Pekka Lehdon dokumentti Ulvilan murhamysteeri on masentavin suomalaiselokuva, joka teattereihin on saapunut hyvään aikaan. Tässä yhteydessä masentavuus ei tarkoita angstista synkistelyä; ei, Lehdon elokuva vaikuttaa masentavasti katsojaan osoittamalla järjestyneen yhteiskunnan tukipalkit illuusioksi, joka saattaa pettää yksilön milloin tahansa.
Ulvilan murhamysteerin peruskysymys ei ole tekikö murhatyön Anneli Auer vai ei. Lehdon elokuva jättää Auerin aivan yhtä läpitunkemattomaksi kuin mitä hän on tähänkin asti julkisuudessa ollut. Lehdon pääteesi on virkavallan, siis Systeemin, toimintakyky ja -tavat tapauksessa. Vuosikausia työn alla ollut teos on täsmällisesti ja johdonmukaisesti jäsennelty analyysi murhatutkimuksesta. Johtopäätös on lannistava: kahdeksan vuoden jälkeen ei ole enää suomalaisen yhteiskunnan kannalta mitään väliä sillä, kuka murhan suoritti - Järjestelmä on jo epäonnistunut niin perusteellisesti, että luottamus sen toimintakykyyn on mennyttä. Ulvilan tapaus on pisteessä, jossa mikään ratkaisu ei enää riitä pesemään instituution kasvoja.
Lehto näyttää edellä sanotun todeksi osoittamalla, miten systeemin rattaat ovat jääneet jumiin ja tuhlanneet leijonanosan voimavaroistaan tutkimalla vain yhtä teoriaa - "Anneli Auer, veitsellä, keittiössä" - päätyen kerta toisensa jälkeen hakkaamaan päätään seinään. Voimavarojen tuhlaamisesta on todellakin kyse, sillä, kuten Lehto tylysti näyttää, tutkimus on sallinut itsensä sortua absurdeihin ylilyönteihin salakuunteluineen, soluttautumisineen ja, kuin masokistisena itsensä alentamisen pohjakosketuksena, selvänäkijöineen.
Ja tämän kaiken ovat saaneet aikaan tasapaksut ja harkitsevaiset suomalaiset virkamiehet, joiden haastattelijana Lehto tekee veitsenterävää työtä. Lehdon tulilinjalle osuvat poliisilaitos, syyttäjä ja kaikki oikeusasteet Korkeinta oikeutta myöten. Sekä lisäksi media, joka "noitavainoissaan" jankuttaa Auerin syyllisyyden tai syyttömyyden puolesta (pääasiassa ensin mainittua). Ulvilan murhatapaus ansaitsee kyllä olla viime vuosien kohutuin rikostapaus, mutta ei, kuten media erehtyi luulemaan, Anneli Auerin takia, vaan sitä tutkineen järjestelmän uskomattoman heiveröisyyden takia. Lehdon työn suurimpia ansioita on tutkimuksen huolellinen läpivalaisu ja siinä tapahtuneiden törkeiden virheiden (pääteorian kanssa ristiriidassa olevien johtolankojen huomiotta jättäminen, todistuskappaleiden saastuttaminen tutkijoiden omalla DNA:lla ja, kaikkein satuttavimmin, perheen lasten äärimmäisen kömpelö kohtelu) listaaminen. Jos käy niin, että elokuvan näkemisen jälkeen keskustelu kiertyy sen ympärille, todistaako Lehdon teos Auerin syyttömyyden vai ei, ollaan otettu askel sivupolulle. Se, minkä pitäisi herättää kiukkua ja huolta on, miksei virkavalta ole onnistunut selvittämään rikosta kaikessa karkeudessaan ja kömpelyydessään. Ulvilan surma koskettaa suoraan hyvin pientä joukkoa, mutta yhteiskunnan toiminta tapauksessa kytkeytyy jokaiseen sen jäseneen.
Niinpä: kuka ikinä Jukka Lahden tappoi, hajotti hän paljon enemmän kuin ikinä olisi uskonutkaan; ja niin tehdessään paljasti kansan kasvojen eteen jotain peruskorjauksen tarpeessa olevaa, ja teki näin koko yhteisölle palveluksen. Jos siis siitä halutaan ottaa oppia.
Ulvilan murhamysteeri on etevää tutkivaa journalismia ja tärkeä elokuva. Mutta se on toteutettu elokuvana eikä kirjallisuutena. Ja jos sitä haluaa elokuvana lähestyä, täytyy sanoa, ettei se ole ottanut ilmaisukeinoistaan kaikkea irti.
Ottaen huomioon Pekka Lehdon moneen kertaan todistetut lahjat omaperäisenä visualistina ja elävän kuvan jäsentäjänä, jää Ulvilan murhamysteeri vajaaksi. Se näyttää halvalta; luultavasti se on halvalla toteutettukin. Valoa ei ole käytetty sanottavan aksentoijana juuri lainkaan. On Lehto tehnyt harkittuja dramaattisia kuvia hidastuksineen ja tehokkaine kuvakulmineen, mutta työn jäljen jäädessä ilmaisusta köyhäksi, syntyy vaikutelma köyhän miehen errolmorrisista. Leikkaus on etevää ja loogisesti kokonaisuutta juoksuttavaa. Kerrontaan valittu asiallinen sävy, jota uutistenlukijaa muistuttava kertoja korostaa, olisi kaivannut vastapainokseen rikkaampaa visuaalista antia. Nimittäin tämän puuttuessa elokuva liikkuu vaarallisen lähellä luennon rajaa. Televisiossa Ulvilan murhamysteeri pääsee omimmalle maaperälleen, ja tähän on liitettävä sana "valitettavasti".
Jos edellä kirjoitettu kritiikki vaikuttaa ankaralta, sanottakoon summa summarum -hengessä vielä tämä: Lehto on työstänyt elokuvan, joka ansaitsee tulla nähdyksi kaikille, jotka ovat kiinnostuneita tietämään, mikä suomalaisen yhteiskuntajärjestelmän yleinen mentaalinen tila tällä hetkellä on. Tehokkaampaa synteesiä aiheesta ei ole saatavilla kuin Lehdon 80-minuuttinen tylytys.
Kiitos erittäin analyyttisesta arvostelusta. Pekka Lehdon suoraan nyky-yhteiskunnan korttitalon kulmaan osuva dokumentti herättää Suomen ruususenunestaan. Tässä on mahdollisuus vihdoinkin tajuta, että virkakoneisto on ottamassa vallan sille kuulumattoman vallan, vaikka sen tulisi toimia kansan palvelijana. Sen sijaan ollaan määrätietoiseti tekemässä kansalaisista hallintoalamaisia, joiden oikeusturva hupenee sitä mukaa kuin virkakoneistolle lisätään valtuuksia, ja sen annetaan pönkittää omia virheitään. Pekka Lehto on jo aikaisemmillakin töillään näyttänyt, että muutoksen aika on käsillä.
VastaaPoistaKiitän. Ja pyydän anteeksi, että kommenttisi oli jäänyt parin muun kanssa roskapostifiltteriin, jonka vasta tarkistin.
VastaaPoista