Veikko pelastaa

Gottfried Kolditzin Signaali 2020 (70-millinen esitys Bio Rexissä)

Vuosi on 2015 ja keskellä Helsinkiä, Suomen isoimmassa elokuvapalatsissa, esitetään itäsaksalaista elokuvaa - 70-milliseltä filmiltä. Nyt menee lujaa.

Harvinaisuuksien metsästäjät ja outouksien etsijät olisivat voineet Bio Rexin sunnuntai-illassa vaihtaa moneen kertaan nähdyn 2001: Avaruusseikkailun tähän itäsaksalaiseen versioon, koska tuskinpa tämä tilaisuus toistuu. Stasistanissa vuonna 1970 valmistunut scifi Signaali 2020 (Signale - Ein Weltraumabenteuer) on päivänselvä yritys näyttää, että mitä tahansa kapitalistit tekevät, sosialistit tekevät sen paremmin. Kuten niin usein, tälläkin kertaa uho jää vaille pohjaa. Kubrickia apinoinut Signaali oli yhtä hämmentävä kuin se oli nukuttava.

Tämä ei tarkoita, että Signaali olisi ollut ajanhukkaa, päinvastoin. Huononakin vastineena länsimaiden kulttuurihegemonialle, Signaali on suorastaan eksoottinen ihmetyksen aihe. Lavastus ja erikoistehosteet ja kaikki rahalla autettava vetävät vertoja Hollywoodin parhaille näytöille ja 70-millisen hehku hyväili ainakin asiaan vihkiytyneiden silmiä. Siksi kummastuttaakin, että kallista supertuotantoa on kohdeltu näin ylimalkaisena b-elokuvana, mikä näkyy tarinassa.

Carlos Raschin romaanista Astroidjäger tuntuu päätyneen valkokankaalle suunnilleen vain kannet. Hauska olisi kyllä tietää, ovatko alun ja lopun hulvattoman homoeroottiset rantalomajaksot elokuvantekijöiden fantasioita. Joka tapauksessa alkukohtauksessa, joka on samalla elokuvan dynaamisin melkein olemalla sitä, USS Enterprisen tyylistä mallia ottanut avaruusalus romuttuu meteoriparvesta. Juuri ennen alus on vastaanottanut signaalin, joka mitä ilmeisimmin on muukalaisrodun lähettämä. Tämän signaalin ja kadonneen aluksen mysteeriä lähetetään selvittämään Laika-alus kapteeninaan komentaja Veikko. Veikko to the rescue!

Veikko (oik.)

Signaali kestää nippa nappa puolitoista tuntia. Tarina on silti niin ohut, että Laikan matkalla ehditään pitää tanssit, joissa leuat loksauttavasti katsotaan humoristisia animaatioita. Pelkästään tämä täysin puun takaa tullut täystyrmäys kohtaukseksi lunastaa lipun hinnan. Eikä puhettakaan, että se solahtaisi loogisesti kokonaisuuteen. Logiikan puutetta löytyy toki muualtakin. Näytöksen jälkeen melko huomattava seurue yritti keskenään selvittää, miten lopun pelastusoperaatio oikein meni. Konsensukseksi jäi, että leikkaamon lattialle taisi jäädä joitain tässä mielessä ensiarvoisen tärkeitä otoksia.

Nämä komeasti toteutetun scifi-eepoksen lapsukset pelastivat lopputuloksen katsottavaksi. Sillä muuten Signaali kuului siihen 2001:n jälkeiseen koulukuntaan, missä aikaa tuhlataan ylettömästi futuristisen tekniikan ja sen käyttämisen puuduttavaan demonstrointiin. Leffasta on puolet mennyt ennen kuin edes matkaan päästään. Tämä taasen tekee ajan kulumisesta puuroa. Loppupuolella, kun katsojasta tuntuu, että ollaan ehkä matkan kolmannessa päivässä, käy ilmi, että on kulunut kolmesataa päivää. Kävelytahtiin etenevässä pelastusretkessä ei ole pienintäkään jännityksen tuntua: antikliimaksissa siihen asti stoalaisesti esiintynyt Veikko romahtaa! Tätä ei kukaan niin valkokankaalla kuin katsomossakaan arvannut sattuvaksi, sillä mikään Veikon ilmeissä tai äänessä ei tästä käänteestä varoittanut. Voi veikkonen, minkä teit.

Kaikesta huolimatta Signaali jää muistiin arvokkaana kurkistuksena harvoin nähtyyn elokuvakulttuuriin. Niin valmistuspaikkansa kuin esitystekniikkansakin puolesta. Elokuvathan ovat aina omanlaisiaan signaaleja menneisyydestä...