Oscar-ehdokkaat 2026

 

One Battle After Another (ohj. Paul Thomas Anderson)

Oscar-ehdokkaat julkistettiin aiemmin tänään Los Angelesissa. Ryan Cooglerin kauhuelokuva Sinners keräsi kasaan ennätykselliset 16 ehdokkuutta, mikä on kaikkien aikojen isoin saalis. Toiseksi eniten ehdokkuuksia, 13 kappaletta, sai Paul Thomas Andersonin One Battle After Another. Guillermo Del Toron Frankenstein, huomenna perjantaina Suomen ensi-iltansa saava Marty Supreme ja norjalainen Sentimental Value saivat kaikki 9 ehdokkuutta.

Hienosti karsintasarjaan edennyt suomalainen lyhytelokuva Sukkahousut jäi valitettavasti vaille ehdokkuutta. Ulkomaiset teokset olivat kuitenkin ehdokkuuksissa vahvoilla: Brasilian The Secret Agent sai 4 ehdokkuutta, mukaanluettuna parhaan elokuvan ja miespääosan ehdokkuudet. Iranin hallinnon vainoama Jafar Panahi sai käsikirjoitusehdokkuuden Cannes-palkitulla uutuudellaan It Was Just an Accident, joka on myös Ranskan ehdokas parhaan ulkomaisen elokuvan kategoriassa.

Ja ehdokkaat ovat: 

 

PARAS ELOKUVA 

Bugonia

Frankenstein 

F1 

Hamnet

Marty Supreme

One Battle After Another

The Secret Agent 

Sentimental Value

Sinners

Train Dreams 

 

PARAS OHJAUS

Chloé Zhao, Hamnet

Josh Safdie, Marty Supreme

Paul Thomas Anderson, One Battle After Another 

Joachim Trier, Sentimental Value

Ryan Coogler, Sinners 

PARAS NAISPÄÄOSA 

Jessie Buckley, Hamnet

Rose Byrne, If I Had Legs I'd Kick You

Kate Hudson, Song Sun Blue

Renate Reinsve, Sentimental Value

Emma Stone, Bugonia

PARAS MIESPÄÄOSA

Timothée Chalamet, Marty Supreme

Leonardo DiCaprio, One Battle After Another

Ethan Hawke, Blue Moon

Michael B. Jordan, Sinners 

Wagner Moura, The Secret Agent 

PARAS NAISSIVUOSA

Elle Fanning, Sentimental Value

Inga Ibsdotter Lilleaas, Sentimental Value

Amy Madigan, Weapons

Wunmi Mosaku, Sinners

Teyana Taylor, One Battle After Another 

PARAS MIESSIVUOSA 

Benicio Del Toro, One Battle After Another

Jacob Elordi, Frankenstein

Delroy Lindo, Sinners

Sean Penn, One Battle After Another

Stellan Skarsgård, Sentimental Value 

 

Michael B Jordan ja Miles Caton elokuvassa Sinners

PARAS ALKUPERÄINEN KÄSIKIRJOITUS

Blue Moon

It Was Just an Accident 

Marty Supreme

Sentimental Value

Sinners 

PARAS SOVITETTU KÄSIKIRJOITUS 

Bugonia

Frankenstein 

Hamnet

One Battle After Another

Train Dreams

PARAS VIERASKIELINEN ELOKUVA

Brasilia - The Secret Agent

Espanja - Sirât

Norja - Sentimental Value

Ranska - It Was Just an Accident

Tunisia - The Voice of Hind Rajab 

PARAS DOKUMENTTI 

The Alabama Solution

Come See Me in the Good Light

Cutting Through Rocks

Mr. Nobody Against Putin 

The Perfect Neighbor 

PARAS ANIMAATIO 

Arco

Elio

KPop Demon Hunters

Little Amélie or the Character of Rain

Zootropolis 2 

PARAS KUVAUS 

Frankenstein

Marty Supreme 

One Battle After Another 

Sinners

Train Dreams 

PARAS LEIKKAUS 

F1 

Marty Supreme

One Battle After Another

Sentimental Value 

Sinners 

 

PARAS ROOLITUS

Hamnet

Marty Supreme 

One Battle After Another 

The Secret Agent

Sinners  

PARAS MASKEERAUS

Frankenstein

Kokuho 

The Smashing Machine 

Sinners 

The Ugly Stepsister 

PARAS MUSIIKKI 

Bugonia 

Frankenstein

Hamnet

One Battle After Another

Sinners 

PARAS LAVASTUS

Frankenstein

Hamnet

Marty Supreme

One Battle After Another 

Sinners 

PARAS PUVUSTUS

Avatar: Fire and Ash

Frankenstein

Hamnet

Marty Supreme

Sinners

PARHAAT ÄÄNITEHOSTEET 

F1

Frankenstein

One Battle After Another 

Sinners 

Sirât 

PARHAAT ERIKOISEFEKTIT 

Avatar: Fire and Ash

F1

Jurassic World Rebirth

The Lost Bus 

Sinners

PARAS LYHYTELOKUVA

Butcher's Stain

A Friend of Dorothy

Jane Austen's Period Drama 

The Singers 

Two People Exchanging Saliva 

PARAS LYHYT ANIMAATIO 

Butterfly

Forevergreen 

The Girl Who Cried Pearls

Retirement Plan

The Three Sisters 

PARAS LYHYT DOKUMENTTI

All the Empty Rooms 

Armed Only With a Camera: The Life and Death of Brent Renaud

Children No More: "Were and Are Gone"

The Devil is Busy

Perfectly a Strangeness

PARAS LAULU 

"Dear Me", Diane Warren: Relentless

"Golden", KPop Demon Hunters

"I Lied to You", Sinners

"Train Dreams", Train Dreams 

"Sweet Dreams of Joy", Viva Verdi

Oscar-gaala järjestetään 15. maaliskuuta Los Angelesissa.

Oscarit 2025: Kuinka sietää "Emilia Péreziä"

Oscarit 2025

Huomautus: FilmiLiekki-blogi on avoin foorumi, jossa sana on vapaa. Mutta kuten näissä asioissa usein käy, on FilmiLiekkikin 16 vuotensa aikana omaksunut tietynlaisen persoonallisuuden. Alla oleva kolumnin tapainen on FilmiLiekin yleisilmeeseen nähden poliittisesti poikkeuksellisen latautunut harvinaisuus. Lukijaa pyydetään pitämään mielessä sen suppeus ja rajattu näkökulma, joka ei ole mahdollistanut joka ikisen yksityiskohdan, näkökulman ja tiedon rippeen huomioimista.

 

Emilia Pérezin nimiroolin tekevältä Karla Sofia Gascónilta (jäljempänä KG) on kysytty suoraan, aikooko hän vetää nimensä pois Oscar-ehdokasluettelosta. Tämä on julkeata. Olen lukenut kourallisen kohun syynä olevia viestejä, joita KG julkaisi Twitterissä 4-5 vuotta sitten. Niissä KG mollaa kaikenlaisia vähemmistöjä ja ihmisiä, jotka ovat erilaisia kuin hän itse. Viestit ovat kiusallista luettavaa, älyllisesti ala-arvoisia, tunnevammaisia ja herkästi potkittuun vähemmistöön kuuluvalta kumman epäempaattisia, mutta silti kaukana vihapuheesta. Siitä huolimatta hänet ollaan tuomitsemassa jonkinlaisessa impromptu kansantribunaalissa, ja Netflix on lakannut tukemasta Oscar-kampanjaa näyttelijän osalta, vaikka hän ei ole syyllistynyt rikokseen, ja hänen sanomisensa ovat nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä aika laimeita. Jon Voight ja James Gunn ovat päästelleet paljon pahempia törkeyksiä.

Tapaus KG on esimerkki keskustelukulttuurin alennustilasta, missä ihmiset ovat yhä haluttomampia vaihtamaan ajatuksia ja kokemuksia eri lähtökohdista tulevien, eri lailla ajattelevien kanssa.

Taannoin kehaisin eräällä internetsivustolla muuatta brittiläistä viihdyttäjää tämän nopeasta huumorintajusta ja karismasta. Joku vastasi tähän, ettei pidä kyseistä henkilöä missään arvossa, koska hän on konservatiivi (totta). Minä olin siinä käsityksessä, että me liberaalit nimen omaan kannustamme suvaitsevaisuuteen ja erilaisiin maailmankuviin ja elämänkatsomuksiin. Kaiken avain on keskustelu, jonka kautta välitämme tietoa ja vaikutamme toisiimme. Yksinkertaistettuna tavoite on, että asioista muita paremmin selvillä olevat saavat muut puolelleen Sokrateen hengessä.

Tämän idealismin on oman sukupolveni aikana korvannut se solipsistinen asenne, että jokainen eri lailla ajatteleva on vihollinen, joka täytyy tuomita siinä paikassa.

Jos humaanin elämänkatsomuksen omaavat kieltäytyvät kaikkien muiden tavoin keskustelemasta konservatiivien ja fundamentalistien kanssa, tapahtuu kolme asiaa.

Ensinnäkin, annamme aseet käteen ääriajattelijoille, kuten demokratian pohjalle rakennetussa Yhdysvalloissa on käynyt.

Toiseksi, liberaali ryhmä homogenisoituu ja sitä myöten heikentyy. Löydämme itsemme noidankehästä, jossa yhä harvempi hyväksytään "liberaaliksi" ja progressiiviseksi kaikkien muiden joutaessa vanhoillisten riveihin - eikä silloin "liberaaleilla" ja "konservatiiveilla" ole eroa ollenkaan.

Tämä johtaa, kolmanneksi, siihen, että sosiaalisen tuomitsemisen pelossa ei uskalleta enää esittää oletetusta "liberaalista" diskurssista poikkeavia näkemyksiä. Silloin esimerkiksi taiteesta tulee aina vain kesympää. Minullakin saattaa olla ei-liberaaleja näkemyksiä, esim. uskonnosta, olenhan vakaumuksellinen ateisti. Vihaan myös tatuointeja: saanko osakseni moitteita, jos ilmaisen julkisesti melkein fyysisen ällötykseni niitä kohtaan vai jätetäänkö minut olan kohautuksella omaan arvooni? Tai toisin päin, onko minusta tarpeeksi kypsäksi ihmiseksi, että voin sietää elä-ja-anna-elää-periaatteen mukaisesti itsensä tatuoineita, vaikka kuinka kokisin ihoon kajoamisen alentavaksi? Sehän on ihan oma, henkilökohtainen ongelmani.

On kuormittavaa elää nykyajassa, missä sosiaalista mediaa pitäisi oikeammin kutsua pikamediaksi, kuten hampurilaista ja ranskalaisia kutsutaan pikaruuaksi; jokainen uutinen pitää hotkaista ja sulattaa välittömästi, kaikesta pitää olla mielipide ja mitä nopeammin sen parempi. Jos seuraavana päivänä paljastuu lisätietoja, jotka muuttavat koko kuvan, on vahinko jo tapahtunut, eikä kukaan ole pyyhkimässä pyllyä.

Joku tätäkin lukeva varmaan luulee, että tämä kirjoitus käsittelee Karla Sofia Gascón -nimistä näyttelijää. 

Emilia Pérezin näen vasta myöhemmin tällä viikolla, mutta kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti jo Cannesissa palkittu KG on näyttelijänä Oscar-ehdokkuutensa ansainnut, ja on sekä älyllisesti epärehellistä että tunteetonta kyseenalaistaa hänen ehdokkuutensa joidenkin yksityishenkilönä esitettyjen mielipiteiden takia. Sen sijaan niistä pitää aloittaa keskustelu, johon osalliset voivat esittää vasta-argumenttinsa, jotka taatusti peittoavat KG:n alkeelliset röyhtäisyt helposti.

Sillä tavalla aikuiset ihmiset sietävät toisiaan.

Oscar-ehdokkaat 2023

Cate Blanchett elokuvassa Tár

 

Eniten Oscar-ehdokkuuksia keräsi tänä vuonna Everything Everywhere All at Once, kokonaiset yksitoista  kappaletta. Perässä tulevat musta irkkukomedia The Banshees of Inisherin ja saksalainen sotadraama All Quiet on the Western Front yhdeksällä ehdokkuudella. Baz Luhrmannin Elvis huomioitiin kahdeksalla  ehdokkuudella, Steven Spielbergin omaelämäkerrallinen  The Fabelmans sai seitsemän. Päivän isoin ylläjä oli Ruotsin Triangle of Sadness, joka keräsi ehdokkuudet parhaasta elokuvasta, ohjauksesta ja käsikirjoituksesta maestro Ruben Östlundille.

 

 

PARAS ELOKUVA
All Quiet on the Western Front

Avatar: The Way of Water

The Banshees of Inisherin

Elvis

Everyhing Everywhere All at Once

The Fabelmans

Tár

Top Gun: Maverick

Triangle of Sadness

Women Talking

PARAS OHJAUS

Martin McDonagh, The Banshees of Inisherin

Daniel Kwan, Daniel Scheinert, Everything Everywhere All at Once

Steven Spielberg, The Fabelmans

Todd Field, Tár

Ruben Östlund, Triangle of Sadness

 

PARAS NAISPÄÄOSA 

Cate Blanchett, Tár

Ana de Armas, Blonde

Andrea Riseborough, To Leslie
Michelle Williams, The Fabelmans

Michelle Yeoh, Everything Everywhere All at Once

PARAS MIESPÄÄOSA
Austin Butler, Elvis

Colin Farrell, The Banshees of Inisherin
Brendan Fraser, The Whale

Paul Mescal, Aftersun

Bill Nighy, Living

PARAS NAISSIVUOSA
Angela Bassett, Black Panther: Wakanda Forever

Hong Chau, The Whale

Kerry Condon, The Banshees of Inisherin

Jamie Lee Curtis, Everything Everywhere All at Once

Stephanie Hsu, Everything Everywhere All at Once

PARAS MIESSIVUOSA
Brendan Gleeson, The Banshees of Inisherin

Brian Tyree Henry, Causeway

Judd Hirsch, The Fabelmans

Barry Keoghan, The Banshees of Inisherin

Ke Huy Quan, Everything Everywhere All at Once

PARAS ALKUPERÄINEN KÄSIKIRJOITUS

The Banshees of Inisherin

Everything Everywhere All at Once

The Fabelmans

Tár

Triangle of Sadness

PARAS SOVITETTU KÄSIKIRJOITUS 

All Quiet on the Western Front 

Glass Onion: A Knives Out Mystery

Living

Top Gun: Maverick

Women Talking

PARAS VIERASKIELINEN ELOKUVA
All Quiet on the Western Front (Saksa)

Argentina, 1985 (Argentiina)

Close (Belgia)

Eo (Puola)

The Quiet Girl (Irlanti)

PARAS DOKUMENTTI 

All that Breathes

All the Beauty and the Bloodshed

Fire of Love

A House Made of Splinters

Navalny

PARAS ANIMAATIO 

Guillermo del Toro's Pinocchio

Marcel the Shell With Shoes On

Punainen

Saapasjalkakissa: Viimeinen toivomus

The Sea Beast

PARAS KUVAUS
All Quiet on the Western Front

Bardo, False Chronicle of a Handful of Truths

Elvis

Empire of Light

Tár

PARAS LEIKKAUS 

The Banshees of Inisherin

Elvis

Everything Everywhere All at Once

Tár

Top Gun: Maverick

PARAS MASKEERAUS

All Quiet on the Western Front

The Batman

Black Panther: Wakanda Forever

Elvis

The Whale

PARAS MUSIIKKI
All Quiet on the Western Front

Babylon

The Banshees of Inisherin

Everything Everywhere All at Once

The Fabelmans

PARAS LAVASTUS

All Quiet on the Western Front
Avatar the Way of Water

Babylon

Elvis 

The Fabelmans

PARAS PUVUSTUS

Babylon

Black Panther: Wakanda Forever

Elvis
Everything Everywhere All at Once

Mrs. Harris Goes to Paris

PARHAAT ÄÄNITEHOSTEET
All Quiet on the Western Front

Avatar: The Way of Water 

The Batman

Elvis

Top Gun: Maverick

PARHAAT ERIKOISEFEKTIT
All Quiet on the Western Front

Avatar: The Way of Water 

The Batman

Black Panther: Wakanda Forever

Top Gun: Maverick

PARAS LYHYTELOKUVA
An Irish Goodbye

Ivalu 

Night Ride

Le Pupille

The Red Suitcase

PARAS LYHYT ANIMAATIO
The Boy, the Mole, the Fox and the Horse

The Flying Sailor

Ice Merchants

My Year of Dicks

The Ostrich Told Me the World is Fake and I Think I Believe It

PARAS LYHYT DOKUMENTTI

The Elephant Whisperers

Haulout

How Do You Measure a Year

The Martha Mitchell Effect

Stranger at the Gate

PARAS LAULU
"Lift Me Up", Black Panther: Wakanda Forever  

"This is a Life", Everything Everywhere All at Once

"Naatu Naatu", RRR

"Applause", Tell it Like a Woman

"Hold My Hand", Top Gun: Maverick

Oscar-gaala järjestetään 12. maaliskuuta Los Angelesissa.

Oscar-veikkaukset 2022

Maailma mullistuu, Oscarit pysyvät. Elokuva-alan tärkeimmät palkinnot jaetaan tuttuun tapaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Ehdokkaiden joukkoon mahtuu mm. musikaalia, westerniä, perinteistä palkintotyrkkyä, ison budjetin scififantasiaa ja kolmetuntista japanilaista draamaa. Gaalan juontaa tänä vuonna räväkkä naiskolmikko: Regina Hall, Wanda Sykes ja Amy Schumer. Jo kolmatta vuotta peräkkäin koronapandemian varjossa järjestettävä gaala on nostattanut närää jo etukäteen: osa palkinnoista jaetaan ennen varsinaista seremoniaa, tarkoituksena lyhentää tapahtuman jokavuotista mammuttikestoa. Tämä ei ymmärrettävästi ole miellyttänyt osaa Akatemian jäsenistä.

But the show must go on, on tullut aika vilkaista kristallipalloon ja esittää Monroen viralliset veikkaukset ensi yön voittajista.

Ja ehdolla ovat:

PARAS ELOKUVA
Belfast
CODA
Don’t Look Up
Drive My Car
Dune
King Richard
Licorice Pizza
Nightmare Alley
The Power of the Dog
West Side Story

Voittaa: CODA

Saisi voittaa: The Power of the Dog

Altavastaajana kisaan lähtenyt, vain kolme ehdokkuutta saanut osittain kuuron perheen edesottamuksista kertova draamakomedia CODA on pitkittyneen palkintokauden aikana noussut yllätyssuosikiksi. Jos tämä pienimuotoinen Sundance-hitti voittaa pääpalkinnon, on se ensimmäinen alkujaan suoratoistopalvelun (Apple+) tuottama ja levittämä elokuva, jolle kyseinen kunnia suodaan. Netflix joutunee vielä odottamaan vuoroaan. Mutta CODAn ei merkittävin haastaja The Power of the Dog toki ilman palkintoa jää, sillä...

PARAS OHJAUS
Kenneth Branagh, Belfast
Ryusuke Hamaguchi, Drive My Car
Paul Thomas Anderson, Licorice Pizza
Jane Campion, The Power of the Dog
Steven Spielberg, West Side Story

Voittaa: Jane Campion, The Power of the Dog

Saisi voittaa: Jane Campion, The Power of the Dog

Sekä CODAn että Dyynin ohjaajat jäivät vaille ehdokkuuksia. Campionin voittoa uhkaa ehkä vain Spielberg ja hänkin vain etäisesti. Ohjaajan kiusallinen kommentti Williamsin sisaruksille taannoisessa DGA-gaalassa aiheutti pienen töyssyn veteraaniohjaajan matkalla kohti ensimmäistä ohjaus-Oscaria, mutta se unohdettiin verrattain pian.

PARAS MIESPÄÄOSA
Javier Bardem, Being the Ricardos
Benedict Cumberbatch, The Power of the Dog
Andrew Garfield, Tick, Tick…Boom
Will Smith, King Richard
Denzel Washington, The Tragedy of Macbeth

Voittaa: Will Smith, King Richard

Saisi voittaa: Benedict Cumberbatch, The Power of the Dog

Kategorian ennakkosuosikki on Williamsin tennistähtien isää esittävä Smith, jonka pitkä ura kruunataan melkoisella varmuudella miespääosan Oscarilla.


PARAS NAISPÄÄOSA
Jessica Chastain, The Eyes of Tammy Faye
Olivia Colman, The Lost Daughter
Penelope Cruz, Rinnakkaiset äidit
Nicole Kidman, Being the Ricardos
Kristen Stewart, Spencer

Voittaa: Penelope Cruz, Rinnakkaiset äidit

Saisi voittaa: Kristen Stewart, Spencer

Jessica Chastain lätki meikkiä naamaan ja esitti kasarin televankelista Tammy Faye Bakkeria mukiinmenevästi kaavamaisessa biopicissä ja oli pitkään ennakkosuosikki. Melkein kaikilla sarjan ehdokkailla on jonkinasteinen mahdollisuus voittaa, mutta viimeaikainen pöhinä on kohdistunut ennen kaikkea Almodovar-veteraani Cruziin. Pidetään silti silmällä Stewartia.


PARAS MIESSIVUOSA
Ciaran Hinds, Belfast
Troy Kotsur, CODA
Jesse Plemons, The Power of the Dog
J.K. Simmons, Being the Ricardos
Kodi Smit-McPhee, The Power of the Dog

Voittaa: Troy Kotsur, CODA

Saisi voittaa: Troy Kotsur, CODA

Troy Kotsur varastaa shown CODAssa ja on todennäköisesti historian toinen kuuro Oscar-voittaja. (Ensimmäinen, Marlee Matlin, esittää elokuvassa Kotsurin vaimoa) Vain The Power of the Dogin Kodi Smit-McPhee voi häntä uhata.

PARAS NAISSIVUOSA
Jessie Buckley, The Lost Daughter
Ariana DeBose, West Side Story
Judi Dench, Belfast
Kirsten Dunst, The Power of the Dog
Aunjanue Ellis, King Richard

Voittaa: Ariana DeBose, West Side Story

Saisi voittaa: Ariana DeBose, West Side Story

Ariana DeBose voittaa ja sillä selvä.

PARAS ALKUPERÄINEN KÄSIKIRJOITUS
Belfast
Don’t Look Up
King Richard
Licorice Pizza
The Worst Person in the World

Voittaa: Licorice Pizza

Saisi voittaa: Licorice Pizza

Paul Thomas Anderson odottaa edelleen uransa ensimmäistä Oscar-voittoa. Sen hän saanee tästä nostalgiapamauksesta. Mutta Don't Look Up on sekin ollut liberaalin Hollywoodin mieleen...

PARAS SOVITETTU KÄSIKIRJOITUS
CODA
Drive My Car
Dune
The Lost Daughter
The Power of the Dog

Voittaa: CODA

Saisi voittaa: The Power of the Dog

Vaikka CODA lopulta häviäisikin pääsarjassa, voittaa se ainakin käsikirjoituksen Oscarin. Jos ei, menee tämäkin Campionille.

 

PARAS VIERASKIELINEN ELOKUVA
Drive My Car (Japani)
Flee (Tanska)
The Hand of God (Italia)
Lunana: A Yak in the Classroom (Bhutan)
The Worst Person in the World (Norja)

Voittaa: Drive My Car

Saisi voittaa: The Worst Person in the World

Drive My Car on vahvoilla, etenkin ehdokkuudet pääsarjoissa kielivät suosiosta, mutta norjalaisilla on sittenkin pieni mahdollisuus yllätykseen, onhan Worst Person myös käsikirjoitusehdokas.

PARAS DOKUMENTTI
Ascension
Attica
Flee
Summer of Soul
Writing with Fire

Voittaa: Summer of Soul

Saisi voittaa: Summer of Soul

PARAS ANIMAATIO
Encanto
Flee
Luca
Mitchellin perhe ja koneiden kapina
Raya ja viimeinen lohikäärme

Voittaa: Encanto

Saisi voittaa; Mitchellin perhe ja koneiden kapina

Ennakkosuosikki häviää vain harvoin animaatiosarjassa.

PARAS KUVAUS
Dune
Nightmare Alley
The Power of the Dog
The Tragedy of Macbeth
West Side Story

Voittaa: Dune

PARAS LEIKKAUS
Don’t Look Up
Dune
King Richard
The Power of the Dog
Tick, Tick, Boom

Voittaa: King Richard

 

PARAS MASKEERAUS
Coming 2 America
Cruella
Dune
The Eyes of Tammy Faye
House of Gucci

Voittaa: The Eyes of Tammy Faye

PARAS MUSIIKKI
Don’t Look Up
Dune
Encanto
The Power of the Dog
Rinnakkaiset äidit

Voittaa: Dune

PARAS LAVASTUS
Dune
Nightmare Alley
The Power of the Dog
The Tragedy of Macbeth
West Side Story

Voittaa: Nightmare Alley

PARAS PUVUSTUS
Cruella
Cyrano
Dune
Nightmare Alley
West Side Story

Voittaa: Cruella

PARHAAT ÄÄNITEHOSTEET
Belfast
Dune
No Time to Die
The Power of the Dog
West Side Story

Voittaa: Dune

PARHAAT ERIKOISEFEKTIT
Dune
Free Guy
No Time to Die
Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings
Spider-Man: No Way Home

Voittaa: Dune

PARAS LYHYTELOKUVA
Ala Kachuu – Take and Run
The Dress
The Long Goodbye
On My Mind
Please Hold

Voittaa: The Long Goodbye

PARAS LYHYT ANIMAATIO
Affairs of the Art
Bestia
Boxballet
Robin Robin
The Windshield Wiper

Voittaa: Robin Robin

PARAS LYHYT DOKUMENTTI
Audible
Lead Me Home
The Queen of Basketball
Three Songs for Benazir
When We Were Bullies

Voittaa: The Queen of Basketball

PARAS LAULU
”Be Alive”, King Richard
”Dos Oruguitas”, Encanto
”Down to Joy”, Belfast
”Somehow You Do”, Four Good Days
”No Time to Die”, No Time to Die

Voittaa: ”No Time to Die”, No Time to Die

 

Oscar-gaala nähdään tuttuun tapaan Yle Teema kanavalla sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, alkaen klo 3.00. Punaisen maton tunnelmia nähdään jo klo 1.30 lähtien.

Oscar-sarja, osa 5: Aja mun Saabia

Ryûsuke Hamaguchin Drive My Car (Doraibu ma kâ)

Parasta tässä elokuvassa on, kun se loppuu. Ts. sen loppukohtaus on sykähdyttävä. Sekin on hauskaa, että alkutekstit tulevat vasta 40 minuutin kohdalla. Mikä tuntuu täysin oikealta.

Ryûsuke Hamaguchin (s. 1978) 9. näytelmäelokuva on kolmetuntinen sovitus überkirjailija Haruki Murakamin novellista, ja se kertoo autosta: helisevän punaisesta Saab 900 Turbosta, jollaisia ei enää valmisteta. Saab kuuluu eräälle maineikkaalle näyttelijälle, joka 40-minuuttisen prologin jälkeen saapuu Hiroshimaan ohjaamaan Anton Tsehovin klassikkonäytelmää Vanja-eno. Murakamin tasoinen kertoja luo näinkin yksinkertaisesta asetelmasta läpitunkevan katseen ihmisenä olemisen problematiikkaan paljastaen valtaisan määrän tunnistettavia konflikteja ja ristiriitoja.

Sikäli suomalainen yleisö pääsee helpolla ensi kosketuksessaan Hamaguchi-saniin, että ohjaajan tähänastisesta tuotannosta löytyy parikin vielä pidempää repäisyä. Ennen tätä uusinta tekijänsä pääteoksena pidetty, sattumalta sekin nimeltään japonisoitu anglismi Happi awâ (2015), rullaa pitkälti kuudetta tuntia.

***

Jäljempänä seuraa kritiikkiä, mutta sitä ennen on vain älyllisesti rehellistä todeta, että Elokuvan nykyilmastossa on etuoikeus saada nauttia yhtä aikuisesta, huolellisesti tehdystä ja älykkäästä teoksesta kuin Drive My Car. Jo se yksin tekee tästä ensi-illasta arvokkaan kevättapauksen. Drive My Car on nautinto.

Pinnalta katsoen kovinkaan paljon elokuvassa ei tapahdu. Punainen auto huristaa pitkin saarivaltakuntaa, ihmiset tekevät työtä, rakastelevat, koittavat luoda jotakin tyhjästä ja keskustelevat. Kuitenkin, jollain kumman tavalla, jokainen kohtaaminen elokuvan ihmisten välillä muuttaa katsojan käsitystä heidän suhteistaan ja henkilöistä itsestään. Kaikilla keskeisillä henkilöillä on paksujen arpien alle kätkettyjä salaisuuksia, joita he paljastavat toisilleen juuri oikealla hetkellä. Hamaguchi on kuin shakinpelaaja, joka uhraa aikaa voittaakseen laadun: hyvin harvoin elokuvan rajallinen muoto sallii katsojan ymmärtää henkilöidensä syitä ja vaikuttimia näin nyansoidusti. On kuin todella näkisi toiseen ihmiseen. On kuin katsoisi peiliin.

Päähenkilö herra Kafuku (=Kafka?) elää elokuvan kahden vuoden aikana eräällä tavalla avioliittonsa vankina ja peilaa liittonsa tiettyjä omituisuuksia sekä kaksinkertaista tragediaa ohjaamansa Tsehov-troupén kirjaviin tyyppeihin. Kuten nuoreen tähteen, jonka kanssa Kafuku tietää vaimonsa häntä pettäneen. Sekä ennen muuta hänelle osoitettuun 23-vuotiaaseen, ilmeettömään naiskuljettajaan - siihen, joka ajaa hänen autoaan. Sen seuraamisesta, miten hienovaraisesti mutta järkähtämättömästi työtoverit oppivat toisistaan yhä lisää, tulee vaikutelma jääkimpaleen sulamisesta silmien edessä. Sisältä paljastuu jotakin elävää, yllättävää ja lämmintä. Drive My Car on realistinen ja sentimentaaliton, mutta kuitenkin toiveikas teos. Ehkäpä eniten sen vuoksi, miten tarkasti se näyttää, että ihmiset eivät tee aina ennalta arvattavia päätöksiä, eikä ole viisasta tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä heidän vaikuttimistaan.

Kaikesta tästä huolimatta Drive My Car on eräs erikoislaatuisimmista Oscar-ehdokkaista ikinä. Miten juuri se löi läpi juuri tänä vuonna? Cannesissa se sai "vain" käsikirjoituspalkinnon. Se ei perustu samanlaiseen hitti-ideaan kuin Parasite. Siinä ei ole mitään erityisen amerikkalaista, ja se on hyvin pitkä olematta lainkaan dramaattinen.

Drive My Car on juuri nyt Akatemian ja kriitikkojen darlingu, mutta männävuosilta löytyy valtava määrä samantyyppisiä arvoteoksia, jotka eivät lyöneet samalla tavalla läpi: esim. Rohmerin kaikki elokuvat tai Jean Eustachen Äiti ja huora. Tai varsinkin muutama vuosi sitten Kultaisen Palmun kahmaissut henkeäsalpaava turkkilainen Winter Sleep, jossa on hätkähdyttävän paljon samoja elementtejä kuin Drive My Carissa: avioliitto, näytteleminen, inhimillisyys, kolmituntinen kesto, Tsehov (jonka tarinaan se perustuu). Miksi se ei saanut samaa huomiota kuin Drive My Car - varsinkin kun se on elokuvana vielä ihan toisella tasolla?

Oscar-elokuvaksi Drive My Carissa pistää silmään kaikkea virtuoosimaisuutta välttelevä kuvaus. Suurin kritiikkini kohdistuu juuri siihen: Drive My Car on paljon enemmän televisio-  kuin elokuvatuotanto. Jäljestä näkee - aistii - että se on kuvattu videokameralla eikä edes erityisen hyvällä. Väripinnat ovat mattaa ja joissakin pitkissä tracking shoteissa tuntuu kuin katselisi kännykkäkuvaa. Mieleen tulevat esimerkiksi eräät Stephen Poliakoffin hienot tv-elokuvat. Ne eivät ole olleet Oscar-ehdokkaina.

Mutta ovat hienoja. Ja Drive My Car on varmaan vielä niitäkin hienompi.

Sillä Drive My Car ei ole huonosti kuvattu, ei alkuunkaan. Kuvauksen tarkoitus ei vain tällä kertaa ole tallentaa sitä miltä asiat näyttävät, vaan mitä ihmiset tuntevat ja mikä heissä kulloinkin liikahtaa. Tässä mielessä kamera on aina juuri missä pitääkin. Juonessa ei tarvitse tapahtua juuri mitään, jos kertomuksen henkilöt ovat näin kiinnostavia. Jossain Aristoteles hymyilee suopeasti.

Mutta... Meneekö Hamaguchi jopa liian pitkälle valitsemallaan tiellä? Hän saattaa hyvinkin pokata Oscarin käsikirjoituksesta: aina ja kaikkialla missä Drive My Carista puhutaan, eniten palstamillimetrejä uhrataan elokuvan rakenteeltaan täydellisyyttä hipovalle käsikirjoitukselle. Mutta elokuva ei ole yhtä kuin käsikirjoituksensa, ja jos se mikä on kirjoitettua on tämän elokuvan ydinmehua, eikö suurin osa kunniasta valu silloin Hamaguchin sijasta Murakamille?

Ehkä, mutta toisaalta Hamaguchi ja Takamasa Oe ovat saaneet vuolaasti kiitosta siitä, miten he ovat laajentaneet ja syventäneet novellin ajatuksia. Hyvä, mutta olisi yksi toinenkin juttu...

Drive My Carin käsikirjoitus on hyvin kirjallinen. Kaikki on pakahduttavan tarkasti paikoillaan. Jokainen ele, merkitys, melkein näkymättömäksi jäävä yhteys, vertaus ja alluusio laskostuu mestarillisesti pedille. Henkilöt ilmaisevat itseään tarkasti ja punnitusti, valiten aina juuri oikeat sanat. Se on hyvin kaunista, hyvin henkevää, mutta ei suinkaan ainoa tapa kirjoittaa elokuvaa. Drive My Carissa kaikki on niin "oikein", että sen jälkeen tekee palavasti mieli nähdä jotain Buñuelia.

Onneksi on se viimeinen kohtaus. Hamaguchista ei ehkä ole sukupolvensa Ozuksi, mutta osaa hänkin  luoda kuvia jotka kertovat enemmän kuin mitkään sanat.

Oscar-sarja, osa 4: Diktaattori

Charles Chaplinin Diktaattori (The Great Dictator, 1940)

Erikoisuuksia Oscar-palkinnon historiasta

Vaikka ns. kaksoisrooleja pidetään yleisesti näyttelijän virtuositeetin suurimpana koetinkivenä, vain kaksi näyttelijää on palkittu Oscarilla kahden eri hahmon taituroinnista samassa elokuvassa - eikä kumpikaan kuulu lajin suurimpiin klassikoihin.

Vuonna 1931/32 Fredric March voitti pystin Rouben Mamoulianin Tri Jekyll & Mr. Hyde -versiosta. Ja vuonna 1965 kaksoisroolistaan melko unhoon jääneessä Jane Fonda -länkkärissä Paukkurauta-Kati (Cat Ballou) palkittiin Lee Marvin.

Näin esimerkiksi Peter Sellersin legendaarinen kolmoisrooli Tohtori Outolemmessä jäi vaille palkintoa. Vuonna 2002 Nicolas Cage sai ehdokkuuden taiturimaisesta esityksestään komediassa Adaptation. Jeremy Irons puolestaan on sanonut, että noutaessaan Oscarin suggeroivasta roolistaan psykologisessa jännärissä Onnen kulissit (1990), hän sydämessään vastaanotti sen hieman aikaisemmin julkaistusta David Cronenberg -klassikosta Erottamattomat. Ironsin tulkinta identtisistä kaksosista on lajin huippuja. Kokonaan oma tapauksensa on kaikkien aikojen suurimpiin komedioihin kuuluva Kruunupäitä ja hyviä sydämiä (1949), jossa nerokas Alec Guinness vetäisee kahdeksan roolia, joilla kullakin on aivan oma luonteensa. Guinnessin tour de force on edelleen vertaistaan vailla - mutta Akatemialta se jäi kokonaan huomaamatta.

Mutta, elokuvan historian kuuluisimmasta kaksoisroolista vastaa silti Charles Spencer Chaplin.

"Kaikkien erityisten ansioittensa ohella Diktaattori on vertaansa vailla oleva ilmiö, suurenmoinen tapaus ihmiskunnan historiassa. Aikakautensa suurin klovni ja rakastetuin henkilö uhmasi peittelemättä miestä, joka oli kiihotuksellaan saanut aikaan enemmän pahaa ja inhimillistä kärsimystä kuin kukaan toinen uuden ajan historiassa". Näin David Robinson Chaplin-elämäkerrassaan vuonna 1985.

Kuka on kaikkien aikojen suurin elokuvantekijä? En tiedä. Joku - en kuollaksenikaan saa päähäni kuka - aloitti vastauksensa ikuisuuskysymykseen suurin piirtein tähän tapaan: "Jätetään Chaplin pois tässä yhteydessä, sillä hän on kaikkien yläpuolella." Diktaattorin syntyvuosina 1938-40 viisikymppinen Chaplin oli voimiensa huipulla. Hänen viimeisin työnsä, Nykyaika (1936), oli täydellinen taiteellinen triumfi: rikkainta, syvällisintä ja hauskinta, mitä hän oli koskaan valkokankaalle luonut. Miimikkona Chaplin oli tahallaan jäänyt jälkeen ajastaan: Diktaattorissa hän astui aikaansa edelle tavalla, joka on yhä ainutkertainen seitsemännen taiteen historiassa.

Hän teki sen tyylillä ja jokaisen rippeen itsestään antaen. Diktaattori Hynkelin raivopuheiden loputon uusiminen paahtavassa helteessä veti Chaplinin kipurajan yli - mutta silti hän jatkoi. Eikä hänen olisi suinkaan tarvinnut tuossa iässä itseään rääkätä. Olihan hän jo saavuttanut enemmän kuin kukaan voi uneksia mitä tulee arvostukseen, taiteellisiin voittoihin tai taloudelliseen menestykseen. Mutta silti hän jatkoi, päivästä toiseen.

Diktaattorin tuotanto kesti 168 päivää.

Diktaattori on fantastinen komedia täynnä huikeita gagejä, fantastinen elokuva, jonka pariin voi palata milloin vain, kuinka monta kertaa tahansa pajatson tyhjenemättä - ja vielä enemmän. Se on lippu, jonka kantaja "sotii" sotimista vastaan kaikin elokuvan ja inhimillisen ilmaisun keinoin, jokaisella kohtauksellaan, jokaisella kuvallaan. Se on millimetrintarkka tyrannin ruumiinavaus, joka paljastaa itsevaltiuden ja itserakkauden erottamattomat siteet sekä hinnan, joka tästä liitoksesta koituu koko ihmisyydelle. On olennaista, että Diktaattori on komedia, sillä minä tahansa muuna vastenmielisyys, jota se huokuu sodanlietsojia, fasisteja, valloittajia ja "vahvoja miehiä" kohtaan, kävisi sietämättömäksi. Se on säilynyt ajankohtaisena yli 80 vuotta, ja tänä päivänä maailma kaipaa pikku kulkuria kipeämmin kuin koskaan. Mutta missään ei näy ketään, joka mahtuisi noihin ylisuuriin kenkiin.

Diktaattori on yhä intohimoisin puheenvuoro rauhan puolesta, mitä elokuva tuntee. Samalla se on esikuva kaikille elokuvallisille tutkielmille propagandan mädästä luonteesta. Sen lievästi ilmaistuna kuuluisa loppukohtaus on kaiken kirjallisuuden kuuluisimpia rauhanpuheita. Sitä pitäisi näyttää koululaisille kaikkialla kaiken aikaa. Se pesee aivot puhtaaksi liasta.

Chaplin sai suurenmoisesta näyttelijäsuorituksestaan Oscar-ehdokkuuden. Diktaattori valloitti ehdokkuudet myös neljässä muussa kategoriassa.

Chaplinin historia Oscareitten kanssa on ainutlaatuisen paranoidi, paremman sanan puutteessa. Paperilla hän kyllä näyttää saaneen peräti kolme pystiä, mutta lähemmässä tarkastelussa yksikään niistä ei ole "oikea" Oscar.

Aivan ensimmäinen Oscar-gaala 1920-luvun lopulla oli vielä enemmän tai vähemmän kevytmielistä puuhastelua aivan eri pohjalta kuin nykyjärjestelmä. Chaplin oli julkaissut hulvattoman Sirkus-komedian, ja alustavasti elokuvalle oli varattu nippu ehdokkuuksia. Jossain vaiheessa kuitenkin Chaplinin nimi pyyhittiin kaikkialta pois, sillä silloinen raati päätti jakaa Chaplinille erityishuomionosoituksena kunniapalkinnon mestarin laaja-alaisuudesta ohjaajana, kirjoittajana, näyttelijänä ja tuottajana.

Vasta vuonna 1972 Chaplinille myönnettiin kunnia-Oscar elämäntyöstään.

Ja seuraavana vuonna hän voitti yhden historian erikoisimmista Oscar-palkinnoista. Se tuli musiikista vuoden 1952 Parrasvaloihin: poliittisista syistä elokuvaa ei ollut tuotu aikanaan levitykseen Yhdysvalloissa; Akatemian tuolloiset säännöt määräsivät, että ehdokkuuksia voivat tavoitella kaikki elokuvat, jotka ovat olleet kalenterivuoden aikana esillä losangelesiläisessä elokuvateatterissa. Ja Parrasvalot sai viimein Hollywood-ensi-iltansa 1972. Akatemia on sittemmin muokannut sääntöjään näiltä osin, eikä vastaavaa periaatteessa voi enää tapahtua.

Sotavuoden 1941 gaalassa Chaplin hävisi näyttelijänä James Stewartille, jonka kaikella muotoa arvostettava työ Skandaalihäissä (The Philadelphia Story) ei edes omana aikanaan kestänyt millään vertailua. Mutta Stewart oli useimmille paljon turvallisempi valinta. Stewart kohosi Toisen maailmansodan aikana armeija-arvoltaan korkeammalle kuin kukaan toinen hollywoodilainen ja signeerasi myöhemmin tukun roolisuorituksia, jotka pyyhkivät Skandaalihäillä pöytää.

Käsikirjoittajana Chaplin hävisi kylläkin toiselle koomiselle nerolle, Preston Sturgesille, jonka poliittinen satiiri The Great McGinty oli kiistatta vuoden parhaita elokuvia. Mutta sen maine ei ole kestänyt edes Diktaattorin varjon vertaa.

Parhaan elokuvan Oscarin (johon tulenaralla Diktaattorilla ei kyllä ollut todellisia mahdollisuuksia ajan olosuhteissa) Chaplin hävisi Hitchcockin persoonattomimpiin töihin lukeutuvalle Rebeccalle, jonka jännityksen mestari oli tehnyt tilauksesta Selznickille. Tämä oli selkärangattomuuteen asti turvallinen valinta, missä Hollywoodin sisäpiiri katsoi vain itseensä. Rebecca löi kilpailussa jopa John Fordin mestariteoksen Vihan hedelmät, joka sekin katsottiin kai liian rehelliseksi.

Ja näin se sitten meni. Hollywoodilta jäi jälleen kerran tilaisuuden ollessa käsillä maailma muuttamatta. Kukaan ei uskaltanut tosissaan sanoa mitään. Hyräilivät vain la la landiä.

Moraalisesti oikein onkin, ettei pikku kulkurille työnnetty pussin painoksi patsasta, joka olisi vain tehnyt matkan teosta raskaampaa. Kulkurillehan patsaat on tehty yösijoiksi...

Oscar-sarja, osa 3: 7 kertaa Kenneth Branagh

 Oscar 2022 -katsaus, osa 3/3

Kenneth Branagh ei ole koskaan voittanut Oscaria, mutta on ainoa, joka on saavuttanut Oscar-ehdokkuuden seitsemässä eri kategoriassa.

Vaikka ehtymättömän energinen Branagh onkin tehnyt ja saavuttanut paljon elokuvan saralla, hän on silti ennen kaikkea teatterimies.

Vuonna 1960 Belfastissa keskiluokkaiseen protestanttiperheeseen syntynyt pohjoisirlantilainen solmi brittiläisen teatterimaailman pauloihinsa jo nuorena. Kaksikymppisenä häntä pyydettiin esittämään Hamletin yksinpuhelu Hänen Majesteetilleen kuningattarelle. Läpi 1980-luvun häntä juhlittiin uutena Olivierina. Tänä päivänä hän toimii maailman tärkeimpiin teatterikouluihin kuuluvan RADAn (Royal Academy of Dramatic Art) presidenttinä.

Vuonna 1990 hän oli suunnilleen niin huipulla kuin olla voi. Kaappi täynnä teatteripalkintoja, edellisenä vuonna valmistunut esikoiselokuva Henry V oli tuonut kaksi Oscar-ehdokkuutta - käsikirjoituksesta ja ohjauksesta - ja hän oli avioitunut Emma Thompsonin kanssa.

Olisi väärin väittää, että Branagh olisi ajautunut tämän jälkeen minkäänlaiseen alamäkeen, mutta vastaavaan suosioon hän ei ole yltänyt kuin vasta tänä vuonna, kun osittain omaelämäkerrallinen Belfast voitti puolelleen yleisön rakkauden ja sai 7 Oscar-ehdokkuutta.

Väliin jäävä 30 vuotta on vähän kuin jokin John Wickin jatko-osa: täynnä toimintaa, jossa on huteja ja osumia sattumanvaraisessa järjestyksessä.

Itsevarman moniosaajan imagoa on dominoinut ison egon maine. Varsinkin elokuvantekijänä Branagh'n nähdään usein kurottaneen korkeuksiin, jonne lahjat eivät ihan riitä. Teatterilavan pienemmät puitteet tuntuvat sopivan paremmin taiturin mittoihin. 1990-luvulla monet asianharrastajat, hienoista ilkeyttäkin osoittaen, eivät ymmärtäneet liittoa aivan eri puusta veistetyn Emma Thompsonin kanssa. Eikä se lopulta kestänytkään kuin kuusi vuotta, kun Branagh petti Thompsonia tämän Talo jalavan varjossa -vastanäyttelijän, Helena Bonham Carterin, kanssa. Sattuvaa kyllä, liitto päättyi virallisesti vuonna 1995, jolloin Thompson osoitti olevansa paitsi näyttelijänä myös kirjailijana exäänsä parempi: Ang Leen ohjaama Järki ja tunteet toi Thompsonille syystäkin tämän uran jo toisen Oscarin.

Elokuvantekijänä Branagh on ohjannut 18 elokuvaa, joista kaksi on julkaistu viimeisen vuoden sisällä. Punaista lankaa niistä on vaikea löytää, vaikka kolmasosa Shakespeare-sovituksia onkin. On uusintafilmatisointia, Disneytä, Marvelia, Hercule Poirot'a, jatko-osia... Hei, tyyppi, valitse jo joku kaista! Kokonaisuus voidaan summata tähän tapaan: elokuvantekijä-Branagh ei ole pitkään aikaan ollut kiinnostava aidolle filmihullulle, eikä pahemmin kriitikoillekaan, mutta kiistattomasti hän on saavuttanut merkittävää kaupallista menestystä kerta toisensa jälkeen. Esimerkiksi Disneyn draamaversio Tuhkimosta, vuodelta 2015, ei ole "Branagh-elokuva" missään järjellisessä mielessä, mutta se takoi lippuluukuilla yli puoli miljardia dollaria, ja Branagh'n ohjaajapalkkio lienee ollut mukava.

Teknisesti pätevä tekijä hän onkin. Ongelmat löytyvät elokuvien varsinaisesta sisällöstä. Esimerkiksi Thor (2011) oli menestys sekin, mutta monien mielestä ehkä huonoin Marvel-elokuva. Kiinnostavampi tapaus on Branagh'n yllätyshitti Idän pikajunan arvoitus (Murder on the Orient Express, 2017). Kriitikot suhtautuivat siihen kuin kädenlämpöiseen maitoon, mutta siitä sukeutui valtava hitti sen löydettyä faneja kaikissa ikäryhmissä. Jatko-osa, Kuolema Niilillä (Death on the Nile) pyörii Tampereellakin.

Cinefiilille Kenneth Branagh on yleensä ollut kiinnostavin näyttelijänä, vaikkeivät jotkut voi häntä sietääkään. Itselleni isoimmat onnistumiset löytyvät television puolelta. Salaliitossa (Conspiracy, 2001) Branagh piirtää kylmäävällä tavalla suorastaan iloisen muotokuvan natsijohtaja Reinhard Heydrichista johtamassa arkipäiväistä kokousta "lopullisen suunnitelman" yksityiskohdista. Näyttelijätyön oveluus hyytää vielä enemmän, kun tiedostaa tapahtumien ja vuorosanojen perustuvan aitoihin kokouspöytäkirjoihin. Vielä vaikuttavampi on rooli seuraavan vuoden vielä vaikuttavammassa Shackletonissa (ohj. Charles Sturridge).

Oli miten oli, tällä hetkellä Kenneth Branagh'lla pyyhkii hienosti. Hän on pyyhkinyt esimerkiksi maanmies Ridley Scottilla lattiaa viimeiset kuukaudet. Oscarit ovat tämän artikkelin oikea pääaihe, ja siitä näkökulmasta Scott on vuoden suurin alisuorittaja. Kuten Branagh, hän valmisti kaksi elokuvaa, molemmat suuria tuotantoja - eikä kukaan mennyt katsomaan kumpaakaan. Yhteensä nämä "laatuelokuviksi" tarkoitetut nappasivat kokonaiset yhden Oscar-ehdokkuuden (maskeerauksesta) - ja kolme Razzie-ehdokkuutta. Samaan aikaan Branagh'n julkaisemista elokuvista ovat tykänneet kaikki ja toinen niistä on vahva ehdokas voittamaan Oscareita.

*****

Kenneth Branagh'n 7 Oscar-kategoriaa:

alkuperäiskäsikirjoitus: Belfast (2021)
sovitettu käsikirjoitus: Hamlet (1996)
miespääosa: Henry V (1989)
miessivuosa: My Week With Marilyn (2011)
lyhytelokuva: Swan Song (1992)
ohjaus: Henry V ja Belfast
paras elokuva: Belfast

Oscar-sarja, osa 2: Jane Campion - Top of the Line

 Oscarit 2022 -katsaus, osa 2/3

Naiset ovat olleet elokuvateollisuudessa ja Oscareissa lievästi sanoen aliedustettuina ihan viime vuosiin asti. Näin ei olisi millään muotoa tarvinnut olla: ranskalainen Alice Guy (1873-1968) ohjasi historian ensimmäiset näytelmäelokuvat jo 1800-luvun lopulla, ja ennen Ensimmäistä maailmansotaa hän omisti oman elokuvastudion. Ja sitten Guyn pioneerityö unohtui historian lehdiltä vuosikymmeniksi.

Uusiseelantilainen kengäntekijän tytär Dame Elizabeth Jane Campion (s. 1954) lienee esimerkillään vaikuttanut suurempaan joukkoon naisohjaajia kuin kukaan toinen. Australiassa 1980-luvulla uransa aloittanut tienraivaaja on ensimmäinen Kultaisen Palmun voittanut nainen, ensimmäinen ohjaamastaan elokuvasta käsikirjoitus-Oscarin voittanut nainen sekä tuoreeltaan ensimmäinen nainen, joka on saanut parhaan ohjauksen Oscar-ehdokkuuden kahdesti. Campion voitti uusimmasta elokuvastaan parhaan ohjauksen Hopealeijonan Venetsiassa; The Power of the Dog sai 12 Oscar-ehdokkuutta, mikä on ennätys naiselokuvantekijälle ja ylipäätään yksi suurimmista ehdokkuussaaliista palkinnon historiassa.

Nämä ovat sinänsä ulkokohtaisia huomioita, eivätkä kerro itse elokuvista mitään; mutta Oscareiden kaltaisten palkintojen painavin merkitys on siinä, miten ne voivat nostaa esiin (tai jättää huomiotta) tekijöitä, jotka tavalla tai toisella tulevat tavalliseksi miellettyjen piirien ulkopuolelta. The Artistin, The Hurt Lockerin, 12 Years a Slaven, Moonlightin, Parasiten ja Nomadlandin kaltaisten elokuvien Oscar-menestys kohottaa vähemmistöjen ja "ulkopuolisten" ryhmien itsetuntoa ja näyttää seuraajille, että heillä on mahdollisuudet menestyä, vaikkeivät sovikaan perinteisiin muotteihin. Vaikka kehitys näyttää joskus lukeutuvan etanoiden sukuun, luutumat murtuvat sittenkin.

Jos Thomas Savagen 55 vuotta vanhaan romaaniin perustuva The Power of the Dog voittaa parhaan elokuvan Oscarin, tulee siitä harvinaisuus myös lajityyppinsä vuoksi, sillä tähän mennessä vain kolme lännenelokuvaa on palkittu vuoden parhaana: Cimarron (1930), Tanssii susien kanssa (1990) ja Armoton (1992). Western on ollut suhteettoman alihuomioitu genre, sillä noin 1920-luvun lopulta aina 1960-luvun kynnykselle länkkärit olivat yleisön lempiviihdettä teattereissa, ja laji on synnyttänyt valtavan määrän klassikoita.

 Jane Campion on saanut paljon aikaan, mutta The Power of the Dog on silti vasta hänen kahdeksas pitkä näytelmäelokuvansa. Kahden viimeisen väliin mahtuu koko 2010-luku.

Neljä ensimmäistä teosta ovat jokainen tarkkaan harkittuja ja viimeisteltyjä naisen muotokuvia - viimeinen näistä kirjaimellisestikin. Keveän ja raikkaan Sweetien jälkeen Campion sukelsi kunnianhimossaan aivan toisen luokan projektiin. Kirjailija Janet Framen tarinan kertova Enkelin kosketus (paremmalta alkukieliseltä nimeltään An Angel at My Table) on kuka ties vieläkin ohjaajan persoonallisin työ. Sitä seuranneesta Pianosta tuli vuoden 1993 suuria tapauksia ympäri maailman ja klassikko. Se voitti Kultaisen Palmun, kolme Oscaria ja käynnisti Anna Paquinin uran.

Kolme vuotta myöhemmin ensi-iltaan tullut Henry James -filmatisointi Naisen muotokuva on edelleen kiistelty voimannäyttö, ja sen myötä jokin tulee päätökseensä tekijän uralla. Naisen muotokuva on hiotuinta ja taidokkainta käsityötä, mitä Campion on yleisölleen esitellyt, mutta onko se vielä onnistunutta draamaa?

Tätä pohtiville elokuvantekijä tarjosi vaihteeksi komedian Holy Smoke (1999). Kiinnostava kokeilu onnistunee vain puolittain tavoitteissaan, mutta tarjoaa mainiota näyttelemistä. Näyttelijöiden ohjaajana Campion onkin suvereeni. Hän sai Meg Ryanistakin irti aivan uutta ilmaisua kokeilevassa trillerissä Kuka pelkää pimeää? (eli In the Cut, jälleen absurdi suomennos). Muuta hyvää tästä teoksesta ei voikaan sanoa. Kyseessä on eräs isoimmista epäonnistumisista mestaritason elokuvantekijältä historiassa. Sitä seurasikin kuuden vuoden tauko, minkä jälkeen ilmestyi kärsivällisyyttä vaativa, mutta poikkeuksellisen kaunis ja herkkä Kirkas tähti, tarina nuorena kuolleen runoilija John Keatsin rakkaudesta.

Tämän jälkeen Campion vaihtoi mediaa: erinomainen jännärisarja Top of the Lake uudisti tv-sarjailmaisua ja on kohonnut klassikon asemaan. Campion on omaleimainen auteur sarjamuotoisessa tarinankerronnassakin.

Jane Campion on poikkeuksellisen vahva ääni modernissa elokuvassa. Useinkin hän on haastanut yleisönsä asenteita ja ennakkoluuloja, ja uran suurta linjaa leimaa eräänlainen epätasaisuus: kahdeksan elokuvan sarja ei ole itsestään selvästi katkeamaton helminauha, mutta täynnä upeata elokuvailmaisua ja syvällisiä, raapivia huomioita naiseudesta usein miesten hallitsemassa maailmassa.

The Power of the Dog on sekin jakanut mielipiteitä, mikä tuntuu sopivalta ja lupaavalta. Näyttelijätyön erinomaisuuden ovat kuitenkin ani harvat asettaneet kyseenalaiseksi. Elokuva toi upealle Kirsten Dunstille vihdoin ja viimein ensimmäisen Oscar-ehdokkuuden, 28 vuotta Veren vankien jälkeen. Hauskaa kyllä, samasta elokuvasta sai ehdokkuuden myös Dunstin kihlattu, Jesse Plemons. Kirsten on Kristen Stewartin ohella toinen Akatemiasta tänä vuonna työvoiton ottaneista naisnäyttelijöistä, jotka ovat tehneet hienoja rooleja jo vuosia.

Oscar-sarja, osa 1: Spielberg teki sen

Oscarit 2022 -katsaus, osa 1/3

Tänään teki mieli alkaa kirjoittaa huvin vuoksi Oscareista.

Kun Oscar-ehdokkuudet viime tiistaina julkistettiin, tuli Steven Spielbergistä (s. 1946) palkinnon historian ensimmäinen henkilö, joka on ollut ehdolla vuoden parhaasta ohjauksesta kuudella vuosikymmenellä. Se on aika hyvin 75-vuotiaalta.

Tänä päivänä on helppoa ajatella, että kuka muukaan tuohon saavutukseen olisi ensimmäisenä yltänyt, mutta yhtä helposti unohtuu, miten paljon Spielberg aikoinaan joutui tekemään saavuttaakseen Akatemian suosion; Tappajahaista ei ehdokkuutta herunut. Ei, vaikka elokuvasta tuli välittömästi kaikkien aikojen suurin kaupallinen hitti ja muutamassa vuodessa klassikko - ja vaikka se elokuvaohjauksena pursuaa henkeäsalpaavia kerronnallisia ratkaisuja.

Spielberg oli 30-vuotias julkaistessaan Kolmannen asteen yhteyden ja 31-vuotias saadessaan tietää tulleensa asetetuksi ensimmäistä kertaa Oscar-ehdokkaaksi ohjaustaidoistaan. Mahdollisesti elokuvahistorian teknisesti taitavin kertoja, elokuvaohjauksen Capablanca tai Mozart, oli 47-vuotias kivutessaan maaliskuussa 1994 Dorothy Chandler Pavilionin lavalle vastaanottamaan ensimmäisen Oscar-patsaansa.

Uran aikana saavutetut komeat 8 ohjausehdokkuutta tuntuvat Spielbergin maineen rinnalla vähältä. Woody Allenillakin on niitä 7 - saman verran kuin mitä West Side Story keräsi tänä vuonna ehdokkuuksia kaikkiaan. Tästä, ja kriitikoiden ylisanoista, huolimatta elokuva floppasi lippuluukuilla. Sääli, koska Spielbergin tiedetään haaveilleen elokuvamusikaalin tekemisestä jo 1941-komedian (1979) riemastuttavan ylienergisestä tanssikohtauksesta lähtien.

Steven Spielbergin mahdollisuudet Oscariin tänä vuonna ovat teoreettiset. Tällä hetkellä pulleimmin purjein menestykseen seilaavat The Power of the Dog (ohj. Jane Campion) ja Belfast (Kenneth Branagh). Mutta kuka tietää? En minä ainakaan, Oscar-veikkaukseni tapaavat mennä joka vuosi päin prinkkalaa.

Parhaan elokuvan kategoriassa on tätä nykyä vaihteleva määrä nimikkeitä, tänä vuonna täydet kymmenen: ilahduttavan ja turhauttavan sekalainen joukko. On musikaalia, westerniä, indietä, scifiä ja tosipohjaista draamaa. Sekä kolmetuntinen japanilainen Haruki Murakami -filmatisointi.

Doraibu mai kâ eli Drive My Car voitti viime keväänä Cannes'ssa käsikirjoituspalkinnon ja on käsiksestään nyt myös Oscar-ehdokkaana. Kuin myös ohjauksestaan (Ryûsuke Hamaguchi), ja ulkomaisten elokuvien sarjassa palkinto on lähes varma.

Edellä mainittujen rinnalla pari ehdokasta pistää silmään hieman yhteismitattomina.

Will Smithin intohimoprojekti King Richard kuuluu viime vuoden isoimpiin kaupallisiin floppeihin. Kriitikotkin olivat vähän epävarmoja miten suhtautua 2½-tuntiseen studiotuotteeseen Williamsin tennisperheestä, mutta Akatemia kääntyi lopulta sille suosiolliseksi. Ehdokkuuksia tuli useissa tärkeissä kategorioissa.

Mikä on kummallista, kun tarjolla olisi ollut paljon kiinnostavampi kuningastarina: Joel Coenin The Tragedy of Macbeth sai kriitikoiden Metascoressa keskiarvoksi 87, mutta ohitettiin Oscar-ehdokkuuksissa lähes tyystin. Denzel Washingtonille myönnettiin huomiota pääosasta, minkä lisäksi elokuva ylsi ehdokkuuksiin kuvauksestaan ja lavastuksestaan.

Guillermo del Toron uusin kauhufantasia Nightmare Alley yllätti myös kapuamalla kymmenen joukkoon. Ohjaajan kyseenalaisella tyylillä on riittävästi faneja.

Myös Adam McKaylla niitä faneja riittää. Tai ehkä pikemminkin Leonardo DiCapriolla, joka tähdittää Don't Look Upia, Netflixin historian toiseksi katsotuinta elokuvaa. Mutta tämän vuoden Oscareissa sillä on kyseenalainen kunnia olla kymmeniköstä heikoimmat arviot saanut: Metascore on vain 49. Se on huonommin kuin McKayn säälittävällä Will Ferrell -farssilla Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda.

Samaan aikaan Paul Thomas Anderson parka sai taas plakkariinsa kolme uutta ehdokkuutta, jotka jäävät palkinnoksi materialisoitumatta, vaikka Licorice Pizzaa näkemättäkin voi olla suht varma, että kyseessä on vuoden paras amerikkalaiselokuva: näin yleensä on Andersonin leffojen kohdalla asian laita (Metascore 90).

Coenin Macbethin lisäksi huomattavia parhaan elokuvan kategoriasta rannalle jätettyjä ovat Wes Andersonin kovasti tykätty The French Dispatch sekä varsinkin Pedro Almodóvarin uusin, Rinnakkaiset äidit (Madres paralelas). "Hullu melodraama" sai Metascoressa 87 pistettä ja toi Penélope Cruzille ehdokkuuden pääosasta. Ehkä elokuvien siirtyminen suoratoistopalvelujen kautta kotioloihin suosii laveammalla pensselillä roiskittuja kuvaohjelmia, joiden puutteet näkyisivät paremmin valkokankaalla? En tiedä. Eikä sillä ole väliäkään.

Cruzin mies, mestari Javier Bardem, on hänkin ehdolla. Aaron Sorkinin uusimmassa tosielämänäytelmässä Bardem esittää Lucille Ballin miestä ja vastanäyttelijää Desi Arnazia. Being the Ricardos kertoo sitcomit televisioon vakiinnuttaneesta I Love Lucy -sarjasta. Elokuva on otettu kriitikoiden parissa vastaan viileähkösti, eivätkä kaikki ole varmoja, ansaitsivatko Bardem ja Ballia esittävä Nicole Kidman ehdokkuutensa.

Fanikulttuuria heijastelee omalla tavallaan sekin, että nyt itseään voivat Oscar-ehdokkaina mainostaa myös Beyoncé ja Billie Eilish. Tosin he saivat ehdokkuutensa helpoimmassa kategoriassa: paras alkuperäislaulu.

Vastapainoksi samassa sarjassa painii myös ikoni nimeltä Van Morrison, joka kirjoitti biisin kanssabelfastilaiselle Kenneth Branagh'lle. Saapa nähdä kehtaavatko Akatemian jäsenet asettaa Eilishin tai Beyoncén ennen Astral Weeksin ja Moondancen luonutta mestaria. Eipä yllättäisi.

Oscar-ehdokkaat 2022

PARAS ELOKUVA
Belfast
CODA
Don’t Look Up
Drive My Car
Dune
King Richard
Licorice Pizza
Nightmare Alley
The Power of the Dog
West Side Story

PARAS OHJAUS
Kenneth Branagh, Belfast
Ryusuke Hamaguchi, Drive My Car
Paul Thomas Anderson, Licorice Pizza
Jane Campion, The Power of the Dog
Steven Spielberg, West Side Story


PARAS MIESPÄÄOSA
Javier Bardem, Being the Ricardos
Benedict Cumberbatch, The Power of the Dog
Andrew Garfield, Tick, Tick…Boom
Will Smith, King Richard
Denzel Washington, The Tragedy of Macbeth


PARAS NAISPÄÄOSA
Jessica Chastain, The Eyes of Tammy Faye
Olivia Colman, The Lost Daughter
Penelope Cruz, Rinnakkaiset äidit
Nicole Kidman, Being the Ricardos
Kristen Stewart, Spencer


PARAS MIESSIVUOSA
Ciaran Hinds, Belfast
Troy Kotsur, CODA
Jesse Plemons, The Power of the Dog
J.K. Simmons, Being the Ricardos
Kodi Smit-McPhee, The Power of the Dog

PARAS NAISSIVUOSA
Jessie Buckley, The Lost Daughter
Ariana DeBose, West Side Story
Judi Dench, Belfast
Kirsten Dunst, The Power of the Dog
Aunjanue Ellis, King Richard

PARAS ALKUPERÄINEN KÄSIKIRJOITUS
Belfast
Don’t Look Up
King Richard
Licorice Pizza
The Worst Person in the World


PARAS SOVITETTU KÄSIKIRJOITUS
CODA
Drive My Car
Dune
The Lost Daughter
The Power of the Dog

PARAS VIERASKIELINEN ELOKUVA
Drive My Car (Japani)
Flee (Tanska)
The Hand of God (Italia)
Lunana: A Yak in the Classroom (Bhutan)
The Worst Person in the World (Norja)


PARAS DOKUMENTTI
Ascension
Attica
Flee
Summer of Soul
Writing with Fire


PARAS ANIMAATIO
Encanto
Flee
Luca
Mitchellin perhe ja koneiden kapina
Raya ja viimeinen lohikäärme


PARAS KUVAUS
Dune
Nightmare Alley
The Power of the Dog
The Tragedy of Macbeth
West Side Story

PARAS LEIKKAUS
Don’t Look Up
Dune
King Richard
The Power of the Dog
Tick, Tick, Boom

PARAS MASKEERAUS
Coming 2 America
Cruella
Dune
The Eyes of Tammy Faye
House of Gucci

PARAS MUSIIKKI
Don’t Look Up
Dune
Encanto
The Power of the Dog
Rinnakkaiset äidit

PARAS LAVASTUS
Dune
Nightmare Alley
The Power of the Dog
The Tragedy of Macbeth
West Side Story

PARAS PUVUSTUS
Cruella
Cyrano
Dune
Nightmare Alley
West Side Story

PARHAAT ÄÄNITEHOSTEET
Belfast
Dune
No Time to Die
The Power of the Dog
West Side Story


PARHAAT ERIKOISEFEKTIT
Dune
Free Guy
No Time to Die
Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings
Spider-Man: No Way Home

PARAS LYHYTELOKUVA
Ala Kachuu – Take and Run
The Dress
The Long Goodbye
On My Mind
Please Hold

PARAS LYHYT ANIMAATIO
Affairs of the Art
Bestia
Boxballet
Robin Robin
The Windshield Wiper

PARAS LYHYT DOKUMENTTI
Audible
Lead Me Home
The Queen of Basketball
Three Songs for Benazir
When We Were Bullies

PARAS LAULU
”Be Alive”, King Richard
”Dos Oruguitas”, Encanto
”Down to Joy”, Belfast
”Somehow You Do”, Four Good Days
”No Time to Die”, No Time to Die

Oscar-voittajat 2021

Oscarit jakautuivat tänä vuonna tasaisesti pandemian vuoksi karsitussa gaalassa, jonka suurin voittaja oli odotetusti Nomadland. Vähäeleinen draama voitti parhaan elokuvan, ohjauksen ja naispääosan palkinnot ja hätisteli samalla ennätyksiä. Chloé Zhaosta tuli akatemian historian toinen parhaasta ohjauksesta palkittu nainen, Kathryn Bigelown jälkeen. Uransa kolmannen naispääosan Oscarin voittanut Frances McDormand hätistelee jo itsensä Katherine Hepburnin ennätystä, joka on enää yhden voiton päässä. Vuoden 2020-21 pitkä Oscar-kausi on nyt lopulta ohi, mutta jäänee ainakin hetkeksi elämään tyystin ulkoelokuvallisten seikkojen vuoksi.

Sinänsä ansaitut voittajat jäivät itse gaalan erikoisuuksien varjoon: Chloé Zhaon historiallinen voitto ohjauskategoriassa tuli jo lähetyksen puolivälin tienoilla ja parhaan elokuvan palkinto jaettiin ennen pääosanäyttelijöiden palkintoja. Ne menivät siis arvostetuille veteraaneille, Frances McDormandille ja Anthony Hopkinsille. Jälkimmäisestä tuli samalla kaikkien aikojen vanhin näyttelijäkategorian voittaja 83-vuotiaana. Komean uran kruunaava voitto on tietenkin pois edesmenneeltä Chadwick Bosemanilta, joka oli ennakkosuosikki. Häntä toki muisteltiin erikseen In Memoriam-osiossa, joka olikin harvinaisen täynnä nimekästä sakkia Sean Connerysta Max von Sydowiin.

Musiikkiesitykset oli tänä vuonna siirretty gaalan esilähetykseen, jotta voittajien puheille jäisi enemmän aikaa. Illan kahteen viimeiseen palkintoon se ei juuri vaikuttanut: Hopkins ei ollut paikalla vastaanottamassa palkintoaan, eikä Frances McDormandilla ollut paljoa sanottavaa käytettyään tuottaja-Oscarin palkintopuheensa ulvomalla kuuta.

 Parasite-Oscarit nämä eivät olleet. Ensi vuonna palattaneen normaaliin päiväjärjestykseen.

Alla lueteltuna illan kaikki voittajat.

 

PARAS ELOKUVA

The Father

Judas and the Black Messiah

Lupaava nuori nainen

Mank

Minari

Nomadland

Sound of Metal

The Trial of the Chicago 7

 
PARAS OHJAUS
Emerald Fennell, Lupaava nuori nainen 

Lee Isaac Chung, Minari

David Fincher, Mank

Chloé Zhao, Nomadland

Tomas Vinterberg, Yhdet vielä

 

 

PARAS NAISPÄÄOSA
Viola Davis, Ma Rainey's Black Bottom

Andra Day, The Unites States vs. Billie Holiday

Frances McDormand, Nomadland

Carey Mulligan, Lupaava nuori nainen

Vanessa Kirby, Pieces of a Woman


PARAS MIESPÄÄOSA
Riz Ahmed, Sound of Metal

Chadwick Boseman, Ma Rainey's Black Bottom
Anthony Hopkins, The Father

Gary Oldman, Mank

Steven Yeun, Minari

PARAS NAISSIVUOSA
Maria Bakalova, Borat Subsequent Moviefilm

Glenn Close, Hillbilly Elegy

Olivia Colman, The Father

Amanda Seyfried, Mank

Yuh-Jung Youn, Minari

PARAS MIESSIVUOSA 

Sacha Baron Cohen, The Trial of the Chicago 7

Daniel Kaluuya, Judas and the Black Messiah

Leslie Odom Jr., One Night in Miami

Paul Raci, Sound of Metal 

Lakeith Stanfield, Judas and the Black Messiah

 

PARAS ALKUPERÄINEN KÄSIKIRJOITUS
Will Berson, Shaka King, Keith Lucas & Kenneth Lucas, Judas and the Black Messiah

Emerald Fennell, Lupaava nuori nainen

Lee Isaac Chung, Minari

Darius Marder, Abraham Marder & Derek Cianfrance, Sound of Metal,

Aaron Sorkin, The Trial of the Chicago 7

PARAS SOVITETTU KÄSIKIRJOITUS

Sacha Baron Cohen, Anthony Hines, Dan Swimer, Peter Baynham, Erica Rivinoja, Dan Mazer, Jena Friedman, Lee Kern & Nina Pedrad, Borat Subsequent Moviefilm

Christopher Hampton & Florian Zeller, The Father

Chloé Zhao, Nomadland

Kemp Powers, One Night in Miami

Ramin Bahrani, The White Tiger

PARAS VIERASKIELINEN ELOKUVA 

Better Days (Hong Kong)

Collective (Romania) 

The Man Who Sold His Skin (Tunisia)

Quo Vadis, Aida (Bosnia ja Herzegovina)

Yhdet vielä (Tanska)

 

PARAS DOKUMENTTI

Collective

Crip Camp

The Mole Agent

My Octopus Teacher

Time

 

PARAS ANIMAATIO

Eteenpäin

Over the Moon

Late Lammas -elokuva: Farmageddon

Soul - Sielun syövereissä

Wolfwalkers

 

PARAS KUVAUS

Sean Bobbitt, Judas and the Black Messiah

Erik Messerschmidt, Mank

Dariusz Wolski, News of the World

Joshua James Richards, Nomadland

Phedon Papamichael, The Trial of the Chicago 7

PARAS LEIKKAUS

The Father

Lupaava nuori nainen

Nomadland

Sound of Metal

The Trial of the Chicago 7

PARAS LAVASTUS

The Father

Mank

Ma Rainey's Black Bottom

News of the World

Tenet

 

PARAS MASKEERAUS

Emma

Hillbilly Elegy

Ma Rainey's Black Bottom

Mank

Pinocchio

PARAS MUSIIKKI

Terence Blanchard, Da 5 Bloods

Trent Reznor & Atticus Ross, Mank

Emile Mosseri, Minari

James Newton Howard, News of the World

Trent Reznor, Atticus Ross & Jon Batiste, Soul - Sielun syövereissä

PARAS PUVUSTUS

Emma

Mank

Ma Rainey's Black Bottom

Mulan

Pinocchio

PARAS ÄÄNI

Greyhound

Mank

News of the World

Soul - Sielun syövereissä

Sound of Metal

PARHAAT ERIKOISEFEKTIT

Hirviöongelmia

The Midnight Sky

Mulan

The One and Only Ivan

Tenet

PARAS LYHYTELOKUVA

Feeling Through
The Letter Room
The Present
Two Distant Strangers
White Eye

PARAS LYHYT ANIMAATIO

Burrow
Genius Loci
If Anything Happens I Love You
Opera
Yes-People

PARAS LYHYT DOKUMENTTI

Colette
A Concerto is a Conversation
Do Not Split
Hunger Ward
A Love Song for Latasha

PARAS LAULU

"Husavik", Eurovision Song Contest: the Story of Fire Saga

"Fight for You", Judas and the Black Messiah

"Speak Now", One Night in Miami

"Io Si (Seen)", The Life Ahead

"Hear My Voice", The Trial of the Chicago 7

 

Oscar-veikkaukset 2021

Oscar-gaala järjestetään, poikkeusoloista huolimatta, Los Angelesissa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Steven Soderbergin ohjaama lähetys nähdään Suomessa Yle Teema -kanavalla suorana, alkaen klo 1.30. Tilaisuus on myös nähtävissä jälkilähetyksenä tulevalla viikolla.

 

Monroen virallinen kristallipallo ennustaa seuraavat voittajat:

PARAS ELOKUVA

The Father

Judas and the Black Messiah

Lupaava nuori nainen

Mank

Minari

Nomadland

Sound of Metal

The Trial of the Chicago 7

Voittaa: Nomadland
Spoiler: The Trial of the Chicago 7
 

Ennakkosuosikki Nomadlandia uhkaa ehkä vain Aaron Sorkinin kankea, kiltin liberaali julistuselokuva The Trial of the Chicago 7. 

 
PARAS OHJAUS
Emerald Fennell, Lupaava nuori nainen 

Lee Isaac Chung, Minari

David Fincher, Mank

Chloé Zhao, Nomadland

Tomas Vinterberg, Yhdet vielä

Voittaa: Chloé Zhao, Nomadland

Spoiler: David Fincher, Mank

 

Jos Nomadland on tällä hetkellä vahva ennakkosuosikki, Zhao johtaa ohjauskategoriaa vielä selkeämmin. Hänestä tulee suurella todennäköisyydellä historian toinen naispuolinen parhaan ohjauksen voittaja. Veteraani Fincher joutunee odottamaan vielä omaa hetkeään. 

 

 

PARAS NAISPÄÄOSA
Viola Davis, Ma Rainey's Black Bottom

Andra Day, The Unites States vs. Billie Holiday

Frances McDormand, Nomadland

Carey Mulligan, Lupaava nuori nainen

Vanessa Kirby, Pieces of a Woman

Voittaa: Viola Davis, Ma Rainey's Black Bottom

Spoiler: Frances McDormand, Nomadland

 

Illan ylivoimaisesti jännittävin kategoria on tänä vuonna naispääosa. Tulokas Andra Day voitti draama-Globen, rakastettu veteraani Viola Davis SAG-palkinnon, ennakkosuosikki Nomadlandin Frances McDormand BAFTAn ja pienimuotoiseksi ilmiöksi nousseen Lupaavan nuoren naisen Carey Mulligan Critics Choice -tunnustuksen. Vanessa Kirbya lukuunottamatta käytännössä kuka tahansa voi voittaa, eikä varsinaista ennakkosuosikkia ole.

 

Ma Rainey's Black Bottom menestyi odotettua huonommin ehdokkuuksissa, mutta Davis ja miespääosan Chadwick Boseman ovat joka tapauksessa turvalliset valinnat voittajiksi. Mistä päästäänkin sujuvasti...

PARAS MIESPÄÄOSA
Riz Ahmed, Sound of Metal

Chadwick Boseman, Ma Rainey's Black Bottom
Anthony Hopkins, The Father

Gary Oldman, Mank

Steven Yeun, Minari

Voittaa: Chadwick Boseman, Ma Rainey's Black Bottom
Spoiler: Anthony Hopkins, The Father

Hetken jo näytti, että edesmennyt Musta Pantteri -näyttelijä Boseman seilaa voittoon ylivoimaisesti, mutta Anthony Hopkins on noussut loppusuoralla tasavertaiseksi haastajaksi.

 

Bosemanin kuolema oli alalle järkytys ja hänen leskensä on ottanut vastaan näyttelijälle kauden aikana sataneet tunnustukset, joita onkin riittänyt. Voitto olisi epäilemättä illan koskettavin hetki.

 

PARAS NAISSIVUOSA
Maria Bakalova, Borat Subsequent Moviefilm

Glenn Close, Hillbilly Elegy

Olivia Colman, The Father

Amanda Seyfried, Mank

Yuh-Jung Youn, Minari

Voittaa: Yuh-Jung Youn, Minari
Spoiler: Glenn Close, Hillbilly Elegy

Vuoden 2018 kilpasiskokset Close ja Coleman ovat tällä kertaa poissa pelistä, joskin ensinmainittu saattaa yllättää kalkkiviivoilla. Boratin jatko-osan Sacha Baron Cohenilta varastanut Bakalova ja Amanda Seyfried eivät pärjänne Minarin Younille.

PARAS MIESSIVUOSA 

Sacha Baron Cohen, The Trial of the Chicago 7

Daniel Kaluuya, Judas and the Black Messiah

Leslie Odom Jr., One Night in Miami

Paul Raci, Sound of Metal 

Lakeith Stanfield, Judas and the Black Messiah

Voittaa: Daniel Kaluuya, Judas and the Black Messiah

Spoiler: Sacha Baron Cohen, The Trial of the Chicago 7

 

Daniel Kaluuya on ylivoimainen ennakkosuosikki. Se, että hän ja Lakeith Stanfield, Judaksen pääosanesittäjät, ovat molemmat ehdolla kategoriassa, kielii siitä että elokuva on ollut akatemian mieleen ja lähinnä vahvistaa mielikuvaa Kaluuyan vääjäämättömästä voitosta.

 

PARAS ALKUPERÄINEN KÄSIKIRJOITUS
Will Berson, Shaka King, Keith Lucas & Kenneth Lucas, Judas and the Black Messiah

Emerald Fennell, Lupaava nuori nainen

Lee Isaac Chung, Minari

Darius Marder, Abraham Marder & Derek Cianfrance, Sound of Metal,

Aaron Sorkin, The Trial of the Chicago 7

Voittaa: Emerald Fennell, Lupaava nuori nainen
Spoiler: The Trial of the Chicago 7, Aaron Sorkin

 

Lupaava nuorin nainen saanee illan ainoan voittonsa tässä kategoriassa, joskin Sorkinia ei voi koskaan jättää täysin laskuista pois.

 

PARAS SOVITETTU KÄSIKIRJOITUS

Sacha Baron Cohen, Anthony Hines, Dan Swimer, Peter Baynham, Erica Rivinoja, Dan Mazer, Jena Friedman, Lee Kern & Nina Pedrad, Borat Subsequent Moviefilm

Christopher Hampton & Florian Zeller, The Father

Chloé Zhao, Nomadland

Kemp Powers, One Night in Miami

Ramin Bahrani, The White Tiger

Voittaa: Chloé Zhao, Nomadland

Spoiler: Christopher Hampton & Florian Zeller, The Father

 

Zhao on ennakkosuosikki, mutta arvostettu Hampton (Valheet ja viettelijät) saattaa yllättää. Muilla ei liene kisassa sijaa.

PARAS VIERASKIELINEN ELOKUVA 

Better Days (Hong Kong)

Collective (Romania) 

The Man Who Sold His Skin (Tunisia)

Quo Vadis, Aida (Bosnia ja Herzegovina)

Yhdet vielä (Tanska)

Voittaa: Yhdet vielä

Spoiler: Quo Vadis, Aida

Vinterbergin ohjausehdokkuus kielii tanskalaiselokuvan suosiosta. Jos joukosta löytyy yllättäjä, se lienee Srebrenican joukkomurhaa käsittelevä, kiitelty Quo Vadis, Aida.

PARAS DOKUMENTTI

Collective

Crip Camp

The Mole Agent

My Octopus Teacher

Time

 

Voittaa: My Octopus Teacher

Spoiler: Crip Camp

Mustekaladokumentti on noussut yllätyshitiksi ja voittanee "tärkeämpien" Timen ja Collectiven ohi. Obaman pariskunnan tuottama Crip Camp on toki varteenotettava haastaja.

PARAS ANIMAATIO

Eteenpäin

Over the Moon

Late Lammas -elokuva: Farmageddon

Soul - Sielun syövereissä

Wolfwalkers

 

Voittaa: Soul - Sielun syövereissä

Spoiler: Wolfwalkers

Pixar dominoi animaatiokategoriaa taas kerran. Kehuttu Soul voittanee helposti.

PARAS KUVAUS

Sean Bobbitt, Judas and the Black Messiah

Erik Messerschmidt, Mank

Dariusz Wolski, News of the World

Joshua James Richards, Nomadland

Phedon Papamichael, The Trial of the Chicago 7

Voittaa: Joshua James Richards, Nomadland

Spoiler: Erik Messerschmidt, Mank

Amerikan avaria maisemia komeasti esittelevä Nomadland ansaitsee voiton, mutta sliipattua periodikuvausta sisältävät Mank ja Chicago 7 ovat vakuuttavia kanssakilpailijoita.

PARAS LEIKKAUS

The Father

Lupaava nuori nainen

Nomadland

Sound of Metal

The Trial of the Chicago 7

Voittaa: Sound of Metal

Spoiler: The Trial of the Chicago 7

 

Toimintaelokuvien puutteessa kategorian huomio kiinnittyy ennenkaikkea Sound of Metalin teknisiin ansioihin. Parhaan elokuvan ehdokkaat Nomadland ja Chicago 7 ovat vahvoilla nekin.

PARAS MASKEERAUS

Emma

Hillbilly Elegy

Ma Rainey's Black Bottom

Mank

Pinocchio

Voittaa: Ma Rainey's Black Bottom

Spoiler: Pinocchio

Jos Ma Rainey osoittautuu illan aikana suosituksi, tämä on yksi kategoria, jos sitä todennäköisesti myös muistetaan.

 

 

PARAS MUSIIKKI

Terence Blanchard, Da 5 Bloods

Trent Reznor & Atticus Ross, Mank

Emile Mosseri, Minari

James Newton Howard, News of the World

Trent Reznor, Atticus Ross & Jon Batiste, Soul - Sielun syövereissä

Voittaa: Trent Reznor, Atticus Ross & Jon Batiste, Soul - Sielun syövereissä

Spoiler: Emile Mosseri, Minari

Musiikki kuuluu olennaisena osana Soulin tarinaan ja aiemminkin voittaneet parivaljakko Reznor ja Ross ovat varma valinta.

PARAS PUVUSTUS

Emma

Mank

Ma Rainey's Black Bottom

Mulan

Pinocchio

Voittaa: Ma Rainey's Black Bottom

Spoiler: Emma

 

Puvustus on taas kerran periodielokuvien juhlaa. Ma Rainey lienee ehdokkaista se katsotuin ja pidetyin.

PARAS ÄÄNI

Greyhound

Mank

News of the World

Soul - Sielun syövereissä

Sound of Metal

Voittaa: Sound of Metal

Spoiler: Greyhound

Äänikategoriat on tästä vuodesta eteenpäin yhdistetty yhden nimikkeen alle. Tenetin puuttuessa voittaja on tällä kertaa äänimaailmaa tarinankerronnan osana taitavasti käyttävä Sound of Metal. Sotaelokuvat ovat toki vahvoilla nekin, siksi Greyhound saattaa yllättää.

PARHAAT ERIKOISEFEKTIT

Hirviöongelmia

The Midnight Sky

Mulan

The One and Only Ivan

Tenet

Voittaa: Tenet

Spoiler: The Midnight Sky

 

Vähälle huomiolle muutoin jäänyt Tenet voittaa tämän kategorian helposti, spektaakkelielokuvat kun jäivät tänä vuonna vähemmälle.

PARAS LYHYTELOKUVA

Feeling Through

The Letter Room
The Present
Two Distant Strangers
White Eye

Voittaa: Two Distant Stragers

Spoiler: The Present

Ajankohtaista aihetta, poliisien ja afroamerikkalaisten välisiä jännitteitä kuvaava Two Distant Strangers, on elokuvista kohutuin ja tunnetuin ja täten ennakkosuosikki.

PARAS LYHYT ANIMAATIO

Burrow
Genius Loci
If Anything Happens I Love You
Opera
Yes-People

Voittaa: If Anything Happens I Love You

Spoiler: Burrow

Söpöilevä Burrow jäänee kouluampumisia käsittelevän, akatemian suoskin Laura Dernin tuottaman If Anything Happensin varjoon.

PARAS LYHYT DOKUMENTTI

Colette
A Concerto is a Conversation
Do Not Split
Hunger Ward
A Love Song for Latasha

Voittaa: Hunger Ward

Spoiler: Colette

Lyhytdokumenteissa on jälleen painavia aiheita. Holokaustia käsittelevä Colette ja Jemenin lasten nälänhätää kuvaava Hunger Ward kamppailevat voitosta tasaväkisesti.

 

PARAS LAULU

"Husavik", Eurovision Song Contest: the Story of Fire Saga

"Fight for You", Judas and the Black Messiah

"Speak Now", One Night in Miami

"Io Si (Seen)", The Life Ahead

"Hear My Voice", The Trial of the Chicago 7

 

Voittaa: "Io Si (Seen)", The Life Ahead

Spoiler: "Speak Now", One Night in Miami 

 

Käsittämättömät kaksitoista kertaa aiemmin ehdokkaana ollut Diane Warren on epäilemättä ennakkosuosikki. Mutta Hamiltonista pinnalle noussut ja sivuosastakin ehdolla oleva Leslie Odom Jr., joka laulaa One Night in Miamin edustajakappeleen, ei ole mahdoton hänkään.

 

Mutta missä on "Jaja, Ding Dong"!?!