"Lauantai, 14.12.1974
Muutama sana lopuksi: menin Eisnerskan luo, hän oli yhä heikossa kunnossa ja sairauden leimaama. Jonkun on täytynyt kertoa puhelimessa, että olin tullut kävelemällä, itse en aikonut sitä sanoa. Minua nolotti, nostin aristavat jalkani tuolin päälle, jonka hän tarjosi minulle." - Werner Herzog, Jäinen matka (sivu 82, suom. Kaisu Isto)
Kolme viikkoa sitten lähdin jäljittämään lempikirjani reittiä ja tapahtumapaikkoja. Sillä tavalla halusin juhlistaa Jäisen matkan 50-vuotisjuhlaa. Tarkoitukseni oli kulkea Herzogin reitti vastakkaiseen suuntaan, Pariisista Müncheniin, eläytyen hänen kokemuksiinsa. Kuinka kävi?
Matkani epäonnistui, koska en saavuttanut tavoitettani: lähdin Pariisista, mutta en päässyt kävelemällä Müncheniin asti. Pääsyy tähän on ensimmäisellä viikolla vaikeasti kipeytynyt akillesjänne; toinen, yhtä merkittävä syy oli, etten kyennyt löytämään järkevää ratkaisua riittävään unen saantiin. Lopulta saavuin Müncheniin bussilla, ja Tampereelle palasin viikkoa suunniteltua aikaisemmin. Nilkkani toipuu yhä matkan rasituksesta.
Mutta, jokin matka tuli tehtyä, jokin etäisyys taitettua noiden päivien aikana. Olen patikoinut läpi Pariisin, olen taivaltanut koillis-Ranskan maaseudun halki ja talsinut pitkin lounais-Saksaa lähes Schwarzwaldin yli. Siinä ehti eläytyä Herzogin matkaan liiankin kanssa. Ja, olen mielestäni saanut vastauksen yhteen matkalle asettamistani kysymyksistä: onko "Herzog-vaellus" mahdollinen enää tänä päivänä? Ei, ei ole. Ei annetuilla ehdoilla, sillä samalla hurtilla laukku-olalle-ja-matkaan-asenteella kuin vuonna 1974.
Jos yrittäisin retkeä uudestaan, olisin ilman muuta pakotettu ottamaan selkääni teltan, varaamaan matkaan enemmän kuin kolme viikkoa ja aika tavalla enemmän rahaakin. Minä en oikein vieläkään tiedä, miten Herzog matkansa teki ja vielä siinä ajassa, mutta tiedän, ettei minusta ole ainakaan murtautumaan kesämökkeihin - varmasti niissä on nykyään modernit hälytysjärjestelmätkin. Vaikka varsinkin Ranskan puolella maailma on muuttunut hämmästyttävän vähän alkuperäisen retken ajoista, tapahtuneet muutokset ovat olennaisia. Yhtä ainutta olkilatoa en matkallani tavannut.
Jane Austenin kirjojen maisemiin tehdään järjestettyjä retkiä fanikuntaa varten. James Joycen Odysseuksen tapahtumapaikoille Dublinissa pääsee tutustumaan oppaan seurassa joka kesäkuun 16. päivä. Lukuisat nuoret ovat vuosikymmenten saatossa lähteneet seurailemaan reittiä, jonka varrella Jack Kerouac kirjoitti Matkalla-klassikkonsa.
Olen lukenut Jäisen matkan ainakin 15 kertaa kannesta kanteen ja osittain kulkenutkin siinä kuvatun matkan, eikä kirjan lähtökohta, sen eetos, ole menettänyt mitään ravistelevuudestaan: se on kertomus elämänkatsomuksesta, jonka mukaan toisen ihmisen hyväksi on joskus työnnettävä omat tarpeensa sivuun ja tehdä voitavansa vaivoja säästämättä. Jäinen matka kuvaa syvästi humanistista elettä, joka kasvaa teoksi ja julkilausumaksi itselle tärkeiden asioiden ja arvojen puolesta.
Olen kovasti pahoillani, etten pystynyt toisintamaan Herzogin syvästi kunnioitettavaa vaellusta sen juhlavuonna, mutta taitoni ja kykyni eivät riittäneet ratkaisemaan eteeni tulleita ongelmia, joita riitti yltäkylläisesti. Harmittaa, mutta nilkkani muistuttaa minua tälläkin hetkellä siitä, että yrittämättä en jättänyt, ja että kuljin kyllä jonkinmoisen taipaleen.
Nyt jäljellä on toimittaa kokemuksestani kirja. Ehkäpä se vielä julkaistaankin, ja jos niin käy, toivon sen ennen muuta palauttavan Werner Herzogin upean matkakirjan ihmisten käsiin. Se riittää.
