torstai 26. huhtikuuta 2012

The Raid Cinemadromessa

Tampereen virallinen ei-tylsien elokuvien festivaali Cinemadrome täyttää jälleen tänä viikonloppuna Niagaran öiset valkokankaat kaikenlaisella päättömällä (usein kirjaimellisesti). Puolen tusinan sivalluksen kattausta ryydittää tervetulleesti Monadi-Filmin uutuuslyhäri Zomba Intenso.

Yllä olevan linkin takaa löytyvästä ohjelmistosta voidaan tässä yhteydessä nostaa pari teosta esiin. Ensinnäkin Ninja Turf on saanut roskan ystäviltä lupaavaa kiitosta. Hyvä alku.

Festivaalin avaa kuitenkin paljon enemmän huomiota herättänyt The Raid: Redemption. Brittiläisen ohjaaja-käsikirjoittaja-leikkaaja Gareth Evansin Indonesiassa toteuttama noin miljoonan dollarin martial arts -ihme kulkee tällä hetkellä hurjan hypetysaallon harjalla. Siihen on syynsä.

Serbuan maut, kuten alkukielinen nimi kuuluu, saattaa olla historian väkivaltaisin elokuva - haastajia löytyy tietysti nurkat täyteen joka ilmansuunnalta. Mutta koville joutuvat. Serbuan maut on myös yksi raaimmista. Viime vuosien toimintaelokuvista sille löytynee voittaja vain Rambosta. Edellä käytetyt käsitteet ovat tosin kovin hankalasti mitattavissa.

Väkivallan määrä ja laatu Evansin elokuvassa juontuu sen tiukkaan rajatusta asetelmasta. Elokuva kuvaa poliisioperaatiota, jossa panssariautollinen iskuryhmäläisiä hyökkää rikollispomon päämajaan, 30-kerroksiseen funkkishirviöön. Siinä se. Alku ja loppu.

Ensimmäiset puoli tuntia kuluvat suunnilleen yllätyksettömissä, joskin kovaotteisissa merkeissä hyökkäyksen valmistelusta ensimmäisiin tulitaisteluihin hyvin valmistautuneiden jengiläisten kanssa. Silmään pistää kevyesti käsivaran kulmikkuus. Tästä huolimatta Evansin taitavuutta ei käy kiistäminen. Hän tekee dynaamisia kuvia ja leikkaa niitä yhteen kovan luokan ammattitaidolla. Toisessa näytöksessä elokuva vasta näyttää kyntensä, kun taistelu kerroksissa siirtyy mies miestä vastaan -kahinoinniksi. Koreografiat ovat ällistyttäviä nopeudessaan, volyymissään, realismissaan ja akrobaattisuudessaan. Alkupuolelta uupunut jännitys löytyy.

Se myös katoaa jälleen viimeisen näytöksen aikana, jonka hurjasti ylipitkä lopputaisto alkaa junnata vaikka heput pomppivat kuin olympialaisten permannolla. Evans on taitava luomaan kineettistä elokuvaa ja vangitsemaan kaksintaisteluja filmille/digikennolle. Ikävä kyllä, käsikirjoittajana kyvyt jäävät alle riman. Tarinassa kuuluisi olla jännite, mysteeri, joka selittäisi mitä tämä kaikki oikein tarkoittaa, mutta Evansin "juonenkäänteestä" puuttuu omaperäisyyttä ja sitä myöten yllätys. Tämähän on lähes sääntö ns. väkivaltaelokuvissa. Samoin kuin omituiset epäloogisuudet, joita Serbuan maut ruokkii antaumuksella.

Sen vielä jotenkin voi katsoa läpi sormien, että kenelläkään ei ole kännyköitä. Mutta että poliisioperaatiossa varustukseen ei kuulu yhden yhtä radiopuhelinta? Jotain uskottavuutta täytyy actionissakin olla, jotta siihen heittäytyminen olisi mahdollista. Isoimmat päänsäryt saa sen pohtimisesta, että tuon kokoisen kivitalon valtaamiseen "pahimmalta rikollislordilta ikinä" lähetetään 20 jeppeä, joista osa keltanokkia. Matematiikka ei vaan ynnäydy yhteen.

Logiikan puuttuminenkaan ei välttämättä ole elokuvan isoin ongelma. Serbuan mautin väkivalta herättää näet pohtimisen arvoisia kysymyksiä.

Jokaisella menee raja, jossain kohtaa, mistä pystyy nauttimaan. Yllätykseksi itsellenikin Serbuan maut ylitti tämän rajan jonkun kerran. Jonka kynnys on korkeampi, päässee lähelle taivasta tämän eittämättä taidokkaan actionerin kanssa.

Villakoiran ydin on siinä, että tietotekniikka mahdollistaa tänä päivänä väkivallan kuvaamisen realistisemmin kuin milloinkaan aikaisemmin, ja Serbuan maut ottaa tästä mahdollisuudesta tehot irti. Esimerkkinä otos, jossa miehen kurkun läpi isketään hartioiden suuntaisesti veitsi, jonka terän näytetään raapivan seinää. Sen sijaan, että nauttisi teknisestä taituruudesta tai uskottavuudesta tai otoksen sisäisestä draamasta, jokin äärirealistisessa toteutustavassa herättääkin kysymyksen, millä tavalla tämä eroaa snuffista? Ei kai kukaan tervejärkinen halua katsoa oikeata murhaamista? (Saatan olla väärässä.) Toisaalta otos on dramaturgisesti heikko, koska se rikkoo perussääntöä, että mielikuvitukselle täytyy jättää tilaa. Samasta syystä toiminnan kliimakseista puuttuu liian usein hahmojen puolesta jännittämistä, mikä teki Die Hard 1:stä kaikkien aikojen parhaan toimintaleffan. Evans ei käytä edellä kuvatussa otoksessa havaittavaa leikkausta kuten ei monessa muussakaan saman veroisessa kohtauksessa. Dramatiikan tilalle tulee sama pornografinen ulottuvuus, joka upotti paljon heikommat Hostel-elokuvat. Evans ei tee gornoa, mutta osittain hän pelaa kyllä samoilla työkaluilla. Ja hänen työstään näkee, kuinka hän pinnistelee tehdäkseen maailman kivikovimman toimintaleffan ikinäkoskaan. Yksittäisissä kohtauksissa hän selviääkin voittajaksi. Häviäjän nurkkauksesta löytyy: huumori. Ja huumorin mukana kontrasti, joka antaa katsojalle vähän ilmaa.

Campia Serbuan maut ei ole eikä koskaan tule olemaan.

Muokattu 27.4.

2 kommenttia:

  1. "Sen vielä jotenkin voi katsoa läpi sormien, että kenelläkään ei ole kännyköitä. Mutta että poliisioperaatiossa varustukseen ei kuulu yhden yhtä radiopuhelinta? Jotain uskottavuutta täytyy actionissakin olla, jotta siihen heittäytyminen olisi mahdollista. Isoimmat päänsäryt saa sen pohtimisesta, että tuon kokoisen kivitalon valtaamiseen "pahimmalta rikollislordilta ikinä" lähetetään 20 jeppeä, joista osa keltanokkia. Matematiikka ei vaan ynnäydy yhteen."

    höpönlöpönpöppöö!

    Korjaus

    Tiimi hönki taloon ilman lupaa, harmaa hiuksisen poliisisedän johdattelemana, tämän omista syistä. Tästä syystä ei ollut back uppeja eikä minkään moisia luureja. Sulla jäi potkupäissäsi twistit huomaamatta.

    VastaaPoista
  2. Ei kelpaa selitykseksi, koska tiimin jäsenet eivät tienneet "ratsian" olevan laiton. Mutta hyvä on, voi juuri ja juuri uskoa, että joku setä olisi tarpeeksi manipuloiva saadakseen joukon (koulutettuja) alokkaita uskomaan, että 20 riittää. Radiopuhelimien puuttumista en lähde antamaan anteeksi.

    VastaaPoista