maanantai 31. lokakuuta 2011

COCS saapuu DocLoungeen!

Nyt on tarjolla elokuva jokaiselle ja kenelle tahansa, joka on aina halunnut kuulla The White Stripesin kuolemattoman 7 Nation Armyn sovitettuna akustiselle kitaralle, kontrabassolle ja huilulle.

DocLounge tuo näet Klubille 1.11. kello 19 Rodman Flenderin äärimmäisen viihdyttävän dokumenttielokuvan Conan O'Brien Can't Stop.

Tuotantoarvoiltaan yllättävän vaisu elokuva sikisi tilanteesta, jossa talk show -isäntä ja koomikko Conan O'Brien sai jättää amerikkalaisen tv:n instituution nimeltä Tonight Show vain seitsemän kuukauden jälkeen syistä, jotka selviävät elokuvan aluksi. Conan reagoi tähän viemällä riemuremminsä kymmeniä kaupunkeja käsittävälle kiertueelle USA:n suurimpiin ja pienimpiin kaupunkeihin. Flender seuraa kameroineen mukana näyttäen, miten suuri amerikkalainen show syntyy.

Samalla syntyy muotokuva eräästä viihdyttäjästä. Ilmassa on tiettyä keski-iän kriisin aromia, kun Conan avautuu suhteestaan entiseen emoyhtiö NBC:hen ja esittää kaikkea muuta kuin kuivia teorioitaan komiikasta. Vaikka COCS ei ole muodoltaan omaperäinen ja on vertauskuvallisessakin mielessä käsivaralla tehty, se pelastuu olemalla usein hysteerisen hauska. Flender onnistuu pysyttelemään kohteensa tasolla, mistä seuraa spontaanisuuden tuntu, joka yleensä kantaa Conanin komiikkaakin. Niinpä elokuva on raikkaalla tavalla sardoninen ja itseironinen. Jos se on epärehellinen, on se sitä ainakin charmikkaalla tavalla.

Nyt kun DocLoungella alkaa olla jo historiaa ja perinteitä, on vaikea kuvitella COCSia parempaa teosta sen baariympäristöiseen ohjelmistoon: se on kevyt, vauhdikas, musiikintäyteinen ja vitsikäs. Totta kyllä, DocLoungen kaltainen projekti voi tuoda myös vakavia aiheita sinne, missä niihin ei tavallisesti törmää, mutta atmosfääriltään tällainen koominen puolikonserttielokuva on sittenkin enemmän esitysympäristönsä näköinen. Edes puhumatta siitä, miten hulluina suomalaiset Conan O'Brieniin ovat.

On ihme, mikäli liput eivät lopu kesken.

"I've been in this business for over twenty years and this is the first time ever anyone has paid to see me perform." - C.O.

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Liioittelun maailmanennätys

"Deep Red on mestariteos, tärkein koskaan Euroopassa tehty elokuva."
- Pascal Laugier, Martyrsin ohjaaja, Dario Argenton giallo-teoksesta.

Nuff said.

(Deep Red Night Visionsin ohjelmistossa torstaina kello 22.45 Maxim 1:ssä ja lauantaina kello 17.30 Maxim 2:ssa, filmikopiona. Martyrs ei toivottavasti kenenkään saatavissa mistään.)

Leffavisa palaa kotiin

Tiedoksi kaikille elokuvatrivian pauloissa piehtaroiville: Monroen oma leffavisa, MonroeCup, siirtyy ensi viikolla takaisin alkulähteilleen Ravintola Artturiin, joka on noussut remontin jälkeen uljaana takaisin entistä kantavammille siivilleen (mitäh...?).

Viikonpäivä (ke) ja kellonaika (18.30) pysyvät samoina tuttuina itseinään.

Tänään on 931:ssä Halloween-henkinen päättäjäisvisa, jossa mm. Cupin voittajajoukkue palkitaan. Tervetuloa kaikille elokuvamakuun katsomatta!

maanantai 24. lokakuuta 2011

Face to Face, Back to Back

Helsingin Juhlaviikot on tänä syksynä nostanut esiin pitkän päivätyön tehneen taiteilija Rax Rinnekankaan. Tämä huomionosoitus on tuonut julkisuutta myös Rinnekankaan elokuvalle Matka Edeniin. Juhlaviikoilla Rinnekankaan pääteos on photo cinema -työ Face To Face.

Se muodostuu sarjasta Eurooppaa, Yhdysvaltoja ja Afrikkaa tutkivia valokuvia, jotka on editoitu elokuvamaiseen muotoon noin tunnin kestoiseksi kokonaisuudeksi. Rauhallisesti virtaavaa kuvasarjaa tukee hillitty, aistikas äänimaailma.

Kuvia yhdistävä motiivi ovat selin kameraan asemoidut ihmiset. Heidän kauttaan Rinnekangas pyrkii heijastamaan suurta teemaansa, ihmisen, erityisesti länsimaisen ihmisen, aikakäsitystä, jota taiteilija pitää lähtökohtaisesti ja läpeensä valheellisena.

Tässä kohdin teos törmää ensimmäiseen ongelmaansa. Harmitellen täytyy todeta, että taiteilijan lähestymistapa modernin ihmisen aikasuhteeseen on liian käsitteellinen, että se voisi vakuuttaa. Hän ei haasta konventionaalista ajantajuamme tarpeeksi jyrkästi, ja teesit jäävät roikkumaan ilmaan, mistä niitä voi poimia niin viitsiessään. Kontrapunktisesti aika-teeman kanssa Rinnekangas tekee yksittäisiä huomioita Euroopan, Afrikan ja Yhdysvaltojen muodostaman kolmion keskinäisistä vuorovaikutuksista kapitalismin hallitsijakaudella. Näissä huomioissa ei ole mitään yllätyksiä eikä uuden kokemista. Rinnekangas yrittää, mutta ei pääse tunkeutumaan aiheensa syväkerroksiin, ja lopputulos maistuu lattealta sekä pahimmillaan naiivilta. Viimeksi mainittua tunnetta nostavat etenkin kömpelöt, selittävät välitekstit, joissa melko korniin sävyyn puhutaan Suuresta Merestä, Valkoisesta Miehestä ja The Good Bad Sonista (= Amerikka).

Toiselta puolen tarkasteltuna Face To Face tarjoaa paljon esteettistä mielihyvää. Vuosikymmenten saatossa itseoppinut Rinnekangas on kouliintunut eteväksi valokuvaajaksi; teoksen kuvien rajaus ja komposointi on kadehdittavan tarkkaa ja varmaa. Niinpä voisikin toivoa, että Face To Face olisi alun alkaen työstetty perinteiseksi valokuvanäyttelyksi. Silloin tosin olisi jäänyt toteutumatta muutama hieno oivallus; näistä sykähdyttävin alkaa kuvana joulunajan näyteikkunasta, josta laajemmaksi zoomatessa näkyviin tulee ikkunan alle käpertynyt romani. Teosta rampauttaa tietenkin se, että tämän tason oivallukset ovat liian harvassa.

Rax Rinnekankaan photo cinema -installaatio Face To Face on esillä Amos Andersonin taidemuseossa lokakuun loppuun asti.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Monroen Leffavisa, 6/7


MonroeCup

1. 400 Kekkosta (4+6+2+1+6+6) 25
2. Lone Iguanas (/Lume Iguamus) (5+4+4+4+5+2) 24
3. Savage Streets (4+2+5+5+3+4) 23
4. Peter Lorren silmät (1+1+3+6+4+5) 20
5. E. E. Horton (/Jänis Horton) (6+2+0+4+0+0) 12
6. Pektoplasma (1+3+6+1+0+0) 11
7. Kate Beckinsale fans (2+5+0+2+0+0) 9
8. Albatrossi (0+0+1+1+2+1) 5
9. Keuhkotautiset marsut (0+0+0+0+0+3) 3
10. KVS (2+0+0+0+0+0) 2
11. Harmaa Tampere (1+0+0+0+0+0) 1
12. Carpe Jugulum (0+1+0+0+0+0) 1
13. Yrpä ja Illu (0+0+1+0+0+0) 1
14. Twins (0+0+0+1+0+0) 1
15. Pussi nuudeleita (0+0+0+1+0+0) 1
16. Musta hevonen (0+0+0+0+1+0) 1
17. Suvi ja Lauri (0+0+0+0+1+0) 1
18. Noviisit (0+0+0+0+0+1) 1

Elokuvakerho Monroen MonroeCup 1, syksy -11, osa 6: MUU MAAILMA eli ANTI-AMERIKKA

Peruskysymykset (max. 10 pt.):

1. Mikä eläin yhdistää ohjaajia Michael Haneke, Ingmar Bergman, Olli Saarela ja Daniel Alfredson? (1 pt.)
- Susi; Suden aika, Suden hetki, Suden vuosi ja Susi
2. Mitkä ovat  Hideo Nakatan kaksi kansainvälisesti menestyneintä ohjausta (molemmista on tehty uusintafilmatisoinnit)? Englanninkieliset nimet riittävät. (2 pt.)
- Ringu/Ring; Dark Water/Honogurai mizu no soko kara
3. Minkä niminen on Pedro Almodovarin uusin ohjaus; kuka esiintyy sen pääosassa; ja mitä ammattia päähenkilö siinä harjoittaa? (3 pt.)
- Iho jossa elän (La piel que habito); Antonio Banderas; plastiikkakirurgi
4. Mistä maista tulevat seuraavat Oscar-ehdokkaat/voittajat: A) Catalina Sandino Moreno B) Fernanda Montenegro C) Maximilian Schell? (3 pt.)
- A) Kolumbia (Maria Full Of Grace) B) Brasilia (Central do Brasil) C) Itävalta (Nürnbergin tuomio)
5. Minkä tuotantoyhtiön elokuvia ovat The Oily Maniac, The 36th Chamber Of Shaolin ja Kleopatra Jones ja Kultainen kasino? (1 pt.)
- Shaw Brothers

A vai B?
Joukkueet vastaavat jompaan kumpaan kysymykseen: A on pisteen arvoinen, B kahden.

6. A) Mikä oli ensimmäinen Suomen (teatteri)levitykseen tuotu Kim Ki-duk -elokuva? B) Mikä on Arirang, josta Kim Ki-duk on ottanut nimen uusimmalle työlleen?
- A) The Isle - saari B) Korealainen kansanlaulu TAI paikka Etelä-Koreassa (Arirang Hills)
7. A) Kuka ohjaaja on armenialaisen Golden Apricot -festivaalin taiteellinen johtaja? B) Kuka ohjaaja on serbialaisen Küstendorf Film Festivalin perustaja ja johtaja?
- A) Atom Egoyan B) Emir Kusturica
8. A) Kenen ohjaus on Kurjet lentävät? B) Kenen ohjaus on Menneitten sukupolvien varjot?
- A) Mihail Kalatozov B) Sergei Paradzhanov
9. A) Mikä on Italian suurin elokuvafestivaali? B) Kuka on pienemmän Bolognan festivaalin taiteellinen johtaja?
- A) Venetsia B) Peter von Bagh
10. A) Kenen ohjaus on Korppi sylissä? B) Kenen esikoinen oli Mehiläispesän henki?
  - A) Carlos Saura B) Victor Erice (molemmat espanjalaisia, molemmissa pääosassa Ana Torrent)

Vihjeosio:

11. Mikä elokuva?
4 pt. Se valmistui vuonna 1970 Charles Perraultin sadun pohjalta ja Michel Legrandin musiikilla.
2 pt. Pääosassa oli Catherine Deneuve, sivuosissa Jean Marais ja Delphine Seyrig.
1 pt. Se oli Jacques Demyn kuudes pitkä ohjaus.
- Aasinnahka/Peau d'anc

12. Kuka näyttelijä?
4 pt. Viime elokuussa hänet heitettiin ulos lentokoneesta sen jälkeen, kun hän oli virtsannut koneen käytävälle lähtövalmisteluiden aikana.
2 pt. Tänä vuonna 63 vuotta täyttävä näyttelijä esiintyi vuonna 1980 Maurice Pialat'n, Alain Resnais'n ja Francois Truffaut'n uusimmissa elokuvissa (Loulou - rakastettuni, Amerikan setä, Viimeinen metro).
1 pt. Kaikista saavutuksistaan huolimatta tämä luultavasti kaikkien aikojen kuuluisin ranskalaisnäyttelijä tunnetaan nykyään parhaiten älykääpiö Obelixina, jona hän esiintyy ensi vuonna neljännen kerran. All hail culture du cinema.
- Gerard Depardieu

13. Mikä elokuva?
4 pt. Valmistusvuosi oli 1977, pääosassa Jessica Harper ja pohjana Thomas De Quinceyn romaani.
2 pt. Tämä italialainen elokuva sijoittuu Saksaan ja kertoo amerikkalaisesta balettiopiskelijasta, joka joutuu hulluuden ja mustan magian vyyhtiin.
1 pt. Musiikin tekivät yhteistyössä Dario Argento ja Goblin.
- Suspiria 

Ääninäytteet (max. 12 pt.):

14. Mikä elokuva? (1 pt.)
- Cherbourgin sateenvarjot
15. Mikä elokuva? Kuka ohjasi? Monesko tekijänsä elokuva? (3 pt.)
- Fucking Åmål, Lukas Moodysson, esikoiselokuva
16. Mikä elokuva? Kuka puhuu? Minkä palkinnon elokuva voitti
Cannesissa vuonna 1987? (3 pt.)
- Der Himmel Über Berlin - Berliinin taivaan alla, Peter Falk, palkinto
parhaasta ohjauksesta Wim Wendersille
17. Mikä elokuva? Kuka ohjasi? (2 pt.)
- Repulsion-Inho, Roman Polanski
18. Mikä elokuva? Ketkä kaksi puhuvat? (3 pt.)
- Wheel of Time, Dalai Lama ja Werner Herzog

torstai 13. lokakuuta 2011

Syksyn MonroeCupin visarungot 2 ja 3

Elokuvakerho Monroen Leffavisa, syksy 2011, visa 2, 21.9.2011: SCIFAN
Peruskysymykset:

1. Mikä oli Harrison Fordin roolihahmon nimi Blade Runnerissa? (1 pt.)
- Rick Deckard
2. Mistä elokuvasta on tuttu lause "klaatu barada nikto"? (1 pt.)
- The Day the Earth Stood Still/Uhkavaatimus maalle
3. Mikä teema yhdistää elokuvia Star Trek IV, 12 apinaa sekä Huomenna herään ja tee läikkyy? (1 pt.)
- Aikamatkustus
4. Kuka yhdistää elokuvia Total Recall, Hämärän vartijat, Blade Runner ja Minority Report? (1 pt.)
- Kirjailija Philip K. Dick
5. Mistä Soylent Green on tehty?
(1 pt.)
- Ihmisistä ("Soylent Green is made of people!")
6. Mihin vuoteen sijoittuu Risto Jarvan vuonna 1969 ilmestynyt elokuva Ruusujen aika? (1 pt.)
- vuoteen 2011
7. Minkä nimisiä olentoja asustaa Tähtien sodassa Endor-planeetalla? (1 pt.)
- Ewokkeja
8. Miltä planeetalta avaruusoliot hyökkäävät maahan vuoden 1953 elokuvassa Maailmojen sota? (1 pt.)
-  Marsista
9. Ketä näyttelijää kuullaan lukijaäänenä Steven Spielbergin versiossa Maailmojen sodasta? (1 pt.)
- Morgan Freeman
10. Missä elokuvassa muun muassa  Cillian Murphy ja Michelle Yeoh matkaavat kohti aurinkoa? (1 pt.)
- Sunshine

A vai B?
Joukkueet vastaavat joko A- tai B-kysymykseen: A on pisteen arvoinen, B kahden.
11. A) Kuka näytteli alkuperäistä Mr. Spockia? B) Kuinka monta Star Trek -elokuvaa on tehty?
- A) Leonard Nimoy
- B) 11:
- Sta
r Trek: The Motion picture
- II: The Wrath Of Khan
- III: The Search For Spock
- IV: The Voyage Home
- V: The Final Frontier
- VI: The Undiscovered Country
- Star Trek Generations
- First Contact
- Insurrection
- Nemesis
- Star Trek
12.
A) Mikä on Ihmemaa Ozin päähenkilön nimi? B) Minkä niminen oli hänen koiransa?
- A) Dorothy B) Toto
13. A) Kuka näyttelee nuorta John Connoria Terminator 2:ssa? B) Kuka näyttelee John Connoria elokuvassa Terminator - tuhoaja?
- A) Edward Furlong B) Ei kukaan
14. A) Kuka näytteli pääosaa Philip Kaufmanin Invasion Of The Body Snatchersissä? B) Kuka näytteli pääosaa saman nimisessä Don Siegelin ohjauksessa?
- A) Donald Sutherland B) Kevin McCarthy
A) Missä elokuvassa Jim Henson ohjasi David Bowieta ja Jennifer Connellyä? B) Mikä elokuvantekemisen alue on Stan Winstonin erikoisalaa?
- A) The Dark Crystal B) Erikoistehosteet

Vihjeosio:

16. Kuka scifiohjaaja?
4 pt. Ennen lopullista läpimurtoaan hän ohjasi Rangaistussiirtola Moon 44:n, päätähtenä Michael Paré. On tehnyt tiivistä yhteistyötä tuottaja-kirjoittaja Dean Devlinin kanssa.
2 pt. Hänen vuonna 1984 valmistunut teoksensa Das Arche Noah Prinzip on kallein koskaan Saksassa tehty opiskelijaelokuva. Ohjasi myös pitkäikäiseksi tv-sarjaksi muokatun Stargate-elokuvan.
1 pt. Hänen ohjaamansa Independence Day oli hetken aikaa kaikkien aikojen suurin kassamenestys. Ollut kolme kertaa Razzie-ehdokkaana - merkillistä kyllä ei elokuvasta 10 000 B.C.
- Roland Emmerich
17. Mikä elokuva?
4 pt. Se ilmestyi vuonna 1984 ja perustuu Michael Enden romaaniin Bastian-nimisestä pojasta.
2 pt. Elokuvaversion ohjasi Wolfgang Petersen.
1 pt. Tarinassa koulukiusattu Bastian löytää maagisen kirjan, joka on portti Fantasia-nimiseen maahan.
- Päättymätön tarina
18. Kuka näyttelijä?
4 pt. Hän täyttää 50 ensi sunnuntaina, 25.9. Hän on kirjoittanut graafisen novellin The Black Pearl.
2 pt. Hän tekee itseään parodioivan cameon Cocknockerina Kevin Smithin Jay and Silent Bob Strike Backissä. Samassa elokuvassa nunnaa esittää hänen vanha työkaverinsa.
1 pt. Hänen tunnetuin - ainoa tunnettu - valkokangasroolinsa on nimeltään Luke Skywalker.
- Mark Hamill
Ääninäytteet:
19. Elokuva, ohjaaja? (2 pt.)
- Plan 9 from Outer Space, Ed Wood
20. Elokuva, ohjaaja? (2 pt.)
- Minority Report, Steven Spielberg
21. Elokuva, ohjaaja? (2 pt.)
- Robocop, Paul Verhoeven
22. Elokuva? (1 pt.)
- Spaceballs/Avaruusboltsit


MC1/syksy -11/visa 3: Komedia

Peruskysymykset (max. 14 pt.):

1. Mikä on Ben Stillerin roolihahmon nimi elokuvassa Perhe on painajainen? (1 pt.)
- Gaylord Focker
2. Kuka tutkija tekee cameon Annie Hallissa? (1 pt.)
- Marshall McLuhan
3. Kenen koomikon elokuvia ovat Haukat ja Varpuset, Suuri ryöstö Madonnakadulla sekä Ikuisen kaupungin varas? (1 pt.)
- Totò
4. Kenen esikoisohjaus on The Invention Of Lying eli Valehtelemisen sietämätön keveys? (1 pt.)
- Ricky Gervais
5. Kenen käsikirjoitukseen perustuu uutuusanimaatio Illusionisti? (1 pt.)
- Jacques Tati
6. Ketkä näyttelivät Pekkaa ja Pätkää 13 elokuvassa vuodesta -53 lähtien? (2 pt.)
- Esa Pakarinen ja Masa Niemi
7. Mitkä olivat Josef Faresin kaksi ensimmäistä ohjausta? (2 pt.)
- Jalla jalla ; ja Kopps
8. Mitkä olivat John Belushin ja Dan Aykroydin esittämien Bluesin veljesten etunimet? (2 pt.)
- Jake ja Elwood
9. Kuka näytteli Kirk Lazarusia Tropic Thunderissa; ja kuinka monta Oscaria Lazarus oli voittanut? (2 pt.)
- Robert Downey Jr.; Viisi
10. Mitä ammattia muistinsa menettänyt Chaplin harjoittaa juutalaiskortteleissa elokuvassa Diktaattori? (1 pt.)
- Parturi
  
A vai B?
Joukkueet vastaavat joko A- tai B-kysymykseen: A on pisteen arvoinen, B kahden.

6. A) Kuka esittää nimiosaa elokuvassa Superhulttio/The Jerk? B) Minkä nimisen bändin Jarle kavereineen perustaa elokuvassa Mies joka rakasti Yngveä?
- A) Steve Martin B) Mathias Rust Band 
7. A) Kuka näytteli Pekka Puupään Justiinaa? B) Mikä oli Uuno Turhapuron vaimon nimi (ainakin useimmissa elokuvissa)?
- A) Siiri Angerkoski B) Elisabeth (o.s. Tuura)
8. A) Kuka oli Nuija? B) Kuka oli Tosinuija?
- A) Jim Carrey tai Jeff Daniels B) Jeff Daniels tai Jim Carrey
9.
A) Kuka oli Don Juan DeMarco? B) Kuka kirjoitti elokuvan Mean Girls?
- A) Johnny Depp B) Tina Fey
10. A) Missä elokuvassa Marilynin roolihahmo oli nimeltään Sugar Kane Kowalczyk? B) Kuka on Fernandelin kuuluisin roolihahmo?
- A) Piukat paikat B) Isä Camillo

Vuorosanat:
16. Mistä elokuvasta: " Roses are red, violets are blue/I'm a schitzophrenic, and so am I"? (1 pt.)
- Entäs Bob?/What about Bob?
17. Elokuva ja ohjaaja: "Nobody handles Händel like you handle Händel!"? (2 pt.)
- Uskottomasti sinun/Unfaithfully Yours; Preston Sturges
18. Elokuva: "Fuck, fuck, fuckity fuck!"? (1 pt.)
- 4 häät ja 1 hautajaiset
19. Elokuva: "Schwing!"? (1 pt.)
- Wayne's World
20. Elokuva: "Fluoridation is the most monstrously conceived and dangerous communist plot we have ever had to face."
(1 pt.)
- Tohtori Outolempi eli: Kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan pommia 

Musa/videonäytekierros (max 11pt.):

21. Mikä elokuva? Kuka näytteli miespääosan? (2 pt.)
- Play It Again Sam, Kerta vielä, Sam; Woody Allen
22. Mikä elokuva? Kuka ohjasi? (2 pt.)
- Old School , Todd Phillips
23. Mikä elokuva? Kuka ohjasi? (2 pt.)
- Bowling for Columbine, Michael Moore
24. Mikä elokuva? Kuka näyttelijä luennoi lentokenttäkäyttäytymisestä? (2 pt.)
- Up in the Air, Georg Clooney
25. Mikä elokuva? Ketkä kaksi näyttelijää? (3 pt.)
- It Happened One Night – Tapahtuipa eräänä yönä, Clark Gable, Claudette Colbert

Monroen Leffavisa, 5/7


MonroeCup

1. Lone Iguanas (/Lume Iguamus) (5+4+4+4+5) 22
2. 400 Kekkosta (4+6+2+1+6) 19
3. Savage Streets (4+2+5+5+3) 19
4. Peter Lorren silmät (1+1+3+6+4) 15
5. E. E. Horton (/Jänis Horton) (6+2+0+4+0) 12
6. Pektoplasma (1+3+6+1+0) 11
7. Kate Beckinsale fans (2+5+0+2+0) 9
8. Albatrossi (0+0+1+1+2) 4
9. KVS (2+0+0+0+0) 2
10. Harmaa Tampere (1+0+0+0+0) 1
11. Carpe Jugulum (0+1+0+0+0) 1
12. Yrpä ja Illu (0+0+1+0+0) 1
13. Twins (0+0+0+1+0) 1
14. Pussi nuudeleita (0+0+0+1+0) 1
15. Musta hevonen (0+0+0+0+1) 1
16. Suvi ja Lauri (0+0+0+0+1) 1

MonroeCup 5/syksy -11, 13.10.: AMERIKA

Peruskysymykset (max. 11 pt.)


1. Mikä on American Beauty? (1 pt.)
- Ruusulajike
2. Mitä etnistä ryhmää Robert DeNiron johtamat gangsterit edustivat Once Upon A Time In Americassa (Suuri gangsterisota)? A) Italialaisia B) Irlantilaisia C) Juutalaisia D) Latinoja. (1 pt.)
- C)
3. Kumman puolueen - repsien vai demareitten - leiriin seuraavat näyttelijät kuuluvat: A) John Wayne B) Gary Sinise C) Bruce Willis D) George Clooney E) James Woods? Yksi piste jokaisesta oikeasta vastauksesta, puoli pistettä miinusta väärästä.
- Kaikki muut on rep, paitsi D)
4. Nimeä Woody Allenin vaimot. Heitä on kolme. (3 pt.)
- Soon-Yi Previn, Louise Lasser, Harlene Rosen
5. Mikä oli ainoa ns. "iso Oscar", jota Tuulen viemää ei voittanut? (1 pt.)
- Paras miespääosa (hyväksytään myös Clark Gable)

A vai B?
Joukkueet vastaavat jompaan kumpaan kohtaan: A on pisteen arvoinen, B kahden.

6. A) Missä osavaltiossa Thelma ampui öykkärin? B) Montako ihmistä väkivaltansa vuoksi kohua herättäneessä Thelmassa ja Louisessa kuolee?
- A) Teksasissa B) 3 (muk.luk. T&L)
7. A) Mikä oli Orson Wellesin esikoinen? B) Mikä oli hänen toinen ohjauksensa?
- A) Citizen Kane B) Mahtavat Ambersonit
8. A) Kenen amerikkalaisen näyttelijän kanssa Coldplayn laulaja on naimisissa? B) Montako kertaa Martin Scorsese on ollut naimisissa?
- A) Gwyneth Paltrow B) 5
9. A) Mikä osavaltio yhdistää elokuvia Punch-Drunk Love, 50 First Dates ja Forgetting Sarah Marshall? B) Mikä oli Robert DeNiron soitin elokuvassa New York, New York?
- A) Havaiji B) Saksofoni
10. A) Kenen ensimmäinen pääosarooli oli elokuvassa Rakasta minua hellästi? B) Montako kertaa Ben Affleck on näytellyt Michael Bayn ohjauksessa?
- A) Elvis Presley B) 2 (Armageddon, Pearl Harbor)

Vihjeosio:11. Mikä esikoiselokuva?
4 pt. Sen pääkuvaaja oli George W. Bushin serkku, Kevin Rafferty.
2 pt. Tämä dokumenttielokuva kertoo Flintin pikkukaupungista Michiganin osavaltiossa. Se tuotti budjettinsa noin 42-kertaisena takaisin.
1 pt. Ohjaaja oli Michael Moore.
- Roger & Me 


12. Mikä elokuva?
4 pt. Se oli etelä-afrikkalaisen Sharlto Copleyn ensimmäinen amerikkalainen elokuva. Hän näytteli siinä hölmöä.
2 pt. Ohjaaja oli Joe Carnahan ja elokuva on viime vuodelta.
1 pt. Se perustui vuosina 1983-87 pyörineeseen tv-sarjaan, jota tähditti mm. Mr. T.
- The A-Team 


13. Mikä tuotantoyhtiö?
4 pt. Sen perustivat Lloyd Kaufman ja Michael Herz vuonna 1974. Sen katalogista löytyy vajaat sata tuotantoa.
2 pt. Se otti aikoinaan levitykseensä Trey Parkerin ohjaaman Cannibal!: The Musicalin.
1 pt. Sen tunnetuimpia - tai sitten ei - elokuvia ovat Toxic Avenger, Sgt.
Kabukiman NYPD, Kung-Fu Kittens, Class Of Nuke'm High, Surf Nazis Must Die ja A Nymphoid Barbarian In Dinosaur Hell.
- Troma Entertainment Inc.
Videonäytteet:
14. Elokuva? Kenen kirjailijan teokseen perustuu? (2 pt.)
- Carrie-Kiusaajat, Stephen King
15. Elokuva? Kuka ikoni miespääosassa? Mikä jäi hänen viimeiseksi elokuvakseen vuodelta 1956? (3 pt.)
- In A Lonely Place, Humphrey Bogart, The Harder They Fall – Kuta kovemmin he kaatuvat
16. Elokuva? Kuka ohjasi? (2 pt.)
- Winchester ´73, Anthony Mann
17. Elokuva? Mikä oli tekijänsä ensimmäinen ohjaus? (2 pt.)
- Gran Torino, Play Misty For Me – Yön painajainen
18. Elokuva? Mille mantereelle sijoittuu? Mikä oli ohjaaja-miespääosaesittäjä-kaksikon edellinen yhteistyö? (3 pt.)
- Only Angels Have Wings- Vain enkeleillä on siivet, Etelä-Amerikkaan, Bringing Up Baby- Hätä ei lue lakia

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Elokuvaa minusta, elokuvaa minulle

"Ja niin kauan kuin käytät vain sanaa 'ihmiset', et sanaa 'minä', millään ei ole mitään merkitystä ja asioista voi sanoa mitä tahansa, mutta heti kun myönnät itsellesi, että kysymys on juuri sinusta, niin sinä sananmukaisesti säpsähdät ja kauhistut."
- Franz Kafka, "Häävalmisteluja maalla"

Tuore lyhyt dokumenttielokuva Epilog (Jälkipuhe, 2011) käy esimerkiksi elokuvasta, jonka synnyn ensisijaisena vaikuttimena ei ole toiminut, kuten tavallisesti, ympäröivän maailman tarkastelu, esteettinen ilmaisu, yleisön informoiminen tai viihdyttäminen (vaikka mikään näistä ei ole poissuljettu) tai mikään ulospäin suuntautuva tekeminen; Epilog on lähtökohtaisesti tehty kokonaan tekijän omiin tarpeisiin, ja se, miten vastaanotamme lopputuloksen, riippuu siitä, kuinka syvästi voimme samastua siinä kerrottuun.

Epilogissa elokuvaa käytetään itseterapian välineenä, samaan tapaan kuin sitä käyttivät esimerkiksi Visa Koiso-Kanttila elokuvassa Isältä pojalle tai Pekka Uotila lyhyessä Eino ja mä -teoksessa. Edellämainittuja vahvemmin Epilog kuitenkin nivoutuu muutoksiin ympäröivässä yhteiskunnassa. Elokuva on syntynyt HUSin viimesyksyisestä päätöksestä lakkauttaa valtaosa Tammisaaressa meren rannalla vuodesta 1924 toimineen Tammiharjun psykiatrisen sairaalan osastoista, joka palvelee erityisesti  mielenterveysongelmaisia ruotsinkielisiä. Perusteluissa puhutaan huonomaineiseen avohoitoon panostamisesta, mutta kukaan ei mene takuuseen resursseista. Samalla sata työntekijää menettää paikkansa.

"Tämä on elokuva minusta."

Elokuvan ensimmäisessä kohtauksessa nähdään ohjaaja Timo Haapaniemi osallisena talvisessa Tammiharjun lakkauttamista vastustavassa mielenilmauksessa. Haapaniemi on saapunut tutkimaan laitosta, joka on edeltäneen vuosikymmenen aikana merkinnyt hänelle kotia seitsemästi.

Epilogin vahvuus on sen ensikäden todistusvoimassa. Haapaniemi kertoo avoimesti oman vaikean tarinansa, ja antaa niin tehdessään puheenvuoron paljon itseään isommalle joukolle. Tämän Haapaniemi tekee poikkeuksellisen subjektiivisesti. Hän ei teeskentele olevansa osa määrättyä rajattua joukkoa, vaan käsittelee pelkästään omaa tapaustaan, luottaen siihen, että muilla - katsojilla - on väistämättä samantapaisia kokemuksia. Tässä elokuvantekijä ei varmasti erehdy. Epilog on kuva yksilöstä, joka kokee olevansa erillään muusta yhteisöstä ja sen säännöistä. Sen päähenkilö on lapsesta asti tottunut pakenemaan yhteensopimattomuuden tunnettaan yksinäiseen ajatteluun, jossa kaikki intellektualisoidaan. Lopputuloksena hän päätyy arvonihilismiin, jossa oma kamppailu (miksi ylipäätään pitää olla kamppailua?) yhteiskunnassa näyttäytyy hyödyttömänä, jolloin hällä väliä -asenne näyttäytyykin äkkiä täysin hyväksyttävältä strategialta. Tämä johtaa itsetuhoisuuteen, kuten huumeiden käyttöön ja hirttoköyden solmimisen opetteluun.

Ilman kyynisyyttä ja pessimismiä voi todeta, että tässähän on luonnosteltu moderni länsimainen ihminen.

Suuri elokuva Epilog ei varmasti ole, mutta yleisönsä tavoittaessaan mahdollisesti tärkeä. Epilog on oppilastyö, mikä näkyy enemmän muodossa kuin sisällössä. Sen eleettömässä kameratyössä on epäonnistuneita ratkaisuja, joita ei ole voitu enää leikkauspöydällä korjata; tilanteen välittömyyttä korostamaan tarkoitettu edestakaisin zoomaaminen on varmasti elänyt ideana, mutta kuollut toteutuksessa. Ja koska tekijänä on ohjaaja, joka tunnustaa arkuutensa kurottaa muihin, ei ole ihme, että Tammiharju jää toisena päähenkilönä liiankin varjoon.

Also sprach Dostojevski: Yhteiskuntien sivistys mitataan siitä, miten se kohtelee syrjäytyneitä ja heikoimpiaan. Haapaniemi toteaa, että kyseessä on oikeastaan kaksi epilogia. Ne kulkevat eri suuntiin; Tammiharjun kulkusuunta näyttää viettävän rajusti alaspäin, mutta Haapaniemellä on nyt työ- ja opiskelupaikka. Kuvassa on lohdullisuutta, jonka toivoisi tavoittavan jatkuvasti kasvavan kärsivien joukon.

maanantai 10. lokakuuta 2011

Lisää draivia

Viikon aloitukseksi toinen valinta Drive-elokuvan überurbaanilta musiikkiraidalta. Tämän tahdissa voi mennä aina viikonloppuun asti - ja yli. Kavinsky: Nightcall.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Happy Birthday, John

"Do you...Django?"

"Hell no!"

Miten maailmassa voi näin maineikas elokuva olla näin huono?!

Sergio Corbuccin luomaa Djangoa (1966) on ryöstöviljelty kymmenissä pikatuotannoissa, ja siitä on tullut kulttuuri-ikoni, jonka merkittävyys italo-westernin tyylinmäärittelijänä ei ole aivan vähäinen. Kaikesta huolimatta, 45 vuoden perspektiivistä katsellen Django osoittautuu tavallisen kömpelöksi halpikseksi, dollaritrilogian vanavedessä valmistetuksi jäljitelmäksi, josta puuttuu sekä sanottava että äly.

Selvästikään tekijöillä ei ole ollut muuta kuin lähtökohta, sinänsä vahva, ja elokuva kantaakin itseään sen varassa ensimmäiset minuutit ihan hienosti: kyläpahasta lähestyy arvoituksellinen mies raahaten perässään ruumisarkkua. Kaikki ensimmäisen kohtauksen jälkeen on kuitenkin kuin 12-vuotiaan käsistä. Django astuu tarinan sisään ylivertaisena revolverisamuraina ja lahtaa elokuvan keston aikana karkeasti arvioituna kuusikymmentä rosmoa nostamatta hikeä pintaan. Täysin keinotekoisesti Djangon annetaan tehdä karkeita, epäuskottavia virheitä, jotta lopun kliimaksiin saadaan jännitystä, kun übersoturin kädet on murskattu. Turhaa, kaikki turhaa, sillä lopetus hautausmaalla suoritetaan mykistävän kömpelösti, niin huikean mielikuvituksettomasti, ettei jäljelle jää kuin tahatonta komiikkaa. Dialogi on olio sinänsä: katsojan huumorintajusta riippuen elokuvasta voi saada paljonkin hupia, kun suoraan saippuaoopperoista - jo syntyessään kuluneet - lainatut lauseet lauotaan ilmoille vakavalla naamalla.

"Django, sinä saat minut tuntemaan itseni...oikeaksi naiseksi."

Aina on mahdollista, etenkin kun italialaisista on kyse, että päämääränä on ollut ironia, satiiri, parodia ja mitä näitä nyt onkaan, mutta eleganssin (mikä sana tässä yhteydessä käytettäväksi!) puute estää täydelleen sitä näkemästä.

Halpiksille tyypillisesti lukuisat klaffarit eli jatkuvuusvirheet värittävät Djangon maisemaa. Django uppoaa märkään juoksuhiekkaan ja nostetaan sieltä likaisena, mutta kuivana ylös. Tämä EI OLE coolia. Tämä on typerää.

Tai ehkä Djangon kehnous vaimenee kuluneelta vhs:ltä katsottuna? Näinkö kulttielokuvat syntyvätkin?

Quentin Tarantino on ilmoittanut Djangon uusintaversion olevan yksi vaihtoehto seuraavaksi projektiksi. Se olisi hyvin johdonmukaista, roskan jalostaminen timantiksi on ohjaajan tuotannon lähtökohta.

lauantai 8. lokakuuta 2011

Onko tämä elokuvaa?

R&A:n etelä-korealaisissa mainingeissa.

Aasialainen mies herää makuupussissaan, nousee raskaasti ylös ja avaa teltan vetoketjuoven. Teltan ulkopuolella on olohuone. Talossa on niin kylmä, että hänen on ollut pystytettävä teltta saadakseen riittävän lämpimän tilan nukkumiseen. Askareet jatkuvat arkisesti, arki jatkuu askareisesti: haetaan lunta pihalta ja sulatetaan siitä juomavettä; tehdään ruokaa, joka hotkitaan nopeasti aisti-iloa tuntematta, espressokahvi valmistuu itse tehdyssä keittimessä. Illalla juodaan alkoholia ja kirjoitetaan läppärillä muutama rivi, sitten teltan ovi sulkeutuu.

Olohuoneen teltassa asuu keski-ikäinen mies nimeltä Kim Ki-duk, merkittävän, 15 elokuvaa käsittävän uran luonut etelä-korealainen ohjaaja, ja tämä on Arirang, hänen kirjeensä horisontin taakse haipuneelle ulkomaailmalle. Arirangissa Kim Ki-duk yrittää selittää paitsi meille myös itselleen, miksi hän on kiihkeän luomiskauden jälkeen päätynyt elämään viimeiset kolme vuotta askeettisissa oloissa jonkin etelä-korealaisen pikkukaupungin laitamilla elokuvia tekemättä.

Arirang ei saanut R&A:ssa liikaa sympatiaa puolelleen. Perustelut olivat ymmärrettävät: Arirangiin suhtauduttiin itseään säälivänä ruikutuksena ja todennäköisenä väärennöksenä - mitä todisteita meillä on siitä, että Arirang on totta eikä sepitettä?

Toisaalta, mitä painavia perusteluja meillä on olla uskomatta, että Kim Ki-duk on tosissaan?

Mutta Arirangin voi katsoa sekä dokumenttina että fiktiona ja löytää siitä paljon antoisaa. Teos on kertomus kriisiin joutuneesta elokuvantekijästä, joka ei pysty kohtaamaan viimeisimmässä elokuvassaan löytämiään uhkakuvia: Dream-nimisen elokuvan naisnäyttelijä on ollut vähällä kuolla onnettomuudessa kesken otoksen. Mitään korjaamatonta ei ole sattunut, mutta ohjaaja menee shokkiin ja vetäytyy yhteisöstä.

Arirang on jostakin syvältä, syvältä psyykestä kumpuava purkaus, jossa Kim lukee elämäntarinansa parhaiten tuntemalleen kankaalle: elokuvaksi. Hän pohtii yhteyksiä lapsuutensa eristyneisyyden ja aikuisen iän ryhmätyötä vaativan ammatin välillä, ruoskii heikkouksiaan, puntaroi asemaansa elokuvayhteisössä usein palkittuna auteurina, huutaa ja laulaa, suoraan kameralle. Hän purskahtaa hillittömään itkuun katsellessaan läppäriltä hienointa ohjaamaansa jaksoa, pääteoksensa Viisi vuodenaikaa loppukohtausta, jossa hän itse esittää syyllisyyden painamaa munkkikokelasta rituaalimaisella koetusretkellä kiipeämässä pienen vuoren laelle, josta näkyy keskellä laakson pohjalla lepäävää järveä kelluva pikkuruinen temppeli.

Ei mikään ihme, että monet kokevat Arirangissa katsovansa itsekeskeistä, kliseistä psykoterapiaa. Mutta...Arirang on samalla niin kovin, kovin inhimillinen. Se kuvaa ihmisen perustilaa, yksinäisyyttä, liian kauan kestänyttä. Se kuvaa tarvetta kaikesta huolimatta saada jokin kontakti oman kokemuksen ulkopuolelle. Ja se kuvaa epätoivoisiin mittoihin kasvavaa tarvetta päästä tekemään "omaa juttua" eli elokuvaa.

Sitä Kim tekeekin. Arirangin työryhmä käsittää tasan yhden henkilön. Se on kuvattu surkealla digikameralla, jonka jälki on esteettisesti katsoen kamalaa. Mutta työn jäljestä näkee, että sen takana on kokenut elokuvantekijä: kompositiot ovat kypsiä, luonnollisia ja tarkkoja, leikkauksen rytmi sellaista, että sitä voisi käyttää esimerkkinä opetustilanteessa. Kokonaisuus ei ole sinne tänne huitomista, vaan johdonmukainen rakennelma. Alussa päähenkilö - ainoa henkilö - nähdään pohjakosketuksessa, lopussa demoneitaan tuulettanut Kim alkaa tehdä jälleen elokuvaa.

Arirang voitti viime keväänä Cannesin Un Certain Regard -sarjan. Tuomaristo näki silloin useimpia katsojia syvemmälle.     

perjantai 7. lokakuuta 2011

Näin paholaisen R&A:ssa

R&A:n etelä-korealaisissa mainingeissa.
 
Tunnelmallinen ja rajuotteinen I Saw The Devil (Akmareul Boatda) lukeutui festivaaliviikon kirkkaimpiin yllätyksiin. Lähes kaksi ja puolituntinen sarjamurhaajatrilleri rakentuu yllättävästi, sillä siinä vaiheessa kun hallituksen huippuagentti yhyttää morsiamensa paloitelleen psykopaatin, on elokuvasta jäljellä vielä kolme neljännestä! Juonen selostaminen tästä eteenpäin olisi turhaa ilon pilaamista. Sen sijaan voi kuluttaa näppäimistöä valittaakseen siitä, ettei Kim Jee-woonin ohjausta ole tuotu Suomen kankaille, mistä sille kyllä löytyisi oma sijansa, kun kerran tarinan hirviönäkin nähdään Oldboysta tuttu mahtava etelä-korealainen luonnenäyttelijä Choi Min-sik. Hänen upea metodinäyttelemisensä tuottaa filmille hämmästyttävän tuoreen oloisen murhaajaprofiilin, joka vertautuu pää pystyssä alan parhaisiin muotokuviin - joita, kuten tiedämme, riittää sankoin joukoin.

I Saw The Devil on kuvastoltaan moderniin tapaan sangen raakaa. Erinäiset ruumiinosat saavat osakseen kerrassaan surkuteltavaa kohtelua. Kiinnostavasti elokuvan hieno, melodraamaan vivahtava tyylitaju kuitenkin vähentää graafisuuden tuntua, millä I Saw The Devil jää Hostelin ja Martyrsin edustaman kidutuspornon ulkopuolelle. Sekään ei haittaa, että käsikirjoittaja Park Hoon Jungilla on ihan oikea tarina kerrottavanaan. Tylyyn, angstiseen, mutta vetävään elokuvaan on upotettu myös aivan yllättäviin paikkoihin kovan luokan tipautuksia á la musta huumori, jotka tekevät pullan syönnistä elokuvan aikana hengenvaarallista puuhaa.

Osaavasti kerrotun tarinan pinnan alta paljastuu dialektisella janalla pahuutta tutkiva esitys, jonka nimi jo ulottaa moneen suuntaan. Paitsi elokuvan henkilöt, paholaisen on nähnyt myös kirjoittaja - sekä katsojat.

Syksyn leffabiisi numero uno

Tänään ensi-iltaan saapuva Drive tullee saamaan enimmäkseen hyviä arvosteluja sekä kriitikoilta että katsojiltakin, mutta jakautuivatpa mielipiteet miten vain, kaikilla elokuvan nähneillä soinee päässä sen neonvaloja hehkuva tunnusbiisi. College feat. Electric Youth: A Real Hero.

torstai 6. lokakuuta 2011

Monroen Leffavisa, 4/7


MonroeCup

1. Lone Iguanas (/Lume Iguamus) (5+4+4+4) 17
2. Savage Streets (4+2+5+5) 16
3. 400 Kekkosta (4+6+2+1) 13
4. E. E. Horton (/Jänis Horton) (6+2+0+4) 12
5. Pektoplasma (1+3+6+1) 11
6. Peter Lorren silmät (1+1+3+6) 11
7. Kate Beckinsale fans (2+5+0+2) 9
8. KVS (2+0+0+0) 2
9. Albatrossi (0+0+1+1) 2
10. Harmaa Tampere (1+0+0+0) 1
11. Carpe Jugulum (0+1+0+0) 1
12. Yrpä ja Illu (0+0+1+0) 1
13. Twins (0+0+0+1) 1
14. Pussi nuudeleita (0+0+0+1) 1

MONROECUP SYKSY -11, OSA 4/4.10.

Peruskysymykset (max. 10 pt.):

1. Kenen näytelmäkirjailijan tyttären kanssa Chaplin avioitui; mitä pidetään hänen pääteoksenaan; ja kuka tänä vuonna kuollut ohjasi sen elokuvaksi? (3 pt.)
- Eugene O'Neill; Pitkän päivän matka yöhön; Sidney Lumet
2. Mikä yhdistää James Bondia ja Michael Ciminoa? (1 pt.)
- Pallosalama/Thunderbolt (Ciminon esikoinen Thunderbolt and Lightfoot)
3. Mikä oli Jacques Tatin esikoispitkä nimeltään? (1 pt.)
- Lystikäs kirjeenkantaja/Jour de fête
4. Vierailet New Yorkin MoMassa, missä on meneillään uuden suomalaisen elokuvan festivaali. Mitkä ovat näiden ohjelmistoon kuuluvien elokuvien alkuperäiset suomalaiset nimet: A) Stormheart B) The Man Exposed C) Lights In The Dusk D) Lapland Odyssey? (4 pt.)
- A) Myrsky (K. Rastimo) B) Riisuttu mies (A. Louhimies) C) Laitakaupungin valot (A. Kaurismäki) D) Napapiirin sankarit (D. Karukoski)
5. Kuka näyttelijä esitti samaa roolihahmoa elokuvissa Jackie Brown ja Mieletön juttu?
(1 pt.)
- Michael Keaton

A vai B?
Joukkue voi vastata joko A- tai B-kysymykseen; A:n arvo on yksi piste, B:n kaksi pistettä.
6. A) Mikä on Cassandra's Dream? B) Mitä puuta kutsutaan englannin kielessä lempinimellä The Tree Of Life?
- A) Vene B) Kanadantuija
7. A) Minkä rotuinen koira on Lassie? B) Minkä rotuinen koira oli Beethoven?
- A) Skotlannin paimenkoira B) Bernhardilainen
8. A) Mikä on Seabiscuit? B) Mikä oli Turnerin koiran nimi?
- A) Hevonen B) Hooch
9. A) Mikä bändi teki musiikin Joe Wrightin elokuvaan Hanna? B) Mikä bändi teki musiikin elokuvaan Storytelling?
- A) Chemical Brothers B) Belle & Sebastian
10. A) Kenen romaaniin perustuu uutuuselokuva Headhunters B) Millä bändillä on merkittävä sija elokuvassa Hesher?
- A) Jo Nesbö B) Metallica

Vihjeet:

11. Kuka kirjailija?
4 pt. Hän oli mm. merkittävä kauhunovellisti. Hänen maineikkain novellinsa on Mies etelästä, joka sovitettiin Alfred Hitchcock esittää -sarjaan ja josta Tarantino otti aiheen episodilleen Four Roomsissa. Novellissa psykopaatti lyö nuoren miehen kanssa vetoa, ettei tämä saa sytkäriään syttymään 10 kertaa peräkkäin. (Sitten Ville lukee novellin ääneen.)
2 pt. Tämä walesilainen kirjoitti Bond-elokuvan Elät vain kahdesti. Vuonna -89 hänen kirjastaan The BFG tehtiin lasten animaatio. Danny DeVito ohjasi elokuvaksi kirjan Matilda.
1 pt. Mm. Fantastic Mr. Fox, Charlie ja jättipersikka sekä Jali ja suklaatehdas perustuvat hänen romaaneihinsa.
- Roald Dahl
12. Kuka tosielämän henkilö?
4 pt. Hän syntyi vuonna 1889. Hänen vanhempansa olivat Alois ja Klara. Roald Dahl on kirjoittanut hänen syntymästään kuuluisan novellin, jossa kerrotaan hänen vanhempiensa epätoivosta, kun hänen kolme vanhempaa sisarustaan ovat kuolleet puolentoista vuoden sisällä ennen hänen syntymäänsä.
2 pt. Hans-Jürgen Syberberg ohjasi 70-luvulla hänestä kahdeksantuntisen elokuvan. Anthony Hopkins voitti vuonna 1981 Emmyn esitettyään häntä televisiossa.
1 pt. Hän kuoli keväällä 1945 Berliinissä. Satojen häntä esittäneiden näyttelijöiden joukkoon kuuluvat Bruno Ganz ja Martin Wuttke.
- Adolf Hitler13. Kuka näyttelijätär?
4 pt. Hänen ensimmäinen huomattava valkokangasroolinsa oli The Station Agentissa, jossa hän esitti kirjastonhoitajaa, jolla ei ole silmälaseja.
2 pt. Hän sai Oscar-ehdokkuuden pääosasta elokuvassa Blue Valentine ja seuraavaksi hän esittää kankaalla Marilyn Monroeta.
1 pt. Hän esitti Heath Ledgerin vaimoa sekä valkokankaalla että tosielämässä.
- Michelle Williams


Videonäytteet (max. 12 pt. ):
14. Elokuva? Ohjaaja? (2 pt.)
- Germania anno zero – Saksa vuonna nolla, Roberto Rosselini
15. Elokuva? Ohjaaja? (2 pt.)
- Fahrenheit 451, Francois Truffaut
16. Elokuva, ohjaaja, kaksi pääosan esittäjää? (4 pt.)
- Sommarlek – Kesäinen leikki, Ingmar Bergman, Birger Malmsten, Maj-Britt Nilsson
17. Elokuva, minkä niminen on päähahmo? (2 pt.)
- Play Time, Monsieur Hulot
18. Mikä elokuva, ja kuinka mones tekijöidensä pitkä elokuva? (2 pt.)
- The Hudsucker Proxy – Coenin veljesten valtapeli; viides (aiemmat neljä: Blood Simple, Arizona Baby, Miller´s Crossing, Barton Fink)

maanantai 3. lokakuuta 2011

Parempi kuin elokuvakoulu

On julkinen salaisuus, tai ei salaisuus lainkaan, että tamperelainen elokuvasivistys on - tarkoittamatta ketään loukata - varsin ohutta harsoa. Se on luonnollista, sillä sijaitseehan Tampere maassa nimeltä Suomi, jonka yhteydessä ei useinkaan ole aivan helppoa käyttää sanoja kulttuuri ja elokuva samassa lauseessa, eikä Tampere sijoitu Suomen sisäisessäkään vertailussa nimenomaan elokuvakaupunkina kärkipaikoille.

Asiantilan kohentaminen olisi toivottavaa. Yksi mahdollisuus mainittuun kohentamiseen on virkistää elokuvallista silmäänsä kaksi kertaa vuodessa järjestettävissä elokuva-arkistosarjan näytöksissä. KAVAn näytökset ansaitsevat huomiota erityisesti tänä syksynä, sillä parhaillaan pyörivä syyssarja on poikkeuksellisen rikas ja korkeatasoinen.

Art House Cinema Niagarassa jatkuva sarja on ehtinyt tänä iltana toiseen osaansa. Viime viikolla nähtiin kevyenä, hyvin viihdyttävänä alkulämmittelynä Monty Python Hollywoodissa -"konserttitaltiointi". Se pitää sisällään muun hauskan ohessa kaikkien aikojen Punahilkka ja susi -tulkinnan. Tänä iltana - voi teitä, jotka ette pitäneet asiaa silmällä - laitettiin isoa vaihdetta silmään, kun Volker Schlöndorffin mestarillinen Günter Grass -sovitus Peltirumpu valaisi valkokankaan.

Ja jatkoa seuraa. Syksyn arkistosarja on kiehtovin pitkään aikaan sen vuoksi, että joukossa on paljon ei niin ilmeisiä valintoja tunnustetuilta mestareilta. Kuka on esimerkiksi nähnyt Luis Buñuelilta juuri Neitsytsaaren? Eikä Carl Dreyerilta nähdä sitä Jeanne D'arcia tai Sanaa vaan aivan yhtä maineikas, mutta harvemmin esitetty Vihan päivä. Ja todellisten cinefiilien hellimältä uuden aallon kauhukakaralta Georges Franjulta saadaan nähtäväksi Valokeila murhaajaan -harvinaisuus.

Vähiten kiinnostava klassikko tällä kertaa lienee King Vidorin kolme ja puolituntinen Sota ja rauha, useimmiten epäonnistuneeksi mainittu. Mutta siinäkin on Audrey Hepburn. Sen parina onkin sitten yhtä pitkä Tuulen viemää, jonka väliin jättämistä ei voi perustella millään. Tämä elokuva jos mikä on dvd:nä telkkarissa ja filminä valkokankaalla kaksi eri asiaa.

Elokuvan tulevaisuutta pohtivat voivat kokeilla Taksikuskia kovasti keskustelua herättäneenä 4K-digikopiona. Mutta enpä odottaisi liikoja.

Vielä on tulossa Louis Mallen aina kohahduttava "kaikkien aikojen ilotalokuvaus" Pretty Baby, jonka ei millään voisi kuvitella pääsevän tuotantoon enää näinä poliittisen korrektiuden kulta-aikoina. 12-vuotiaan Brooke Shieldsin monessa mielessä paljaan rehellinen näyttelijäsuoritus pistää ihmettelemään, miksi nämä lahjat myöhemmin näivettyivät.

Syyssarjan kohokohdan muodostavat kaiketi kaksi Stanley Kubrickin mestariteosta. Barry Lyndonin voisi nostaa superlatiiveja etsiessä esimerkiksi elokuvahistorian täydellisimmin kuvatuksi teokseksi. Mykistävän kuvakauneuden alle piirtyy nerokas satiirinen epookki, jossa katsoja pääsee muun muassa keskelle 30-vuotista sotaa ja hukkuu sanoinkuvaamattoman kauniin musiikin aallokkoon.

Eyes Wide Shut puolestaan on 1990-luvun suurin elokuvallinen mestariteos. Aivan yksinkertaisesti.

KAVAn syyssarja päättyy Sofia Coppolan kunnianhimoiseen Marie Antoinetteen. Se ei ole täydellinen elokuva, mutta mielenkiintoisesti sen sinänsä pienille horjahteluille on kritiikeissä annettu suhteeton painoarvo. Sillä Coppolan moderni, nykyaikaa kommentoiva näkemys on usein peräti nerokas. Hiljattain Cannesissa palkittu Kirsten Dunst on vaikuttava myös cluelessina kuningattarena, ja yllättävä musiikkiraita on saatu sopimaan kokonaiskuvaan uskomattoman luontevasti.

Syksyn, ja nimenomaan tämän syksyn, arkistosarja muodostaa kokonaisuudessaan melkoisen antoisan ja monipuolisen kurssin elokuvailmaisun keinoista ja historiasta, jollaisesta ei liian usein Tampereella pääse nauttimaan.

lauantai 1. lokakuuta 2011

Monroen Leffavisa, 3/7

Monroe Cup

1. Lone Iguanas (/Lume Iguamus) (5+4+4) 13
2. 400 Kekkosta (4+6+2) 12
3. Savage Streets (4+2+5) 11
4. Pektoplasma (1+3+6) 10
5. E. E. Horton (/Jänis Horton) (6+2+0) 8
6. Kate Beckinsale fans (2+5+0) 7
7. Peter Lorren silmät (1+1+3) 5
8. KVS (2+0+0) 2
9. Harmaa Tampere (1+0+0) 1
10. Carpe Jugulum (0+1+0) 1
11. Albatrossi (0+0+1) 1
12. Yrpä ja Illu (0+0+1) 1