Oscar-viikko (1/7): Yhdysvaltain elokuva-akatemia - merkitys ja vaikutukset

ESITTELY

Yhdysvaltain elokuva-akatemian (Academy of Motion Picture Arts and Sciences - AMPAS) isä on studiojättiläinen Louis B. Mayer, Metro-Goldwyn-Mayer-studion perustaja ja yksi koko elokuvahistoriaan eniten vaikuttaneista ihmisistä. Mayer oli Valko-Venäjän Minskissä 1884 syntynyt juutalaissiirtolainen, joka vietti lapsuutensa Kanadassa. Monien Amerikassa taloudellisesti menestyneiden eurooppalaisimigranttien tapaan Mayer oli perikonservatiivi, "jyrä" ja "patruuna". MGM:n hän perusti vuonna 1924. Kolme vuotta myöhemmin AMPAS sai alkunsa Mayerin kotona pidetyillä illallisilla, missä Mayer alunperin esitti perustettavaksi organisaation, joka toimisi työkaluna elokuvatyöläisten riidoissa ammattiyhdistykset kuvioista pois lakaisten. Nopeasti tärkeämmäksi tavoitteeksi nousivat kuitenkin tarve muodostaa Hollywoodia yhteen sitova taustajärjestö sekä luoda elokuva-alalle Nobel-palkintoja vastaava palkintoinstituutio - Oscarit ovat maailman vanhin elokuvapalkinto. AMPAS perustettiin toukokuussa 1927, ensimmäisenä puheenjohtajanaan ajan suurin filmitähti Douglas Fairbanks.

AMPAS julkaisee kirjallisuutta, seuraa tarkasti elokuva-alan teknistä kehitystä, antaa apurahoja ja jakaa elokuvaopiskelijoille kannustuspalkintoja, mutta ennen kaikkea se jakaa Oscareita.

Ensimmäinen Oscar-gaala pidettiin toukokuussa 1929. Tuolloin ehdolla oli vuosina 1927 ja 1928 ensi-iltansa saaneita teoksia. Tilaisuus oli verraten epämuodollinen eliitin illallinen siinä mielessä, että voittajat oli ilmoitettu jo kolme kuukautta aikaisemmin, ja koko tilaisuus oli pikemminkin juhlaillallinen: palkintojenjakoseremonia kesti osapuilleen vartin. Jo seuraavana vuonna voittajat pidettiin salassa ja Oscarit nousivat isoksi uutiseksi.

Ensimmäisessä gaalassa palkittiin elokuvantekijöitä 12 kategoriassa; tänä vuonna kategorioita on 24. Vuonna -29 annettiin muun muassa palkinnot vuoden parhaasta elokuvasta kahdessa eri sarjassa, ja myös ohjaajat palkittiin sekä draama- että komediapuolelta, hieman nykyisten Kultaisten maapallojen tapaan. Vuosien varrella palkintosarjoja on siis tullut lisää. Esimerkiksi sivuosanäyttelijät ovat saaneet tunnustusta vuodesta 1936 lähtien (ts. v:n -37 gaalasta). Gaala on televisioitu vuodesta -53 lähtien. Maailmanlaajuisesti Oscarit on televisioitu vuodesta -69, mistä lähtien ne viimeistään ovat pyyhkineet pöytää kaikilla muilla palkintogaaloilla.

Historian aikana AMPASin jäsenmäärä on noussut 230:sta hieman alle 6 000:een. Jäsenet kuuluvat akatemian sisällä eri kiltoihin, kuten esimerkiksi ohjaajien kiltaan. Oscareiden äänestysprosessi on kaksivaiheinen ja hieman omituinen, mutta nyrkkisääntönä on, että ensimmäisessä vaiheessa useimmat jäsenet äänestävät ehdokasta omasta killastaan: käsikirjoittajat äänestävät parasta käsikirjoitusta, mutta eivät näyttelijöitä. Kaikki saavat antaa äänensä vuoden parhaalle elokuvalle. Kun viralliset ehdokkaat (yleensä viisi eniten ääniä saanutta) on julkistettu, saavat AMPASin jäsenet antaa äänensä melkein kaikissa sarjoissa.

Elokuvien kelpoisuutta on rajoitettu eräin säännöin. Tärkein näistä on, että elokuvan on täytynyt pyöriä kalenterivuoden sisällä vähintään seitsemän päivän ajan elokuvateatterissa Los Angelesin alueella. Tuottajien täytyy myös itse huolehtia määrätyllä kaavakkeella tiedotuksesta AMPASin suuntaan. Erikoisempiin sääntöihin kuuluu, että pitkän elokuvan minimipituudeksi on määritelty 40 minuuttia. Alle tunnin mittainen elokuva ei tiettävästi ole koskaan ollut ehdolla parhaasta elokuvasta. Lyhytelokuvasarjat ovat asia erikseen.

MERKITYS JA VAIKUTUSVALTA

Oscar on maailman parhaiten brändätty palkinto (ehkä Nobel pois lukien). Jotkin festivaalipalkinnot, etunenässä Cannes ja Berliini, aikaisemmin myös Venetsia, ovat asianharrastajien keskuudessa arvostetumpia, mutta massaviihteen yleisö ei yleensä ottaen ole niin vihkiytynyt asiaan, että sitä kiinnostaisi seurata festivaalimenestystä. Kaikki tuntevat Oscarit, ja vain Oscarit tuntevat kaikki. Instituutiona Oscareilla on merkittävä sija elokuvien taloudellisessa menestyksessä: usein jo pelkät huhut siitä, että jokin teos on "Oscar-kaliiberia" ohjaa yleisön valintoja. Sen sijaan yleisen mielipiteen muokkaajana sen suhteen, mikä on laadukasta elokuvaa, Oscar on ehdoton ykkönen. Mitä elokuvapalkintoihin tulee, käytännössä vain Oscar-voitot muistetaan vielä vuosien jälkeen. Oscar-gaalalla on joka vuosi miljardiyleisö. Tämä antaa Oscar-palkinnolle vertaansa vailla olevaa valtaa. Ongelmat syntyvät siitä, että tuo valta perustuu vääriin lähtökohtiin.

Pohjimmiltaan Oscareiden pitäisi olla yhdysvaltalainen elokuvapalkinto siinä missä Jussit (maailman toiseksi vanhin kansallinen elokuvapalkinto) ovat suomalainen. Mutta akatemian yllä mainitut säännöt mahdollistavat myös ulkomaalaisten ja ei-englanninkielisten elokuvien ehdolle asettamisen - mutta voimakkaasti marginalisoidussa määrin, koska näillä elokuvilla ei kertakaikkiaan ole mahdollisuuksia saada samanlaista näkyvyyttä kuin amerikkalaiselokuvilla. Kollektiiviseen tajuntaan on syntynyt käsitys siitä, että parhaan elokuvan Oscar-voittaja on virallinen Vuoden Paras Elokuva, kun tosiasia on, että Oscar-palkinnoista päättää ylivoimaisella enemmistöllä yhdysvaltalainen ammattilaiskollektiivi. Silloin tällöin englantia puhuvan maailman ulkopuolelta tulee yllättäjiä; mutta tässäpä leffavisakysymys: kuinka monta ei-amerikkalaista tai ei-englantilaista elokuvaa on voittanut parhaan elokuvan Oscarin?

Yksi.

Tuo yksinäinen on ranskalainen The Artist (2011), mykkäelokuva. Tilanne ei ole yhtään sen tasapainoisempi näyttelijöiden kohdalla: näyttelijät, jotka ovat voittaneet Oscarin muulla kuin englanninkielellä kirjoitetusta roolista voi laskea liki 90:n vuoden jälkeen yhden käden sormilla. Kaksi sattuvaa esimerkkiä siitä, miten anglosaksinen "koneisto" toimii:

Vuonna 1974 Vittorio Gassman voitti näyttelijäpalkinnon Cannesissa sekä tukun muita pystejä Dino Risin ohjauksesta Naisen tuoksu (Profumo di donna), mutta ei elokuvan hyvästä kansainvälisestä menestyksestä huolimatta saanut Oscar-ehdokkuutta. Sen sijaan, kun leffa tehtiin 18 vuotta uusiksi Hollywoodin toimesta, Al Pacino voitti välittömästi himoitun pystin (eivätkä monet edes tiedä, että leffa on remake);

Ruotsalainen Noomi Rapace teki ilmiömäistä työtä Lisbeth Salanderina vuonna 2009 ilmestyneessä hittitrilogiassa, mutta ei saanut ansaitsemaansa tunnustusta siitäkään huolimatta, että trilogian avausosa tuotti Yhdysvalloissakin yli 10 miljoonaa dollaria; kun Hollywood toteutti lähes yksi yhteen toisinnon Miehet jotka vihaavat naisia -filmatisoinnista samoilla paikoilla Ruotsissa kuvattuna, mutta englanniksi ja amerikkalais-englantilaisilla tähdillä, Rooney Mara sai Salanderina Oscar-ehdokkuuden, vaikka hänen tulkintansa kalpenee selvästi vertailussa.

Vastaavista esimerkeistä saisi kirjaimellisesti koottua...kirjan. Ja yksin sen pitäisi käydä merkistä Oscar-palkinnon inflaatiosta. Se ei koko historiansa aikana ole kyennyt muuttumaan aikojen myötä havaitsemaan elokuvan kehittyneen jo aikaa sitten joka puolella maailmaa kukkaan puhjenneeksi taidemuodoksi, vaan on edelleen henkisesti jämähtänyt studioaikaan ja sen tähtijärjestelmä- ja palvontaperinteeseen.

Mutta vaikka Oscarit olisivatkin pelkkä näyttävä amerikkalaiselokuvien juhlagaala, mikä sillä olisi täysi oikeus olla, ei sen rimaa ole pidetty järin korkealla, varsinkaan viime vuosina. Miellyttämisen halu ja helpostinieltävyys ovat olleet johtotähtinä jo pitkään. Mitä mieltä sitten onkin esimerkiksi sellaisista elokuvista kuin Gladiaattori, Kaunis mieli, Chicago, Kuninkaan paluu/puhe, ei niistä käy synnyttäminen kovinkaan pitkää keskustelua, mitä tulee kunnianhimoisuuteen, omaperäisyyteen tai innovaatioihin. Miksi nämä elokuvat, joiden ehdolle asettamisen yleisösuosikkeina voi ymmärtää, on valittu "parhaiksi" ennen selvästi persoonallisempia, voimakkaampia töitä?

Vastausta voi etsiä moniaalta, mutta eräät tilastot ovat paljon puhuvia. Niiden valossa nimittäin Oscarit ovat varsinainen poikien klubi: 77 % AMPASin jäsenistä on miehiä. 94 % jäsenistä on valkoihoisia. Jäsenten keski-ikä on 62-63-vuotta. Alle viisikymppisiä jäsenistä on vaivaiset 14 %. Tämä on se porukka, joka Oscareista päättää enkä lähde sen pidemmälle analysoimaan sitä, vaan jokainen vetäköön omat johtopäätöksensä. Lisään ainoastaan sen huomautuksen, että suurimmalla osalla jäsenistöstä on vakiintunutta taloudellista ja arvovaltaa - ja he tuntevat toisensa. Kuinka paljon helpompi on äänestää vanhaa kaveria kuin jotakuta tuntematonta?

Oscarit vääristävät tehokkaasti kuvaa siitä, mitä elokuvassa juuri nyt tapahtuu. Järjestelmä ei suosi uutta, nuorta ja riippumatonta. Paraatiesimerkkinä tästä nostettakoon esiin John Williams. Maailman kuuluisin elokuvasäveltäjä on ollut ehdolla jo liki viisikymmentä kertaa. Siinä ei ole mitään mieltä. AMPASissa on päivänselvästi tietty kalkkeutunut klikki, joka äänestää Williamsia vanhasta tottumuksesta, koska hän on John Williams. Ja vaikka säveltäjälegenda on pysynyt taitavana, on hän jo aikaa sitten jäänyt paljon luovempien nuorempiensa kelkasta. Mutta niin vain hän vei jonkun tilaisuuttaan odottavan kohdevalon Lincolnillakin, missä musiikkia ylipäätään kuultiin hyvin vähän. Ja tänä vuonna hän on taas ehdolla - Star Wars: The Force Awakensistä, mikä on turhauttavaa, koska se perustuu niin vahvasti vanhojen kaikille tuttujen melodioiden uudelleen sovittamiselle. Missä on Disasterpeacen ehdokkuus?

Yllä mainitun esimerkin mukaisesti Oscareissa pyörivät vuosi vuoden jälkeen samat naamat, mikä edelleen antaa liian vähän tilaa uusille kyvyille. Joiden edestä vanhat starat vievät sitten mehukkaimmat roolit ja muut tehtävät.

Mutta mekaaninen ihailun ja palvonnan koneisto jauhaa kuin Nälkäpelissä ikään. Ja niinpä valtaosa valtavirtaelokuvasta kierrättää ideoita ja rakenteita, mitkä keksittiin 120 vuotta sitten. Tämän konservatiivisuuden ylin ystävä ja puolesta puhuja on nimeltään Oscar.

88. Oscar-gaala järjestetään tulevana maanantain vastaisena yönä.

Huom: ensi keskiviikkona Ravintola Artturissa Monroen Oscar-leffavisa hieman uudenlaisella formaatilla. Tervetuloa paikalle! (Vihje: kaikki vastaukset visaan löytyvät tästä artikkelista, varsinkin kolmannen kappaleen neljännestä lauseesta sekä yhdeksännestä kappaleesta. Jep.)