Joan Crawford Pierced

KAVAn toimittama esittely Michael Curtiz -klassikosta Mildred Pierce (1945) erittelee tyypillisen pätevästi elokuvasta löytyviä muun muassa ajankuvaan liittyviä jänniteverkostoja, mutta unohtaa mainita yhden erityisansion: Mildred Pierce on erinomainen tarina.

Pohjimmiltaan tämä James M. Cain -filmatisointi kulkee melodraaman sävellajissa, mutta film noirin tyyliin soitettuna. Curtiz aloittaakin elokuvansa tyhjentämällä revolverin yhteen pääpelureista. Tällä tavalla sitä tuodaan eloa aristoteliseen draamaan! Mutta puikoissa hääriikin mestarismies, muiden muassa Casablancan ja Robin Hoodin seikkailujen ohjaaja.

Mildredin siis kertoessa tarinaansa, jonka helmoista löytyvät kokonaisen toiselle maailmansodalle miehensä menettäneen naissukupolven kokemukset, fokus ei koskaan poikkea pääkysymyksestä eli siitä, miten tähän peruuttamattomaan rikokseen päädyttiin ja kuka painoi liipasinta. Katsojaa hemmotellaan kunnon tarinalla, jonka luiden ympärillä on tuhdisti lihaa ja mehevät lisukkeet.

Joan Crawford muistuttaa Mildred Pierceä vähän samaan tapaan kuin eläinrakkaiden sanotaan joskus muistuttavan lemmikkejään. Kankeahko, kapealla rekisterillä operoiva tähti ei tasan ollut milloinkaan yhtä sinut esittämänsä roolin kanssa. Crawfordin työssä tuntuu sellainen rentous ja lämpö, joka syntyy, kun näyttelijä tietää tekevänsä hahmoa, jota on syntynyt esittämään. Kuten tähden myöhemmistä vaiheista voi lukea, Mildredin raudanluja yrittäjähenki resonoi esittäjässään: Crawford kohosi aikanaan Coca-Cola Co:n hallituksen pj:ksi. Kiehtovana ajankohtaisuutisena tulee tieto, että Cainin tarina on kerrottu uusiksi tv-elokuvan muodossa, jonka nimiosasta britti (!) Kate Winslet palkittiin muutamia päiviä sitten Kultaisella maapallolla.

Mildred Pierce kertoo myös sairaudesta nimeltä äitiys, nimihenkilön uhratessa kaiken kykynsä ja tarmonsa tyttärensä eteen. Jokaiselle, joka epäröi kahden vaiheilla vanhemmaksi ryhtymisestä, on Mildred Pierce omiaan painamaan vaa'ankieli järkevän päätöksen puoleen. Ann Blythin superlatiivisesti lihallistama tytär lienee nimittäin amerikkalaisen cineman kuuluisin kyy, osoitus siitä kuinka jokainen lapsi on oma yksilönsä eikä todellakaan vanhempiensa jatke.



Kaikkivoittavan äidinrakkauden symbolin ja epäitsekkään yrittäjähengen innoittajana toimi vastoin kaikkea todennäköisyyttä 1910-luvulla Helsingissä toiminut hotelliyrittäjä Sofia Sjöstedt, James M. Cainin anoppi.