Elokuvantekijänä Abel Ferraran (s. 1951) pääkohde on kaupunki. New Yorkin Bronxissa kasvaneen Ferraran elokuvissa hänen kotikaupungistaan annetaan johdonmukaisen tyly, likainen ja väkivaltainen kuva. Eikä viimeksi mainittua attribuuttia pidä ymmärtää liian rajallisesti: vaikka Ferraran elokuvissa fyysisellä pahanteolla ei loppujen lopuksi ole suurta sijaa, ovat useimpien hänen elokuviensa melkein kaikki kuvat väkivaltaisesti värittyneitä - sen väkivallan luonne on henkistä tai sosiologista tai infrastukturaalista tai fyysistä, tai kaikkia samaan aikaan. Samalla eloton kaupunki ja eksistentiaalisessa mielessä hädin tuskin elävät ihmiset vaikuttavat toisiinsa toisiaan peilaten. Sanoma kuuluu: epäinhimillinen ympäristö tuottaa epäinhimillisiä, vieraantuneita asukkaita, jotka rakentavat itsensä näköisiä eli epäinhimillisiä kaupunkeja. Se ei ole kiva viesti, mutta Ferrara uskoo siihen, ja tekee siitä syystä vaikuttavia elokuvia.
Joskus enemmän ja joskus vähemmän vaikuttavia. Kolmanteen elokuvaansa Ferrara sai siihen asti isoimman budjetin ja päätähdiksi Tom Berengerin, Billy Dee "Lando" Williamsin sekä vielä suht tuntemattoman Melanie Griffithin. Nimeksi laitettiin Fear City eli suomeksi Armoton kaupunki. Tapahtumien keskipiste on omaperäinen: strippareita klubeille välittävä puulaaki, jota pyörittää entinen nyrkkeilijä, jolle on käynyt kuten John Waynelle Vaiteliaassa miehessä tai Bruce Willisille Pulp Fictionissa. Berenger joutuu työnsä puolesta seurustelemaan kyttien kanssa tarpeeksi jo muutenkin, mutta homma hankaloituu eksponentiaalisesti, kun joku sosiopaatti alkaa passittaa hänen tyttöjään sairaalaan ja hautausmaalle.
Vuoteen 1996 saakka Ferrara teki lähes yksinomaan yhteistyötä käsikirjoittaja Nicholas St. Johnin kanssa. Huomattavimmasta poikkeuksesta sukeutui Ferraran ehdoton pääteos, Paha poliisi, jonka käsikirjoituksen jokainen lohduton rivi huokuu velkaa St. Johnille. Ferraran hoviskenaristi oli tyyliltään läheistä sukua Paul Schraderille, vain vielä ahdistuneempi, karkeampi ja katolisempi. Ohjaajan ja kirjoittajan yhteistyö seuraa geometristä jatkuvan kehittymisen linjaa. Esikoistyö Driller Killer on pelkkä luonnos verrattuna viimeisen yhteisteoksen Hautajaiset hienostuneisuuteen. Armottoman kaupungin aikoihin Ferrara oli selvästi kehittyneempi kirjoittajakaveriaan, jonka dialogi ei oikein vakuuta ja tarinan rakennelma huojuu, mutta yhteiskuntanäkemyksessä ja henkilöhahmoissa on hajua ja makua. Elokuvan sarjamurhaajatarina on selkeä virhe eikä vakuuta hetkeäkään. Kaavamainen lopputappelu on huvittavan kahdeksankymmentälukulaista vastavaloon poseerausta, jota ei ole Ferraraksi tunnistaa. Sen sijaan ympäristön kuvaaminen inhimillisten primäärivaistojen viemärinä onnistuu (jälleen) uskottavasti. Berenger ja sivuosien pikku kasvot tekevät hyvää työtä, joskin Williams elää jotain ihan omaa superdraamaansa jäykkiskyttänä. Mutta leffan todellisesta tähdestä ei jää epäilystäkään. Berengerin kanssa viboja jakava Melanie Griffith tekee roolinsa erinomaisen uskottavasti strippauskohtauksia myöten. Ennalta arvaamattomimmassa jaksossa Griffithin stripparihahmo jakaa aistikkaan yön kollegansa kanssa (H.L.A.).
Ehkäpä Fear Citystä jää päällimmäisenä käteen tarkasti dokumentoitu kuva kaupungin julkisivun pimennossa toimivasta halujen ja himojen bisneksestä, mistä seuraa tietysti suora viiva rahan ikuiseen noidankehään. Ferraran filmografiassa Armoton kaupunki on sekä parempien että huonompien töiden ympäröimä. Kenties New Yorkin kokema puhdistuminen 80-luvun jälkeen on vaikuttanut Ferraran vajoamiseen marginaaliin, jossa hänestä ei ole tuntunut kuuluvan vuosiin. Mutta vasta viime vuonna valmistui täysin vaiettu maailmanlopun (...) kuvaus 4:44 Last Day on Earth, päätehtävissä Willem Dafoe ja Shanyn Leigh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti