"Visanlaatijan tervehdys kaukaisesta maankolkasta. Tämän iltaisen visan teema päätettiin jo pari viikkoa sitten. Maanantainen uutinen Peter von Baghin poismenosta suisti sen ennalta odottamattomille raiteille. Von Bagh oli poikkeuksellinen esikuva ja innoittaja Elokuvakerho Monroelle ja henkilökohtaisestikin tuttu kerhollemme. Monroe muun muassa järjesti pari vuotta sitten von Baghin pääteoksiin lukeutuvasta Helsinki, ikuisesti -dokumentista ainoan Tampereella nähdyn 35-millisen filminäytöksen.
Pirkanmaan elokuvakeskus esittää muistonäytöksenä tulevana sunnuntaina kello 13.45 Peter von Baghin elokuvan Muisteja. Tänä iltana ensimmäiseksi sijoittunut joukkue saa erikoispalkintona vapaaliput tuohon esitykseen.
Tänä iltana muistelemme monia viime aikoina poistuneita valkokangastuttujamme. Elokuvakerho Monroe omistaa visaillan Peter von Baghille.
Anton Asikainen & Monroe"
Monroen leffavisa 24.9. (Cup-pisteet suluissa)
1. Hudson Hawks, 31 p. (2+6)
Pirkanmaan elokuvakeskus esittää muistonäytöksenä tulevana sunnuntaina kello 13.45 Peter von Baghin elokuvan Muisteja. Tänä iltana ensimmäiseksi sijoittunut joukkue saa erikoispalkintona vapaaliput tuohon esitykseen.
Tänä iltana muistelemme monia viime aikoina poistuneita valkokangastuttujamme. Elokuvakerho Monroe omistaa visaillan Peter von Baghille.
Anton Asikainen & Monroe"
Monroen leffavisa 24.9. (Cup-pisteet suluissa)
1. Hudson Hawks, 31 p. (2+6)
2. Kuolleiden Iguaanien seura, 22 p. (1+5)
3. Peter Lorren silmät, 20,5 p. (5+4)
4. Savage Streets, 18 p. (4+3)
4. Kongon kingit, 18 p. (3+3)
4. Safiiri & Teräs, 18 p. (3)
7. Zomba di Bom Bom Bom (4. ketju), 15 p. (6+0)
24.9.
In memoriam
-omistettu Peter von Baghin muistolle-
I.
Perustrivia, osa I (10 pt.)
1.
Mistä suurteoksestaan Petteri palkittiin Tieto-Finlandialla vuonna
2007? (1 pt.)
2.
Oliko Eli Wallach Hyvä, Paha vai Ruma ja mikä hänen hahmonsa oikea
nimi oli? (2 pt.)
3.
Minkämaalainen oli Malik Bendjelloul, miten hän kuoli ja mistä
hittielokuvasta hän jäi muistoihin? (3 pt.)
4.
Ketkä ohjasivat nämä Gordon Willisin kuvaamat elokuvat: A)
Manhattan B) Kummisetä C) Pahan oma? (3 pt.)
5.
Missä Lars von Trierin elokuvassa Lauren Bacall näytteli?(1 pt.)
II.
A/B (10 pt.)
6.
A) Minkä niminen on P. S. Hoffmanin ainoaksi jäänyt ohjaustyö? B)
Kuka 40- ja 50-lukujen japanilaistähti kuoli 94-vuotiaana 7.9.?
7.
A) Mikä klassinen tv-sarja teki James Garnerin kuuluisaksi
70-luvulla? B) Mistä elokuvasta Garner sai Oscar-ehdokkuuden?
7.
A) Kuka viime syksynä kuollut tamperelainen voitti sivuosa-Jussin
elokuvasta Tähdet kertovat, komisario Palmu? B) Kuka näyttelijä
tunnettiin kuuluisimman roolinsa mukaan “The Bronze Buckaroona”?
9.
A) Millä nimellä Ninian Yule Jr. tunnettiin paljon paremmin? B)
Ohjaaja Brian G. Hutton kuoli elokuussa 74-vuotiaana. Nimeä jompi
kumpi hänen ohjauksistaan, jossa Clint Eastwood näytteli.
10.
A) Millä taiteilijanimellä vuonna -88 kuollut Harris Milstead
tunnettiin? Häntä käsittelevä dokumentti kuuluu R&A:n
ohjelmistoon. B) Kuka haastatteli Petteriä roolit vaihtaen viime
kesän viimeisessä Sodankylän aamukeskustelussa?
III.
Vihjekierros
11.
Mikä elokuva vuodelta 1984?
4
pt. Se kertoo loikkarista. Sekä sen ohjaaja että päätähti
kuolivat tänä kesänä.
2
pt. Ohjaaja oli Paul Mazursky.
1
pt. Päätähti oli Robin Williams.
12.
Mikä “chic flick”?
4
pt. Vuodelta 1995. Sivuroolissa Maya Angelou esittää ehkä
näkyvimmässä valkokangasroolissaan Annaa. Perustuu Whitney Otton
romaaniin.
2
pt. Ohjaajana Jocelyn Morehouse. Pääosassa Winona Ryder,
sivurooleissa mm. Ellen Burstyn ja Anne Bancroft.
1
pt. Tarina keskittyy häiden valmisteluun ja käsitöihin.
13.
4 pt. Richard Kiel näytteli 70-luvulla kolmessa elokuvassa Barbara
Bachin kanssa. Humanoidi ja 007 Rakastettuni olivat ne kaksi muuta.
2
pt. Ohjaaja Guy Hamilton oli aiemmin tehnyt 4 Bond-elokuvaa. Tämän
elokuvan pääosissa olivat Harrison Ford ja Robert Shaw.
1
pt. Tämä sotaelokuva oli jatko-osa J. Lee Thompsonin vuoden -61
klassikolle. Molemmat elokuvat perustuivat Alistair MacLeanin
romaaneihin.
IV.
Äänet ja musiikki:
14.
Mikä elokuva ja kuka esittää? (2 pt.,
https://www.youtube.com/watch?v=HWjB1X-cqsM)
15.
Mistä elokuvasta, kuka oli pääosassa ja kuka sävelsi? (3 pt.
https://www.youtube.com/watch?v=1Bsr0PLvzWI)
16.
Kuka on äänessä ja missä tv-ohjelmassa? (2 pt., 46.00-47.13,
https://www.youtube.com/watch?v=0IDy5GlUuf8)
17.
Mikä Petterin ohjaus päättyy tähän kappaleeseen? (1 pt.,
https://www.youtube.com/watch?v=ckLp_L37ZZM)
18.
Mistä Petterin ohjauksesta on peräisin tämä Kaj Chydeniuksen
ikivihreä, ja kuka sen tässä esittää? (2 pt.,
https://www.youtube.com/watch?v=gAq6ZJHiWuo)
VASTAUKSET
I.
kierros
1.
Sininen laulu
2.
Ruma, Tuco
3.
Ruotsalainen, itsemurha, Searching for Sugar Man
4.
A) Woody Allen B) Francis Ford Coppola C) Alan J. Pakula
5.
Dogville
II.
kierros
7.
A) Soutaen sydämeesi (Jack Goes Boating) B) Shirley Yamaguchi
8.
A) The Rockford Files B) Murphyn romanssi
9.
A) Matti Ranin B) Herb Jeffreys
10.
A) Mickey Rooney B) Kotkat kuuntelevat (Where Eagles Dare) tai Kellyn
sankarit (Kelly’s Heroes)
11.
A) Divine B) Aki Kaurismäki
III.
kierros
12.
Neukku New Yorkissa (Moscow on the Hudson)
13.
Elämän tilkkutäkki (How To Make an American Quilt)
14.
Navaronen haukat (Force 10 From Navarone)
IV.
kierros
15.
Alta nollan, Roy Orbison
16.
Humanoidi, Richard Kiel, Ennio Morricone
17.
Robin Williams, Inside the Actor’s Studio
18.
Helsinki, ikuisesti
19.
Kreivi, Kiti Neuvonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti