-->

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

RAA! Punk Shepherd



R&A:n hauskin leffa on löytynyt. Ehkä myös anarkistisin. Ranskalainen Suuri ilta (Le grand soir) heittää tikkoja Yhteiskuntajärjestyksen naamatauluun osumatarkkuudella, joka saattaa suuren osan muusta ohjelmistosta silkkaan häpeään. Eriparisten veljesten toilailujen kautta ohjaajaduo Gustave K/Vern ja Benoît Delépine paljastaa kulutusyhteiskunnan pinnan alaisen absurdin hengettömyyden nerokkaan gag-sarjan rumputulella. Jos Jacques Tati olisi syntynyt punkkariksi, kenties hän olisi tehnyt tällaisen elokuvan.

Itse valitsemansa nimen otsaansa tatuoinut NOT on kuluvan vuosikymmenen mieliinpainuvimpia hahmoja. Perheelle ja porvarilliselle patjamyyjän ammatille omistautuneelle Jean-Pierre-veljelleen vastakkaisesti Benoît elää irokeesin ja aivan pirun särmän koiransa kanssa luopiona normien ulkopuolella. Taistelutantereeksi muodostuu surrealistisen anonyymi supermarket elottomine parkkialueineen ja sieluttomine valvontakameroineen.Toistuvassa gagissa nauretaan kameroita operoivien järjestyksenvalvojien avuttomalle neuvottomuudelle molempien veljesten äkkivääryyden edessä.


Tarinan, jota riittää vain aivan välttämättömiin tarpeisiin, katalysaattorina toimii Jean-Pierren hermoromahdus potkujen jälkeen. Turvaverkoksi jää Benoît, jonka kyseenalaisen vapaaseen elämäntapaan hän pakenee etsimään uutta suuntaa. Otettuaan ensin hillittömästi matsia miehenkokoisen koivuntaimen kanssa. Eläköön Don Quijote!

Suuri ilta elää kahden 100%:sesti heittäytyvän näyttelijän varassa. Albert Dupontelilla on rooleista epäkiitollisempi, mutta hän heittää itsensä aivan yhtä likoon kuin NOTia esittävä Benoît Poelvoorde. Siitäkin huolimatta Man Bites Dogilla itsestään instant-legendan tehnyt Poelvoorde on se, joka todella loksauttaa leuat. Immersio punkkarihömelöön on niin totaalinen, että elokuvan aikana kysyy itseltään useamman kerran, esittääkö näyttelijä sittenkin itseään. Tämä saattaa olla R&A:n paras näyttelijätyö. Suuri ilta saattaa olla R&A:n paras leffa.

Teoksen pilailussa on jatkuvasti terävä kärki. NOT pilkkaa tavisperheen "terveitä elämäntapoja": te ostatte vähärasvaista, mutta syöttekin sitä sitten 10 kertaa enemmän. Kun veljekset päättävät yksissä tuumin "kulkea suoraan", merkitsi se sitten vaikka lähiötalon läpi kulkemista, vastaavat he vihaisiin protesteihin, että talo kuuluu pankille eikä sen asukeille. NOTin jackrussellia muistuttava koira on kuulemma rodultaan "punkkaripaimenkoira". Joka kerta kissanmainosplakaatin ohi kulkiessaan koira alkaa murista - ja NOT käy solidaarisuuden hengessä potkimassa mainoksen päreiksi. Kissaihmiset älkööt vaivautuko.

Leffassa esiintyy myös punk-yhtye Les Wampas, jonka ensimmäisessä ilmaantumisessa bändin nimi taustaseinällä rajautuu muotoon AMPAS (= Academy of Motion Picture Arts and Sciences, "Oscar-akatemia"). Hmm...

Itsensä vakavasti ottava, tarkkaan harkituin kuvin keriytyvä Suuri ilta päätyy toteamaan yhteiskunnan puristuneen niin tiukkoihin raameihin, että protestin liekki ei edes voi saada tarpeeksi happea leimahtaakseen. Silti, WE ARE NOT DEAD. "Viva la Dalai Lama!"

Lupauksia herättäneen Flickanin ohjaajan Fredrik Edfeldtin uusin elokuva, Faro (eli Sanctuary), tuottaa sitä vastoin pettymyksen. 80-luvun alkuun sijoitettu semi-kontemplatiivinen tytön ja tämän murhasta syytetyn isän pakoa kuukausiksi metsään kuvaava syyllisyys-tutkielma ei tuo aihepiiriin mitään uutta. Teosta on kehuttu ennen kaikkea kuvauksesta, mutta minulta jäi tajuamatta, miksi. Pinnalta nätit luontokuvat uupuvat perspektiiviä ja henkilöhahmot on sijoitettu toistuvasti siten, että heidän siteensä ympäristöön jäävät pois: he eivät ole osana tilaa. Digiprojektio korostaa kuvien ilmattomuutta. Huomautettakoon kuitenkin, että katsomosta kuului pariltakin paikalta äänekästä nyyhkytystä. Sekä leffaevääkseen tiukkaan kääreeseen paketoituja tikkukaramellejä valinneen kansalaisen säestys.

Ennakkoon yksi takuuvarmimmista luottoleffoista oli Michael Winterbottomin ja Steve Cooganin neljäs yhteisyritys The Look of Love. Eikä se pettänyt. Uutuus on vuonna 1992 Iso-Britannian rikkaimmaksi listatun Jeffrey Quinnin eli Paul Raymondin elämäkerta. Pornolla (Men's Only -lehti), Punainen mylly -tyyppisillä klubeilla ja kiinteistösijoituksilla miljardööriksi kohonneesta Raymondista tuli Britannian rikkain kuukausi tyttärensä kuoleman jälkeen. The Look of Love kertoo Raymondin tarinan yrittäen sijoittaa keskiöön kiistellyn bisnesmiehen ja tämän ongelmaisen tyttären suhteen. Yrittää - mutta ei aivan onnistu. Punaisen langan puuttuminen kohoaakin teoksen merkittävimmäksi ongelmaksi. Toisin kuin 24 Hour Party Peoplessa, ohjaaja ja hänen lempitähtensä käyttävät hillitympää äänilajia sillä tuloksella, että jatkuvasti jokin suuri oivallus - Big Bang - tuntuu uupuvan. Ehkä molemmat yrittävät liian tietoisesti välttää liian selkeän (tuomitsevan) kannan ottamista mieheen, joka oli kuitenkin naisiin nautinnonlähteinä suhtautuva egoisti, hedonisti ja kaksinaismoralisti.



Raymond saa odotetusti stevecooganilaisen tulkinnan. Siksi se ei välttämättä ole alkuperäiselle täysin uskollinen, mutta toisaalta Steve Coogan on täydellinen esittäessään Steve Coogania esittämässä jotakuta. Hän nyt kertakaikkiaan on jatkuva ilo sanaleikkejä veistelevänä Raymondina, joka elostelee tyttöjensä kanssa odottaen vaimon ymmärtävän ja vetää huumeita, mutta on aina hillitty, sanavalmis eikä KOSKAAN korota ääntään. Peribritin muotokuva.

The Look of Love on hauska, mutta ei varsinaisesti korosta komediallisuuttaan. Itse asiassa sen tunnelmaa leimaa jatkuvasti melankolia, päähenkilön elämässä vallitseva tyhjiön tuntu. Kepeän otteen keskellä Raymondin ero Fionasta on yllättävän aidosti koskettava eikä Coogan kaihda surun ilmaisun haasteita. Kyllä se on hieno suoritus. Selvästikin Coogan luottaa ohjaajaansa täysin.

Stevensoderberghmäisen uran luonut legendaarinen työnarkomaani Winterbottom kertoo suvereeniudella, joka jättää silkassa sulavuudessaan luultavasti kaiken muun paitsi R&A:ssa, myös koko vuonna taakseen. The Look of Love kulkee kuin viimeisen päälle voideltu Rolls Royce. Kuvaus on tyylikästä. Alastomuutta on tarpeeksi. Viiteen leffaan.

perjantai 27. syyskuuta 2013

RAA! Halvat huvit

Torstai oli täynnä paitsi toivoa, myös anarkiaa. Vihdoinkin. Yllättävänkin runsaasti tasapainoisesta yhteiskunnallisesta tutkiskelusta ja lempeästä lemmekkyydestä täyttynyt ohjelma ei ole kunnon räävittömiä irtiottoja juuri sisältänyt. Vaan tällä kertaa päivän kolmesta elokuvasta kahdessa näytettiin miehisiä elimiäkin, minkä kai vieläkin katsotaan vaativan jonkinmoista rohkeutta tekijältä/tekijöiltä. Myöskin ulostettiin olkkariin, silvottiin sormia, potkittiin koiria ja venytettiin kääpiöitä. Tässähän alkaa olla tekemisen meininkiä.
"A thoroughly nasty piece of work." - Variety

Päivän - ja festareiden - isoimman yllätyksen tarjosi E.L. Katzin amerindie Cheap Thrills. Ennakkoon ilkeän nihilistiseltä Funny Games -variaatiolta tuntunut pikkuleffa osoittautuikin huojentavan reippaalla annoksella pikimustaa huumoria kevennetyksi zeitgeist-kritiikiksi; Varietyn tulkinta on yliampuva. Perusasetelma on (pikku)näppärä: kaksi vanhaa kaverusta, joista toinen on pikkurikollinen ja toinen juuri potkut saanut perheenisä, jolla on neljä ja puoli tonnia vuokrarästejä, osuu samaan baariin viiden vuoden jälkeen. Heidät kutsuu samaan pöytään vaimonsa synttäreitä juhliva rikas juppi Colin, joka alkaa yhä kasvavilla vedoilla yllyttää kaksikkoa tekemään yhä isompia törkeyksiä. Juhlat siirtyvät avioparin kotiin, ja lopulta potissa on neljännesmiljoona.

Lyhytkuvan aineksista Katz ja käsikirjoittajat kasvattavat taidokkaalla rytmityksellä pitkän elokuvan, joka kantaa loppuun asti. Armoa antamattomalle tulilinjalle osuvat kasvava elintasokuilu, moraalisen kompassin katoaminen, järjettömät tv-ohjelmat (Cheap Thrillsin jälkeen Pelkokertoimen katsojilta vaaditaan jo kunnon selitystä, miksi he eivät ole ulkona keräämässä marjoja) ja, no, koko amerikkalainen/länsimainen elämäntapa. Dramaturgian keskipiste on loistavasti kirjoitettu Colin, joka saa tyhjätaskut viekoiteltua moraaliseen ja, todellakin, konkreettiseen prostituutioon hämäävän luistavin perusteluin. David Koechner tekee loistavan näyttelijätyön. Pirullisen nerokkaan lisän Colinin hahmoon antaa se, että kapealierisine hattuineen, tummine pikkutakkeineen ja kokaiinienergisine maneereineen hän on ilmiselvä Charlie Sheen! Mikä taas vie konnotaatiokentät ihan uusille ulapoille.

Aiheeltaan ja tarinalogiikaltaan Cheap Thrills olisi hyvin sopinut Roman Polanskin ohjattavaksi. Esikoisohjaaja Katz ohjaa silti niin tiukasti ja oikeisiin asioihin huomiota kiinnittäen, ettei parempaa jaksa toivoa. Ymmärrettävästikin hiukan formaaliseksi käyvän tarinan loppuun on rakennettu kaikkien taiteen sääntöjen mukainen summaus yhteen kuvaan, josta löytyy kaikki amerikkalaiselle perheelle keskeinen. Tylyhkösti esitettynä.



Iñarritu, Del Toro, ja Cuaron ovat keränneet kaiken huomion, mutta kyllähän kaiketi Carlos Reygadas on maan elokuvan tärkein visionääri. Se ei tarkoita, että hänen elokuvistaan täytyisi pitää. Viime vuonna Cannesissa parhaasta ohjauksesta palkittu Post tenebras lux lienee Reygadasin tähänastinen päätyö. Elokuvan nimi on latinaa, ja kääntyy "pimeyden jälkeen, valo". Nimi on siis toiveikas. Onko sitten sisältö sitä? No...se täytyy jokaisen itsensä päättää. Reygadas kuvaa kontemplatiivisessa hengessä erästä varakasta perhettä, joka asustaa Meksikon kauneimmalla metsäalueella. Ilman kovin kummoista dramatiikkaa valotetaan perheen kompleksista sisäistä tilaa sekä asemaa pienessä kyläyhteisössä, jonka selvästi rikkain perhe se on. Väkivallanteko kyllä tapahtuu viimein, mutta täysin paisuttelemattomasti.

Sisäänpäinkääntyneessä Post tenebras luxissa ei Reygadas anna katsojalle mitään helppoja eväitä sanomansa löytämiseen. Kahdessa öisessä jaksossa vieraileva surrealistinen vuohenpäinen, punaista valoa hohkaava piru vie ajatukset raamatullisille perisynnin teille. Mutta pään käyttäminen PTB:a katsoessa tuntuu triviaalimmalta kuin aistien: elokuvan tunnelma on se mikä kiihottaa. Reygadasin visuaalisuus on äärimmäisen levollista ja miellyttävää. Teos on kuvattu 4:3-suhteessa (kuten muuten No). Omintakeisin ilmaisukeino on eksteriöörien kuvaaminen reunat ympyränmuotoisissa renkaissa vääristyen; syntyy vaikutelma luonnon katselemisesta tyhjän maitolasin läpi.

Ehkä raflaavimmassa jaksossa perheen vanhemmat vierailevat eksklusiivisella seksiklubilla. Reygadas ei kuitenkaan tarkoituksella provosoi eikä mene mukavuusalueen ulkopuolelle kuvatessaan sinänsä intohimottomasti intiimiydestään huolimatta merkillisen tunteetonta alakulttuuria.

Koirilla ei vieläkään mene meksikolaisessa elokuvassa hommat ihan putkeen. Inhottavassa, mutta hyvällä maulla ohjatussa kohtauksessa perheen isästä paljastuu pimeä puoli: turhautuessaan hän hakkaa lempikoiransa julmasti.

Paljon aikaa käytetään myös AA-kokouksessa. Jos elokuva on, kuten väitetään, omaelämäkerrallinen, tällä on ilmeisyyksiä syvempi merkitys.

Ehkäpä Reygadas puhuu yksinkertaisesti ihmisen tilasta, erään perheen maailmankuvan katsannosta. Silloin teoksen hengestä voi lukea tuntoja vieraantuneisuudesta, kommunikaation epävarmuudesta, kategorisen imperatiivin marginaaliin joutumisesta ja tunteiden kuolemasta.

Mikään ei silti selitä englantilaisten koulupoikien rugby-harjoituksia.



Vahvaa eteläamerikkalaista silmää löytyy myös argentiinalaiselta Darío Nardilta, jonka Sadournín perhoset (Las Mariposas de Sadourní) kulkee Felliniä ja Buñuelia sekoitellen mustavalkoisin kuvin. On yksinomaan valitettavaa, että tarinaan tärkeään rooliin kirjoitettu kirurgi on epäonnistunut hahmo, jonka sekavien ja loputtomien perhosteorioiden takia viimeinen puolituntinen menee viittä vaille pilalle. Sitä edeltänyt tunti on nimittäin lähes loistavaa elokuvaa. Vankilassa kaksinkertaisesta intohimomurhasta istunut kääpiö pääsee koeajalla koittamaan sopeutumista takaisin yhteiskuntaan. Todettuaan työpaikkojen menevän järjestään "normaaleille", päättää hän osallistua kokeelliseen raajojenpidennyshoitoon. Ja tietysti liikutaan taas pornopiireissä.

Pyydän anteeksi, mutta pääosan upeasti tekevää Cristián Medranoa on mahdotonta olla vertaamatta Peter Dinklageen. Medrano ei jää koskaan varjoon Nardin voimakkaasti tyylitellyssä, mielikuvituksellisessa ohjauksessakaan, jossa valon ja varjon kontrasteista otetaan kaikki irti vielä hienommin kuin Blancanievesissä.

Visatulokset 25.9.: "Paikat ja maat: Elokuvan maantiede"

MONROECUP (viime visan pisteet ja cup-pisteet)
1: Asianajajajatoimisto Pangboan Smith 31 (0+0+0+6)
2: Zomba Pastis 30 (6+3+3+5)
3: Savage Streets 29 (2+2+0+4)
4: Peter Lorren silmät 27 (4+6+6+3)
4: Some Like It Not 27 (1+1+4+3)
6: Kongon Kingit 26 (0+4+5+2)
6: Iguaanit 26 (5+2+1+2)
8: Pretty in Pink 25 (3+0+1+1)

------------
Nakupala (0+5+0)

Nölli (0+1+0)


25.9. “Paikat ja maat eli Elokuvan maantiede”


Perusmaantieto:


1. Nimeä mahdollisimman monta Woody Allenin ohjausta, joiden nimessä esiintyy kaupunki, paikkakunta tai kaupunginosa. (7 pt.)
- Manhattan, Manhattanin murhamysteeri, Kairon purppuraruusu, Vicky Cristina Barcelona, Midnight in Paris, To Rome With Love, Hollywood Ending
2. Pari viikkoa sitten Gianfranco Rosin ohjaus Sacro Gra voitti Venetsian Kultaisen leijonan. Mikä teki tästä voitosta ennennäkemättömän? JA mikä on tuo “Gra”? (2 pt.)
- Ensimmäistä kertaa festivaalin historiassa pääpalkinto meni dokumenttielokuvalle; tie (Rooman ympärillä)
3. Mikä Yhdysvaltain osavaltio esiintyy sekä Coenin veljesten että Emir Kusturican ohjausten nimissä? (1 pt.)
- Arizona (Raising Arizona/Arizona Baby ja Arizona Dream)
4. Roberto Rossellini ohjasi vuosina 1945 ja 1948 kaksi mestariteosta, joiden otsikossa esiintyy paikannimi. Mitkä nämä elokuvat olivat? (2 pt.)
- Rooma, avoin kaupunki ja Saksa vuonna 0
5. Mitkä 2 “Ikuisesti”-elokuvaa Peter von Bagh on tehnyt? (2 pt.)
- Helsinki ja Sodankylä


A vai B?


6. A) Mikä on Yodan kotiplaneetta? B) Millä planeetalla Avatar tapahtuu?
- A) 2 hyväksyttävää vastausta: Dagobah TAI ei tiedossa: Yodan synnyinplaneetta on tuntematon B) 2 hyväksyttävää vastausta: Pandora TAI Avatar ei tapahdu planeetalla vaan kuussa (nimeltä Pandora)
7. A) Mikä Stallone-elokuva on saanut eniten Oscar-ehdokkuuksia? B) Maailmassa on yksi Steven Seagal -elokuva, joka on saanut 2 Oscar-ehdokkuutta. Mikä?
- A) Rocky (10) B) Kaappaus merellä (äänitys ja äänitehosteleikkaus)
8. A) Kuka ohjasi trillerin The International vuonna 2009? B) Mikä museo siinä pistetään tuhannen päreiksi?
- A) Tom Tykwer B) Guggenheim NY
9. A) Mikä ei uskonut kyyneliin Monroen ValoKinossa viime kuussa? B) Mikä oli Aki Kaurismäen ensimmäinen ohjaus ulkomailla?
- A) Moskova B) Leningrad Cowboys Go America
10. A) Missä Tom Hanks ja Meg Ryan viimein tapaavat elokuvassa Uneton Seattlessa? B) Missä tapahtuu Hitchcockin Vaarallisen romanssin kuuluisa loppukohtaus?
- A) Empire State Buildingissä B) Mount Rushmorella


Äänet:


11. Elokuva? (1 pt.)
- Alice in den Städten/Alice in the Cities
12. Elokuva ja päänäyttelijä? (2 pt.) http://www.youtube.com/watch?v=X4sqNGvhC1c
- Chinatown, Jack Nicholson
13. Elokuva? (1 pt.) http://www.youtube.com/watch?v=DySciepA3yU (n.1.30 alusta)
- Sahara
14. Elokuva? (1 pt.) http://www.youtube.com/watch?v=spGW5p9p1c4 (5.36-6.39)
- Fucking Åmål
15. Elokuva? Mistä maasta naisnäyttelijä on? (2 pt.) http://www.youtube.com/watch?v=7vThuwa5RZU (0-2.04)
- Casablanca; Ruotsi


Vihjeet:


16. Mikä USA:n osavaltio?
4 pt. William H. Macy rakastui sheriffinä pikkurikollinen Jeremy Northamiin Happy-nimisessä pikkukylässä.
2 pt. Puhekykynsä menettänyt Harry Dean Stanton etsi vaimoaan Kultaisen Palmun alla.
1 pt. Moottorisahamurhat saapuivat tänne Tobe Hooperin mukana.
- Texas


17. Mikä elokuva?
4 pt. Michael Winterbottom ohjasi ja Frank Cottrell Boyce käsikirjoitti Michael Nicholsonin kirjan pohjalta vuonna 1997.
2 pt. Tositapahtumiin perustuva elokuva kuvattiin oikeilla tapahtumapaikoilla pääosissa mm. Stephen Dillane, Woody Harrelson ja Marisa Tomei.
1 pt. Kaupunki, jossa elokuva tapahtuu, oli tuskin vuotta aiemmin ollut sotanäyttämö, tai kuten elokuvassa kuuluisasti ironisesti mainitaan “maailman 14. pahin paikka” ja vain 10 vuotta aiemmin talviolympialaisten isäntä.
- Tervetuloa Sarajevoon/Welcome to Sarajevo


18. Mikä elokuva?
4 pt. Se oli mm. Jim Sheridanin elokuvissa mainetta niittäneen käsikirjoittaja Terry Georgen esikoisohjaus vuonna 2004.
2 pt. Don Cheadle sai sen pääosasta toistaiseksi ainoan Oscar-ehdokkuutensa.
1 pt. Hän esittää todellista henkilöä, Paul Rusesabaginaa, joka pelasti satoja tutseja hutujen kansanmurhalta vuonna 1994.
- Hotelli Ruanda

RATKONTA 

1. Montako elokuvaa Bud Spencer ja Terence Hill tekivät yhdessä?

torstai 26. syyskuuta 2013

Monroe esittää: Keatonismia Niagarassa!



Elokuvakerho Monroe valtaa tänä iltana (torstaina 26. päivänä syyskuuta vuonna 108 jKe. [jälkeen Keatonin]) Art House Cinema Niagaran ja Ravintola 931.n täyslaidallisella parasta mykkäkomediaa mitä Chaplinista länteen on kuunaan tehty. Ja sen saa nähtäväkseen ilmaiseksi. Väärentämättömänä filmiesityksenä.

Illan pääelokuvana on Buster Keatonin legendaarinen magnum opus Kenraali (The General, 1926-27). Yleensä kanonisoitujen elokuvien kohdalla tavataan puhua niiden vaikutusvaltaisuudesta, mutta Kenraalin kohdalla tämän tekee vaikeaksi sen lähes ainutlaatuisuus. Se nimittäin kuuluu äärimmäisen harvojen koomisten eeposten joukkoon. Lajin toinen mestariteos sattui kaiken lisäksi syntymään samana vuonna: Kultakuume.

Kenraali on samalla kaikkien aikojen hienoin (ja aivan taatusti hauskin) elokuva Yhdysvaltain sisällissodasta. Sodan käsitteleminen koomisessa äänilajissa ja ilman satiiria on temppu, jota harva on rohjennut lähteä edes yrittämään, mutta Keaton näyttää sen olevan helppoa kuin heinänteko. Dramaturgian moottorina ovat Keatonin hahmon kahtaalle jakautuva rakkaus: toisaalla on Tyttö, toisaalla Kenraali-niminen höyryveturi. Totta kai, molemmat joutuvat varastetuiksi, ja tästä alkaa vyyhtiytyä vaivattoman oloisesti koomisten ja hellyttävien, huvittavien ja tuntehikkaiden tapahtumien helminauha.

Erityistä Kenraalissa on sen myötätunto molempia osapuolia kohtaan. Tarinassahan Keaton esittää etelävaltiolaista sotilasta, ja varkaina esiintyvät voittaneen osapuolen edustajat. Jaloin kaikista koomikoista ei tuomitse ketään, viittaa vain. Kenraali ei olekaan kuuluisimpia kohtauksiaan lukuun ottamatta taukoamaton naurujuhla, vaan aidosti myötäeletty seikkailuelokuva, joka on ladattu täyteen muikean hupaisia vitsejä. Alku on huolella kerrottu, jotta myöhempien jaksojen hurja vauhti ja takaa-ajo entisestään korostuisivat. Ja kun kilvoittelut on jätetty taakse, jätetään loppuun vaikuttava kuvaus sodasta, josta ei mielettömyyttä pidä puuttuman.

Erästä ei pidä jättää mainitsematta: elokuvan toista ohjaajaa, Clyde Bruckmania (1894-1955). Keatonin ollessa kameran edessä melkein joka kuvassa, Bruckman piti huolta kuvioista kameran takana ja osallistui sitä paitsi skenarion laatimiseenkin. Bruckman oli huomattava lahjakkuus hänkin, ohjaajana hänen maineikkaimmat työnsä ovat Harold Lloyd -komedia Movie Crazy sekä Laurelin ja Hardyn legendaarisin lyhäri The Battle of the Century (1927), jonka kermakakkuanarkia jää toivottavasti ikuisiksi ajoiksi ylittämättä.

Kenraalia edeltää 931:n puolella alkukuvana Keatonin lyhyt Poliisit (1922). Tunnelmaa kohottavat Monroen omat DJ:t elokuvallisine kuulokuvineen.

Ohjelma

19.30 Poliisit
20.00 Elokuvamusiikkia
21.00 Kenraali

VAPAA PÄÄSY