
- Kultainen silmä/Goldeneye, Robbie Coltrane
4. Elokuva, kuka esitti elokuvassa bond-pahista? (2 pt.)
- Kultasormi/Goldfinger, Gert Fröbe
5. Elokuva, ohjaaja ja kaksi sivuosanäyttelijää? (4 pt.)
- Kun maailma ei riitä/The World Is Not Enough, Pierce Brosnan, Desmond Llewelyn, John Cleese
maanantai 22. marraskuuta 2010
Indie-elokuva Sadistit ensiesityksessä tulevana lauantaina
Elokuvakerho Monroe on mukana järjestämässä omakustanne-elokuvan Sadistit ensiesitystä ensi lauantaina 27.11. kello 12 Niagarassa. Elokuvan nimeen liittyvistä mielleyhtymistä huolimatta Sadistit ei ole väkivaltaelokuva - vaan elokuva väkivallasta. Ohjaaja Jarno Hännisen sanoin:
Kaksi miestä sieppaa pyöräilevän pariskunnan ja telkeää heidät kellariin. Alkaa taistelu elämästä.
Sadistit on keskimmäinen osa tappamista käsittelevästä trilogiasta. Muut osat ovat ”Tampere 1918” ja ”Rakasta perhettäsi”. Sarjan jokainen elokuva pyrkii lähestymään ihmisen psyykettä hieman eri kulmasta.
Mitä on elokuva ja mitä sen tulisi olla? Ehkä luontevinta on lähestyä asiaa negaation kautta. ”Sadistien” kuvausta aloittaessa olin lopen kyllästynyt kaikenlaiseen kuvasilppuun. En halunnut, että heittelen katsojan silmille pakonomaisesti erilaisia kuvia tietämättä itsekään miksi. Halusin rauhoittua, keskittyä ja nauttia siitä vapaudesta, jonka vain omakustanne-elokuva voi tarjota. Nautinnollisia hetkiä teillekin!
Jarno Hänninen
Tunnin mittainen Sadistit on eräissä suhteissa poikkeuksellinen työ. Sen jännite perustuu kokonaan elliptiselle rakenteelle, jossa katsoja luo itse omassa mielikuvituksessaan rinnakkaistarinan näennäisen tapahtumattomalle kuvakerronnalle. Elokuva on kuvattu lähes kokonaan Teiskon kesäisissä maisemissa, indie-elokuvalle harvinaisesti 16 mm:n filmille (esitysformaatti on blu-ray).
Ohjaaja Jarno Hänninen on käynyt lukion Tampereella ja opiskellut elokuvantekoa Voionmaan opistossa. Suoritettuaan maisterintutkinnon Helsingin yliopistossa hän perusti omia elokuvahankkeitaan varten Suomen elävien kuvien valmistamo Ky:n.
Estyksen järjestävät SEKV Ky, Monroe sekä Pirkanmaan elokuvakeskus. Esitykseen on vapaa pääsy kaikille yli 11-vuotiaille. Päätehtävissä esiintyvät Pasi Kuivalainen, Matti Rasilainen, Petteri Seppä ja Päivi Vanttola. Ohjaaja on paikalla keskustelemassa nähdystä.
Lisätiedot: www.sekv.org
sekä www.elokuvakeskus.fi
torstai 18. marraskuuta 2010
Syksyn MC2:n 5. osakilpailu: tulokset ja kysymykset
Syksyn toinen MonroeCup Artturissa päättyy ensi viikolla. Ohessa on joukkueiden keskinäinen tilanne eilisen visan jälkeen. Pitkään aikaan tasaisimman visan voitti ratkontakysymysten kautta Iguana, Laamannit otti kakkossijan ja Franklin Pangborn valloitti kolmospaikan. Kaikkiaan yksitoista joukkuetta otti osaa; näistä yhdenneksitoista sijoittui Jasse Heini, joka sijoittui ylivoimaiselle ykköstilalle kategoriassa "vastauslappujen taiteellinen vaikutelma" - kiitos!
Ensi viikolla jaetaan palkintoja. Ykköstila on jo selvinnyt, mutta 2. ja 3. palkinnosta kamppailee tiukasti vielä kolme joukkuetta. Tervetuloa!
1. sija = 7 pt.
2. sija = 6 pt.
3. sija = 5 pt.
jne.
Sijat seitsemännestä alaspäin tuovat yhden pisteen.
CUP-TILANNE
Franklin Pangborn 31 pt. (1./1./2./2./3./X)
Iguana 26 pt. (2./4./4./3./1./X)
Laamannit 25 pt. (4./2./3./4./2./X)
400 Kekkosta 20 pt. (-/6./1./1./4./X)
Peter Lorren Silmät 13 pt. (3./4./6./8./7./X)
Savage Streets 11 pt. (-/2./7./-/4./X)
Albatrossi 7 pt. (5./7./8./5./-/X)
Keuhkotautiset marsut 8 pt. (-/-/4./6./6./X)
Tulkinpippurit 4 pt. (6./10./-/9./-/X)
Paradigma 3 pt. (8./-/9./12./-/X)
Veripersepellet 2 pt. (-/7./-/7./-/X)
Orange hamster 2 pt. (-/9./10./-/-/X)
Observer 1 pt. (7./-/-/-/-/X)
David Hasselhoffin ottolapset 1 pt. (9./-/-/-/-/X)
Jussin joukkue (aka. Sarah Jessica Parker) 1 pt. (10./-/-/-/-/X)
Perihelion 1 pt. (-/11./-/-/-/X)
Crom 1 pt. (-/11./-/-/-/X)
BTF III 1 pt. (-/13./-/-/-/X)
Team Pursuit 1 pt. (-/14./-/-/-/X)
Omituisten otusten kerho 1 pt. (-/-/-/9./-/X)
Steel balls 1 pt. (-/-/-/9./-/X)
Naamapäät 1 pt. (-/-/-/-13./-/X)
Team Färjärit 1 pt. (-/-/-/-/10./X)
Neutral 1 pt. (-/-/-/-/9./X)
Jasse Heini 1 pt. (-/-/-/-/11./X)
Putte Possun nimipäiväseurue 1 pt. (-/-/-/-/8./X)
1. Mistä osavaltiosta Dorothy joutuu Ozin ihmemaahan? (1 pt.)
- Kansasista
2. Ketkä nimiohjaajat ovat näiden tv-sarjojen takana?
A) O.C. B) Alias C) Muodon vuoksi D) Twin Peaks (4 pt.)
- A) McG tai Doug Liman B) J.J. Abrams C) Ryan Murphy D) David Lynch
3. Kuka Oscar-voittaja näyttelee uutuuselokuvassa Rakkautta italialaisittain? (1 pt.)
- Tilda Swinton
4. Mitkä ovat kolme gremlinsien hoidon pääohjetta? (3 pt.)
- 1) Älä syötä keskiyön jälkeen 2) Älä kastele 3) Älä altista kirkkaalle valolle
5. Mikä romaani on ollut innoituksena Terry Gilliamin elokuvalle Brazil? (1 pt.)
- George Orwellin 1984
Monivalinta (2 pt./kysymys)
6. Mikä seuraavista ei kuulu ensi viikonlopun Cinemadrome-ohjelmistoon?
A) The Disappearance of Alice Creed
B) Silent Night, Deadly Night
C) Black Christmas
D) Machete
- C)
7. Mihin nimi Fahrenheit 451 Truffaut’n elokuvassa viittaa?
A) Hapen jäätymispisteeseen
B) Lämpötilaan, jossa paperi syttyy tuleen
C) Tulevaisuuden yhteiskunnan palontorjuntayksiköiden universaalinimitykseen
D) Lämpötilaan, johon Walt Disneyn ruumis on kryogeenisesti säilötty
- B
8. Kuka näyttelee naispääosan Chaplinin elokuvassa Nainen Pariisissa?
A) Oona O´Neil B) Edna Purviance C) Mary Pickford D) Stacy Chester
- B
9. Mikä klassikko nähtiin tämänvuotisen Iik!-kauhuelokuvafestivaalin mykkänäytöksessä? KOLME bonuspistettä, jos tietää ketkä säestivät tuon näytöksen. (yht. 5 pt.)
A) Tri Caligarin kabinetti B) Nosferatu C) Häxan D) Wolf Man
- A ; säestäjinä Ukulele Igor & Antti Utriainen Duo
10. Kuka hiphop-artisti on tehnyt musiikin animaatioon Despicable Me/Itse ilkimys
A) Pharrell Williams B) Will Smith C) Rza D) LL Cool J
- A
Vihjeosio
11. Kuka elokuvantekijä?
4 pt. Hän kuoli viime torstaina 91-vuotiaana. Hän tuotti Michael Mannin elokuvan Psykopaatin jäljillä/Manhunt sekä sen uusintaversion Punainen lohikäärme sekä Stephen Kingin ainoan ohjauksen Maximum Overdrive.
2 pt. Hän tuotti vuoden -76 King Kongin. Hän oli tuottajana sellaisille ohjaajille kuin Milos Forman, Robert Altman, Sidney Lumet, David Lynch ja Ingmar Bergman.
1 pt. Kotimaassaan hän teki tuottajana yhteistyötä Fellinin kanssa. Hän tuotti myös klassikon Katkeraa riisiä, jonka tähden, Silvana Manganan, hän vei vihille. Liitto päättyi eroon 40 vuotta myöhemmin. Kaksi vuotta tämän jälkeen hän avioitui 35-vuotiaan Martha Schumacherin kanssa.
- Dino De Laurentiis
12. Kuka näyttelijä?
4 pt. Hänen äitinsä oli Maureen O’Sullivan, Tarzan-elokuvien kuuluisin Jane. 60-luvulla hän oli pari vuotta naimisissa Frank Sinatran kanssa.
2 pt. Näytteli Allison McKenzietä tv-sarjassa Peyton Place.
1 pt. Teki 13 elokuvaa poikaystävänsä Woody Allenin kanssa. Allen meni myöhemmin naimisiin tämän ottotyttären Soon-Yi Previnin kanssa.
- Mia Farrow
13. Mikä elokuva?
4 pt. Se kuvattiin Lontoossa ja tuli ensi-iltaan vuonna 2007. Tärkeässä sivuosassa Stepan-setänä nähtiin merkittävä puolalaisohjaaja Jerzy Skolimowski.
2 pt. Skolimowski esittää Naomi Wattsin setää. Watts puolestaan näyttelee kätilöä. Musiikin sävelsi Howard Shore.
1 pt. Miespääosassa on Viggo Mortensen ja ohjaajana David Cronenberg.
- Eastern Promises
CLINT EASTWOOD –MUSAOSIO (8 pt.)
14. Elokuva ja säveltäjä? (2 pt.) – Dirty Harry/Likainen Harry; Lalo Schifrin
Loput neljä näytettä ovat kaikki itsensä Clintin säveltämiä.
15. Elokuva? (1 pt.) – Armoton/Unforgiven
16. Mikä elokuva ja kuka näytteli Clintin tytärtä? (2 pt.) - Absolute Power/Rajaton valta; Laura Linney
17. Mikä elokuva ja kuka näytteli naispääosaa? (2 pt.) – Hiljaiset sillat/Bridges of Madison County; Meryl Streep
18. Mikä elokuva? (1 pt.) – Täydellinen maailma/A Perfect World
Ensi viikolla jaetaan palkintoja. Ykköstila on jo selvinnyt, mutta 2. ja 3. palkinnosta kamppailee tiukasti vielä kolme joukkuetta. Tervetuloa!
PISTEIDENLASKU
1. sija = 7 pt.
2. sija = 6 pt.
3. sija = 5 pt.
jne.
Sijat seitsemännestä alaspäin tuovat yhden pisteen.
CUP-TILANNE
Franklin Pangborn 31 pt. (1./1./2./2./3./X)
Iguana 26 pt. (2./4./4./3./1./X)
Laamannit 25 pt. (4./2./3./4./2./X)
400 Kekkosta 20 pt. (-/6./1./1./4./X)
Peter Lorren Silmät 13 pt. (3./4./6./8./7./X)
Savage Streets 11 pt. (-/2./7./-/4./X)
Albatrossi 7 pt. (5./7./8./5./-/X)
Keuhkotautiset marsut 8 pt. (-/-/4./6./6./X)
Tulkinpippurit 4 pt. (6./10./-/9./-/X)
Paradigma 3 pt. (8./-/9./12./-/X)
Veripersepellet 2 pt. (-/7./-/7./-/X)
Orange hamster 2 pt. (-/9./10./-/-/X)
Observer 1 pt. (7./-/-/-/-/X)
David Hasselhoffin ottolapset 1 pt. (9./-/-/-/-/X)
Jussin joukkue (aka. Sarah Jessica Parker) 1 pt. (10./-/-/-/-/X)
Perihelion 1 pt. (-/11./-/-/-/X)
Crom 1 pt. (-/11./-/-/-/X)
BTF III 1 pt. (-/13./-/-/-/X)
Team Pursuit 1 pt. (-/14./-/-/-/X)
Omituisten otusten kerho 1 pt. (-/-/-/9./-/X)
Steel balls 1 pt. (-/-/-/9./-/X)
Naamapäät 1 pt. (-/-/-/-13./-/X)
Team Färjärit 1 pt. (-/-/-/-/10./X)
Neutral 1 pt. (-/-/-/-/9./X)
Jasse Heini 1 pt. (-/-/-/-/11./X)
Putte Possun nimipäiväseurue 1 pt. (-/-/-/-/8./X)
LV5/MC2/syys -10
Peruskysymykset (10 pt.)
- Kansasista
2. Ketkä nimiohjaajat ovat näiden tv-sarjojen takana?
A) O.C. B) Alias C) Muodon vuoksi D) Twin Peaks (4 pt.)
- A) McG tai Doug Liman B) J.J. Abrams C) Ryan Murphy D) David Lynch
3. Kuka Oscar-voittaja näyttelee uutuuselokuvassa Rakkautta italialaisittain? (1 pt.)
- Tilda Swinton
4. Mitkä ovat kolme gremlinsien hoidon pääohjetta? (3 pt.)
- 1) Älä syötä keskiyön jälkeen 2) Älä kastele 3) Älä altista kirkkaalle valolle
5. Mikä romaani on ollut innoituksena Terry Gilliamin elokuvalle Brazil? (1 pt.)
- George Orwellin 1984
Monivalinta (2 pt./kysymys)
6. Mikä seuraavista ei kuulu ensi viikonlopun Cinemadrome-ohjelmistoon?
A) The Disappearance of Alice Creed
B) Silent Night, Deadly Night
C) Black Christmas
D) Machete
- C)
7. Mihin nimi Fahrenheit 451 Truffaut’n elokuvassa viittaa?
A) Hapen jäätymispisteeseen
B) Lämpötilaan, jossa paperi syttyy tuleen
C) Tulevaisuuden yhteiskunnan palontorjuntayksiköiden universaalinimitykseen
D) Lämpötilaan, johon Walt Disneyn ruumis on kryogeenisesti säilötty
- B
8. Kuka näyttelee naispääosan Chaplinin elokuvassa Nainen Pariisissa?
A) Oona O´Neil B) Edna Purviance C) Mary Pickford D) Stacy Chester
- B
9. Mikä klassikko nähtiin tämänvuotisen Iik!-kauhuelokuvafestivaalin mykkänäytöksessä? KOLME bonuspistettä, jos tietää ketkä säestivät tuon näytöksen. (yht. 5 pt.)
A) Tri Caligarin kabinetti B) Nosferatu C) Häxan D) Wolf Man
- A ; säestäjinä Ukulele Igor & Antti Utriainen Duo
10. Kuka hiphop-artisti on tehnyt musiikin animaatioon Despicable Me/Itse ilkimys
A) Pharrell Williams B) Will Smith C) Rza D) LL Cool J
- A
Vihjeosio
11. Kuka elokuvantekijä?
4 pt. Hän kuoli viime torstaina 91-vuotiaana. Hän tuotti Michael Mannin elokuvan Psykopaatin jäljillä/Manhunt sekä sen uusintaversion Punainen lohikäärme sekä Stephen Kingin ainoan ohjauksen Maximum Overdrive.
2 pt. Hän tuotti vuoden -76 King Kongin. Hän oli tuottajana sellaisille ohjaajille kuin Milos Forman, Robert Altman, Sidney Lumet, David Lynch ja Ingmar Bergman.
1 pt. Kotimaassaan hän teki tuottajana yhteistyötä Fellinin kanssa. Hän tuotti myös klassikon Katkeraa riisiä, jonka tähden, Silvana Manganan, hän vei vihille. Liitto päättyi eroon 40 vuotta myöhemmin. Kaksi vuotta tämän jälkeen hän avioitui 35-vuotiaan Martha Schumacherin kanssa.
- Dino De Laurentiis
12. Kuka näyttelijä?
4 pt. Hänen äitinsä oli Maureen O’Sullivan, Tarzan-elokuvien kuuluisin Jane. 60-luvulla hän oli pari vuotta naimisissa Frank Sinatran kanssa.
2 pt. Näytteli Allison McKenzietä tv-sarjassa Peyton Place.
1 pt. Teki 13 elokuvaa poikaystävänsä Woody Allenin kanssa. Allen meni myöhemmin naimisiin tämän ottotyttären Soon-Yi Previnin kanssa.
- Mia Farrow
13. Mikä elokuva?
4 pt. Se kuvattiin Lontoossa ja tuli ensi-iltaan vuonna 2007. Tärkeässä sivuosassa Stepan-setänä nähtiin merkittävä puolalaisohjaaja Jerzy Skolimowski.
2 pt. Skolimowski esittää Naomi Wattsin setää. Watts puolestaan näyttelee kätilöä. Musiikin sävelsi Howard Shore.
1 pt. Miespääosassa on Viggo Mortensen ja ohjaajana David Cronenberg.
- Eastern Promises
CLINT EASTWOOD –MUSAOSIO (8 pt.)
14. Elokuva ja säveltäjä? (2 pt.) – Dirty Harry/Likainen Harry; Lalo Schifrin
Loput neljä näytettä ovat kaikki itsensä Clintin säveltämiä.
15. Elokuva? (1 pt.) – Armoton/Unforgiven
16. Mikä elokuva ja kuka näytteli Clintin tytärtä? (2 pt.) - Absolute Power/Rajaton valta; Laura Linney
17. Mikä elokuva ja kuka näytteli naispääosaa? (2 pt.) – Hiljaiset sillat/Bridges of Madison County; Meryl Streep
18. Mikä elokuva? (1 pt.) – Täydellinen maailma/A Perfect World
lauantai 13. marraskuuta 2010
Terveisiä Animen Yön kulissien takaa!
Terveisiä Animen Yöstä! Tai päivästä, nimittäin Monroen ohjelmajaosto puuhailee ja tohisee täällä Niagaran backstagella valmistellen Pirkanmaan Elokuvakeskusta kuntoon Animen Yötä varten; voisi sanoa, että Monroe pukee PEKin cosplay-asuun - halusipa make overin uhri sitä tai ei...
Seiniltä tervehtivät julisteet, cd-soittimessa lauletaan japaniksi, yksi pöytä on täynnä anime-leffoja Viiden Tähden Leffadivarin hyllyiltä ja keksijaosto on täyttänyt toisen suussa sulavilla tuotoksillaan. Cafe Jofiel pitää käytävän pohjoispuolella puotinsa auki yötä myöten: Yön maratoonarit löytävät sieltä elokuvien väliajoilla kuumaa ja kylmää juotavaa, karkkia, pizzaa ja nuudeleita.
Kaikkea emme välitä tässä paljastaa, vaan pari yllätystä varaamme hihaan.
Iltaa odotellessa. Tervetuloa japanilaisen animaation maailmaan tänä iltana!
T: Koko Monroen jengi

torstai 11. marraskuuta 2010
Sivustakatsoja parvella
Sivustakatsoja, Monroen ulkopuolisten leffaharrastajien foorumi, tähtää katseensa tällä kertaa viikon ensi-iltoihin. Äänessä Tomi Peuhkurinen (PEK).
PIRANHA 3D
Heti ensimmäiseksi on hyvä tehdä selväksi, että Piranha 3D ei ole kovin hyvä elokuva. Sen käsikirjoituksessa ei ole varmasti yhtäkään omaa ideaa vaan se kulkee niin moneen kertaan koluttuja kaavoja pitkin, että kenellekään ei ole epävarmaa kuka kuolee ja kuka jää henkiin.
Piranha ei silti ole toivoton tapaus koska Alexandre Aja tietää mitä tällainen elokuva vaatii. Tyttöjä ja naisiakin on paljon. He ovat vähissä vaatteissa ja paljolti ilmankin ja rintoja ja takapuolia poimitaan lähikuviin, jotka oletettavasti ovat olleet tärkeä syy sinänsä turhaan 3D-konvertointiin. Efektit kun eivät tuo elokuvaan mitään lisää varsinkaan jälkikäteen konvertoituna, ja lasit edelleen painavat nenänvartta.
Siitä huolimatta, jostain suurehkoon naisrooliin poimittu Kelly Brook ei katoa mielestä ihan heti katselun jälkeisinä tunteina. Jotakuinkin täydellisellä vartalolla siunattu kolmekymppinen neito on paitsi kovasti kaunis, myös täyttää bikininsä (ja kankaan) oikein mallikkaasti ja luo kuvissaan niin flirttailevia katseita että katsomonkin puolella sydän tykyttää.
Tämän Aja on oivaltanut.
Tämän Aja on oivaltanut.
Ja myös sen, että sivuosiin kannattaa poimia pornotähtiä. Sellaisia löytää ainakin kolme. Ja jos yksi sellainen haluaa tehdä roolinsa takapuoli pitkällä ja selkä notkolla, tietysti string-bikineissä, niin onko siitä jollain syytä valittaa? Toki se näyttää ajoittain koomiselta, mutta kyseessähän on komedia.
Gorea on sopusuhtaisesti seksismin rinnalla. Tosin enimmäkseen tietokoneitse tehtyä ja sitä kautta hieman ankeaa, mutta tähän on nykypäivänä tyytyminen. Se irrottaa silti aika ajoin hyvät naurut, ja kun hassun näköinen tietokoneitse kasattu kalaparvi jyrsii palasiksi lukemattoman määrän lomaansa viettäviä opiskelijateinejä niin onhan siinä kieltämättä hieman tunnelmaa.
Juonensa kanssa Piranha on tyystin levällään kuin ne kuuluisat eväät ja tyystin vailla jännitettä, eikä elokuva edelleenkään vala uskoa Ajan ohjaajanlahjoihin, mutta tämä kaikki oli jo etukäteen odotettavissa.
Mutta vielä tärkeimpään palatakseni. Elokuvan kohokohta on ehdottomasti Kelly Brooken ja Riley Steelen (tuo em. pornotähti) vedenalainen, makoisasti lesbahtava uiskentelujakso. Tuossa jaksossa Kelly Brook ei tarvitse edes bikinejä täyttämään kankaan varsin mallikkaasti ja se vasta on jotain se. Leffa **, Kelly Brook ****
UNSTOPPABLE – PYSÄYTTÄMÄTÖN
Turha kuvitellakaan mitään muuta, sillä Unstoppable on kaikkea sitä mitä Tony Scottin elokuva yleensäkin eli hyvin korkeita tuotantoarvoja, Harry Gregson-Williamsin toimivaa musiikkia, upeaa kameratyöskentelyä ja leikkauksia noin parin sekunnin välein. Eikä noihin sekunteihin mahdu rumia kuvia vaan jokainen frame on ihan hemmetin coolia seassaan vain hyvin vähän paikallaan pysyvää kameraa.
Tositapahtumien inspiroimassa leffassa juna karkaa heti ensi minuuteilla ja kun juna pysähtyy, loppuu leffakin. Menossa ei paljoa aivosoluja vaivata vaan vauhti on pääosassa ja sitä riittää. On silti pieni pettymys miten vähän junan eteen osuu esteitä sillä moisella massalla pistäisi kevyesti paskaksi enemmänkin tavaraa.
Henkilöhahmot ovat toinen toistaan kliseisempiä perhesuhteitaan myöten, mutta Scott ujuttaa silti muutaman toimivan draaman hetken kaiken vauhdin keskelle ja kuvaa ne onnistuneesti vimmaisesti kulkevilla kameroillaan. Katsomossa on toki vaikea olla naurahtamatta useampaankin kertaan valvontahuoneissa YES-huutoja hihkuvalle henkilökunnalle kun sankarit pelastavat päivää.
Leffaa katsoessa on vaikea kuvitella pätevämpää tyyppiä ohjaamaan tällaista elokuvaa. Kun kuvassa on pari junaa, muutama helikopteri, puolen tusinaa poliisi- ja paloautoa ja kaikki liikkeessä kameraa myöten, on vaikea olla hymyilemättä ja sen päälle on taas kerran pakko todeta että Tony Scott todella hallitsee välineensä.
Kyllähän tästä täysin älyvapaa fiilis jää, mutta elokuvateknisenä taidonnäytteenä Unstoppable on muotovalio yksilö josta sopii ottaa oppia. Leffa ***
keskiviikko 10. marraskuuta 2010
LV4/MC2/SYYS -10
Franklin Pangborn 26 pt. (1./1./2./2./X/X)
Laamannit 19 pt. (4./2./3./4./X/X)
Iguana 19 pt. (2./4./4./3./X/X)
400 Kekkosta 16 pt. (-/6./1./1./X/X)
Peter Lorren Silmät 12 pt. (3./4./6./8./X/X)
Savage Streets 7 pt. (-/2./7./-/X/X)
Albatrossi (ex. Antero) 7 pt. (5./7./8./5./X/X)
Keuhkotautiset marsut 6 pt. (-/-/4./6./X/X)
Tulkinpippurit 4 pt. (6./10./-/9./X/X)
Paradigma 3 pt. (8./-/9./12./X/X)
Veripersepellet 2 pt. (-/7./-/7./X/X)
Orange hamster 2 pt. (-/9./10./-/X/X)
Observer 1 pt. (7./-/-/-/X/X)
David Hasselhoffin ottolapset 1 pt. (9./-/-/-/X/X)
Jussin joukkue (aka. Sarah Jessica Parker) 1 pt. (10./-/-/-/X/X)
Perihelion 1 pt. (-/11./-/-/X/X)
Crom 1 pt. (-/11./-/-/X/X)
BTF III 1 pt. (-/13./-/-/X/X)
Team Pursuit 1 pt. (-/14./-/-/X/X)
Omituisten otusten kerho 1 pt. (-/-/-/9./X/X)
Steel balls 1 pt. (-/-/-/9./X/X)
Naamapäät 1 pt. (-/-/-/-13./X/X)
LV4/MC2/SYYS -10
Peruskysymykset (8 pt.)
1. Kuka legendaarinen käsikirjoittaja vastaa mm. sellaisista klassikoista kuin Paratiisin lapset, Sumujen laituri, Herra Langen rikos ja Varjojen yö? (1 pt.)
- Jacques Prévert
2. Mikä oli Bud Spencerin ja Terence Hillin 1. yhteinen elokuva? (1 pt.)
- Luoja (Jumala) armahtaa, minä en/Dio perdona…io no!/God forgives, I don’t, v:lta -67
3. Ketkä nimiohjaajat ovat seuraavien tv-sarjojen takana: A) Chuck B) Num3rot C) Boardwalk Empire D) Felicity (4 pt.)
- A) McG B) Tony Scott tai Ridley Scott (kumpi vaan) C) Martin Scorsese D) J.J. Abrams
4. Kenen 5-kertaisen olympiakultamitalistin kanssa Maureen O’Sullivan teki 6 elokuvaa? (1 pt.)
- Johnny Weismüller
5. Aseta järjestykseen keston mukaan lyhimmästä pisimpään seuraavat Luchino Viscontin ohjaukset: A) Rocco ja hänen veljensä B) Maa järisee C) Tiikerikissa D) Ludvig II (1 pt.)
- B) 160 min. A) 177 min. C) 187 min. D) noin n e l j ä tuntia
Monivalinta (2 pt./ kysymys)
6. Mikä seuraavista on vanhin elokuva?
A) Murnaun Nosferatu B) Bunuelin Andalusialainen koira C) Ajomies D) Panssarilaiva Potemkin
- C) 1921
7. Kuka seuraavista on nuorin näyttelijä?
A) Ellen Page B) Abigail Breslin C) Chloe Moretz D) Evan Rachel Wood
- C) 13-vuotias
8. Kuka seuraavista EI ole Bond-tyttö?
A) Pussy Galore B) Stephanie Broadchest C) Vesper Lynd D) Christmas Jones
- B) Bond väittää Casino Royalessa tämän olevan Vesper Lyndin peitenimi
9. Kuka seuraavista on filmannut romaanin?
A) Paul W. S. Anderson B) Roy Andersson C) Paul Thomas Anderson
- C) There Will Be Blood perustuu Upton Sinclairin kirjaan
10. Kuinka monessa elokuvassa Marilyn esiintyi vuoden 1954 jälkeen (ts. v:sta -55 lähtien)?
- A) 6 B) 8 C) 11 D) 13
- A)
Vihjeosio
11. Kuka näyttelijä?
4 pt. Hän kuoli samana päivänä kuin James Stewart vuonna 1997. Sanavalmiin näyttelijän lausahduksia ovat mm.: ”Olen häkkileijona, jolla on runoilijan sielu – runoilijan, jolla on kirves.” sekä ohje kollegoille: ”Touch the world. Set the pace. Fuck the text.”
2 pt. Hän näytteli pääosan tv-sarjaspektaakkelissa Sodan tuulet.
1 pt. Elokuvia: molemmat Cape Fearit, Ryanin tytär, Verenpunainen yö.
- Robert Mitchum
12. Kuka näyttelijä?
4 pt. Hänen tyttärensä oli myös maineikas näyttelijä - mm. 5-kertainen César-ehdokas - joka teki pääroolin Pierre Salvadorin hitissä Huijareita ja pyhimyksiä. Vuonna 2003 tytär joutui poikaystävänsä tappamaksi.
2 pt. Oli Irene Jacobin vastanäyttelijä Kieslowskin Punaisessa.
1 pt. Näytteli pääosan Claude Lelouchin hitissä Mies ja nainen, vastanäyttelijänä Anouk Aimée.
- Jean-Louis Trintignant
13. Kuka kirjailija?
4 pt. Kuoli melkein tasan 2 vuotta sitten. Ohjasi 70-luvulla mm. scifileffan Tappokone/Westworld ja trillerin Kooma.
2 pt. Loi tv-sarja Teho-osaston.
1 pt. Hänen romaaneihinsa perustuvat mm. elokuvat Kongo ja Jurassic Park.
- Michael Crichton
Äänet
14. Elokuva ja ohjaaja? (2 pt.) - Blazing Saddles/Villiä hurjempi länsi; Mel Brooks
15. Elokuva ja ohjaaja? (2 pt.) - Evoluutio, Ivan Reitman
16. Elokuva ja pääosan esittäjä? (2 pt.) - Peppi Pitkätossu, Inger Nilsson
17. Elokuva, ohjaaja ja pääosa? (3 pt.) - The Shootist/Revolverimies; Don Siegel; John Wayne
18. Elokuva, ohjaaja ja keskushenkilö? (3 pt.) - Fog of War, Errol Morris, Robert S. McNamara

lauantai 6. marraskuuta 2010
WESTERN-VISA: MC2/syys -10/LV3
Franklin Pangborn 20 pt. (1./1./2./X/X/X)
Laamannit 15 pt. (4./2./3./X/X/X)
Iguana 14 pt. (2./4./4./X/X/X)
Peter Lorren Silmät 12 pt. (3./4./6./X/X/X)
400 Kekkosta 10 pt. (-/6./1./X/X/X)
Savage Streets 8 pt. (-/2./7./X/X/X)
Albatrossi (ex. Antero) 5 pt. (5./7./8./X/X/X)
Tulkinpippurit 3 pt. (6./10./-/X/X/X)
Veripersepellet 1 pt. (-/7./-/X/X/X)
Paradigma 2 pt. (8./-/9./X/X/X)
Orange hamster 2 pt. (-/9./10./X/X/X)
Observer 1 pt. (7./-/-/X/X/X)
David Hasselhoffin ottolapset 1 pt. (9./-/-/X/X/X)
Jussin joukkue (aka. Sarah Jessica Parker) 1 pt. (10./-/-/X/X/X)
Perihelion 1 pt. (-/11./-/X/X/X)
Crom 1 pt. (-/11./-/X/X/X)
BTF III 1 pt. (-/13./-/X/X/X)
Team Pursuit 1 pt. (-/14./-/X/X/X)
WESTERN-VISA: MC2/syys -10/LV3 (45 pt.)
Peruskysymykset (13 pt.)
1. Kuka näytteli Speedy Gonzalesia Ere Kokkosen ohjaamassa soramonttulänkkärissä Speedy Gonzales - noin seitsemän veljeksen poika? Entä kuka oli Hämeen hitain? (2 pt.)
- Spede Pasanen näytteli Speedy (Mooses) Gonzalesia ja Simo Salminen oli Hämeen hitain.
2. Missä maassa on kuvattu Sergio Leonen elokuva Hyvät, pahat ja rumat ja mitkä olivat kolmen päähahmon roolinimet? (4 pt.)
- Espanjassa, Blondie (Clint Eastwood), Tuco (Eli Wallach), Angel Eyes/Sentenza (Lee van Cleef)
3. Ketkä kaksi - toinen ranskalainen, toinen saksalainen – näyttelivät pääosia Sergio Corbuccin elokuvassa Il grande silencio, Suuri hiljaisuus vuodelta 1968? (2 pt.)
- Jean-Louis Trintignant, Klaus Kinski
4. Mitkä neljä veljessarjaa tähdittivät vuoden -80 länkkäriä Lainsuojattomat eli Long Riders? (4 pt.)
- Carradinet (David, Keith, Robert), Quaidit (Dennis & Randy), Keachit (Stacy & James), Guestit (Christopher & Nicholas)
5. Kuka oli Villin lännen villikissa? (1 pt)
- Marlene Dietrich samannimisessä elokuvassa (aka Rancho Notorious, ohj. Fritz Lang)
Monivalinta (10 pt.; 2 pt./kysymys)
6. Kuka näyttelijä yhdistää elokuvia El Dorado (1966, Howard Hawks), Tombstone (1993, George P. Cosmatos) ja Dead Man (1995, Jim Jarmusch)?
a) Kurt Russell b) James Caan c) Robert Mitchum d) Angie Dickinson
- c) Robert Mitchum, vuonna 1997 kuollut Mitchum näytteli alkoholisoitunutta sheriffiä elokuvassa El Dorado, hän oli kertojaäänenä Tombstonessa ja näytteli toiseksi viimeisen elokuvaroolinsa Jim Jarmuschin Dead Manissa
7. Mikä elokuva EI kuulu joukkoon?
a) Rio Bravo b) El Dorado c) Rio Lobo d) Rio Grande
- d) Howard Hawks ohjasi samankaltaisen, John Waynen ympärille kiertyvän tarinan kolmasti elokuvissa Rio Bravo, El Dorado ja Rio Lobo. Rio Grande on John Fordin vuonna 1950 ohjaama ratsuväestä kertova elokuva.
8. Kuka seuraavista EI ollut Young Gun eli Nuori sankari?
A) Emilio Estevez B) Kiefer Sutherland C) Charlie Sheen D) Rob Lowe D) Dermot Mulroney
- D)
9. Mikä oli John Waynen oikea nimi?
A) Archibald Leech B) Marion Morrison C) Roy Scherer jr. D) John Carter
- B): A = Cary Grant, C = Rock Hudson, D = Charlton Heston
10. Mikä seuraavista länkkäreistä on 30-luvulta?
A) Hyökkäys erämaassa/Stagecoach B) Johnny Guitar C) Sheriffi D) Etäisten laaksojen mies/Shane
- A) 1939
Vihjeosio (12 pt.)
11. Kuka näyttelijä?
4 pt. Teki 7 länkkäriä ohjaaja Budd Boetticherin kanssa. Menestyi sijoittajana ja omisti kuollessaan -87 noin sadan miljoonan dollarin omaisuuden.
2 pt. Tuli tähdeksi vasta viisikymppisenä esittäen puusta veistettyjä sankareita.
1 pt. Tähditti yhdessä Joel McCrean kanssa vuonna -62 Sam Peckinpahin klassikkowesterniä Viheltävät luodit/Ride The High Country. Päätti uransa tähän elokuvaan, koska katsoi, ettei voisi enää pystyä parempaan.
- Randolph Scott
12. Mikä elokuva?
4 pt. Se on yksi Peter von Baghin Elämää suuremmista elokuvista. Sen leikkasi Oscar-ehdokkuuden arvoisesti Christian Nyby, joka muistetaan scifi-klassikon Se toisesta maailmasta, ohjaajana.
2 pt. Se valmistui 1948 ja kertoo eeppisestä karjanajosta pääosassaan John Wayne.
1 pt. Sivuosissa nähdään Walter Brennan ja Montgomery Clift.
- Punainen virta
13. Mikä elokuva?
4 pt. Siinä on historian ainoa lännensankari, jolla on Guccin valmistama satulalaukku.
2 pt. Pääosaa esittää Cleavon Little. Madeline Kahn näyttelee kabareelaulaja Lili von Shtuppia. Elokuva sai vuonna 1974 enemmän Oscar-ehdokkuuksia kuin Punainen virta ja Rio Bravo olivat saaneet yhteensä.
1 pt. Gene Wilder esitti Waco Kidiä, Dom DeLuise Buddy Bizarrea ja Mel Brooks mm. jiddishiä puhuvaa intiaanipäällikköä.
- Blazing Saddles eli Villiä hurjempi länsi
Leffamusa (10 pt.)
14. Ketkä kaksi laulavat ja missä elokuvassa? (3 pt.)
- Dean Martin ja Ricky Nelson; Rio Bravo
15. Mistä elokuvasta, kuka oli pääosassa ja kuka elokuvassa myös näytellyt tässä laulaa? (3 pt.)
- True Grit eli Kova kuin kivi; John Wayne; Glen Campbell
16. Kuka näyttelijä? (1 pt.)
- James Stewart (elokuvassa Shenandoah, 1965)
17. Kuka näyttelijä? (1 pt.)
- Kirk Douglas (elokuvassa Mies ilman kohtaloa, 1955)
18. Näyttelijä ja elokuva? (2 pt.) - Marilyn Monroe, Joki jolta ei ole paluuta (One Silver Dollar)

HALLOWEEN-VISA (MC2/SYYS -10/LV2)
Franklin Pangborn 14pt. (1./1./X/X/X/X)
Iguana 10pt. (2./4./X/X/X/X)
Laamannit 10pt. (4./2./X/X/X/X)
Peter Lorren Silmät 9pt. (3./4./X/X/X/X)
Savage Streets 6pt. (-/2./X/X/X/X)
Albatrossi (aka. Antero) 5pt. (5./7./X/X/X/X)
400 Kekkosta 3pt. (-/6./X/X/X/X)
Tulkinpippurit 3pt. (6./10./X/X/X/X)
Veripersepellet 2pt. (-/7./X/X/X/X)
Observer 1pt. (7./-/X/X/X/X)
Paradigma 1pt. (8./-/X/X/X/X)
David Hasselhoffin ottolapset 1pt. (9./-/X/X/X/X)
Jussin joukkue (aka. Sarah Jessica Parker) 1pt. (10./-/X/X/X/X)
Perihelion 1pt. (-/11./X/X/X/X)
Crom 1pt. (-/11./X/X/X/X)
Orange hamster 1pt. (-/9./X/X/X/X)
BTF III 1pt. (-/13./X/X/X/X)
Team Pursuit 1pt. (-/14./X/X/X/X)
HALLOWEEN-VISA (MC2/SYYS -10/LV2):
Peruskysymykset (20 pt.)
1. Mikä oli Jamie Lee Curtisin roolihahmon nimi elokuvassa Halloween – naamioiden yö vuodelta 1978? (2 pt. koko nimestä, 1 pt. etunimestä)
- Laurie Strode
2. Minkä japanilaiseen kauhukertomusperinteeseen perustuvan klassikon ohjasi Masaki Kobayashi vuonna 1964? (1 pt.)
- Kwaidan
3. Minkä Painajainen Elm Streetillä –elokuvan Renny Harlin ohjasi, ja kuka näytteli siinä Freddy Kruegeria? (2 pt.)
- Osa 4 (Unien valtias/Dream Master), Robert Englund
4. Mikä romaani innoitti George A. Romeron tekemään Night of the Living Deadin, ja kuka tuon usein filmatun romaanin kirjoitti? (2 pt.)
- I Am Legend, Richard Matheson
5. Kuka Oscar-voittaja esitti pääosaa Dario Argenton Phenomenassa vuodelta 1984? (1 pt.)
- Jennifer Connelly
6. Kuka ohjasi Evil Dead –elokuvat, ja kuka esitti niissä pääosaa? (2 pt.)
- Sam Raimi; Bruce Campbell
7. Mitkä ovat Alien-sarjan neljän ohjaajan tuoreimmat ohjaukset? (4 pt.)
- Robin Hood (Ridley Scott), Avatar (James Cameron), The Social Network (David Fincher), Micmacs (Jean-Pierre Jeunet)
8. Mihin elokuvaan Wes Cravenin Last House On The Left perustuu, ja kuka oli ohjaaja? (2 pt.)
- Ingmar Bergmanin Neidonlähde
9. Missä maassa Bela Lugosi syntyi? (1 pt.)
- Hyväksytään 2 vastausta: Itävalta-Unkari tai Romania, jossa Lugoj-pitäjä nyk. sijaitsee
10. Musakysymys: Mistä jatko-osasta, kuka sävelsi ja kuka britti ohjasi? (3 pt.)
- Manaaja II; Ennio Morricone; John Boorman
Monivalinta (10 pt.!)
11. Mikä seuraavista elokuvista perustuu sarjakuvaan?
A) 30 päivää kaamosta B) Buffy, vampyyrintappaja C) Paranormal Activity D) Blair Witch Project
- A) sarjiksen takana ovat Steve Niles ja Ben Templesmith
12. Millä seuraavista tavoista Final Destination –sarjassa EI kuolla?
A) Hyllyltä putoava naulapyssy ampuu maahan kolahtaessaan pään täyteen nauloja
B) Kuntosalin rintalihaslaite rikkoutuu ja murskaa pään
C) Auton laukeava turvatyyny paiskaa pään päin rautatankoa
D) Rekan lavalta liukumaan päässyt lasiruutu katkaisee pään
- D) on Omen-elokuvasta
13. Kuinka monessa elokuvassa aito ja oikea Jason Voorhees on esiintynyt ensimmäisen Friday the 13th –elokuvan jälkeen?
A) 7 B) 9 C) 10 D) 13
- C) Vastaus on: yhdeksässä jatko-osassa ja yhdessä remakessa: Friday the 13th, osat 2-4 ja 6-10 (eli Jason X), Freddy vs. Jason sekä Marcus Nispelin uusi versio viime vuodelta; sarjan osassa 5 murhaaja oli Jasonin ”copycat”
14. Kunniattomissa paskiaisissa Brad Pitt esiintyy natsien juhlissa italialaisohjaaja Antonio Margheritina. Mikä seuraavista on oikean Margheritin ohjaus?
A) Cannibal Holocaust B) Cannibal Ferox C) Cannibal Apocalypse
- C)
15. Mikä seuraavista pätkistä EI perustu japanilaiseen kauhuelokuvaan?
A) The Grudge – Kauna B) The Eye C) Ring D) Dark Water
- B) joka perustuu hongkongilaiseen leffaan
Vihjeosio (12 pt.)
16. Mikä elokuva?
4 pt. Ääninäyte: leffan tunnusmusiikkia.
2 pt. Harry Belafonten musiikilla on oma tärkeä osansa tässä Alec Baldwinin ja Geena Davisin tähdittämässä elokuvassa.
1 pt. Elokuvan varastaa Michael Keaton, sivuosassa on Winona Ryder ja ohjaajana Tim Burton.
- Beetlejuice
17. Kuka näyttelijä?
4 pt. Hän on Jamie Lee Curtisin äiti.
2 pt. Hänen klassikkojaan ovat mm. Pahan kosketus ja Mantshurian kandidaatti.
1 pt. Vuonna -60 hän sai parhaan naissivuosan esittäjän Oscar-ehdokkuuden elokuvasta Psyko.
- Janet Leigh
18. Mikä elokuva?
4 pt. Elokuvaohjaaja John Cassavetes näytteli keskushenkilön aviomiestä ja Ruth Gordon yhtä heidän naapureistaan tässä vuoden 1968 leffassa.
2 pt. Päähenkilöä esitti nuori Mia Farrow. Leffa perustui Ira Levinin romaaniin.
1 pt. Roman Polanski sai käsikirjoitussovituksestaan uransa ensimmäisen Oscar-ehdokkuuden.
- Rosemaryn painajainen/Rosemary’s Baby
Ääninäytteet (11 p.)
19. Elokuva? Ilmestymisvuosi? 2p
-The Blairwitch Project, 1999
20. Elokuva? Ohjaaja? 2p
- Bram Stokerin Dracula, Francis Ford Coppala
21. Elokuva,? Kenen elokuvaohjaajan ensimmäinen Yhdysvalloissa tehty elokuva? 2p
- Rosemaryn painajainen, Roman Polanski
22. Elokuva? Kenen kirjailijan romaaniin elokuva perustuu? 2p
- Hohto, Stephen King
23. Elokuva? Kuka näytteli elokuvan nimikkoroolissa? Ilmestymisvuosi? 3p
-Frankenstein, Boris Karloff, 1931

tiistai 2. marraskuuta 2010
Western-visa huomenna Artturissa
Spaghetti Western Orchestran ylihuomisen Morricone-konsertin innoittamana Monroen Leffavisan seuraavana teemana ovat westernit elikkä lännenelokuvat. Kuudestilaukeavien savua, huuliharppumusiikkia, tuimia tuijotuksia (erikoislähikuvassa) sekä Joukkueita Ilman Nimeä Artturissa. Keskiviikkona. Puoli seitsemältä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)