Tänä iltana alkavan ja sunnuntai-aamuna päättyvän Night Visions -festivaalin ohjelmakirja osoittautunee useimpia festivaalin elokuvia viihdyttävämmäksi. Reipas kotiin päin vetäminen kuuluu asiaan jokaisen kulttuuririennon mainostamisessa eikä NV-jengi tasan aio jäädä tässä suhteessa yhtäkään pekkaa pahemmaksi. Peruslähtökohta kollektiiviselle kognitiiviselle dissonanssille syntyy, kun rinta rottingilla b-, c-, ö-, scifi-, kauhu- ja halpiselokuvaa esittelevä festivaali pokkana väittää jokaisen kahdestakymmenestä pitkästä kuvastaan kuuluvan ehdottomaan must-see-osastoon, vaikka kokemus muistuttelee, että useammin sitä näissä pippaloissa lätkäisee kätensä "turpeeseen" kuin kultaan.
Pääkirjoituksen otsikko Rehellisesti korkeatasoisin elokuvafestivaali onnistuukin herättämään nalkuttavan epäilyksen sen rehellisyydestä. Ja kysymyksen, mitä sanottavaa esimerkiksi Midnight Sun Film Festivalin järjestäjillä tähän saattaisi olla. Night Visionsin ohjelmistoa kommentoimaan on löydetty komeita sitaatteja (blurpeiksi niitä kai voi tässä yhteydessä sanoa), mutta miksi kenenkään pitäisi lotkauttaa korvaansakaan sellaisille lähteille kuten: Newark Star-Ledger, Haunted Hell, Fearnet, Twitch Film, Monsters At Play tai DVD Drive-In? Kuulostavat uskottavuudeltaan samalta tasolta kuin FilmiLiekki.
Minkälainen rakki sitten mahtaa olla kullattujen rivien väliin haudattu? Aloitetaan varmalta pohjalta eli avajaiselokuvasta, josta on ensi käden todistusaineistoa: Haywire, tuo "masterpiece of genre film making". Väärin, sillä vaikka tuo tappeluelokuva on siinä mielessä varman päälle tehty, että se käy useimmille kelvollisesta viihteestä, kuuluu se Steven Soderberghin tuotannossa häntäpäähän. Elokuvan puutteita valottaa hyvin se, että parhaasta näyttelemisestä vastaa kokematon Gina Carano (suoritus on itse asiassa oikein hyvä) eikä esim. Michael Douglas tai Ewan McGregor. Jotain on nyt mennyt pieleen. Caranon lisäksi leffassa ei ole toista hahmoa, johon samastua eikä siksi kiinnosta pätkääkään, mitä valkokankaalla elehtiville tyypeille tapahtuu. Leffasta etääntymistä tehostaa Soderberghin aikaisemminkin ja paljon terävämmin käyttämä epälineaarinen takaumatekniikka, joka, kun ei toimi, tappaa toimintaelokuvalle elintärkeän crescendona loppua kohti nousevan draivin.
Lopullisesti Haywire kuolee kankaalle, koska se näyttää halvalta skeidalta. Diginä kuvattu, leikattu ja esitetty Haywire näyttää hämäännyttävästi joltain Steven Seagalin straight-to-dvd-pätkältä, tosin paljon paremmin suunnitellulta. Eikä Haywire tule olemaan yksinäinen susi festivaaleilla.
15 vuotta täyttävä Night Visions on muuttunut alkuaikojen ghettomausteisesta räkäisten, mutta nostalgisten ja katu-uskottavien kirpparifilkkojen tuijottamisesta poikien kotivideoilloiksi, joissa katsotaan puhtaaksi nuoltua digivideota. Kaikki kivenkoviksi ja ohittamattomiksi mainostetut uutuudet tulevat ei-analogisesta lähteestä, ja niitä on yli puolet tarjonnasta. Silloin vellotaan eri tunnelmassa, ihan faktana. Filkkakamaa riittää vain yhden perinteisen NV-yön tarpeisiin. Eikä silläkään puolella varsinaisesti juhlita. Tokyo Emmanuelle? Taatusti parempi paperilla kuin käytännössä eikä varmasti mikään Behind the Green Door. Entäpä 16-millisenä esitettävä Star Pilot? Tokihan tällä genre-löydöllä on samat mahdollisuudet yllättää kuin millä tahansa muulla pikkuleffalla, josta kukaan ei ole koskaan kuullut, mutta saahan sitä epäillä. 60-luvun italoscifi kuulostaa liikkuvan jotenkin samassa kansallisen häpeän maastossa kuin suomalaiset armeijafarssit. Hypettämällä asian saa toki kuulostamaan paljon paremmalta: "Et ole elänyt ennen kuin olet nähnyt Lasse Pöystin kulttimainetta nauttivan esikoisohjauksen Kaikkien naisten monni, kasarmifarssien kultaisen suihkun!" Tuo sitaatteihin merkitty siis tietysti oikeassa yhteydessään italiaksi.
Kun siis esimerkiksi viime vuonna valmistuneesta Red Tearsista - eli siis tietysti Monster Killeristä eli siis tietysti Sword Of Bloodista - sanotaan, että siinä on elokuva, jota katsoessa pitää vain jättää aivonsa narikkaan ja pitää hauskaa, tarkoittaa tämä käännettynä, että se on samaa huttua kuin mikä tahansa perus-Hollywood-purilainen, mutta halvemmalla tehtynä. The Innkeepersin laadun puolestaan takaa se, että tuottajan CV.stä löytyvät Stake Land ja I Sell The Dead. Vakuuttavaa. Sympatiaa, mutta ei sympatiaääniä ansaitsevan suomalaisohjauksen War Of The Dead - Stone's War luotsi puolestaan kerää uskottavuuspisteitä kertomalla diggaavansa Peter Jacksonia ja Steven Spielbergiä. Yhtä omaperäistä kuin jatkosotaan sijoittuva zombie-tarina? Ninja Turf lupaa koulujengejä, räyhäjengejä, huumejengejä ja yakuzaa. Niin, sitte? Redneck puolestaan on "brutaalin nihilistinen, henkilövetoinen italocrime". Niin, SITTE? "Dragon On Fire on kenties kaikkien aikojen paras brucesploitaatioelokuva." Eli siis ehkä vain kymmenen kertaa paskempi kuin huonoin aito brucelee? Kaikkein epätoivoisin tapaus on silti parodinen tanskalaisanimaatio Ronal The Barbarian, jolle edes Night Visionsin riemujengi ei ole keksinyt vakuuttavia mainesanoja.
Kaiken kaikkiaan odotettavissa on tajunnan räjäyttävän huonon maun juhlan sijasta tavallisen sekalainen osumien ja hutien salaatti. Osumia voisivat olla indonesialainen The Raid ja nerokkaan Joss Whedonin osin kirjoittama ja hänen Buffy-aikojen käsikirjoittajiinsa kuuluneen Drew Goddardin ohjaama, vuosiksi hyllytetty Cabin in the Woods - mutta molemmat ovat digiä ja tulevat sitä paitsi Haywiren vanavedessä tavislevitykseen. Myös Pentagram-dokumentti Last Days Here ja aito kulttielokuva The Room (in glorious 35 mm) ovat keskimääräistä turvallisempia veikkauksia samoin kuin pahalta kuulostava Fight For Your Life, jonka asenteeseen saattaisi uskoakin.
Joten ei millään pahalla pojat, saatetaan sitä tästäkin osoitteesta käymään (mutta ei olemaan) tulla - riippuen siitä MILLOIN lippunne myydään loppuun.
Digi rokkaa. Haywire samoin.
VastaaPoistaKiitos iskulauseesta. Perustele.
VastaaPoistaKummastakaan rokkauksenkohteesta ei päästä yhteisymmärrykseen, se on selvää jo alusta lähtien.
VastaaPoistaMutta ensin digi rokkaa. Henkilökohtaisesti tykkään digikuvasta, sen puhtaudesta ja tarkkuudesta. Tarkkuudesta ainakin riittävän pienellä kankaalla. Toki digileffoihin tulee eroja aina riippuen pajasta kuka kopion tekee jne. Johtuneeko jostain tuollaisesta että Haywire näyttää melko kehnolta.
Muilta osin digi rokkaa siksi että se mahdollistaa ensi-illat pienille teattereille ja siten monipuolistaa ohjelmistoa.
Mutta ei se pelkästään rokkaa, kun alkaa käydä ilmi että digikopioita ei esitettäväksi välttämättä saa enää muutaman kuukauden kuluttua ensi-illasta. Piti käydä juuri päinvastoin. Toki tuo uhka taitaa olla enimmäkseen isojen studioiden kohdalla, joiden tarjontaa harva kaipaa kun ensibuumi on mennyt ohi. Toivottavasti pienet levittäjät pitävät digikopionsa tallessa.
Mikään tästä digin rokkauksesta ei tarkoita sitä että filmissä olisi jotain vikaa. Uutuuksissa sitä ei vain enää ole saatavilla. En jättäisi silti mielenkiintoisia leffoja katsomatta pelkästään esitysformaatin takia.
Ja sitten Haywire rokkaa. Rokkaa siksi että on puhdasta ja hyvin etenevää toimintaleffaa eikä se yritäkään olla muuta. Tykkään takaumarakenteesta, se pitää jännitettä. Tykkään maltillisesti kuvatuista ja leikatuista toimintakohtauksista. Eniten tykkään Gina Caranosta, joka on paitsi todella kaunis ja karismaattinen, myös melkoisen tiukka mimmi.
Nostan esille vaikkapa panttivangin pelastusoperaation, joka on toteutettu ikään kuin ilman äänitehosteita, musiikin säestyksellä. Kun Carano tuosta lähtee juoksemaan pakenevan duden perään niin hemmetti että se toimii. Toimii koska siinä on energiaa ja se tuntuu. Sitä on riittävissä mitoissa pitkin leffaa.
Kyllähän tämä Soderberghin tuotannon hyvään päähän menee, heti sinne Solariksen, Limeyn ja Out Of Sightin joukkoon.
Tämä nyt näin lyhyesti ja pikaisesti.
Vaikeahan sitä on digiprojisoinnista lähteä kiistelemään, kun yksinkertaistat sen makuasiaksi. Ainoa mitä voisin laukoa on, että sinulla on huono maku, mutta siihen minulla ei ole oikeutta. Ja sekin on makuasia. En ole ihan vakuuttunut, monipuolistuuko ohjelmisto pidemmän päälle tai onko se pelkästään hyvä asia, että TIETYT uutuuselokuvat saadaan digin kautta joka kyläteatteriinkin. Mitä Paalutuslankaan tulee, minusta tuntuu, että olet elänyt elokuvan niin vahvasti Caranon mukana, että sieltä se minun hukkaamani energia on leffaan löytynyt. Carano on muuten naimisissa, sori vaan. Ja sitä paitsi out of your league on so many levels, anyway. Kuten sanoinkin, takaumarakenne toimi minusta elokuvan draivia vastaan.
VastaaPoista