Oscar-viikko (2/7): 10 Oscar-voittajaa, joista et ole kuullut

*EDIT 24.2.16


*Pitkin 2010-lukua AMPASia kohtaan on esitetty kritiikkiä, ja monet äänet ovat toivoneet muutosta akatemian jäsenistörakenteeseen. Valitettavasti tätä muutosta ei saada aikaan ihan lyhyellä aikavälillä, sillä akatemian jäsenyys on elinikäinen, mikä johtaa väistämättä jäsenistön ikääntymiseen edelleen. Hieman omituiselta tuntuu sekin, että äänestysjäsenenä pysyy, vaikka olisi syystä tai toisesta jättänyt elokuva-alan jo vuosikymmeniä sitten. AMPASin jäseniin lukeutuu muiden muassa nunna. Kuukausi sitten akatemia tekikin yhden historiansa isoimmista progressiivisista liikkeistä ja muutti elinikäisen äänestysoikeuden kymmenvuotiseksi.

Joka tapauksessa, Oscar pysyy kaikkien elokuva-ammattilaisten himoituimpana kunnianosoituksena. Mutta vanha orwellilainen totuus siitä, että "kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut ovat muita tasa-arvoisempia", pätee Oscareihinkin. Supertähdet muistetaan Oscar-voitoistaan, kun kohdevalojen ulkopuolella puurtavat jäävät suuren hetkensäkin jälkeen tuntemattomiksi.

Tässä on esittelyssä "kymmenen lista" Oscar-voittajista, joista et ole kuullutkaan, johtuen joko heidän ammatinvalinnastaan tai katoamisesta ajan pölyyn.

Joseph Schildkraut


Itävalta on ollut hienosti esillä Oscareissa 2000-luvulla johtuen Christoph Waltzista ja Michael Hanekesta, mutta maalla onkin jo perinteitä. Wieniläinen, vuonna 1896 syntynyt Joseph Schildkraut loi Yhdysvalloissa niin varteenotettavan uran, että vuonna 1960 hän sai oman tähtensä Walk of Famelle. Valkokankaalla uran huippuhetki osui vuodelle 1938, jolloin hän vastaanotti parhaan miessivuosan palkinnon elokuvasta Emile Zolan elämä (The Life of Emile Zola, -37). Saksalaisohjaaja William Dieterlen ohjauksessa Zolaa esitti Paul Muni, myös unkari-itävaltalaista syntyperää, vaikkakin nykyisen Ukrainan puolelta. Schildkraut esitti Zolan kuuluisasti puolustamaa kapteeni Dreyfusia. Vuonna -59 Schildkraut esitti Anne Frankin isää George Stevensin maineikkaassa elokuvassa.

Joe Letteri


Puhuu paljon, että syöttämällä "joe letteri" IMDb:n hakupalkkiin, ei hakukone ehdota ketään sillä nimellä. Ja kuitenkin, Joe Letteri on voittanut 4 Oscaria. Vuonna 1957 syntynyt pennsylvanialainen on erikoistehosteammattilaisten korkeinta eliittiä. Elokuvat, joiden visuaalisista tehosteista Letteri on palkittu, ovat Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia (2003), Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu (2004), King Kong (2006) ja James Cameronin Avatar (2010). Näiden lisäksi hän on ollut viidesti ehdolla, ja hänelle on myönnetty ns. tekninen Oscar liittyen ihon renderoimisessa otettuihin edistysaskeleisiin. Letteri on työskennellyt uransa menestykseimmän ajan kuuluisalla WETA Digital -studiolla, missä häntä tällä hetkellä työllistävät muun muassa Avatarin jatko-osat.

*Resul Pookutty


Joka kuudes ihminen Maapallolla on intialainen. Vaikka Intia on Bollywoodin ansiosta maailman tuotteliain elokuvatehdas, vain kolme intialaista on voittanut suorituksestaan Oscar-palkinnon. Jos Satyajit Rayn kunnia-Oscaria ei lasketa, ovat Bhanu Athaiya (Richard Attenborough'n Gandhin puvustus, 1982), säveltäjä A. R. Rahman (kaksinkertainen voittaja Danny Boylen Slummien miljonääristä 2009) ja vuonna 1971 lähellä Keralaa syntynyt Resul Pookutty jättivaltion ainoat Oscar-voittajat: Pookuttyn palkinto tuli Slummien miljonäärin (Slumdog Millionaire, 2008) äänimiksauksesta. Edes kutsu AMPASin jäseneksi ei kuitenkaan saanut Pookuttya jättämään kotimaataan, missä hän on jatkanut äänisuunnittelun parissa maansa arvostetuimpana alan ammattilaisena.

Marie Dressler


Vuonna 1868 syntyneen kanadalaisen Marie Dresslerin ensimmäinen valkokangasrooli oli itsensä Charlie Chaplinin vastanäyttelijänä legendan ensimmäisessä koko illan elokuvassa Charlie Chaplin lemmenhuumassa ja kultakuumeessa (Tillie's Punctured Romance, 1914, ohj. Mack Sennett). Dressler saavutti menestystä komediennena etenkin vaudevillessa. Muutamien vaikeiden vuosien jälkeen hän teki paluun elokuviin, missä äänen löytyminen valkokankaalle nosti kuusikymppisen veteraanin yllättäen USA:n suosituimpien näyttelijöiden joukkoon. Dressleristä tuli historian kolmas naispääosa-Oscarin voittaja Satamakahvilan salaisuudesta (Min and Bill, 1931, ohj. George Hill). Seuraavana vuonna tuli vielä ehdokkuus Emmasta (ohj. Clarence Brown). Dressler kuoli uransa huipulla 1934, 65-vuotiaana.

Ray Heindorf


Newyorkilainen muusikko Ray Heindorf syntyi vuonna 1908. Hän on ensimmäinen perättäisinä vuosina parhaasta musiikista Oscar-laakeroitu. Palkinnot tulivat Michael Curtiz -elokuvista Yankee Doodle Dandy (1942) ja Revyyparaati (This is the Army, -43). 60-luvulla Heindorfin pystisaalis laajeni trioksi musikaalista Musiikkimies (The Music Man, -62, Ohj. Morton DaCosta). Voittojen lisäksi Heindorf oli ehdolla 15 kertaa. Siltikään vuonna -80 kuollut Heindorf ei ole pysynyt muistissa.

Sid Ramin


Ovatko nimet Dmitri Shostakovitsh ja Duke Ellington tuttuja? He eivät koskaan voittaneet Oscaria, sillä molemmat hävisivät vuonna 1961 neljän hengen tiimille, joka palkittiin megahitti West Side Storyn musiikkisovituksesta. Bostonilainen Sid Ramin oli yksi pystin kotiinsa vieneistä. 97-vuotias Ramin ei ole elokuvan puolella paljon muuta sitten tehnytkään; hän loi uraa lähinnä televisiossa. Kuuluisin Raminin sävellys on ikivihreä Music to Watch Girls By.

Shelley Levinson

AMPAS on jakanut Oscareita lyhytelokuville vuodesta -36. Vuosien varrella (tämänkin) kategorian nimet ja jakoperusteet ovat vaihdelleet. Nykyään Oscarit jaetaan parhaalle lyhytanimaatiolle, -dokumentille sekä -näytelmäelokuvalle. Kanadalainen Shelley Levinson voitti parhaan lyhytelokuvan Oscarin yhdessä Paul Kempin kanssa esikoisohjauksestaan Violet vuonna -81. 80-luvulla hän ohjasi vain muutaman tv-sarjajakson, minkä jälkeen ilmeisesti vaihtoi alaa.

Ralph Dawson


Massachusettsilainen Ralph Dawson syntyi 1897 ja loi Hollywoodissa yhden alansa vaikuttavimmista urista: Dawson on ensimmäinen elokuvaleikkauksesta kolmesti palkittu. Saman verran pystejä on paljon kuuluisammilla Michael Kahnilla ja Thelma Schoonmakerilla. Lisäksi Dawson voitti Oscarinsa neljän vuoden sisällä: Kesäyön unelma (-35, ohj. William Dieterle ja Max Reinhardt), Anthony Adverse (-36, ohj. Mervyn LeRoy) ja Robin Hoodin seikkailut (-38, The Adventures of Robin Hood, ohj. Michael Curtiz). Neljäs ehdokkuus tuli vuonna -54 John Wayne -elokuvasta Paluuta ei ole (The High and the Mighty, ohj. William A. Wellman). Dawsonin muihin mainetöihin kuuluvat muiden muassa klassikot Ystäväni Harvey (Harvey, 1950, ohj. Henry Koster) ja Hondo (-53, ohj. John Farrow).

Zana Briski


Lontoolainen, vuonna -66 syntynyt Zana Briski on ohjannut yhden ainoan elokuvan. Born into Brothels: Calcutta's Red Light Kids valmistui vuonna 2004 yhdessä Ross Kaufmannin kanssa ja voitti parhaan dokumenttielokuvan Oscarin. Kahden aiemman vuoden voittajat olivat Michael Moore ja Errol Morris, ja seuraavana vuonna palkittiin jättihitti Pingviinien marssi (Le march de l'empereur, ohj. Luc Jacquet). Born into Brothels päihitti kisassa mm. Morgan Spurlockin hitin Super Size Me ja voitti parikymmentä muuta palkintoa, mutta ei jäänyt samalla tavalla elämään elokuvan parnassolla. Pingviinit, poliitikot ja pikaruoka lienevät kivempia aiheita kuin intialaisten huorien lapset. Dokumenttikategoria kuuluu Oscareiden skandaalinkäryisimpiin. Steve Jamesin instant-klassikoksi noussut Hoop Dreams (1994) nostatti äläkän kategorian kyseenalaisista äänestyskäytännöistä, kun monien vuoden parhaaksi elokuvaksi ylipäätään kohottama magnum opus ei saanut edes ehdokkuutta; sen sijaan leikkaajien kilta huomasi elokuvan arvot ja nosti lähes ainutlaatuisesti dokumentille Hoop Dreamsin leikkauksestaan Oscar-ehdokkaaksi. Sellaista ei ole sittemmin sattunut. Tapaus Hoop Dreams sai AMPASin muuttamaan käytäntöjään. Hoop Dreamsin Metascore on tällä hetkellä 98/100.

Branko Lustig


Kroatialainen Branko Lustig syntyi Jugoslaviassa vuonna 1932. Toisen maailmansodan aikana juutalainen Lustig selviytyi kaksi vuotta Auschwitzin ja Bergen-Belsenin keskitysleireillä. Muiden muassa Lustigin isä ei selvinnyt. 50-luvulla Lustig lähti kotimaassaan elokuva-alalle tuottajana (ns. unit production manager). Vuonna 1982 Lustig oli Jugoslavian tuotantopään johtaja, kun maassa kuvattiin jaksoja Sofien valintaan (Sophie's Choice, ohj. Alan J. Pakula). Vuonna 1993 hän teki samaa työtä Schindlerin listaan, mistä hänet palkittiin Oscarilla tuottajan ominaisuudessa. Lustigista tuli 68-vuotiaana kaksinkertainen Oscar-voittaja Gladiaattorin (2000) tuottajana. Steven Spielbergin lisäksi Lustigin parhaisiin ystäviin kuuluu Ridley Scott, jolle hän on ollut tuottamassa viittä elokuvaa, viimeksi American Gangsteria (2007). Branko Lustig on Zagrebin Juutalaisen elokuvan festivaalin kunniapresidentti.