Ahvenanmaa, Itämeren jalokivi

Flytta till Åland! Ahvenanmaan paratiisimaisella saarella sinua odottaa väärentämätön merielämä Itämeren sydämessä. Rantoja silmänkantamattomiin, rikasta luontoa tutkittavaksi vuosikausiksi eteenpäin; modernit palvelut sulassa sovussa perinteikkään kalastuskulttuurin rinnalla; upeita pyöräilyreittejä ympäri saaren sekä iloista turistimeininkiä autolauttojen katveessa - lyhyet yhteydet sekä Suomeen että Ruotsiin. Ahvenanmaa on myös, totta kai, maailman parhaiden ranskalaisten perunoiden koti. Saarella on jopa oma elokuvafestivaali. Ylittämättömiin etuihin kuuluu mahdollisuus asioida rehtien ihmisten kanssa kauniilla ruotsin kielellä ja nauttia aidosta itsenäisyydestä oman silmää hellivän lipun alla. Ja ennen kaikkea...

...ei tarvitse maksaa Yle-veroa.

Tässäkin maassa sitä on ollut paljon mälsää jo ennen kuin käsky kaikui yli Suomenniemen, että kaikki maa on Yle-verolle pantava. Mitä tulee Yleisradion mandaattiin kuuluvien elokuvan, radion ja tv-ohjelmien harrastamiseen, ovat viimeksi mainitun vallanneet pysyvän tuntuisesti elämäntapaohjelmat ja näennäisdokumentaariset tirkistelysarjat, joiden hyötyarvo lähestyy nollaa, mutta jää kuitenkin miinuksen puolelle; täysin urbanisoidusta radiosta on tullut oppikirjaesimerkki "väärän tietoisuuden" teoriasta - etenkin YleX:llä -, jota kuuntelemalla satunnainen matkailija saisi kuulokuvan Suomesta yhden kaupungin maana, jota asuttavat toissapäivänä kotoa pois lentäneet neljän a:n ylioppilaat, joiden sanasto ei tunne käsitteitä "nokkeluus","äly" ja "musiikki"; ja elokuvan pakkodigitalisointi on johtanut historiallisesti merkittävään tilanteeseen, jossa sukupolvemme on kutsuttu seuraamaan kokonaisen taidemuodon alasajoa ja hävitystä - eikä edes popkorneja tarjota talon puolesta.

Yle-vero on vero, jota kukaan ei halua. Sillä ei rakenneta teitä tai kehitetä sairaanhuoltoa. Vaikka esim. Yle Teemassa, Yle Puheessa, Radio Suomessa ja joissakin paikallistoimituksissa voi vielä löytää hyvääkin, on Yle Vero yksinkertaisesti vanhentunut ja epäsynkronissa oman aikansa kanssa vuosituhannella, jolloin informaatio on siirtynyt internetiin. Ja toisaalta, elokuvat ja tv-sarjat, jopa luontodokumentit ja vaikkapa kalastuksessa tai puutarhanhoidossa opastavat hyötyohjelmat on mielekkäintä lainata dvd:inä kirjastosta. Näin olen itse tehnyt vuoden 2007 suuruudenhullun tv-verkon pakkodigitoimisen jälkeen. Mutta koska en ollut ainoa*, saamme viisi vuotta myöhemmin kärsittäväksemme pakkoveron, jonka ainoa tarkoitus on pelastaa hädästä huonosti johdettu ja surkeasti toimiva valtion laitos.

Varmaa on, että jo nyt päivittäiseksi yltynyt kritiikki Yleä kohtaan ei ainakaan uudesta verosta laannu. Arvostelun kohteita löytää hölmömpikin kymmeniä kummemmin etsimättä. Esimerkin vuoksi otetaan tässä esiin Juhannusjuna. En nyt puutu siihen, oliko 13-tuntisessa suorassa lähetyksessä enemmän hyvää vai huonoa (kosken sitä muutamaa minuuttia enempää katsonut), vaan vain totean sen tyypilliseksi nykyajan Yle-ohjelmaksi, jonka idea varastettiin Norjan television viime kesäisestä, viisipäiväisestä vuonoristeilystä ja kutistettiin sitten yleläisiin mittoihin.

Päätöksen tästäkin lainmuutoksesta teki eduskunta, jolla on kosolti kaunista kokemusta verotulojen siirtämisestä omaan pussiin. Jospa vain olisikin pokkaa kieltäytyä maksamasta mitään veroja, joilla rahoitetaan asekauppaa, suuryhtiötukia, ydinvoiman lisärakentamista jne. jne.

Mitä asiaan filmihullun näkökulmasta tulee, ko. vero on askel lisää kehityskulussa, jossa valkokankaille tarkoitettu elokuvataide pakotetaan laatikkoon. Filmi on jo viittä vaille vainaa, dvd:itä ei viitsisi Finnkinolle mennä kalliilla katsomaan ja jos kerran on pakko Ylelle maksaa, niin kai sitä on pakko sitten katsoakin, oli kuvanlaatu mitä on.

Onneksi vaihtoehdon tarjoaa: Ahvenanmaa!

* Yle on menettänyt noin sata tuhatta luvanmaksajaa vuoden 2006 jälkeen
Linkki aiempaan aihetta käsitelleeseen FilmiLiekki-juttuun