Ole tervehditty, sinä jonka nimi on vuosikymmeniä ollut yleisesti tunnustettu synonyymi aidolle cinefilialle! "On elokuvaa ennen ja jälkeen Godardin" on levinneimpiä elokuvaan liittyviä lentäviä lauseita - ja totta. Tinkimätön, nöyristelemätön, itsenäinen Godard, etsijä ja kokeilija, tiedemies ja runoilija, cinamarxismin railakas agitaattori, superälykkö - elokuvantekijä syntymästä viimeiseen hengenvetoon.
Helpompaa on laatia lista niistä JLG:n jälkeen tulleista ohjaajista, joihin ranskalaismestari ei ole vaikuttanut kuin niistä joihin ei. Eikä sellainen klassisen kauden ohjaaja ole mistään kotoisin, johon Godard ei jossain työssään ole viitannut.
Kuka toinen on yhtä perusteellisesti ja omaperäisesti tunkeutunut moderniin ihmiseen, kapitalistisen yhteiskunnan muovautumisen lainalaisuuksiin tai kommunikaation ongelmaan - kuka toinen ohjaaja on kyennyt samanlaiseen kulttuuriperinnön yhteenvetoon, jossa kaikki ilmaisumuodot kirjallisuudesta kuvataiteisiin ja teatterista musiikkiin nähdään saman hengen ilmaisuna? Elokuvassa toisensa jälkeen kuvat ja lauseet hajotetaan järjestelmällisesti alkutekijöihinsä aivan kuin käsiteltävänä olisi verho, työkaluna teroitettu tikari ja päämääränä totuus.
Olisiko elokuvaa olemassa ilman Godardia? Ainakaan Godardia ei ole ilman elokuvaa - siksi uusia elokuvia syntyy vieläkin vuosittain. Vaikka niitä ei ole enää vuosikymmeniin pidetty Suomessa julkaisun arvoisina. Pääsyy on tunkkaisessa, kaikkea korkeakulttuuriin haiskahtavaa pelkäävässä matalamielisyydessä - osittain syy on Godardissa, joka vastaa joistakin historian vaikeimmista elokuvista. Kuka kertoisi mistä on kyse vaikkapa sellaisissa kuvaesseissä kuin Saksa vuonna (9)0 tai Voi minua? Helisevän kauniita ne silti ovat, vaikka niistä ei mitään tajuaisikaan, molemmissa kohtauksia, joihin on kaadettu enemmän oivalluksia kuin mitä voi löytää jonkun Hollywoodin rengin koko tuotannosta.
Mutta vaikka kulttuuridiktaattorit eivät annakaan meidän herkutella suurimman elävän ohjaajan ja yhden aikamme inspiroivimman ajattelijan töistä niiden luonnollisessa ympäristössä, he eivät saa meitä unohtamaan elokuvia Nainen on aina nainen, Hullu Pierrot, Keskipäivän aave, Karabinieerit, Musiikkia meille, Ikuisesti Mozart tai kymmeniä muita, joista mihin tahansa vaihtaisi ilolla koko toisen maailmansodan jälkeisen suomalaisen - tai muunmaalaisen - elokuvan.
Terve siis, Jean-Luc, ja pitkää ikää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti