Viihdejätti Marvelin menestys elokuvapuolella on ollut sitä luokkaa, että yhtiöllä on nyt varaa kokeiluihin ja riskinottoon. Tavallaan. Marvel-studioiden uusin ensi-ilta Deadpool perustuu heidän anarkistisimpaan hahmoonsa. Puolihullu, psykopaattinen irvileuka Wade Wilson on eräänlainen indie-hahmo kustannusjättiläisen helmoissa. Supersankarin parodia oli "tavallinen" armeijan erikoisjoukkojen mies ja palkkasoturi ennen kuin sairastui tappavaan syöpään ja eksyi erittäin epäeettiseen vaihtoehtoiseen hoito-ohjelmaan, jonka seurauksena hänen koko kehonsa muuttui syöpäsoluiksi, jotka pystyvät uusiutumaan mistä tahansa vaurioista. Tai ainakin jotain sinne päin. Joka tapauksessa, Wilson otti alter egokseen Deadpoolin ollen lyömätön lähitaistelussa sekä käytännössä kuolematon. Deadpool ei myöskään kärsi tavallisten kuolevaisten elämästä niin raskasta tekevästä moraalista eikä hän tunne "sisäisen monologin" käsitettä.
Protagonistin oma elokuva on nopea, lyhyt ja kevyt. Kaikki hyviä piirteitä. Mutta Deadpool ei ole koskaan niin hauska kuin se luulee olevansa. Vitsit ovat liian usein kuluneita, ilmeisiä tai vain huonoja. Hyviä hetkiä löytyy, mutta miksi niitä joutuu aina odottamaan niin kauan?
Ehkä Deadpool olisi parempi, jos siinä olisi enemmän tarinaa. (Tarina on yksinkertaisesti Deadpool etsimässä kaveria, joka teki hänestä Freddy Krugerin näköisen. Ja rakastuu hän yhteen tyttöönkin.) On ollut selvästikin tietoinen ratkaisu, että tarina on uhrattu rennon viistolle hurlumhei-meiningille. Mutta yliyrittäminen ei ole rentoa eikä pelkkä törkeily riitä viistoksi huumoriksi. No, silloin tällöin se riittää. Kokonaisuutena ottaen Deadpool on kuitenkin vain kertakäyttöviihdyke, joka tarjoaa yhtä monta naurahdusta kuin haukotustakin. Jälkeenpäin muistaa varmaan paremmin miltä popkorni maistui. Käsikirjoitus paljastuu yllättävänkin kömpelöksi. Ehkä Marvelin olisi kannattanut palkata joku ammattilainen tohtoroimaan sitä, sillä nyt esimerkiksi äkkivääräksi tarkoitettu katsojalle suoraan puhuminen ja muu metailu onnistuu vain etäännyttämään leffasta. Leffa ei lopulta kerro mistään, mutta kohdeyleisö antaa tämän varmasti anteeksi. Väkivalta on odotetusti luokkaa roisimpaa kuin Marvelilla aiemmin, mutta se on käytetty Marvel-filttereiden läpi, jolloin se ei tunnu gorelta oikein lainkaan. Veri ei näytä eikä tunnu aidolta.
Deadpoolissa on kaksi onnistunutta asiaa. Ensimmäinen on pikkuhauska alkutekstijakso. Ja toinen on Ryan Reynolds. 39-vuotias kanadalainen on ollut tähti pitkään, mutta ei ole onnistunut löytämään ominta aluettaan draamasta, toiminnasta tai romanttisista komedioista. Deadpoolissa hän on ehdoton herra ja hidalgo briljeeraten täysin egottomalla sardonisella huumorintajullaan, mistä puuttuu amerikkalaiskollegoiden narsismi ja itsesuojeluvaisto täysin. Reynolds on pääsyy, miksi Deadpoolia jaksaa seurata, mutta toivoisi kyllä, että Reynoldsille olisi annettu edes vähän parempia one-linereita.
Sivuosista positiivisen maininnan ansaitsee ainoastaan T. J. Miller Wilsonin parhaana kamuna. Sen sijaan tarpeettomina side kickeinä toimivat X-miehet Kolossi (jossa ei ole tietoakaan alkuperäisestä 18-vuotiaasta taiteilijasielusta) ja Megasonyteenagewasteland (whatever) vievät vain valkokangasaikaa Reynoldsilta. Deadpoolin mielitiettyä esittävällä Morena Baccarinilla on pari hyvää naljailukohtausta Reynoldsin kanssa. Gina Carano tuhlataan täysin.
Lopullinen tuomio? En jaksanut jäädä odottamaan krediittien jälkeistä piilokohtausta.
Minulla ei tähän muuta sanottavaa ole kuin että niinpä tietysti, Gina Carano tuhlataan jälleen kuten tehtiin Fast & Furious 6:ssakin. Kysyn myös että miksi, MIKSI KUKAAN haluaa ja kehtaa tuhlata Gina Caranoa? Senkään takia en ikinä ehkä katso tätä Deadpoolia.
VastaaPoista