Affleckin cargonautit

 

Palaako  minkään muun maan lippu yhtä komeasti kuin Yhdysvaltojen? Ne on ne kapeat vaakaraidat ja voimakkaat perusvärit, jotka saavat liekehtiessään aikaan dramaattisen efektin.

Ben Affleckin todellisuuspohjainen Argo alkaa mm. yli kolmen vuosikymmenen takaisilla uutiskuvilla tuleen sytytetyistä USA:n lipuista. Näitä kuvia seuraa jännittävä, lahjakkaasti kokoon pantu kertomus kriisistä, johon Yhdysvallat ajautui 1980-luvun kynnyksellä vallankumouksen muljautettua öljymahti Iranin uuteen aikakauteen. Ja tapahtui niinä päivinä, että vuosikymmeniä kansasta piittaamattoman shaahin tossun alla raivoaan kuin painekattilassa kiehutelleet muslimit nousivat barrikaadeille osoittaen raivoisan vastalauseen shaahia tukeneelle USA:lle. Kansainvälisen diplomatian säännöistä piittaamatta vihaiset vallankumoukselliset valloittivat Yhdysvaltojen suurlähetystön ja ottivat vangeiksi 52 lähetystön työntekijää liki puoleksitoista vuodeksi. Argo keskittyy kuitenkin kuuteen pakoon livahtaneeseen lähetystöläiseen ja CIA:n mielikuvitukselliseen suunnitelmaan heidän pelastamisekseen. Ohjaajan itsensä esittämä Tony Mendez värväsi tähän tarkoitukseen Apinoiden planeetan maskit tehneen John  Chambersin (John Goodman), joka yhdessä pitkän linjan tuottaja Lester Siegelin (Alan Arkin) kanssa taikoi peiteoperaatioksi kokonaisen elokuvan tyhjästä.

Yli kaiken muun Argo on hillittömän vaikuttava ohjaus. Kuka olisi Daredevilin aikoihin uskonut monenlaisissa julkisuustörmäilyissä maineensa ja näyttelijäuskottavuutensa ryvettäneessä Ben Affleckissa piilevän tarkkasilmäisen ja kyvykkään elokuvaohjaajan? Affleckin tapaus osoittaa kuitenkin koulukirjamaisesti, miten älykkäätkin ihmiset voivat tehdä todella huonoja valintoja. Sillä Affleck on kiistatta älykäs. Paras julkinen osoitus tästä on hänen esikoisohjauksensa Gone, Baby, Gone, jonka kerronnassa on ilmavuutta ja silmää yksityiskohdille. Sekä nyt tämä kolmas työ, Argo, jonka onnistumista ei ainakaan ole haitannut Affleckin menneisyys Lähi-Idän pääaineopiskelijana collegessa.

Argossa Affleckin kerronta on alati notkeaa ja tarkkaa. Hillitty, rusehtava väripaletti ja kuvanrajaukset viittaavat tietoisesti 70-luvun Hollywood-estetiikkaan, kuten oikein tässä tarinassa onkin. Kuvaaja Rodrigo Prietoa ohjaaja on käskyttänyt tekemään asiat toisin kuin Iñarritun ja Ang Leen töissä, ja tulos on uudella tavalla raikas. Poikkeuksellisen onnistunut digisiirtokaan ei ole pahitteeksi - Argon digiprojektio on noin miljoona kertaa sävykkäämpi kuin samaan aikaan ensi-iltaan tulevassa Looperissa. Todella timanttista Argossa on leikkaus (William Goldenberg), elokuvan varsinainen pumppu.

Argon onkin syytä olla kertomuksena jännittävä, sillä sen sisältö osoittautuu paljon problemaattisemmaksi. Ei ole sattumaa, että Argo ilmestyy juuri nyt, kun Iran kuumenee kansainvälisen poliittisen keskustelun polttopisteessä. Ei ole sattumaa, että Argoa tekemässä Affleckin rinnalla ovat olleet mm. Good Night, and Good Luckista ja Vuohia tuijottavista miehistä vastanneet liberaaliaktiivit George Clooney ja Grant Heslov. Argon on tarkoitus viihteen lisäksi tehdä politiikkaa, mutta monitulkintaiseksi jää millaista politiikkaa. Elokuvan viesti on häilyvästi välillä yhtä, välillä toista. Hyvänä esimerkkinä: vaikka Affleckin hieno kerronta vetääkin, jotenkin takaraivossa hämmentää se, että fokus on kuudessa kanadalaisten suojiin piiloutuneessa amerikkalaisessa ja ne 52 jätetään tyystin taustalle; tämä ei ole heidän tarinansa - mutta miksi?

Ei olekaan ihme, että Argo kertoo lopulta enemmän ja tarkemmin Hollywoodista - turvallisen etäisyyden päästä - kuin USA:n ulkopolitiikasta. Vaikka elokuva kuvaakin rikkaasti CIA:n ja hallituksen toimintaa, todellinen kysymys ei kuulu "mitä" vaan "miten". Argo sekä kritisoi isänmaansa kolonialismia että ylistää sen toimielimien sankarillisuutta. Argo on jo moniaalla luettu patrioottisena sankaritarinana, mutta Affleckin oman roolisuorituksen ruumiillistama skepsismi himmentää perinteisiin kuuluvaa hohdokkuutta. Toisaalta Argo ei uskalla mennä tarpeeksi pitkälle moittivassa diskurssissaan.

Ehkäpä avain tekijöiden varsinaisiin päämääriin löytyy loppusanoista. Rivien välistä on selkeästi luettavissa vetoomus rauhan puolesta ja kehoitus konfliktien ratkaisemiseen rauhanomaisen diplomatian keinoin. Sillä totta onkin: Argo on hollywoodilaiseksi nykytrilleriksi harvinaisen väkivallaton ja veretön.

Tähän Roger Zelaznyn scifi-romaaniin olisi perustunut Argo, jos se olisi koskaan oikeasti tehty.