Viikonloppuna Niagarassa nähtiin läpileikkaus nuorena menehtyneen animaatio-ohjaaja Satoshi Konin urasta. Tapahtuma veti iloiseksi yllätykseksemme teatterin täydeltä väkeä niin perjantaina kuin lauantainakin. Tästä kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille! Oikein erityisesti lämmitti tapa, jolla ihmiset suhtautuivat kunnioittavasti elokuviin valojen sammuttua teatterissa. Tämä, vaikka esitystekniikkamme köhi ajoittain pahanlaatuisesti. Pikaiseksi puolustukseksemme todettakoon kuitenkin, että johtuen retrospektiivin kiertueluonteesta, aikaa ei jäänyt kopioiden ennalta testaamiseen.
Sitten ne itse elokuvat. Huh. Tokyo Godfathersia lukuun ottamatta tarinan teemoja ja juonilankoja yhteen nivomaan tottuneet aivoparat olivat kovilla yrittäessään järkeistää elokuvien tapahtumia. Perfect Blue ahdisti ja oudoksutti. Tiivis tunnelma kuitenkin piti otteessaan. Viimeisenä näytetty Paprika iski niittejä suunnilleen samoihin tajunnan ja alitajunnan kohtaamispisteisiin kuin edellä mainittukin, mutta huomattavasti laajemmalla paletilla.
Paprikan värikkään barokkimainen, surrealistinen, hullulla määrällä interelokuvallisia viittauksia ladattu tyyli laittoi polvilleen jo ensimmäisen viiden minuutin aikana. Silti elokuva ei tuntunut monimutkaiselta, vaan peräti johdonmukaiselta, kunhan unien logiikkaa noudattaneeseen tarinarakenteeseen pääsi sisälle. Tämä vaati päästämään irti totutusta. Toki ajatus elokuvasta unena ja toisaalta mielen koukeroihin pureutuva psykoanalyyttismäinen tarinankerronta on tuttua Hitchcockista Lynchiin, mutta animaatioelokuvan suomat vapaudet tuntuivat vain lisäävän elokuvan lähtökohtaista, selvänäköistä, kahjoutta. Samalla lähes kaikissa Kon-elokuvissa toistuva ilkikurinen, ehkä hieman donrosamainen huumori ilahdutti kovasti.
Itselleni mieluisin elokuva nähtiin retrospektiivin ensimmäisenä päivänä. Millennium Actress kohosi muiden yläpuolelle melankolisen kirpeän pohjavireensä vuoksi. Elokuvassa Kon kertoo hurjan vauhdikkaasti tarinan rakkauden idean perässä koko elämänsä juosseesta näyttelijättärestä. Toisaalta elokuvassa käsiteltiin haaveksi jäänyttä (ja siksi massiivisiin mittasuhteisiin kasvanutta) rakkautta fanin näkökulmasta. Jo lähtökuopissaan surumielinen elokuva kertoi tavallaan antielämisestä, siitä, kuinka ne itselle tärkeimmät asiat saattavatkin lopulta jäädä kokonaan kokematta siellä "todellisessa" elämässä. Ja nähdäkseni juuri Millennium Actressissä Kon onnistui parhaiten kuljettamaan tarinansa pääteemat kirkkaina läpi elokuvan hukkaamatta niitä monimutkaisen rakenteen sekaan.
Elokuvakerho Monroe kiittää vielä kertaalleen kaikkia osallistuneita!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Animen yö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Animen yö. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 29. tammikuuta 2012
lauantai 13. marraskuuta 2010
Terveisiä Animen Yön kulissien takaa!
Terveisiä Animen Yöstä! Tai päivästä, nimittäin Monroen ohjelmajaosto puuhailee ja tohisee täällä Niagaran backstagella valmistellen Pirkanmaan Elokuvakeskusta kuntoon Animen Yötä varten; voisi sanoa, että Monroe pukee PEKin cosplay-asuun - halusipa make overin uhri sitä tai ei...
Seiniltä tervehtivät julisteet, cd-soittimessa lauletaan japaniksi, yksi pöytä on täynnä anime-leffoja Viiden Tähden Leffadivarin hyllyiltä ja keksijaosto on täyttänyt toisen suussa sulavilla tuotoksillaan. Cafe Jofiel pitää käytävän pohjoispuolella puotinsa auki yötä myöten: Yön maratoonarit löytävät sieltä elokuvien väliajoilla kuumaa ja kylmää juotavaa, karkkia, pizzaa ja nuudeleita.
Kaikkea emme välitä tässä paljastaa, vaan pari yllätystä varaamme hihaan.
Iltaa odotellessa. Tervetuloa japanilaisen animaation maailmaan tänä iltana!
T: Koko Monroen jengi
Seiniltä tervehtivät julisteet, cd-soittimessa lauletaan japaniksi, yksi pöytä on täynnä anime-leffoja Viiden Tähden Leffadivarin hyllyiltä ja keksijaosto on täyttänyt toisen suussa sulavilla tuotoksillaan. Cafe Jofiel pitää käytävän pohjoispuolella puotinsa auki yötä myöten: Yön maratoonarit löytävät sieltä elokuvien väliajoilla kuumaa ja kylmää juotavaa, karkkia, pizzaa ja nuudeleita.
Kaikkea emme välitä tässä paljastaa, vaan pari yllätystä varaamme hihaan.
Iltaa odotellessa. Tervetuloa japanilaisen animaation maailmaan tänä iltana!
T: Koko Monroen jengi
perjantai 22. lokakuuta 2010
ANIMEN YÖ 2010
ANIMEN YÖ 2010
Lauantaina 13.11. kello 21-03 Arthouse Cinema Niagarassa
Liput: 15e/10e (Cosplay-asussa)
Ennakkomyynti alkaa 25.10. - lisätietoja tulossa pian!
Laatuanime tekee paluun Niagaraan Monroen ”jatko-osassa” vuoden takaiselle tapahtumalle, joka jätti jälkeensä monta inrōllista hyviä muistoja. ANIMEN YÖ 2010 liittyy osana Vapriikin japanilaista kulttuuria esittelevään marrastempaisuun. Tapahtuman järjestelyissä on mukana tamperelaisen anime- ja mangakulttuurin majakanlamppu, Hidoi ry.
Tämänkertaisen animeyön valokiilassa on edesmennyt huipputekijä Satoshi Kon (1963-2010). Ja tälläkin kertaa cosplay-asussa pääsee mukaan muita halvemmalla! Yllätyksiäkin on varattu takataskuun!
OHJELMA
Yoshifumi Kondo: SYDÄMEN KUISKAUS
(Mimi wo sumaseba, 1995) -K3- 115 min./35 mm (n. 21.00)
Itsensä mestari Miyazakin kirjoittamassa kertomuksessa ei tällä kertaa nähdä outoja kummajaisia yhtä kissaparonia enempää. Lämpöä ja sydäntä on sitä vastoin pakattu senkin edestä. Kaikki alkaa, kun kirjoja ahmiva koulutyttö Shizuku äkkää kirjaston lainauskortista jonkun toisen lukevan samoja kirjoja. Salapoliisityö – ja arvoituksellisen kissan näköjään sattumanvarainen opastus – johtaa tutkimattomiin osiin kotikaupunkia ja ehkäpä myös ensi ihastuksen luokse. Valitettavasti ohjaaja Kondo ei ehtinyt tehdä jatkoa tälle ihastuttavalle ja aidolle nuoruuskuvaukselle, sillä kuten Satoshi Kon, hänkin kuoli kesken uran. Muun hyvän lisäksi Sydämen kuiskaus on taatusti ainutlaatuinen tilaisuus päästä laulamaan karaokena John Denverin Country Roadsia – japaniksi.
Hayao Miyazaki: PONYO RANTAKALLIOLLA
(Gake no ue no Ponyo, 2008) -K3- 101 min./35 mm (n. 23.15)
Jos H. C. Andersen olisi syntynyt japanilaiseksi, hän olisi kai kirjoittanut merenneitojen sijasta Ponyosta. Ponyo on pieni merenelävä, joka haluaa muuttua ihmiseksi, koska tykkää niin kovasti ystävästään Sosukesta. Lapsen sinnikkyydellä Ponyo käy kohti tavoitettaan, sanoi isä mitä hyvänsä. Kaksi maailmaa sekoittuvat miyazakimaisella tenholla maestron herttaisimmassa elokuvassa sitten Totoron. Tarinan taustalla vaikuttaa syvästi ymmärretty ajatus maailmasta, joka on kokonaisuus, jonka joka osasta tulee kohdella kunnioittavasti.
Satoshi Kon: MILLENNIUM ACTRESS
(Sennen joyû, 2001) -K7- 87 min./35 mm (n. 1.15)
Millennium Actress on Satoshi Konin toinen ohjaus, animaatiokaunotar, joka hellii niin nuorta kuin vanhempaakin yleisöä. Se kertoo entisestä elokuvatähdestä Chiyoko Fujiwarasta, joka antaa tehdä itsestään dokumenttielokuvan 30 vuotta kestäneen hiljaisuuden jälkeen. Millennium Actress sukeltaa Chiyokon häkellyttäviin muistoihin, jotka kuljettavat katsojaa mitä hämmästyttävämmissä tilanteissa ja paikoissa, joihin näyttelijätär on uransa aikana joutunut. Millennium Actress on Satoshi Konille tyypillinen visuaalisesti upea, juonellisesti kiehtova animaatioelokuva, joka vakuuttaa vähemmänkin animea katsoneen hienoudellaan. Modernin animen lippulaivoihin lukeutuva teos palkittiin vuonna 2001 Henkien kätkemän kanssa Japan Agency of Cultural Media Arts Festivalin pääpalkinnolla.
Millennium Actressia edeltänyt esikoistyö Perfect Blue oli jo kohahdus animemaailmassa. Mangasta aloittanut Kon sai valmiiksi vielä kaksi koko illan elokuvaa, Tokyo Godfathersin ja Paprikan. Kesken jäänyt The Dreaming Machine saataneen valmiiksi ehkä jo tämän vuoden aikana.
Satoshi Kon
Lauantaina 13.11. kello 21-03 Arthouse Cinema Niagarassa
Liput: 15e/10e (Cosplay-asussa)
Ennakkomyynti alkaa 25.10. - lisätietoja tulossa pian!
Laatuanime tekee paluun Niagaraan Monroen ”jatko-osassa” vuoden takaiselle tapahtumalle, joka jätti jälkeensä monta inrōllista hyviä muistoja. ANIMEN YÖ 2010 liittyy osana Vapriikin japanilaista kulttuuria esittelevään marrastempaisuun. Tapahtuman järjestelyissä on mukana tamperelaisen anime- ja mangakulttuurin majakanlamppu, Hidoi ry.
Tämänkertaisen animeyön valokiilassa on edesmennyt huipputekijä Satoshi Kon (1963-2010). Ja tälläkin kertaa cosplay-asussa pääsee mukaan muita halvemmalla! Yllätyksiäkin on varattu takataskuun!
OHJELMA
Yoshifumi Kondo: SYDÄMEN KUISKAUS
(Mimi wo sumaseba, 1995) -K3- 115 min./35 mm (n. 21.00)
Itsensä mestari Miyazakin kirjoittamassa kertomuksessa ei tällä kertaa nähdä outoja kummajaisia yhtä kissaparonia enempää. Lämpöä ja sydäntä on sitä vastoin pakattu senkin edestä. Kaikki alkaa, kun kirjoja ahmiva koulutyttö Shizuku äkkää kirjaston lainauskortista jonkun toisen lukevan samoja kirjoja. Salapoliisityö – ja arvoituksellisen kissan näköjään sattumanvarainen opastus – johtaa tutkimattomiin osiin kotikaupunkia ja ehkäpä myös ensi ihastuksen luokse. Valitettavasti ohjaaja Kondo ei ehtinyt tehdä jatkoa tälle ihastuttavalle ja aidolle nuoruuskuvaukselle, sillä kuten Satoshi Kon, hänkin kuoli kesken uran. Muun hyvän lisäksi Sydämen kuiskaus on taatusti ainutlaatuinen tilaisuus päästä laulamaan karaokena John Denverin Country Roadsia – japaniksi.
Hayao Miyazaki: PONYO RANTAKALLIOLLA
(Gake no ue no Ponyo, 2008) -K3- 101 min./35 mm (n. 23.15)
Jos H. C. Andersen olisi syntynyt japanilaiseksi, hän olisi kai kirjoittanut merenneitojen sijasta Ponyosta. Ponyo on pieni merenelävä, joka haluaa muuttua ihmiseksi, koska tykkää niin kovasti ystävästään Sosukesta. Lapsen sinnikkyydellä Ponyo käy kohti tavoitettaan, sanoi isä mitä hyvänsä. Kaksi maailmaa sekoittuvat miyazakimaisella tenholla maestron herttaisimmassa elokuvassa sitten Totoron. Tarinan taustalla vaikuttaa syvästi ymmärretty ajatus maailmasta, joka on kokonaisuus, jonka joka osasta tulee kohdella kunnioittavasti.
Satoshi Kon: MILLENNIUM ACTRESS
(Sennen joyû, 2001) -K7- 87 min./35 mm (n. 1.15)
Millennium Actress on Satoshi Konin toinen ohjaus, animaatiokaunotar, joka hellii niin nuorta kuin vanhempaakin yleisöä. Se kertoo entisestä elokuvatähdestä Chiyoko Fujiwarasta, joka antaa tehdä itsestään dokumenttielokuvan 30 vuotta kestäneen hiljaisuuden jälkeen. Millennium Actress sukeltaa Chiyokon häkellyttäviin muistoihin, jotka kuljettavat katsojaa mitä hämmästyttävämmissä tilanteissa ja paikoissa, joihin näyttelijätär on uransa aikana joutunut. Millennium Actress on Satoshi Konille tyypillinen visuaalisesti upea, juonellisesti kiehtova animaatioelokuva, joka vakuuttaa vähemmänkin animea katsoneen hienoudellaan. Modernin animen lippulaivoihin lukeutuva teos palkittiin vuonna 2001 Henkien kätkemän kanssa Japan Agency of Cultural Media Arts Festivalin pääpalkinnolla.
Millennium Actressia edeltänyt esikoistyö Perfect Blue oli jo kohahdus animemaailmassa. Mangasta aloittanut Kon sai valmiiksi vielä kaksi koko illan elokuvaa, Tokyo Godfathersin ja Paprikan. Kesken jäänyt The Dreaming Machine saataneen valmiiksi ehkä jo tämän vuoden aikana.
Satoshi Kon
sunnuntai 18. lokakuuta 2009
Yhdessä vietetyn yön jälkeen hyvä mieli
Monroen päiväkirjasta, sivu 7
Kun Monroen historiikki kerran kirjoitetaan napajäiden sulettua, Saastemeren levittäytyessä ja ohmujen ryönätessä maata, tullaan eräs lokakuinen viikonloppu moniaita aikakausia sitten kirjaamaan kerhomme loistavien voittojen joukkoon. Ja kuitenkin, vain pieni osa viime öisestä loistosta lankeaa Monroen ylle.
Se mikä Animen Yössä oli upeinta, oli tunnelma eikä piskuisella kerhollamme ollut siihen mitään lisättävää: lämmin, kosketeltava, viihtyisä ja herttainenkin ilmapiiri, mikä Niagaran täytti, oli lähtöisin paikalle tulleiden ihmisten energiasta. He tekivät elokuvaillasta jotain enemmän - tapahtuman. Oli mahtavaa istua kassavuorossa aulan puolella Porco Rosson aikana ja kuulla yleisön pidäkkeettömän naurun vyöryvän salin pimennoista aalto aallon jälkeen. Oli mahtavampaa olla katsomassa illan viimeisenä Totoroa, kun lopputekstien aikana fanit liittyivät iki-ihanan tunnusmelodian kertosäkeeseen. "Tot-to-ro tot-too-ro..." Ja cosplayjaajat, jotka toivat niin valtavasti väriä joukkoon ja tilaan.
Mangoja selailtiin, Hidoin tuomia animeja kuikuiltiin, arvonnassa voitettiin. Muffinssitkin menivät kaikki, vaikka Monroen leipuriluokalla onkin vielä monen monta opintoviikkoa suorittamatta.
Mutta uskomattominta koko Miyazaki (Hayao) -viikossa oli kuitenkin se, että kaikki elokuvat olivat niin erinomaisia. Ja aiemmin jo nähdytkin elokuvat paljastivat itsestään uusia värejä. Otetaan vaikka Liikkuva linna: nyt toistamiseen nähtynä se vaikutti entistä rikkaammalta, selkeämmältä ja riemastuttavan ennalta arvaamattomalta mestariluokan animaatiolta. Tulidemoni Calcifer ja hinkuva koira Heen kuuluvat Miyazakin mainioiden klassikkoluomusten joukkoon. Aiemmin näkemättä jäänyt Laputa puolestaan osoittautui loistavaksi komediaksi ja aivan verrattomaksi seikkailuelokuvaksi, jossa yleisön viihtymisen tarvetta hellittiin antaumuksella.
Vaan taitaa olla niin, että minä en ole nähnyt Naapurini Totoroa parempaa piirroselokuvaa. Enkä lastenelokuvaa. Miyazaki-san on sitä luodessaan heittäytynyt johonkin aivan erityiseen paikkaan, jossa muistot lapsuuden kokemuksista elävät haalistumattomina. Ja jonne meistä hyvin harvalla on enää pääsyä. Naapurini Totoro on jokaisen ruudun jokaista nurkkaa myöten täynnä valoa ja lämpöä; lapsuuteen katsotaan hellästi, mutta ei nostalgisoiden: Totoron lapset ovat eloisia ja aitoja ja täydesti hahmoteltuja. Viime yön katselukokemukset antavat myös jälleen kerran aihetta painottaa, että animaatiosta puhuttaessa maailmasta ei löydy mistään parempaa ääninäyttelemistä kuin Ghiblin elokuvista. Näiden rinnalle asetettuina amerikkalaisten skribenttien nokkelat pop-kulttuuriviittaukset valjuuntuvat pikkuhauskaksi huulen heitoksi ja metelöimiseksi.
Ghibli ja Hayao Miyazaki ovat aito asia. Ja sitä on saatava lisää.
Kun Monroen historiikki kerran kirjoitetaan napajäiden sulettua, Saastemeren levittäytyessä ja ohmujen ryönätessä maata, tullaan eräs lokakuinen viikonloppu moniaita aikakausia sitten kirjaamaan kerhomme loistavien voittojen joukkoon. Ja kuitenkin, vain pieni osa viime öisestä loistosta lankeaa Monroen ylle.
Se mikä Animen Yössä oli upeinta, oli tunnelma eikä piskuisella kerhollamme ollut siihen mitään lisättävää: lämmin, kosketeltava, viihtyisä ja herttainenkin ilmapiiri, mikä Niagaran täytti, oli lähtöisin paikalle tulleiden ihmisten energiasta. He tekivät elokuvaillasta jotain enemmän - tapahtuman. Oli mahtavaa istua kassavuorossa aulan puolella Porco Rosson aikana ja kuulla yleisön pidäkkeettömän naurun vyöryvän salin pimennoista aalto aallon jälkeen. Oli mahtavampaa olla katsomassa illan viimeisenä Totoroa, kun lopputekstien aikana fanit liittyivät iki-ihanan tunnusmelodian kertosäkeeseen. "Tot-to-ro tot-too-ro..." Ja cosplayjaajat, jotka toivat niin valtavasti väriä joukkoon ja tilaan.
Mangoja selailtiin, Hidoin tuomia animeja kuikuiltiin, arvonnassa voitettiin. Muffinssitkin menivät kaikki, vaikka Monroen leipuriluokalla onkin vielä monen monta opintoviikkoa suorittamatta.
Mutta uskomattominta koko Miyazaki (Hayao) -viikossa oli kuitenkin se, että kaikki elokuvat olivat niin erinomaisia. Ja aiemmin jo nähdytkin elokuvat paljastivat itsestään uusia värejä. Otetaan vaikka Liikkuva linna: nyt toistamiseen nähtynä se vaikutti entistä rikkaammalta, selkeämmältä ja riemastuttavan ennalta arvaamattomalta mestariluokan animaatiolta. Tulidemoni Calcifer ja hinkuva koira Heen kuuluvat Miyazakin mainioiden klassikkoluomusten joukkoon. Aiemmin näkemättä jäänyt Laputa puolestaan osoittautui loistavaksi komediaksi ja aivan verrattomaksi seikkailuelokuvaksi, jossa yleisön viihtymisen tarvetta hellittiin antaumuksella.
Vaan taitaa olla niin, että minä en ole nähnyt Naapurini Totoroa parempaa piirroselokuvaa. Enkä lastenelokuvaa. Miyazaki-san on sitä luodessaan heittäytynyt johonkin aivan erityiseen paikkaan, jossa muistot lapsuuden kokemuksista elävät haalistumattomina. Ja jonne meistä hyvin harvalla on enää pääsyä. Naapurini Totoro on jokaisen ruudun jokaista nurkkaa myöten täynnä valoa ja lämpöä; lapsuuteen katsotaan hellästi, mutta ei nostalgisoiden: Totoron lapset ovat eloisia ja aitoja ja täydesti hahmoteltuja. Viime yön katselukokemukset antavat myös jälleen kerran aihetta painottaa, että animaatiosta puhuttaessa maailmasta ei löydy mistään parempaa ääninäyttelemistä kuin Ghiblin elokuvista. Näiden rinnalle asetettuina amerikkalaisten skribenttien nokkelat pop-kulttuuriviittaukset valjuuntuvat pikkuhauskaksi huulen heitoksi ja metelöimiseksi.
Ghibli ja Hayao Miyazaki ovat aito asia. Ja sitä on saatava lisää.
perjantai 16. lokakuuta 2009
Animen Yö loppuunmyyty
Elokuvakerho Monroen leipurikoulu tervehtii kaikkia perjantai-iltaa viettäviä elokuvan ystäviä keskeltä tuoreen suklaamuffinssin tuoksua.
Miyazaki-sarjamme huominen päätapahtuma Animen Yö myytiin tänään alkuillasta täyteen. Pahoittelumme mukaan mahtumattomille. Lippunsa ajoissa hankkineille: tervetuloa! Koettakaa tulla paikalle hyvissä ajoin ja varatkaa mukaan evästä ja hyvää mieltä. Niagarassa tulee olemaan hilpeää tungosta. Tapahtuman ovet avataan kello 19 ja sisään teatteriin pääsee 20.25. Pidämme elokuvien välissä hengähdystaukoja ja päätöselokuva Naapurini Totoro loppuu aamulla viiden maissa. Manga-teema näkyy salin ulkopuolellakin mm. Tampereen kaupunginkirjaston toimesta.
Kaiken kaikkiaan tiedossa on mahtava yö animen mestarin Miyazakin parissa. Luvassa on manga-aiheisia kirjoja myös myytävänä. Jos tulette ajoissa, pääsette mutustamaan suklaamuffinsseja. Jos ette, niin pääsette sentään osallistumaan suureen arvontaan. Palkinnot kerrotaan huomenna. Ne ovat varmasti yhtä kovia kuin yön elokuvatkin.
Miyazaki-sarjamme huominen päätapahtuma Animen Yö myytiin tänään alkuillasta täyteen. Pahoittelumme mukaan mahtumattomille. Lippunsa ajoissa hankkineille: tervetuloa! Koettakaa tulla paikalle hyvissä ajoin ja varatkaa mukaan evästä ja hyvää mieltä. Niagarassa tulee olemaan hilpeää tungosta. Tapahtuman ovet avataan kello 19 ja sisään teatteriin pääsee 20.25. Pidämme elokuvien välissä hengähdystaukoja ja päätöselokuva Naapurini Totoro loppuu aamulla viiden maissa. Manga-teema näkyy salin ulkopuolellakin mm. Tampereen kaupunginkirjaston toimesta.
Kaiken kaikkiaan tiedossa on mahtava yö animen mestarin Miyazakin parissa. Luvassa on manga-aiheisia kirjoja myös myytävänä. Jos tulette ajoissa, pääsette mutustamaan suklaamuffinsseja. Jos ette, niin pääsette sentään osallistumaan suureen arvontaan. Palkinnot kerrotaan huomenna. Ne ovat varmasti yhtä kovia kuin yön elokuvatkin.
tiistai 13. lokakuuta 2009
Katsele yössä, taidetta!
Katse Laukonsillalta elokuvateatteri Niagaran julkisivuun. Anime- ja mangayhteisö Hidoi ry taitavine käsineen ja mielineen on luonut allaolevan mainoskuvaston Hayao Miyazakin ohjaamien animaatioelokuvien hengessä. Vauva, Kasvoton, Porco Rosso, Kiki luutansa päällä. Montaasimainen teos näyttää Miyazaki-hahmoja tarkasti jäljiteltyinä kolmen viime vuosikymmenen varrelta.
Taiteesta vastaa Hidoi-yhdistyksestä Mitol ja työryhmä .
Valokuvat on ottanut Markus Nikkilä.
Kikin lähettipalvelu torstaina 15.10. kello 18:30
Animen yö lauantaina 17.10. Ovet avataan kello 19:00. Ensimmäinen näytös kello 20:30.
keskiviikko 7. lokakuuta 2009
Porco Rosso- sika punaisessa lentokoneessa
Porco Rosso on Hayao Miyazakin ja hänen työryhmänsä ainoa selkeästi aikuisyleisölle suunnattu elokuva. Se on casablancamaisesti haikean romanttinen, nostalginen, väkivaltainen, mielikuvituksekas seikkailu, jonka lentävä sankari polttaa tupakkaa ketjussa kuin elokuvien miehet ennen vanhaan.
Porco Rosso on siaksi noiduttu lentäjä-ässä, joka entisenä sotasankarina ja nykyisenä pintakyynikkona tekee rahasta keikkoja punaisella lentokoneellaan. Ainaisena vaivana Italian rannikkovesillä ovat pilvien seassa väijyvät ilmarosvot. Rosso on Rick Blaine, Harry Morgan ja Philip Marlowe, pinnalta kova ja kyyninen, sisältä romanttinen, kunniantuntoinen ja uskollinen. Taustalla on epäonninen rakkaus, kohtalokas nainen, jota Rosso kenties noidutun ulkomuotonsa aiheuttamasta itsesäälistä välttelee.
Rosso ajautuu uuden lentokoneen hankintaan käytyään taistelun Curtisin, ylimielisen Errol Flynniä muistuttavan lentäjän, kanssa. Kyyninen Porco kavahtaa, kun uutta konetta ei suunnittelekaan vanha tuttu, vaan nuori tyttö nimeltä Fio (kuvassa).
Fio on ”Punaisen Sian” vastakohta, täynnä intoa, naiivi, tulevaisuudenuskoinen. Rohkeus ja oikeudenmukaisuuden tunto kuitenkin hitsaavat Rosson ja Fion yhteen. Kysymys on elokuville tyypillisestä epätodennäköisestä kaksikosta, jossa yksilöiden väliset erot täydentävät toisiaan.
1920 -30 lukujen Italia on animoitu elävästi kankaalle. Taustalla häämöttää ensimmäisen maailmansodan varjo, 30-luvun lama ja fasismi. Elokuvan maailma on rikas ja yksityiskohtainen. Vastapainona on suoraviivainen tarina, joka haikean romanttisesti ammentaa Hollywoodin kultakauden elokuvista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)