Ranskalaisessa tusinakäyttötrillerissä Tarkka-ampuja (Le guetteur, 2012) poliisi järjestää väijytyksen pankkeja ryöstävälle liigalle, mutta jääkin katolta saalistavan tarkka-ampujan jyräämäksi. Tämä heittää pomoetsivä Mattein tutkimukset ihan uusille raiteille: saaliista tulee saalistaja.
Le guetteur kääntyy suomeksi "tähystäjä": leffan keskushenkilö on rosvoliigan kiväärimies, joka tähystää ja suojaa selustaa etäisyyden päästä. Vaikka pätkällä on mittaa alle puolitoista tuntia ja siinä on edustavia näyttelijöitä ja modernit tuotantoarvot, ei Tarkka-ampuja valitettavasti ole järin hyvä elokuva. Ei se aivan mahdotonkaan ole, ja sen parissa voi tylsänä päivänä tuhlata aikaansa melko sujuvasti.
Se, mikä Tarkka-ampujassa kiinnittää väkisinkin huomiota, ovat sen päänäyttelijät. Melvillen Punaisesta ympyrästä nimensä saanutta komisario Matteita esittää ranskalaisinstituutio Daniel Auteuil, yksi Euroopan parhaista näyttelijöistä ja tälläkin hetkellä valkokankailla Viiltävän totuuden miespääosassa. Hänen vastapelurinaan nähdään Mathieu Kassovitz, mies, jolla on takanaan loistava tulevaisuus. Kassovitz oli 90-luvun loppupuolella nousemassa sukupolvensa kiinnostavimmaksi elokuvantekijäksi tosi hienon Vihan (La haine, 1995) ja mestarillisen Assassin(s)in (1997) jälkeen. Siirto Hollywoodiin ei vain onnistunut ja annetut lupaukset ovat jääneet lunastamatta huolimatta heikommistakin töistä huokuvasta ilmiselvästä lahjakkuudesta. Kassovitz on onnekseen myös etevä näyttelijä, minkä Tarkka-ampujakin todistaa. Cameo Viidennessä elementissä on ikimuistoinen, ja vaikuttava on myös ensemble-rooli Münchenissä. Tärkeimmän roolinsa Kassovitz kuittasi Audrey Tautoun valittuna Améliessä. Auteuilin ja Kassovitzin lisäksi Tarkka-ampujalla on heittää kehiin vielä yksi raskassarjalainen, belgialainen Olivier Gourmet, joka on signeerannut mestaritason tulkintoja sarjassa Dardennen veljesten töitä.
Niin että sääli, ettei Tarkka-ampuja ole sen parempi. Näyttelijöistä se ei jää kiinni. Itsekin paremmin näyttelijänä tunnetulla italialaisohjaaja Michele Placidolla riittää kyllä yritystä, mutta kun ei. Visuaalisesti leffa on pesty lähes tyystin väreistä, kuin CSI: New Yorkin jakso. Elokuvassa on kaikuja Melvillestä, mutta kunnianosoitukseksi tästä ei ole. Tarkka-ampuja tuo ajoittain mieleen myös Heatin ja Léonin - sekä säpsähdyttävästi eräässä kohtauksessa Kassovitzin oman Gothikan. Kassovitzilla onkin ollut mielenkiintoinen dilemma olla itseään sata kertaa heikomman elokuvantekijän ohjattavana tarinassa, joka olisi aivan omiaan Kassovitzille. Ehkä hän olisi osannut kirjoittaa uudestaan Tarkka-ampujan viimeisen kohtauksen, jossa ei ole minkään valtakunnan psykologista päätä eikä häntää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti