maanantai 8. heinäkuuta 2024

Monroe-info: Visaa ja päiväkahveja heinäkuussa

Ensinnäkin, Monroen visat palaavat Tammelaan ja Taproomiin: tule kanssamme pätemään triviassa tulevana tiistaina eli 9.7. kello 18 alkaen.

Tämä heinäkuinen tietokilpailuspesiaali on allekirjoittaneen sivuprojekti, eräänlainen Leffavisan spin-off. Aiheena on kulttuuri ja konsepti uusi: 1. kierros käsittelee kirjallisuutta, 2. elokuvaa, 3. musiikkia ja 4. kierros sisältää kysymyksiä sekalaisesti muista ihmisen luovuuden ilmentymistä - mukana voi olla sarjakuvaa, tanssia, kuvataidetta, arkkitehtuuria, telkkaria, videopelejä, kuunnelmaa, teatteria jne. Kysymyksiä on 5 per kierros, mutta kysymyksissä saattaa olla useampia kohtia.

Tällaista siis Panimoravintola Taproomissa osoitteessa Erkkilänkatu 11 tiistaina! Ja, totta kai, parhaille ars gratia artis -tietäjille on tiedossa maistuvia palkintoja.

***

Toiseksi, Monroe järjestää Päiväkahvit heinäkuussakin. Ajankohta on tällä kertaa maanantai 15.7. puoli kuudelta iltapuolesta, ja paikkana toimii Laawu Rooftop Terrace & Sauna. Se löytyy Lapland Hotelsista, Nokia Arenan katolta (12. kerros). Käynti Ratapihankadun puolelta eli yliopiston puoleiselta seinustalta, Kalevantien sillan "alta".

Tämänkertaisten jupinoiden aiheena on itsestään selvästi urheiluelokuva ja urheilu elokuvassa, koska tänä kesänä on kahdet EM-kisat ja yhdet olympialaiset. Joten, mikä on Sinun lempiurheiluelokuvasi? Onko hyviä sellaisia edes monta? Onko Hymyilevä mies urheiluelokuva vai vain tarina jostain suomalaisesta hepusta, joka muun elämän ohessa myös nyrkkeili? Onko nyrkkeily edes urheilua vai pelkkää härkätaistelua, jossa härän tilalla on ihminen? Entä onko kaikkien aikojen paras urheiluelokuva todellakin natsien toteuttama Olympia? Ja, onko Cristiano Ronaldo jalkapallon Tom Cruise?

Olitpa sitten elokuva- tai urheiluhullu, tule sinäkin paikalle ja esitä oma kysymyksesi. Voipi hyvinkin olla, että keskustelu lipsahtaa elokuvasta parhaiden penkkiurheilumuistojen jakamiseksi, eikä siitä saa edes keltaista korttia. Sen sijaan saa kahvit Monroen piikkiin!

Elokuvakerho Monroe toivottaa lämmintä kesän jatkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti