tiistai 28. helmikuuta 2012

Komedia juhli turhuuksien turuilla

Kiinnostavinta tämän vuoden Oscareissa, joissa palkittiin lähinnä mukavasta keskinkertaisuudesta eräin poikkeuksin, oli komedian riemuvoitto. Aina huonosti palkintoja kerännyt tyylilaji löi kerrankin draaman laudalta, mikä on ilahduttavaa sinänsä, tulipa huomio ansiosta tai ansiotta. Palkintoja keräsivät Artisti, Keskiyö Pariisissa, Jälkeläiset, The Muppets ja Rango - yhteensä 9 kappaletta, ja laskuista on jätetty vielä pois komediallisia aineksia sisältänyt viiden pystin rohmu Hugo.

Eri asia sitten on minkä tasoisia komedioita nämä luetellut ovat, ja kuinka hyvillään koomikoiden on syytä olla, jos nämä edustavat heidän alansa parasta osaamista: pysäyttääkö miettimään Akatemian väite, että Keskiyö Pariisissa oli paremmin kirjoitettu kuin Nader ja Simin: Ero tai Moneyball; ja Rangoko edusti parasta animaatio-osaamista vuonna 2011?

Siitä tuskin syntyy kuitenkaan kiistaa, etteikö Michel Hazanavicius olisi parempi elokuvantekijä kuin Terrence Malick. Jo 40 vuotta, vain viisi elokuvaa, ei palkintoja - se jos mikä kertoo siitä kuinka  jotkut ei vaan osaa.

1 kommentti:

  1. Ilahduin itsekin suuresti, kuinka aliarvostettu genre sai niin monia palkintoja. Mikään ei ole vaikeampaa kuin hyvän komedian tekeminen.

    VastaaPoista