Werner Herzog ja maailman kaunein matkakirja

Wernember 2024

Maailmankirjallisuuden hienoin matkakirja sai alkunsa puhelusta Münchenissä marraskuisena päivänä vuonna 1974. Werner Herzog sai kuulla Lotte Eisnerin todennäköisesti pian kuolevan pariisilaisessa sairaalassa. (Elokuvahistorioitsija Eisner merkitsee saksalaiselle elokuvalla suurin piirtein samaa kuin Peter von Bagh suomalaiselle.) Tätä tietoa ei Herzog pystynyt sulattamaan, vaan päätti, että jos hän saman tien kävelee Pariisiin, ei Eisner mitenkään voi kuolla. Joten laukku olalle, saappaat jalkaan ja menoksi.

Kun Herzog kolme viikkoa myöhemmin laahusti yhä heikkokuntoisen Eisnerin luokse, oli marraskuu vaihtunut joulukuuksi ja muuan saksalainen elokuvantekijä tehnyt yhden kävelyn historian legendaarisimmista taipaleista. Eisner eli tämän suurenmoisen humaanin eleen jälkeen vielä 10 vuotta.

Werner piti jalkapatikassa matkapäiväkirjaa, jolle hän vuonna 1978 pani nimeksi Vom Gehen Im Eis, Jäällä kävelemisestä, ja antoi julkaista sen. Suomessa se sai Kaisu Iston upeana käännöksenä nimen Jäinen matka, vuonna 1992.

Piskuinen, vain 75-sivuinen kirjanen kuvaa itsepäisen ja omintakeisen yksilön ruumiillista ja henkistä matkaa suurkaupungista toiseen läpi tuskan ja loputtomalta tuntuvien vaikeuksien koskaan silti päämäärästä irti päästämättä. Seuraten marraskuun keskellä mätänevien kyläpahasten yksitoikkoista nauhaa Herzog taivaltaa läpi pahimman talvimyrskyn vuosikausiin tiivistäen eksistenssikokemuksensa lakonisiksi ja runollisiksi lauseiksi. "Muuan maalaisnainen kertoi lähestyvästä lumimyrskystä, minä kuuntelin vaieten." 

Yöpaikkaa etsiessään Herzog milloin murtautuu talvea vasten hylättyihin kesämökkeihin, milloin pakenee tuiskua johonkin olkilatoon. Näitä taitoja hän opettaa paljon myöhemmin elokuvaopiskelijoille perustamassaan Rogue Film Schoolissa. Hän kohtaa kuolemaa tekevän lampaan sekä kosken partaalla paikallaan pyristelevän joutsenen, jonka on lopulta luovutettava ja noustava rannalle.

Taiteilija kyllä löytää metaforansa, ja jos se ei riitä, voi antaa mielensä hallusinoida mahdollisia elokuvakohtauksia. Jäisestä matkasta löytyy ensimmäinen luonnos Stroszekin lopetuksesta ja Lasisydämen vuosikausia tuolissaan itsepäisesti istuvasta isoisästä.

Kävelemisestä muodostuu herzogilainen vaihtoehto elokuvantekemiselle.

* * * * *

Ainakin kerran elämässä on tehtävä tilit selviksi maailman kanssa, astuttava esiin, ja suoraan kameraan katsoen lausuttava julki, mihin uskoo. Lukemattomat, kaikkia ilmaisumuotoja edustavat taideteokset ovat vaikuttaneet makuuni, näkemyksiini, ajatusmaailmaani ja luonteeseeni koko elämäni ajan. Ei ole reilu vaihtokauppa, jos en anna edes vähän takaisin kulttuurille, jolta olen niin paljon saanut.

Kun sen taipaleen alkamisesta, joka synnytti Jäisen matkan, tulee tänään kuluneeksi tasan 50 vuotta, saavun Pariisiin aikomuksenani kunnioittaa lempikirjaani kulkemalla jalan saman reitin kuin Herzog aikanaan.

Oman matkani aloitan Pariisista, koska en halua kirjaimellisesti kulkea jonkun jo maahan painamia jalanjälkiä, ja koska minulla ei ole historioitsijan henkeä pelastettavanani. Mutta, tällä tavoin saavun retkeni päätteeksi Werner Herzogin kotikaupunkiin, mikä on toinen tapa tehdä kunniaa mestarille.

Minä rakastan tätä kirjaa ja sitä ihmisyyttä, mitä se edustaa. En usko, että oma matkani pelastaa kenenkään henkeä, mutta kirjan se kyllä synnyttää. Teen matkaa kynä ja muistikirja povitaskussa, ja Müncheniin saapuessani minulla on käsikirjoitus kirjaan, joka käsittelee Jäistä matkaa, sen tekijää, elokuvaa, taidetta, muuttuvaa Eurooppaa, kävelemistä, yksin oloa ja omaa taivallustani. Se on puoliksi eletyn elämän summaus.

Työnimenä sillä on: Herzog-vaellus.

Pariisissa 23.11.2024

Anton Asikainen