DocPoint-viikko
En näe kokonaisuutta, näen enää pilkkuja. Univaje saa selätysvoiton selkeästä ajattelusta.
Tuntikausia keskustelua elokuvasta ja elokuvista. Seurustelua tuttujen cinefiilien kanssa. Corona-Dubrovnik. Kamalaa, kamalaa musiikkia. Täydellinen elokuva: Jean Painlevén Cristaux Liquides, joka valuu kankaalla pelkkänä muotona, puhtaana tunteena, havainnon tallenteena, runoutena, kauneutena. Brigitte Bergin esittelyt Painlevén elokuvista luovat persoonallista viitekehystä. Kaikki luontodokumentit pitäisi tehdä seuraten Painlevén "Torin kyyhkyset" -teoksen näyttämää esimerkkiä.
Näitä elokuvia täytyy pohtia, niistä on uneksittava. On uneksittava. Ei haittaa, vaikka ei uneksisikaan, kunhan saisi nukkua. Pääsisi pilkuista.
maanantai 31. tammikuuta 2011
sunnuntai 30. tammikuuta 2011
Werner & Martin & Fran
DocPoint-viikko
Forumin edessä taiteilee mustaihoinen Teräsmies trapetsilla.
Kello kaksi iltapäivällä Kolmen sepän patsaalla muutaman tusinan ihmisen vahvuinen joukko osoittaa mieltä Irakin poliittisten vankien puolesta. He saavat protestoida räikeää ihmisoikeuksien loukkausta vastaan ihan kaikessa rauhassa jopa kaupungin keskustan vallanneen poliittisesti latautuneen dokumenttielokuvafestivaalin aikana, sillä kolmekymmentä vuotta "irakin" toistamista viikottain televisiossa on muuttanut sanan osaksi kaupungin taustahälyä. Persia on niin kovin kaukanakin eivätkä levottomuudet siellä millään lailla vaikuta suomalaisiin, ellei lasketa niitä kolmea kuollutta tamperelaista viime syksyn ravintolapalosta.
Kaksi tuntia myöhemmin samalla paikalla on Coca-Colan uuden vitamiinivesijuoman esittely, jonka ilmaisnäytteitä jonottaa melkein aiempia mielenosoittajia vastaava väkimäärä.
Aikaisemmin päivällä Kinopalatsin vitossali on ääriään myöten täynnä festivaaliväkeä. Ohjaaja Dmitri Vasyukov on paikalla, kun hänen yhdessä Werner Herzogin kanssa ohjaamansa Happy People: A Year In The Taiga saa Suomen ensi-iltansa. Siperian ansastaja-metsästäjiä kuvaava elokuva saa arvostamaan entistäkin enemmän Markku Lehmuskallion ja Anastasia Lapsuin elämäntyötä alkuperäiskansojen kronikoitsijoina. Siinä missä Vuosi Taigalla on ulkopuolisen tutkimusretki vieraaseen kulttuuriin, ovat Lehmuskallion ja Lapsuin elokuvat syventyneitä ja sisältä ulospäin kerrottuja teoksia.
Vasyukovin elokuvasta - Herzog on toiminut lähinnä neuvovassa roolissa - esitetään "kansainvälinen kopio". Siinä rumaa amerikkalaista aksenttia käyttelevät näyttelijät ovat puhuneet haastattelujen päälle. Onnettomuudeksi on myös ollut ratkaisu tilata jonkin verran nimeä itselleen hankkineelta Klaus Badeltilta mahtipontinen musiikkiraita, joka estää täydelleen ansastajien koko pitkän talven kestävän yksinäisyyden välittymisen. Heikkolaatuinen digitaaliprojisointi tekee lisää hallaa.
Perinteiseen luonnon kiertokulku -muotoon rakennetussa elokuvassa on kiinnostavatkin puolensa. Kuvattavien arki rutiineineen esitetään riittävän yksityiskohtaisesti, Mahtavan Jenisein vapautuminen jäistä on vaikuttava luonnonilmiö ja vierasta elämänmuotoa tuntee oppineensa ymmärtämään jossain määrin. Lisäksi on tietysti se nautinto, kun saa kuunnella Werner Herzogin jäljittelemätöntä englantilaista aksenttia.
Werner Herzogin ja Martin Scorsesen uusien elokuvien Suomen ensi-illat mahtuvat kymmenen tunnin sisään. Sviit.
Public Speaking on kepeä henkilökuva Fran Lebowitzista, esseististä, newyorkilaisesta ja naisesta, jolla on mielipide kaikesta. Lebowitz rakastaa puhumista ja nokkeluus on hänen tavaramerkkinsä. Aluksi tunnistettavan terävä juutalaisamerikkalainen huumori tuntuu tavanomaiselta helppojen naurujen kalastelulta, mutta pidempään Lebowitzin kanssa aikaa viettäessään alkaa nähdä, että sukkelan sujuvan jutun suoltamisen takana on kovaa sivistystä ja vankkumaton usko kirjojen voimaan. Neljännesmiljoona ihmistä on buuannut Lebowitzille samaan aikaan ja miljoonat ovat lukeneet hänen kirjojaan sekä artikkeleitaan arvostetuimmissa aikakauslehdissä. Se kertoo persoonallisesta ajattelijasta. Scorsesen elokuva on varsinaisesti Lebowitzin elokuva, sillä Scorsese antaa vain (Ellen Kurasin) kameran pyöriä, kun Lebowitz kertoo elämästään ja mielipiteistään suosikkiravintolansa suosikkipöydässään. Väliin leikataan Lebowitzia luennoimassa collegessa, Toni Morrisonin tai Conan O'Brienin haastateltavana sekä valikoituja arkistopätkiä mm. James Baldwinista ja Serge Gainsbourgista.
Public Speaking on tuotettu HBO Documentariesille.
Bio Rexistä ulos astuessa jossain Finlandia-talon suunnalla on ilotulitus.
Huomisen päänäytöksenä: Jean Painlevé Orionissa. Neljältä.
Forumin edessä taiteilee mustaihoinen Teräsmies trapetsilla.
Kello kaksi iltapäivällä Kolmen sepän patsaalla muutaman tusinan ihmisen vahvuinen joukko osoittaa mieltä Irakin poliittisten vankien puolesta. He saavat protestoida räikeää ihmisoikeuksien loukkausta vastaan ihan kaikessa rauhassa jopa kaupungin keskustan vallanneen poliittisesti latautuneen dokumenttielokuvafestivaalin aikana, sillä kolmekymmentä vuotta "irakin" toistamista viikottain televisiossa on muuttanut sanan osaksi kaupungin taustahälyä. Persia on niin kovin kaukanakin eivätkä levottomuudet siellä millään lailla vaikuta suomalaisiin, ellei lasketa niitä kolmea kuollutta tamperelaista viime syksyn ravintolapalosta.
Kaksi tuntia myöhemmin samalla paikalla on Coca-Colan uuden vitamiinivesijuoman esittely, jonka ilmaisnäytteitä jonottaa melkein aiempia mielenosoittajia vastaava väkimäärä.
Aikaisemmin päivällä Kinopalatsin vitossali on ääriään myöten täynnä festivaaliväkeä. Ohjaaja Dmitri Vasyukov on paikalla, kun hänen yhdessä Werner Herzogin kanssa ohjaamansa Happy People: A Year In The Taiga saa Suomen ensi-iltansa. Siperian ansastaja-metsästäjiä kuvaava elokuva saa arvostamaan entistäkin enemmän Markku Lehmuskallion ja Anastasia Lapsuin elämäntyötä alkuperäiskansojen kronikoitsijoina. Siinä missä Vuosi Taigalla on ulkopuolisen tutkimusretki vieraaseen kulttuuriin, ovat Lehmuskallion ja Lapsuin elokuvat syventyneitä ja sisältä ulospäin kerrottuja teoksia.
Vasyukovin elokuvasta - Herzog on toiminut lähinnä neuvovassa roolissa - esitetään "kansainvälinen kopio". Siinä rumaa amerikkalaista aksenttia käyttelevät näyttelijät ovat puhuneet haastattelujen päälle. Onnettomuudeksi on myös ollut ratkaisu tilata jonkin verran nimeä itselleen hankkineelta Klaus Badeltilta mahtipontinen musiikkiraita, joka estää täydelleen ansastajien koko pitkän talven kestävän yksinäisyyden välittymisen. Heikkolaatuinen digitaaliprojisointi tekee lisää hallaa.
Perinteiseen luonnon kiertokulku -muotoon rakennetussa elokuvassa on kiinnostavatkin puolensa. Kuvattavien arki rutiineineen esitetään riittävän yksityiskohtaisesti, Mahtavan Jenisein vapautuminen jäistä on vaikuttava luonnonilmiö ja vierasta elämänmuotoa tuntee oppineensa ymmärtämään jossain määrin. Lisäksi on tietysti se nautinto, kun saa kuunnella Werner Herzogin jäljittelemätöntä englantilaista aksenttia.
Werner Herzogin ja Martin Scorsesen uusien elokuvien Suomen ensi-illat mahtuvat kymmenen tunnin sisään. Sviit.
Public Speaking on kepeä henkilökuva Fran Lebowitzista, esseististä, newyorkilaisesta ja naisesta, jolla on mielipide kaikesta. Lebowitz rakastaa puhumista ja nokkeluus on hänen tavaramerkkinsä. Aluksi tunnistettavan terävä juutalaisamerikkalainen huumori tuntuu tavanomaiselta helppojen naurujen kalastelulta, mutta pidempään Lebowitzin kanssa aikaa viettäessään alkaa nähdä, että sukkelan sujuvan jutun suoltamisen takana on kovaa sivistystä ja vankkumaton usko kirjojen voimaan. Neljännesmiljoona ihmistä on buuannut Lebowitzille samaan aikaan ja miljoonat ovat lukeneet hänen kirjojaan sekä artikkeleitaan arvostetuimmissa aikakauslehdissä. Se kertoo persoonallisesta ajattelijasta. Scorsesen elokuva on varsinaisesti Lebowitzin elokuva, sillä Scorsese antaa vain (Ellen Kurasin) kameran pyöriä, kun Lebowitz kertoo elämästään ja mielipiteistään suosikkiravintolansa suosikkipöydässään. Väliin leikataan Lebowitzia luennoimassa collegessa, Toni Morrisonin tai Conan O'Brienin haastateltavana sekä valikoituja arkistopätkiä mm. James Baldwinista ja Serge Gainsbourgista.
Public Speaking on tuotettu HBO Documentariesille.
Bio Rexistä ulos astuessa jossain Finlandia-talon suunnalla on ilotulitus.
Huomisen päänäytöksenä: Jean Painlevé Orionissa. Neljältä.
lauantai 29. tammikuuta 2011
Lauantain Tärppi
DocPoint-viikko
Jean Painlevé on se syy miksi täällä ollaan. Mutta varataan se huomisen Tärpiksi. Ihan lyhyesti:
Bio Rex. 22.00. Martin Scorsese. Public Speaking.
Koska se on Scorsese.
Jean Painlevé on se syy miksi täällä ollaan. Mutta varataan se huomisen Tärpiksi. Ihan lyhyesti:
Bio Rex. 22.00. Martin Scorsese. Public Speaking.
Koska se on Scorsese.
Sisäpiirissä ja ihan pihalla
DocPoint-viikko
Kello 23.30 innostunut, känninen irlantilainen pitää kasvojaan seitsemän sentin päässä omistani ja sylkee niille Guinnessia aina lausuessaan s:n ja p:n. Ken Wardrop puristaa kättäni ja kerron kirjoittaneeni hänen elokuvistaan aika paskan jutun johonkin lehteen.
Tavallinen perjantai.
Hetkeä myöhemmin vähän sivummalla pari filkkareilta tuttua kyselee, mitä olen nähnyt tänään ja kannattiko nousta aamulla.
No, kannatti.
Kello 17: Näyttelijä on yhä täällä
I'm Still Heren puolivälissä Joaquin Phoenixin avustaja kyykistyy yön keskellä nukkuvan näyttelijän sängyllä ja paskantaa tämän suuhun.
On ihan mahdollista JA uskottavaa, että niin tapahtui. On myös mahdollista, että kohtaus on toteutettu trikein.
Selvää on, että jotkut kohtauksista tässä elokuvassa on ohjattu ja näytelty: sen näkee leikkauksesta ja kameroiden asemoinnista. Esimerkkeinä Phoenixin törmääminen autolla suoja-aitaan - missä kamera siirtyy yhtäkkiä auton sisältä ulkopuolelle -, tapaaminen Sean Combsin kanssa sekä ilmeisimpänä kohtaus, jossa tähti ryntää autosta metsään paniikissa katuen päätöstään luopua näyttelemisestä. Hämmentävää on kuitenkin se, mikä ei ole teeskentelyä: Phoenixin ylipainoisuus, käheytynyt ääni, parta, irtautuminen elokuvista ja naisen läsnäolon täydellinen puute elämästä. Jos Phoenixin projekti on illuusiota, se on sitä pidemmälle vietynä kuin koskaan aikaisemmin. Aivan varmasti kyseessä on reaktio, joka pohjautuu todelliseen turhautumiseen.
Ja sen tunteen jakaa elokuvan ohjaaja, Casey Affleck, Joaquin Phoenixin lanko. Olipa I'm Still Here faktaa tai fiktiota, sen maali on hillittömyyksiin levinnyt julkkiskulttuuri buuavine paparazzeineen, toisiaan kopioivine talk show'ineen, juoru-uutisineen, medioiden suorittamine julkisine teilaamisineen ja lopuksi vielä itsetyytyväisyydestä pullistelevine amatöörinetti"kriitikoineen".
Affleck kysyy elokuvallaan lopulta, minkä takia meitä kiinnostaa näin silmittömästi yksi mies, joka on kuuluisa vain, koska hänen työnsä - entinen työnsä? - on julkista, kopioitavissa ja leviävää. Elokuvan päähenkilö ei lopulta ole kovin kiinnostava ihminen (vaikka hänen työnsä on saattanut olla). Mutta elokuva on. Se, mitä I'm Still Herestä saa todella mukaansa on vakaumus, että Casey Affleckin olisi syytä ohjata lisää. Hänellä on siihen lahjoja. I'm Still Here on siksi taitavaa työtä kuvauksen, rytmityksen ja rakenteen osalta.
Kello 19: Unettomuus tuntuu tältä...ehkä
Mykkäelokuvanäytös oli kuulemma hieno Palefaceineen, mutta tyytyväisenä katsoi samaan aikaan Good Night Nobodyakin. Vaikkei ihan sitä vastannutkaan, mihin oli varautunut, sveitsiläisen Jacqueline Zündin pieni elokuva oli kiinnostava yritys elokuvan keinoin tavoittaa unettomuuden tuntu. Good Night Nobody oli yllättävän perinteinen dokumenttielokuva, jossa vuorottelivat kuvattavien kertomukset, tunnelmoivat kuvat ja ambient-musiikki. Neljästä henkilöstä ehdottomasti söpöin oli shanghailainen hoitsu ja erikoisin itä-eurooppalainen Fedor, mies, joka ei ole nukkunut 20 vuoteen, ja jolle vika on tuonut kuuluisuuttakin, liiaksikin.
Ohjaaja oli paikalla Kinopalatsissa ja sai vastata joukkoon tylsiä kysymyksiä. Se selvisi kuitenkin, ettei hän toivonut kenenkään nukahtavan elokuvaa katsoessaan.
Kello 21: Mehän voitetaan Oscar
Inside Job on vuoden dokumentti-Oscar-ehdokkaista huudelluin, ja mikäs siinä. Mutta irtopisteitä vaatimattomuudesta se ei kerää.
Elokuva alkaa tekstiplanssilla, jossa ilmoitetaan, että seuraavassa kerrotaan, miten vuoden 2008 talouspamahdus tapahtui. Ai, kiitos. Tekstiplansseja seuraa pitkin elokuvaa, ja useimmissa tiedotetaan, kuinka se ja se roisto ei suostunut tekijöiden haastateltavaksi. Aika iso ihme.
No, Inside Job on sinänsä pätevä ja huolelliseen taustatutkimukseen pohjautuva, kansanomaisen selkeä esitys talouskuplan syistä ja seurauksista, joka kannattaa kyllä katsoa oppiakseen tilaisuuden tullen. Mutta e l o k u v a n a se ei totta vie ole mitään errolmorrisia. Päähuomio on asioiden kertomisessa, visuaalisen annin jäädessä keppihevoseksi. Välillä soitetaan huonoa rokkia, että pilleri menisi alas iisimmin.
Parasta leffassa ovat hetket - ja niitä on useita - joissa tekijät saavat haastateltavansa kiinni silkasta valehtelemisesta. Se on virkistävää. Ilolta tosin nakertaa terää tieto, että näillä jätkillä on miljoonien dollareiden omaisuus, eivätkä he jää teoistaan koskaan edesvastuuseen. Päin vastoin, liki jokainen Obaman kanslian talousasiantuntijoista on niitä samoja, jotka saivat aikaan maailmanlaajuisen laman.
Ohjaaja-kirjoittaja Charles Ferguson on katsonut sopivaksi päättää elokuvansa sellaiseen loppulauseeseen, että sen jälkeen vähän jokaisen sanakirjan määritelmä "kornista" tuntuu valjulta.
Kello 23.30 ->
Iloinen, tamperelaisille elokuvaihmisille tuttu irlantilainen pukuveikko kääntyy pärskimään jonkun toisen kasvoille Corona-baarissa. Huitaisen Schweppes Russianin - jäillä - naamaan. Jostain ilmestyy vielä pari tuttua sekä joku espanjalainen, joka opettaa minut lausumaan 'victor erice' oikein.
Aika lähteä yöpaikkaan nukkumaan liian vähän.
Kello 23.30 innostunut, känninen irlantilainen pitää kasvojaan seitsemän sentin päässä omistani ja sylkee niille Guinnessia aina lausuessaan s:n ja p:n. Ken Wardrop puristaa kättäni ja kerron kirjoittaneeni hänen elokuvistaan aika paskan jutun johonkin lehteen.
Tavallinen perjantai.
Hetkeä myöhemmin vähän sivummalla pari filkkareilta tuttua kyselee, mitä olen nähnyt tänään ja kannattiko nousta aamulla.
No, kannatti.
Kello 17: Näyttelijä on yhä täällä
I'm Still Heren puolivälissä Joaquin Phoenixin avustaja kyykistyy yön keskellä nukkuvan näyttelijän sängyllä ja paskantaa tämän suuhun.
On ihan mahdollista JA uskottavaa, että niin tapahtui. On myös mahdollista, että kohtaus on toteutettu trikein.
Selvää on, että jotkut kohtauksista tässä elokuvassa on ohjattu ja näytelty: sen näkee leikkauksesta ja kameroiden asemoinnista. Esimerkkeinä Phoenixin törmääminen autolla suoja-aitaan - missä kamera siirtyy yhtäkkiä auton sisältä ulkopuolelle -, tapaaminen Sean Combsin kanssa sekä ilmeisimpänä kohtaus, jossa tähti ryntää autosta metsään paniikissa katuen päätöstään luopua näyttelemisestä. Hämmentävää on kuitenkin se, mikä ei ole teeskentelyä: Phoenixin ylipainoisuus, käheytynyt ääni, parta, irtautuminen elokuvista ja naisen läsnäolon täydellinen puute elämästä. Jos Phoenixin projekti on illuusiota, se on sitä pidemmälle vietynä kuin koskaan aikaisemmin. Aivan varmasti kyseessä on reaktio, joka pohjautuu todelliseen turhautumiseen.
Ja sen tunteen jakaa elokuvan ohjaaja, Casey Affleck, Joaquin Phoenixin lanko. Olipa I'm Still Here faktaa tai fiktiota, sen maali on hillittömyyksiin levinnyt julkkiskulttuuri buuavine paparazzeineen, toisiaan kopioivine talk show'ineen, juoru-uutisineen, medioiden suorittamine julkisine teilaamisineen ja lopuksi vielä itsetyytyväisyydestä pullistelevine amatöörinetti"kriitikoineen".
Affleck kysyy elokuvallaan lopulta, minkä takia meitä kiinnostaa näin silmittömästi yksi mies, joka on kuuluisa vain, koska hänen työnsä - entinen työnsä? - on julkista, kopioitavissa ja leviävää. Elokuvan päähenkilö ei lopulta ole kovin kiinnostava ihminen (vaikka hänen työnsä on saattanut olla). Mutta elokuva on. Se, mitä I'm Still Herestä saa todella mukaansa on vakaumus, että Casey Affleckin olisi syytä ohjata lisää. Hänellä on siihen lahjoja. I'm Still Here on siksi taitavaa työtä kuvauksen, rytmityksen ja rakenteen osalta.
Kello 19: Unettomuus tuntuu tältä...ehkä
Mykkäelokuvanäytös oli kuulemma hieno Palefaceineen, mutta tyytyväisenä katsoi samaan aikaan Good Night Nobodyakin. Vaikkei ihan sitä vastannutkaan, mihin oli varautunut, sveitsiläisen Jacqueline Zündin pieni elokuva oli kiinnostava yritys elokuvan keinoin tavoittaa unettomuuden tuntu. Good Night Nobody oli yllättävän perinteinen dokumenttielokuva, jossa vuorottelivat kuvattavien kertomukset, tunnelmoivat kuvat ja ambient-musiikki. Neljästä henkilöstä ehdottomasti söpöin oli shanghailainen hoitsu ja erikoisin itä-eurooppalainen Fedor, mies, joka ei ole nukkunut 20 vuoteen, ja jolle vika on tuonut kuuluisuuttakin, liiaksikin.
Ohjaaja oli paikalla Kinopalatsissa ja sai vastata joukkoon tylsiä kysymyksiä. Se selvisi kuitenkin, ettei hän toivonut kenenkään nukahtavan elokuvaa katsoessaan.
Kello 21: Mehän voitetaan Oscar
Inside Job on vuoden dokumentti-Oscar-ehdokkaista huudelluin, ja mikäs siinä. Mutta irtopisteitä vaatimattomuudesta se ei kerää.
Elokuva alkaa tekstiplanssilla, jossa ilmoitetaan, että seuraavassa kerrotaan, miten vuoden 2008 talouspamahdus tapahtui. Ai, kiitos. Tekstiplansseja seuraa pitkin elokuvaa, ja useimmissa tiedotetaan, kuinka se ja se roisto ei suostunut tekijöiden haastateltavaksi. Aika iso ihme.
No, Inside Job on sinänsä pätevä ja huolelliseen taustatutkimukseen pohjautuva, kansanomaisen selkeä esitys talouskuplan syistä ja seurauksista, joka kannattaa kyllä katsoa oppiakseen tilaisuuden tullen. Mutta e l o k u v a n a se ei totta vie ole mitään errolmorrisia. Päähuomio on asioiden kertomisessa, visuaalisen annin jäädessä keppihevoseksi. Välillä soitetaan huonoa rokkia, että pilleri menisi alas iisimmin.
Parasta leffassa ovat hetket - ja niitä on useita - joissa tekijät saavat haastateltavansa kiinni silkasta valehtelemisesta. Se on virkistävää. Ilolta tosin nakertaa terää tieto, että näillä jätkillä on miljoonien dollareiden omaisuus, eivätkä he jää teoistaan koskaan edesvastuuseen. Päin vastoin, liki jokainen Obaman kanslian talousasiantuntijoista on niitä samoja, jotka saivat aikaan maailmanlaajuisen laman.
Ohjaaja-kirjoittaja Charles Ferguson on katsonut sopivaksi päättää elokuvansa sellaiseen loppulauseeseen, että sen jälkeen vähän jokaisen sanakirjan määritelmä "kornista" tuntuu valjulta.
Kello 23.30 ->
Iloinen, tamperelaisille elokuvaihmisille tuttu irlantilainen pukuveikko kääntyy pärskimään jonkun toisen kasvoille Corona-baarissa. Huitaisen Schweppes Russianin - jäillä - naamaan. Jostain ilmestyy vielä pari tuttua sekä joku espanjalainen, joka opettaa minut lausumaan 'victor erice' oikein.
Aika lähteä yöpaikkaan nukkumaan liian vähän.
perjantai 28. tammikuuta 2011
Väsyttää niin saatanasti
DocPoint-viikko
Ohi ilmeisimpien amerikkalaistäkyjen - I'm Still Here, Inside Job - Päivän Tärpiksi tarjotaan Jacqueline Zündin ohjausta Good Night Nobody. Se on täydellinen valinta itsensä kaikkien taiteen sääntöjen mukaan jo alkumetreillä uuvuttaneelle festarieläimelle: aihe on unettomuus, ilmiö, jonka kanssa olen solminut läheisen suhteen jo kapaloiässä. Itse asiassa seurustelin sen kanssa viime yönäkin.
Koska mykkäelokuvanäytös on nin kallis - JA loppuunmyyty - menen samastumaan ihmisiin, jotka eivät ole sanan varsinaisessa mielessä nukkuneet moneen v u o t e e n. Good Night Nobodyn lisäksi illan ohjelmassa ovat myös ensimmäisen lauseen jenkit.
Jos kesken Good Night Nobodyn nukahtaa, tarkoittaako se, että se on onnistunut?
Kirjoitettu Kirjasto Kympissä vartin koneella, jonka näppäimistön useimmat kirjaimet ovat kuluneet pois.
Ohi ilmeisimpien amerikkalaistäkyjen - I'm Still Here, Inside Job - Päivän Tärpiksi tarjotaan Jacqueline Zündin ohjausta Good Night Nobody. Se on täydellinen valinta itsensä kaikkien taiteen sääntöjen mukaan jo alkumetreillä uuvuttaneelle festarieläimelle: aihe on unettomuus, ilmiö, jonka kanssa olen solminut läheisen suhteen jo kapaloiässä. Itse asiassa seurustelin sen kanssa viime yönäkin.
Koska mykkäelokuvanäytös on nin kallis - JA loppuunmyyty - menen samastumaan ihmisiin, jotka eivät ole sanan varsinaisessa mielessä nukkuneet moneen v u o t e e n. Good Night Nobodyn lisäksi illan ohjelmassa ovat myös ensimmäisen lauseen jenkit.
Jos kesken Good Night Nobodyn nukahtaa, tarkoittaako se, että se on onnistunut?
Kirjoitettu Kirjasto Kympissä vartin koneella, jonka näppäimistön useimmat kirjaimet ovat kuluneet pois.
Erotiikkavisan tulokset
Leffavisa 26.1. Teemana: Erotiikka
1. 400 Kekkosta (35 pt.)
2. Iguana (34 pt.)
3. Franklin Pangborn/Bangporn/Spankthorn/Spornbang (31 pt.)
4. Savage streets (30 pt.)
5. Peter Lorren Silmät (23 pt.)
6. Kinky Kelly (19+ pt.)
7. Albatrossi (18 pt.)
8. Veripersepellet (13 pt.)
9. Team Färjärit (6 pt.)
8. Veripersepellet (13 pt.)
9. Team Färjärit (6 pt.)
Leffavisa 26.1.: Erotiikka
Perustrivia (18 pt.)
1. Minä vuonna suudelma filmattiin 1. kerran? (1 pt.)
- 1896, alle puoli minuuttia kestävä The Kiss, ohjaajana Edisonin yhtiölle työskennellyt William Heise, pussailijoina Broadwayn tähdet May Irwin ja John C. Rice
2. Minkä vuosikymmenen sensaatio ja seksisymboli eksoottisuudestaan kuulu Theda Bara oli? (1 pt.)
- 1910-luvun
3. Missä elokuvassa Marlene Dietrich viettelee Emil Janningsin laulamalla Falling In Love Againin? (1 pt.)
- Sininen enkeli4. Kuka näyttelijätär toi 1960-luvulla suomen kieleen uuden synonyymin rinnoille? (1 pt.)
- Italialainen Gina Lollobrigida5. Ketkä esittävät kuuluisan rakkauskohtauksen elokuvassa Monster’s Ball? (2 pt.)
- Billy Bob Thornton ja Halle Berry
6. Kuka oli People Magazinen Sexiest Man Alive vuonna 2010? (1 pt.)
- Ryan Reynolds
7. Missä elokuvissa seuraavat miesnäyttelijät ovat suudelleet toista miestä: A) Bruce Willis B) Jim Carrey C) Will Ferrell D) Jake Gyllenhaal? (4 pt.)
- A) Shakaali B) I Love You Philip Morris C) Talladega Nights: The Ballad of Ricky Bobby D) Brokeback Mountain
8. Missä elokuvissa seuraavat ohjaajat ovat näyttäneet simuloimatonta seksiä: A) Lars von Trier B) Larry Clark C) Nagisa Oshima? (3 pt.)
- A) Idiootit B) Ken Park C) Aistien valtakunta
9. Kun Fucking Åmålin päähenkilöt suutelevat liftaamansa kyydin takapenkillä, niin mikä kasarihitti soi taustalla? (1 pt.)
- I Wanna Know What Love Is
10. Kenen vuonna -80 kuolleen ohjaajaklassikon suosikkipornoelokuva oli 1920-luvulla tehty Sisar Vaseliini? (1 pt.)
- Luis Bunuel
Perustrivia (18 pt.)
1. Minä vuonna suudelma filmattiin 1. kerran? (1 pt.)
- 1896, alle puoli minuuttia kestävä The Kiss, ohjaajana Edisonin yhtiölle työskennellyt William Heise, pussailijoina Broadwayn tähdet May Irwin ja John C. Rice
2. Minkä vuosikymmenen sensaatio ja seksisymboli eksoottisuudestaan kuulu Theda Bara oli? (1 pt.)
- 1910-luvun
3. Missä elokuvassa Marlene Dietrich viettelee Emil Janningsin laulamalla Falling In Love Againin? (1 pt.)
- Sininen enkeli4. Kuka näyttelijätär toi 1960-luvulla suomen kieleen uuden synonyymin rinnoille? (1 pt.)
- Italialainen Gina Lollobrigida5. Ketkä esittävät kuuluisan rakkauskohtauksen elokuvassa Monster’s Ball? (2 pt.)
- Billy Bob Thornton ja Halle Berry
6. Kuka oli People Magazinen Sexiest Man Alive vuonna 2010? (1 pt.)
- Ryan Reynolds
7. Missä elokuvissa seuraavat miesnäyttelijät ovat suudelleet toista miestä: A) Bruce Willis B) Jim Carrey C) Will Ferrell D) Jake Gyllenhaal? (4 pt.)
- A) Shakaali B) I Love You Philip Morris C) Talladega Nights: The Ballad of Ricky Bobby D) Brokeback Mountain
8. Missä elokuvissa seuraavat ohjaajat ovat näyttäneet simuloimatonta seksiä: A) Lars von Trier B) Larry Clark C) Nagisa Oshima? (3 pt.)
- A) Idiootit B) Ken Park C) Aistien valtakunta
9. Kun Fucking Åmålin päähenkilöt suutelevat liftaamansa kyydin takapenkillä, niin mikä kasarihitti soi taustalla? (1 pt.)
- I Wanna Know What Love Is
10. Kenen vuonna -80 kuolleen ohjaajaklassikon suosikkipornoelokuva oli 1920-luvulla tehty Sisar Vaseliini? (1 pt.)
- Luis Bunuel
A vai B?Joukkueet vastaavat jompaankumpaan kysymykseen: A on yhden pisteen arvoinen, B kahden.
11. A) Mikä elokuva teki ohjaaja Catherine Breillat’sta maailmankuulun vuonna -99?
B) Kuka miespornotähti siinä esiintyi tärkeässä osassa?
- A) Romance X/Romance B) Rocco Siffredi
12. A) Kuka pornotähti esitti William H. Macyn vaimoa Boogie Nightsissa? B) Kuka pornotähti esitti Bubblesia elokuvassa Zack and Miri Make a Porno?
- A) Ginger Lynn B) Traci Lords
13. A) Missä elokuvassa Woody Allen ihastuu nuoreen Mariel Hemingwayhyn? B) Missä elokuvassa Woody Allen ihastuu nuoreen Juliette Lewisiin?
- A) Manhattan B) Miehiä ja vaimoja
14. A) Kuka oli Emmanuelle? B) Kuka oli Hilja, maitotyttö?
- A) Sylvie Kristel B) Anneli Sauli
15. A) Mikä elokuva teki vuonna 1956 Brigitte Bardot’sta megatähden? B) Kuka esittää Bardot’a tuoreessa Gainsbourg-elämäkerrassa?
- A) Ja jumala loi…naisen B) Laetitia Casta
B) Kuka miespornotähti siinä esiintyi tärkeässä osassa?
- A) Romance X/Romance B) Rocco Siffredi
12. A) Kuka pornotähti esitti William H. Macyn vaimoa Boogie Nightsissa? B) Kuka pornotähti esitti Bubblesia elokuvassa Zack and Miri Make a Porno?
- A) Ginger Lynn B) Traci Lords
13. A) Missä elokuvassa Woody Allen ihastuu nuoreen Mariel Hemingwayhyn? B) Missä elokuvassa Woody Allen ihastuu nuoreen Juliette Lewisiin?
- A) Manhattan B) Miehiä ja vaimoja
14. A) Kuka oli Emmanuelle? B) Kuka oli Hilja, maitotyttö?
- A) Sylvie Kristel B) Anneli Sauli
15. A) Mikä elokuva teki vuonna 1956 Brigitte Bardot’sta megatähden? B) Kuka esittää Bardot’a tuoreessa Gainsbourg-elämäkerrassa?
- A) Ja jumala loi…naisen B) Laetitia Casta
Vihjeosio
16. Kuka ohjaaja?
4pt 1970-luvulla hän oli aktiivinen kotimaansa alakulttuuripiireissä soittaen esimerkiksi parodisessa transvestiittiglamrock -yhtyeessä. Tuolla samaisella vuosikymmenellä hän teki ensimmäiset 8 millimetrin lyhärinsä, joita olivat muun muassa elokuvat Dos putas, o, Historia de amor que termina en boda (1974) (Two Whores, or, A Love Story that Ends in Marriage) ja La caída de Sodoma (1975) (The Fall of Sodom) sekä Sexo Va: Sexo viene (Sex Comes and Goes) vuodelta 1977.
2pt Vaikka onkin homoseksuaali, on hän kiintynyt ihailemaan naisten rintoja elokuvissaan - erityisesti usein elokuvissaan esiintyvän Penelope Cruzin.
1pt Hänen elokuviaan ovat muun muassa Intohimon lait, Lihan värinä, Kaikki äidistäni sekä Volver.
- Pedro Almodovar
16. Kuka ohjaaja?
4pt 1970-luvulla hän oli aktiivinen kotimaansa alakulttuuripiireissä soittaen esimerkiksi parodisessa transvestiittiglamrock -yhtyeessä. Tuolla samaisella vuosikymmenellä hän teki ensimmäiset 8 millimetrin lyhärinsä, joita olivat muun muassa elokuvat Dos putas, o, Historia de amor que termina en boda (1974) (Two Whores, or, A Love Story that Ends in Marriage) ja La caída de Sodoma (1975) (The Fall of Sodom) sekä Sexo Va: Sexo viene (Sex Comes and Goes) vuodelta 1977.
2pt Vaikka onkin homoseksuaali, on hän kiintynyt ihailemaan naisten rintoja elokuvissaan - erityisesti usein elokuvissaan esiintyvän Penelope Cruzin.
1pt Hänen elokuviaan ovat muun muassa Intohimon lait, Lihan värinä, Kaikki äidistäni sekä Volver.
- Pedro Almodovar
17. Kuka näyttelijä?
4 pt. Hän oli Jane Marchin vastanäyttelijä Jean-Jacques Annaud’n erittäin uskalletussa Marguerite Duras –filmatisoinnissa Rakastaja.
2 pt. Hän näytteli toista homoparin osapuolista Wong Kar-Wain Happy Togetherissa.
1 pt. Monien mielestä Aasian hienoin näyttelijä teki miespääosan Ang Leen erittäin uskalletussa Lust, Cautionissa.
- Tony Leung (Ka Fai)
4 pt. Hän oli Jane Marchin vastanäyttelijä Jean-Jacques Annaud’n erittäin uskalletussa Marguerite Duras –filmatisoinnissa Rakastaja.
2 pt. Hän näytteli toista homoparin osapuolista Wong Kar-Wain Happy Togetherissa.
1 pt. Monien mielestä Aasian hienoin näyttelijä teki miespääosan Ang Leen erittäin uskalletussa Lust, Cautionissa.
- Tony Leung (Ka Fai)
* tässä on visanlaatijan virhe: kahdessa jälkimmäisessä esiintyi Tony Leung Chiu-wai
18. Kuka näyttelijätär?
4 pt. Hän on syntynyt 1966. Hän on toiminut H&M:n kesämallina ja epäilemättä aiheuttanut siten lukuisia autokolareita. 90-luvun loppupuoliskolla läpimurtonsa jälkeen hän menestyi kaikissa maailman seksikkäin nainen –äänestyksissä. Vuonna 2006 hänet roolitettiin rumuudestaan kuulun Martha Beckin osaan elokuvassa Lonely Hearts Killers.
2 pt. Maailman kuuluisin jalkafetisisti Quentin Tarantino kirjoitti itselleen elokuvaan Hämärästä aamunkoittoon roolin, jossa hän sai juoda viskiä tämän kaunottaren jalkaterältä.
1 pt. Fridan nimiosassa hän esiintyy yläosattomissa ja suutelee naista.
- Salma Hayek
4 pt. Hän on syntynyt 1966. Hän on toiminut H&M:n kesämallina ja epäilemättä aiheuttanut siten lukuisia autokolareita. 90-luvun loppupuoliskolla läpimurtonsa jälkeen hän menestyi kaikissa maailman seksikkäin nainen –äänestyksissä. Vuonna 2006 hänet roolitettiin rumuudestaan kuulun Martha Beckin osaan elokuvassa Lonely Hearts Killers.
2 pt. Maailman kuuluisin jalkafetisisti Quentin Tarantino kirjoitti itselleen elokuvaan Hämärästä aamunkoittoon roolin, jossa hän sai juoda viskiä tämän kaunottaren jalkaterältä.
1 pt. Fridan nimiosassa hän esiintyy yläosattomissa ja suutelee naista.
- Salma Hayek
Äänet
19. Elokuva ja ohjaaja? (2 pt.) – Perkele! Kuvia Suomesta; Jörn Donner
20. Elokuva ja kaksi näytteessä esiintyvää tähteä? (3 pt.) - Piukat paikat, Jack Lemmon, Marilyn Monroe
21. Elokuva ja ohjaaja? (2 pt.) – Piano, Jane Campion
22. Elokuva ja elokuvan kaksi jumalaista naispääosan esittäjää? (3 pt.) - Käpy selän alla, Kristiina Halkola ja Kirsti Wallasvaara
23. Elokuva, ohjaaja, näyttelijä? (3 pt.) – Alexandran suunnitelma, Rolf De Heer, Helen Buday
20. Elokuva ja kaksi näytteessä esiintyvää tähteä? (3 pt.) - Piukat paikat, Jack Lemmon, Marilyn Monroe
21. Elokuva ja ohjaaja? (2 pt.) – Piano, Jane Campion
22. Elokuva ja elokuvan kaksi jumalaista naispääosan esittäjää? (3 pt.) - Käpy selän alla, Kristiina Halkola ja Kirsti Wallasvaara
23. Elokuva, ohjaaja, näyttelijä? (3 pt.) – Alexandran suunnitelma, Rolf De Heer, Helen Buday
torstai 27. tammikuuta 2011
Kuolemattomuuden julistus
DocPoint-viikko
Festivaali on alkanut hitaasti, liiankin hitaasti. No, huomenna ehtii ottaa vahinkoa takaisin, mutta vain yksi näytös tälle päivälle?
Kahdesta elokuvasta ensimmäinen, Declaration Of Immortality, on muotokuva puolalaisesta kalliokiipeilijästä, alansa legendasta. Huolellisesti rakennettu puolituntinen miellytti harkitulla visuaalisella kokonaisuudellaan, mutta keskellä elokuvaa tuntui vellovan jonkinlainen tyhjiö, joka jätti kysymään, mitä todella haluttiin sanoa. Ohjaaja Marcin Koszalkan päätös tuoda itsensä mukaan rakenteeseen ei tuonut mitään lisää. Vuorenvarma ohjaus pysyi kuitenkin kasassa ja tuotti erinomaisia kuvia 50-vuotiaan Piotr "Hullu" Korczakin menosta Tatra-vuorilla. Digitaalinen kopio oli ihan hyvälaatuinen, mutta filmiprintti olisi pessyt kliinisyyttä ja tehnyt elokuvasta vielä kauniimman.
Jälkimmäisestä elokuvasta on hyvin niukalti sanottavaa. Sounds Under The Sun kestää reilun tunnin ja kuvaa nykysäveltäjiä - mm. Sir John Tavener - työnsä äärellä. Vasta lopputeksteistä selviää, että heitä yhdistää kutsu Latviaan säveltämään aurinko-aiheisia teoksia. Elokuva on niin päämäärätön, että silmät eivät aina pysyneet auki ja vieruskaveri kirjoitteli tekstareita. Lopussa tosin kuullaan ihmeellisen kaunis kuorokappale. Tunti ei mennyt siten ihan hukkaan.
Festivaali on alkanut hitaasti, liiankin hitaasti. No, huomenna ehtii ottaa vahinkoa takaisin, mutta vain yksi näytös tälle päivälle?
Kahdesta elokuvasta ensimmäinen, Declaration Of Immortality, on muotokuva puolalaisesta kalliokiipeilijästä, alansa legendasta. Huolellisesti rakennettu puolituntinen miellytti harkitulla visuaalisella kokonaisuudellaan, mutta keskellä elokuvaa tuntui vellovan jonkinlainen tyhjiö, joka jätti kysymään, mitä todella haluttiin sanoa. Ohjaaja Marcin Koszalkan päätös tuoda itsensä mukaan rakenteeseen ei tuonut mitään lisää. Vuorenvarma ohjaus pysyi kuitenkin kasassa ja tuotti erinomaisia kuvia 50-vuotiaan Piotr "Hullu" Korczakin menosta Tatra-vuorilla. Digitaalinen kopio oli ihan hyvälaatuinen, mutta filmiprintti olisi pessyt kliinisyyttä ja tehnyt elokuvasta vielä kauniimman.
Jälkimmäisestä elokuvasta on hyvin niukalti sanottavaa. Sounds Under The Sun kestää reilun tunnin ja kuvaa nykysäveltäjiä - mm. Sir John Tavener - työnsä äärellä. Vasta lopputeksteistä selviää, että heitä yhdistää kutsu Latviaan säveltämään aurinko-aiheisia teoksia. Elokuva on niin päämäärätön, että silmät eivät aina pysyneet auki ja vieruskaveri kirjoitteli tekstareita. Lopussa tosin kuullaan ihmeellisen kaunis kuorokappale. Tunti ei mennyt siten ihan hukkaan.
Monroe DocPointissa ja Torstain Tärppi
DocPoint-viikko
Monroen matkailujaoston delegaatio saapuu tänään Helsinkiin. Vahvistuksia odotetaan huomenissa. FilmiLiekistä on luettavissa päivittäisiä tilannetiedotuksia DocPoint-kokemuksista.
Tänään tähtäimessä on ennen kaikkea Stefan Jarlin maineen kulmakivi Dom kallar oss mods vuodelta 1968. Elokuva syntyi Jarlin muuttaessa kameran ja ohjaajakumppani Jan Lindqvistin kanssa Kentan ja Stoffen tukholmalaiskämppään. Kamera kuvasi kaikenlaista, mitä jengin arkeen ja viikonloppuun kuului ruotsalaisittain ennen näkemättömän suorasukaisesti: seurauksena oli valtava kohu ja moraalinen närästys.
Dom kallar oss mods avasi oven, joka siihen asti oli pidetty suljettuna. Jörn Donnerin Perkele! Kuvia Suomesta seurasi meillä esimerkkiä.
Dom kallar oss mods tänään Maxim 2:ssa kello 19.
Monroen matkailujaoston delegaatio saapuu tänään Helsinkiin. Vahvistuksia odotetaan huomenissa. FilmiLiekistä on luettavissa päivittäisiä tilannetiedotuksia DocPoint-kokemuksista.
Tänään tähtäimessä on ennen kaikkea Stefan Jarlin maineen kulmakivi Dom kallar oss mods vuodelta 1968. Elokuva syntyi Jarlin muuttaessa kameran ja ohjaajakumppani Jan Lindqvistin kanssa Kentan ja Stoffen tukholmalaiskämppään. Kamera kuvasi kaikenlaista, mitä jengin arkeen ja viikonloppuun kuului ruotsalaisittain ennen näkemättömän suorasukaisesti: seurauksena oli valtava kohu ja moraalinen närästys.
Dom kallar oss mods avasi oven, joka siihen asti oli pidetty suljettuna. Jörn Donnerin Perkele! Kuvia Suomesta seurasi meillä esimerkkiä.
Dom kallar oss mods tänään Maxim 2:ssa kello 19.
keskiviikko 26. tammikuuta 2011
DocPoint: Keskiviikon Tärppi
DocPoint-viikko
Monroen delegaatio ei vielä pääse Helsinkiin - onhan tänään Artturin viimeinen Leffavisa -, mutta jos pääsisi Päivän Tärppi olisi Stefan Jarlin ja Lukas Moodyssonin yhteisohjaus Terrorister: En film om dom dömda vuodelta 2003.
Jarlissa ja Moodyssonissa kohtaavat sukupolviensa kiinnostavimmat ruotsalaiset elokuvantekijät. Stefan Jarl on tutkinut dokumenteissaan ruotsalaista yhteiskuntaa jo 60-luvulta. DocPointin retrospektiivi kanonisoi nyt viimeistään veteraanin klassikoksi. Moodysson on vielä luomassa uraansa, jonka jäljet Fucking Åmålista Mammuttiin ovat jo nyt vaikuttavia.
Terroristit: elokuva vaiennetuista kuvaa vuoden 2001 Göteborgin mellakoiden syitä ja jälkivaikutuksia. Nuori sukupolvi nousi näyttävästi protestoimaan EU:n huippukokousta - ja ruotsalainen poliisi teki siitä vielä näyttävämmän. Jarlin oma poika oli niiden mielenosoittajien joukossa, jotka "siivottiin" pois ennen kuin mitään oli ennättänyt vielä tapahtua. Myöhemmin osalle protestoijista langetettiin jopa vuosien vankeustuomioita.
Huippunimistä huolimatta Jarlin ja Moodyssonin elokuva tunnetaan huonosti. Ruotsin televisio ei suostunut esittämään sitä.
Tänään se on mahdollista nähdä Maxim 2:ssa kello 21.
Monroen delegaatio ei vielä pääse Helsinkiin - onhan tänään Artturin viimeinen Leffavisa -, mutta jos pääsisi Päivän Tärppi olisi Stefan Jarlin ja Lukas Moodyssonin yhteisohjaus Terrorister: En film om dom dömda vuodelta 2003.
Jarlissa ja Moodyssonissa kohtaavat sukupolviensa kiinnostavimmat ruotsalaiset elokuvantekijät. Stefan Jarl on tutkinut dokumenteissaan ruotsalaista yhteiskuntaa jo 60-luvulta. DocPointin retrospektiivi kanonisoi nyt viimeistään veteraanin klassikoksi. Moodysson on vielä luomassa uraansa, jonka jäljet Fucking Åmålista Mammuttiin ovat jo nyt vaikuttavia.
Terroristit: elokuva vaiennetuista kuvaa vuoden 2001 Göteborgin mellakoiden syitä ja jälkivaikutuksia. Nuori sukupolvi nousi näyttävästi protestoimaan EU:n huippukokousta - ja ruotsalainen poliisi teki siitä vielä näyttävämmän. Jarlin oma poika oli niiden mielenosoittajien joukossa, jotka "siivottiin" pois ennen kuin mitään oli ennättänyt vielä tapahtua. Myöhemmin osalle protestoijista langetettiin jopa vuosien vankeustuomioita.
Huippunimistä huolimatta Jarlin ja Moodyssonin elokuva tunnetaan huonosti. Ruotsin televisio ei suostunut esittämään sitä.
Tänään se on mahdollista nähdä Maxim 2:ssa kello 21.
tiistai 25. tammikuuta 2011
Nickin leffa
DocPoint-viikon innoittamaa
Elokuva Nickille, Nickiltä, Nickistä ja Nickin vuoksi.
Lightning Over Water on kaikkea tätä. "Nick" on yhtä kuin Nicholas Ray, myyttisin, arvoituksellisin, kenties legendaarisin kaikista Hollywoodin ohjaajista. Nuoren kapinallisen ja Johnny Guitarin luoja, uskomattoman herkän ja runollisen He elävät öisin -teoksen toteuttaja. Kenestäkään toisesta Cahiers du cineman 50-luvun nuoret hurjat eivät kirjoittaneet yhtä palvovasti.
Nicholas Ray herää talvella 1979 vaatimattomassa newyorkilaisasunnossa. Kasvot ovat kuihtuneet, ohuet hiukset harventuneet. Hän nousee puoli-istuvaan asentoon hitaasti niin kuin vanhat miehet. Köhii sen minkä heikot keuhkot sallivat.
Nicholas Ray on 67-vuotias ja kuolemassa syöpään.
Kamera kuvaa Rayn epädramaattista elämää. Kameran on tähän asuntoon tuonut Wim Wenders, 34, joka kertoo ääniraidalla omista tuntemuksistaan ja elokuvan teosta. Hän on myös elokuvan toinen päähenkilö.
Lightning Over Water ei ole dokumenttielokuva Nicholas Raystä. Se on dokumentti erään Nicholas Raystä kertovan elokuvan tekemisestä, kun itseään esittävä päänäyttelijä on liian sairas suoriutuakseen tehtävästä. Ohjaajat (elokuva on kreditoitu sekä Raylle että Wendersille) yrittävät rekonstruoida Rayn elämää: ottoja uusitaan kuin fiktiossa ja repliikeistä keskustellaan. Aiottu elokuva jää valmistumatta, kun Ray kesäkuussa -79 kuolee.
On syntynyt toinen elokuva.
Lopullisessa teoksessa vuorottelevat kollaasinomaisesti näytellyt, filmille kuvatut jaksot ja Tom Farrellin videolle tallentamat otokset. Lopullinen teos kertoo väistämättä kuolemasta. Lightning Over Water on suora ja rehellinen, hyvin paljas. Ray päästää Wendersin avoimin portein elämäänsä, vailla maskeja. Hän esittää nuoremmalle kollegalleen otteita keskeneräisestä elokuvastaan We Can Never Go Home Again, jota hän on valmistellut vuosia taskurahoilla. Samaan aikaan Wenders tuskailee Francis Ford Coppolan tuottaman Hammettin esivalmistelujen kanssa. Budjetti on 10 miljoonaa, mikä saa Rayn huomauttamaan, että hän voisi tehdä elokuvan sadasosalla siitä. Joskus, ennen kuin Hollywood katsoi saaneensa runoilijasta irti kaiken mitä otettavissa oli, Ray teki spektaakkeleja vastaavilla summilla. Kuningasten kuningas (1961) kuuluu hienoimpien Raamattu-aiheisten elokuvien joukkoon. Se jäi hänen viimeistä edelliseksi työkseen Hollywoodissa.
Lightning Over Waterin kohokohtiin kuuluu Rayn luento Vassarin yliopistossa. Katsellaan Rodeon miehet (The Lusty Men, 1952) - "NR: Millainen kopio? WW: Hyvälaatuinen 16-mm. NR: Ääniraita? WW: Stinks." - minkä jälkeen Ray kertoo elokuvistaan selkeästi ja hienostuneesti.
Olipa sanan tiukimmassa mielessä dokumentti tai ei, Lightning Over Water jättää sellaisen olon kuin hyvän henkilödokkarin jälkeen kuuluu, että on saanut kokea hetken toisen ihmisen elämästä.
Nick Ray on kuollut. Hänen ystävänsä jäävät purjehtimaan dzonkilla merelle.
Elokuva Nickille, Nickiltä, Nickistä ja Nickin vuoksi.
Lightning Over Water on kaikkea tätä. "Nick" on yhtä kuin Nicholas Ray, myyttisin, arvoituksellisin, kenties legendaarisin kaikista Hollywoodin ohjaajista. Nuoren kapinallisen ja Johnny Guitarin luoja, uskomattoman herkän ja runollisen He elävät öisin -teoksen toteuttaja. Kenestäkään toisesta Cahiers du cineman 50-luvun nuoret hurjat eivät kirjoittaneet yhtä palvovasti.
Nicholas Ray herää talvella 1979 vaatimattomassa newyorkilaisasunnossa. Kasvot ovat kuihtuneet, ohuet hiukset harventuneet. Hän nousee puoli-istuvaan asentoon hitaasti niin kuin vanhat miehet. Köhii sen minkä heikot keuhkot sallivat.
Nicholas Ray on 67-vuotias ja kuolemassa syöpään.
Kamera kuvaa Rayn epädramaattista elämää. Kameran on tähän asuntoon tuonut Wim Wenders, 34, joka kertoo ääniraidalla omista tuntemuksistaan ja elokuvan teosta. Hän on myös elokuvan toinen päähenkilö.
Lightning Over Water ei ole dokumenttielokuva Nicholas Raystä. Se on dokumentti erään Nicholas Raystä kertovan elokuvan tekemisestä, kun itseään esittävä päänäyttelijä on liian sairas suoriutuakseen tehtävästä. Ohjaajat (elokuva on kreditoitu sekä Raylle että Wendersille) yrittävät rekonstruoida Rayn elämää: ottoja uusitaan kuin fiktiossa ja repliikeistä keskustellaan. Aiottu elokuva jää valmistumatta, kun Ray kesäkuussa -79 kuolee.
On syntynyt toinen elokuva.
Lopullisessa teoksessa vuorottelevat kollaasinomaisesti näytellyt, filmille kuvatut jaksot ja Tom Farrellin videolle tallentamat otokset. Lopullinen teos kertoo väistämättä kuolemasta. Lightning Over Water on suora ja rehellinen, hyvin paljas. Ray päästää Wendersin avoimin portein elämäänsä, vailla maskeja. Hän esittää nuoremmalle kollegalleen otteita keskeneräisestä elokuvastaan We Can Never Go Home Again, jota hän on valmistellut vuosia taskurahoilla. Samaan aikaan Wenders tuskailee Francis Ford Coppolan tuottaman Hammettin esivalmistelujen kanssa. Budjetti on 10 miljoonaa, mikä saa Rayn huomauttamaan, että hän voisi tehdä elokuvan sadasosalla siitä. Joskus, ennen kuin Hollywood katsoi saaneensa runoilijasta irti kaiken mitä otettavissa oli, Ray teki spektaakkeleja vastaavilla summilla. Kuningasten kuningas (1961) kuuluu hienoimpien Raamattu-aiheisten elokuvien joukkoon. Se jäi hänen viimeistä edelliseksi työkseen Hollywoodissa.
Lightning Over Waterin kohokohtiin kuuluu Rayn luento Vassarin yliopistossa. Katsellaan Rodeon miehet (The Lusty Men, 1952) - "NR: Millainen kopio? WW: Hyvälaatuinen 16-mm. NR: Ääniraita? WW: Stinks." - minkä jälkeen Ray kertoo elokuvistaan selkeästi ja hienostuneesti.
Olipa sanan tiukimmassa mielessä dokumentti tai ei, Lightning Over Water jättää sellaisen olon kuin hyvän henkilödokkarin jälkeen kuuluu, että on saanut kokea hetken toisen ihmisen elämästä.
Nick Ray on kuollut. Hänen ystävänsä jäävät purjehtimaan dzonkilla merelle.
DocPoint alkaa: Päivän Tärppi
DocPoint-viikko
Kymmenen vuotta täyttävä helsinkiläinen elokuvafestivaali DocPoint käynnistyy tänään. Se on iloinen asia, sillä festivaalin korkeaan tasoon on voinut tasaisen varmasti luottaa eikä dokumenttielokuvilla ole Suomessa parempaa näyteikkunaa.
Päivän Tärpiksi tarjotaan Casey Affleckin ohjausta I'm Still Here. Ohjaaja on Ben Affleckin pikkuveli ja esiintynyt edukseen muiden muassa elokuvissa Good Will Hunting, Gone, Baby, Gone, Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta ja uusimpana Jim Thompson -filmatisoinnissa Tappaja sisälläni, jota Monroe on kovasti tuomassa näytille Tampereelle. Affleckin dokumentoitava puolestaan on River Phoenixin pikkuveli Joaquin, joka pari vuotta sitten ilmoitti siirtyvänsä eläkkeelle näyttelijänhommista (joihin kuuluivat esimerkiksi Walk The Line, Signs ja Kylä), kasvatti muhkean Jim Morrison -parran ja alkoi havitella uutta uraa rap-muusikkona.
Kenellekään ei ole vieläkään selvinnyt varmasti, onko Phoenix tosissaan tai se, onko hän Hollywoodin lisäksi kirjautunut ulos terveiden kirjoista. Edes Affleckin elokuva ei tuo tähän selvyyttä: sitä on epäilty kepposeksi. Kepposen lisäksi I'm Still Heresta käytettyjä sanoja ovat surullinen, häiriintynyt ja hämmentävä.
Mitä ilmeisimmin elokuva on nähtävä omin silmin.
I'm Still Here kello 19 Maxim 1:ssä. Uusinta perjantaina kello 17 samassa salissa.
Kymmenen vuotta täyttävä helsinkiläinen elokuvafestivaali DocPoint käynnistyy tänään. Se on iloinen asia, sillä festivaalin korkeaan tasoon on voinut tasaisen varmasti luottaa eikä dokumenttielokuvilla ole Suomessa parempaa näyteikkunaa.
Päivän Tärpiksi tarjotaan Casey Affleckin ohjausta I'm Still Here. Ohjaaja on Ben Affleckin pikkuveli ja esiintynyt edukseen muiden muassa elokuvissa Good Will Hunting, Gone, Baby, Gone, Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta ja uusimpana Jim Thompson -filmatisoinnissa Tappaja sisälläni, jota Monroe on kovasti tuomassa näytille Tampereelle. Affleckin dokumentoitava puolestaan on River Phoenixin pikkuveli Joaquin, joka pari vuotta sitten ilmoitti siirtyvänsä eläkkeelle näyttelijänhommista (joihin kuuluivat esimerkiksi Walk The Line, Signs ja Kylä), kasvatti muhkean Jim Morrison -parran ja alkoi havitella uutta uraa rap-muusikkona.
Kenellekään ei ole vieläkään selvinnyt varmasti, onko Phoenix tosissaan tai se, onko hän Hollywoodin lisäksi kirjautunut ulos terveiden kirjoista. Edes Affleckin elokuva ei tuo tähän selvyyttä: sitä on epäilty kepposeksi. Kepposen lisäksi I'm Still Heresta käytettyjä sanoja ovat surullinen, häiriintynyt ja hämmentävä.
Mitä ilmeisimmin elokuva on nähtävä omin silmin.
I'm Still Here kello 19 Maxim 1:ssä. Uusinta perjantaina kello 17 samassa salissa.
maanantai 24. tammikuuta 2011
Im Lauf der Zeit - Teiden ruhtinaat aikaa tappamassa
DocPoint-viikon innoittamaa
Vuonna 1975, ollessaan 29- ja 30-vuotias, Wim Wenders toteutti esimerkillisen elokuvan.
Im Lauf der Zeit - kansainväliseltä nimeltään Kings Of The Road - ilmoittaa alkuteksteissään elokuvan kuvasuhteen (1.66:1), informoi sekä katsojaa että projektionistia olevansa mustavalkoinen toteutus ja vielä senkin, että ääniraita koostuu ns. hunttiäänestä eli paikan päällä tallennetusta äänestä ilman jälkiäänityksiä.
Alkutekstejä seuraa kolme tuntia eläviä kuvia, joissa kuvat seuraavat toisiaan selkeästi ja johdonmukaisesti ja tapahtumien kulku ei jätä kysymysmerkkejä leijumaan. Viimeisessä kuvassa Wenders signeeraa teoksensa ja laittaa elokuvalleen pisteen.
Im Lauf der Zeit on kaukana formalismista.
Im Lauf der Zeit on vapaa, runollinen ja kaunis.
Wenders jankutti kuvaajalle ja valomiehille, että realismistaan huolimatta elokuvasta nimenomaan ei tule dokumentaarista vaan mahdollisimman tyylitelty. Lopputulos tuntuu todellisuuden suoralta ja rehelliseltä tallentamiselta, ja sen dokumentaarisuus suuntautuu hengen alueelle: filmille on tallennettu elokuvassa esiintyvien fiktiivisten ihmisten emotionaalinen ja filosofinen totuus.
On vaikea uskoa todeksi lukemaansa, kun elokuvan katsomisen jälkeen kirjan kansien välistä selviää, että tämä elokuva toteutettiin ilman käsikirjoitusta, pohjautuen periaatteeseen "seuraavana päivänä keksitään, miten jatketaan siitä, mihin edellisenä päivänä jäätiin". Koko teoksessa ei ole yhtään keinotekoiselta tuntuvaa hetkeä. Mikään ei hyppää katsojan silmille. Ei edes Rüdiger Voglerin "live-scheisse".
Im Lauf der Zeit lienee ensimmäinen - eikä jäljittelijöitä juuri ole - vakavasti otettava elokuva, jossa näyttelijä ulostaa kameran edessä. Paljonpuhuvaa on, että kukaan ei ole milloinkaan provosoitunut kohtauksesta. Wenders kuvaa suosikkinäyttelijänsä niin arkisesti ja todesti, että katsojalla ei ole mitään vaikeuksia sopeutua.
Im Lauf der Zeitissa on kysymys kahdesta pääteemasta, joita kehitellään kontrapunktisesti. Ensimmäinen on miesten välinen ystävyys. Toinen on elokuva.
Teos alkaa johdannolla, jossa kiertävää elokuvateatteria pitävä Vogler keskustelee vanhan elokuvaprojektionistin kanssa muuttuneista ajoista. Elokuva käynnistyy tämän jälkeen kohtauksella, jossa toinen mies ajaa Voglerin silmien edessä satasta kuplavolkkarilla järveen. Miehet jatkavat matkaa yhdessä seuraten Voglerin kauppareittiä, ensin yhteen kaupunkiin, sitten toiseen, kunnes tuntuu, että he eivät tahdo erota. Mutta heidän täytyy.
Elokuva seurailee hahmojaan pikkukaupungista toiseen pitkin silloisen DDR:n rajaa. Tässä on kuvina se henkinen todellisuus, josta Werner Herzog oli kirjoittanut pari vuotta aikaisemmin suurenmoisessa pikku kirjasessaan Jäinen matka. Kulttuuri on kuollut, kommunikaatio on lähes nääntynyt. Jokaisessa kaupungissa törmätään samaan ilmiöön, jossa maahantuojat ovat pakottaneet pikkuteatterit muuttamaan entisen art house -ohjelmistonsa tylsäksi ja tylsistyttäväksi pornoksi. Elokuvien näyttäminen tuo enää leivän pöytään, kun se ennen toi myös iloa ja sisältöä elämään.
Mutta toisen miehen läsnäolo rikkoo Voglerin mykän rutiinin ja tuo silmänräpäyksessä syntyviä mahdollisuuksia hauskanpitoon. Miesten varjoleikki erään koululaisryhmän edessä on täynnään keksintöjä ja vitsejä impromptu.
Elokuva loppuu, kun miesten yhteinen tarina loppuu. Miesten yhteinen tarina loppuu, kun elokuva loppuu. Mitään näytettävää ei enää ole. 1970-luvulla ja osittain vielä seuraavallakin vuosikymmenellä Wenders kykeni tällaiseen selkeyteen ja ajatusten kiteyttämiseen. Minne nuo taidot katosivat 90-luvun aikana, on modernin elokuvan suuria mysteerejä.
Neljä vuotta Im Lauf der Zeitin jälkeen Wenders toteutti ensimmäisen dokumenttielokuvansa. Vai toteuttiko sittenkään?
Vuonna 1975, ollessaan 29- ja 30-vuotias, Wim Wenders toteutti esimerkillisen elokuvan.
Im Lauf der Zeit - kansainväliseltä nimeltään Kings Of The Road - ilmoittaa alkuteksteissään elokuvan kuvasuhteen (1.66:1), informoi sekä katsojaa että projektionistia olevansa mustavalkoinen toteutus ja vielä senkin, että ääniraita koostuu ns. hunttiäänestä eli paikan päällä tallennetusta äänestä ilman jälkiäänityksiä.
Alkutekstejä seuraa kolme tuntia eläviä kuvia, joissa kuvat seuraavat toisiaan selkeästi ja johdonmukaisesti ja tapahtumien kulku ei jätä kysymysmerkkejä leijumaan. Viimeisessä kuvassa Wenders signeeraa teoksensa ja laittaa elokuvalleen pisteen.
Im Lauf der Zeit on kaukana formalismista.
Im Lauf der Zeit on vapaa, runollinen ja kaunis.
Wenders jankutti kuvaajalle ja valomiehille, että realismistaan huolimatta elokuvasta nimenomaan ei tule dokumentaarista vaan mahdollisimman tyylitelty. Lopputulos tuntuu todellisuuden suoralta ja rehelliseltä tallentamiselta, ja sen dokumentaarisuus suuntautuu hengen alueelle: filmille on tallennettu elokuvassa esiintyvien fiktiivisten ihmisten emotionaalinen ja filosofinen totuus.
On vaikea uskoa todeksi lukemaansa, kun elokuvan katsomisen jälkeen kirjan kansien välistä selviää, että tämä elokuva toteutettiin ilman käsikirjoitusta, pohjautuen periaatteeseen "seuraavana päivänä keksitään, miten jatketaan siitä, mihin edellisenä päivänä jäätiin". Koko teoksessa ei ole yhtään keinotekoiselta tuntuvaa hetkeä. Mikään ei hyppää katsojan silmille. Ei edes Rüdiger Voglerin "live-scheisse".
Im Lauf der Zeit lienee ensimmäinen - eikä jäljittelijöitä juuri ole - vakavasti otettava elokuva, jossa näyttelijä ulostaa kameran edessä. Paljonpuhuvaa on, että kukaan ei ole milloinkaan provosoitunut kohtauksesta. Wenders kuvaa suosikkinäyttelijänsä niin arkisesti ja todesti, että katsojalla ei ole mitään vaikeuksia sopeutua.
Im Lauf der Zeitissa on kysymys kahdesta pääteemasta, joita kehitellään kontrapunktisesti. Ensimmäinen on miesten välinen ystävyys. Toinen on elokuva.
Teos alkaa johdannolla, jossa kiertävää elokuvateatteria pitävä Vogler keskustelee vanhan elokuvaprojektionistin kanssa muuttuneista ajoista. Elokuva käynnistyy tämän jälkeen kohtauksella, jossa toinen mies ajaa Voglerin silmien edessä satasta kuplavolkkarilla järveen. Miehet jatkavat matkaa yhdessä seuraten Voglerin kauppareittiä, ensin yhteen kaupunkiin, sitten toiseen, kunnes tuntuu, että he eivät tahdo erota. Mutta heidän täytyy.
Elokuva seurailee hahmojaan pikkukaupungista toiseen pitkin silloisen DDR:n rajaa. Tässä on kuvina se henkinen todellisuus, josta Werner Herzog oli kirjoittanut pari vuotta aikaisemmin suurenmoisessa pikku kirjasessaan Jäinen matka. Kulttuuri on kuollut, kommunikaatio on lähes nääntynyt. Jokaisessa kaupungissa törmätään samaan ilmiöön, jossa maahantuojat ovat pakottaneet pikkuteatterit muuttamaan entisen art house -ohjelmistonsa tylsäksi ja tylsistyttäväksi pornoksi. Elokuvien näyttäminen tuo enää leivän pöytään, kun se ennen toi myös iloa ja sisältöä elämään.
Mutta toisen miehen läsnäolo rikkoo Voglerin mykän rutiinin ja tuo silmänräpäyksessä syntyviä mahdollisuuksia hauskanpitoon. Miesten varjoleikki erään koululaisryhmän edessä on täynnään keksintöjä ja vitsejä impromptu.
Elokuva loppuu, kun miesten yhteinen tarina loppuu. Miesten yhteinen tarina loppuu, kun elokuva loppuu. Mitään näytettävää ei enää ole. 1970-luvulla ja osittain vielä seuraavallakin vuosikymmenellä Wenders kykeni tällaiseen selkeyteen ja ajatusten kiteyttämiseen. Minne nuo taidot katosivat 90-luvun aikana, on modernin elokuvan suuria mysteerejä.
Neljä vuotta Im Lauf der Zeitin jälkeen Wenders toteutti ensimmäisen dokumenttielokuvansa. Vai toteuttiko sittenkään?
Leffavisa muuttaa 2. helmikuuta!
Elokuvatrivian kissankultakaivos, Monroen Leffavisa, muuttaa kevääksi toimipaikkaansa. Visamme tähänastinen kehto, Ravintola Artturi, näetsen menee remonttiin avatakseen jälleen nahkansa luoneena ovensa huhti-toukokuun taitteessa, kun kevätesikot työntävät versojaan kuin Renoirin elokuvassa.
Monroen leffatrivian kaivostoimintaa hallinnoiva elin on täten päättänyt siirtää aina vain syvempiin selluloidikerroksiin änkeytyvän operaationsa evakkoon kotipesälle, Niagaran aulaan Ravintola 931:n helmoihin. Leffageekit, cinefiilit ja filmifriikit kohtaavat siis kerran viikossa tavallisia ihmisiä Kehräsaaressa loppukevään ajan turhasta stressaamisesta vapaan visailun merkeissä. Ajankohta pysyy samana kuin Artturissa: keskiviikkoisin kello 18.30 alkaen 2. helmikuuta. Monroen visajaosto suosittaa erikseen joukkueen koon pysyttämistä 1-4 hengessä: juomapalkintoja annetaan korkeintaan neljä per menestynyt joukkue ja pöytätila jakautuu mukavammin.
Ennen sitä jätetään vielä väliaikaiset hyvästit Artturille ensi keskiviikkona, 26. tammikuuta. Erikoisvisan teemana on silloin Erotiikka.
Let's get it on...
Monroen leffatrivian kaivostoimintaa hallinnoiva elin on täten päättänyt siirtää aina vain syvempiin selluloidikerroksiin änkeytyvän operaationsa evakkoon kotipesälle, Niagaran aulaan Ravintola 931:n helmoihin. Leffageekit, cinefiilit ja filmifriikit kohtaavat siis kerran viikossa tavallisia ihmisiä Kehräsaaressa loppukevään ajan turhasta stressaamisesta vapaan visailun merkeissä. Ajankohta pysyy samana kuin Artturissa: keskiviikkoisin kello 18.30 alkaen 2. helmikuuta. Monroen visajaosto suosittaa erikseen joukkueen koon pysyttämistä 1-4 hengessä: juomapalkintoja annetaan korkeintaan neljä per menestynyt joukkue ja pöytätila jakautuu mukavammin.
Ennen sitä jätetään vielä väliaikaiset hyvästit Artturille ensi keskiviikkona, 26. tammikuuta. Erikoisvisan teemana on silloin Erotiikka.
Let's get it on...
torstai 20. tammikuuta 2011
MonroeCup 3:n lopputulokset
LOPULLINEN CUP-TILANNE
Franklin Pangborn 30 pt. ((x)/1./1./4./2./2.)
Iguana 28 pt. (2./(3.)/2./2./3./3.)
400 Kekkosta 26 pt. (1./(x)/3./x/1./1.)
Laamannit 22 pt. (3./5./5./1./4./(8.))
Savage streets 16 pt. ((x)/6./4./3./6./5.)
Laamannit 22 pt. (3./5./5./1./4./(8.))
Savage streets 16 pt. ((x)/6./4./3./6./5.)
Peter Lorren Silmät 12 pt. (10./4./(x)/x/5./4.)
Keuhkotautiset marsut 11 pt. (4./2./(x)/x/12./x)
Albatrossi 10 pt. (5./7./(x)/5./8./6.)
Veripersepellet 6 pt. (6./(x)/9./x/6./9.)
Orvot Saarikivet 2 pt. ((x)/x/6./x/x/x)
Kangasalan lepakkoharrastajat 1 pt. (7./(x)/x/x/x/x)
Keuhkotautiset marsut 11 pt. (4./2./(x)/x/12./x)
Albatrossi 10 pt. (5./7./(x)/5./8./6.)
Veripersepellet 6 pt. (6./(x)/9./x/6./9.)
Orvot Saarikivet 2 pt. ((x)/x/6./x/x/x)
Kangasalan lepakkoharrastajat 1 pt. (7./(x)/x/x/x/x)
Luola ... Jotain 1 pt. ((x)/x/7./x/x/x)
Juho 1 pt. ((x)/x/x/x/x/7.)
Koyaanisqatsi 1 pt. (8./(x)/x/x/x/x)
Räsymatot 1 pt. ((x)/8./x/x/x/x)
Koyaanisqatsi 1 pt. (8./(x)/x/x/x/x)
Räsymatot 1 pt. ((x)/8./x/x/x/x)
Kielelliset 1 pt. ((x)/x/8./x/x/x)
Mie 1 pt. (9./(x)/x/x/x/x)
Färjärit 1 pt. ((x)/9./x/x/x/x)
Mie 1 pt. (9./(x)/x/x/x/x)
Färjärit 1 pt. ((x)/9./x/x/x/x)
Paradigma 1 pt. ((x)/x/x/x/9./x)
Osasto 5 1 pt. ((x)/x/x/x/9./x)
Too dumb to die 1 pt. ((x)/x/x/x/x/9.)
Tiriel 1 pt. ((x)/10./x/x/x/x)
Tiriel 1 pt. ((x)/10./x/x/x/x)
Tiimi Tammela 1 pt. ((x)/x/10./x/x/x)
Antti, Mira 1 pt. ((x)/11./x/x/x/x)
Essi ja Kata 1 pt. ((x)/x/11./x/x/x)
Antti, Mira 1 pt. ((x)/11./x/x/x/x)
Essi ja Kata 1 pt. ((x)/x/11./x/x/x)
Hänen koiransa hyökkäsi lasten kimppuun Windsorin puistossa 1 pt. ((x)/x/x/x/11./x)
Kustaan karkulaiset 1 pt. ((x)/x/x/x/x/11.)
Eläke 1 pt. ((x)/x/x/x/13./x)
Perustrivia (6 pt.)
1. Missä Sheriffin ohjaajan Fred Zinnemannin kolmen Oscarin elokuvassa Jane Fonda esitti näytelmäkirjailija Lillian Hellmania ja Meryl Streep teki ensiesiintymisensä valkokankaalla? (1 pt.)
- (Muistojeni) Julia
2. Minkä nimisiä tosielämän henkilöitä Amy Adams ja Meryl Streep esittivät Nora Ephronin vuoden 2009 elokuvassa? (2 pt.)
- Julie (Powell) ja Julia (Child)
3. Kuka supertähti sai ensimmäisen Oscar-ehdokkuutensa elokuvasta Teräskukat (Steel Magnolias) v:lta -89? (1 pt.)
- Julia Roberts
4. Missä Baz Luhrmanin elokuvassa hiljattain kuollut Pete Postlethwaite esitti pappia? (1 pt.)
- (William Shakespearen) Romeo + Julia
5. Kuka esitti Oscarilla palkitun William Hurtin sellikaveria Hector Babencon elokuvassa Hämähäkkinaisen suudelma?
- Raul Julia
A vai B?
Joukkueiden on valittava kumpaan kohtaan kussakin kysymyksessä vastaavat. A on yhden pisteen arvoinen, B kahden.
6. A) Kuka voitti vuosi sitten Oscarin parhaasta naispääosasta? B) Kuka palkittiin vuosi sitten Razziella vuoden huonoimmasta naispääosasta?
- A) ja B) Sandra Bullock
7. A) Mikä elokuva voitti vuosi sitten parhaan elokuvan Jussin? B) Millä kahdella elokuvalla on tänä vuonna eniten Jussi-ehdokkuuksia? Molemmat pitää tietää (ei hajapisteitä).
- A) Postia pappi Jaakobille B) Kohtaamisia ja Rare Exports – molemmilla 7 ehdokkuutta
8. A) Mikä oli 1. Irina Björklundin ja Peter Franzénin yhteinen elokuva?
B) Mikä on ainoa Irina Björklundin ja Samuli Vauramon yhteinen elokuva?
- A) Rukajärven tie B) The American
9. A) Kuka ohjasi 1. amerikkalaisen Dogma-elokuvan Julien Donkey-Boy? B) Kuka ohjaajalegenda siinä esiintyy perheen isänä?
- A) Larry Clarkin käsikirjoittajana läpi lyönyt Harmony Korine B) Werner Herzog
10. A) Missä Chaplinin elokuvassa Pikku Kulkuri rakastuu sokeaan kukkien kaupustelijaan?
B) Missä elokuvassa Chaplin esittää murhamiestä?
- A) Kaupungin valot/City Lights B) Ritari Siniparta/Monsieur Verdoux
Vihjeosio
11. Kuka vuonna 1950 syntynyt näyttelijä?
4 pt. Hän voitti parhaan lyhytelokuvan Oscarin vuonna 1995 ohjaamastaan elokuvasta Lieberman In Love. Hän oli sivuosasta ehdolla Oscarille Jonathan Demmen vuoden -84 elokuvasta Tyttö joka paiski töitä eli Swing Shift.
2 pt. Hän on ohjannut komedian My First Mister, pääosissa Albert Brooks ja Leelee Sobieski. Hän teki naispääosan Sidney Lumet´n elokuvassa Elämänä pakotie eli Running On Empty.
1 pt. Oscarin lisäksi hän on voittanut Emmyn ja kaksi Golden Globea: Emmy ja toinen Maapalloista tulivat tv-sarjasta Chicagon lääkärit. Hänellä on suomalaiset sukujuuret, kuten nimestäkin kuulee.
- Christine Lahti
12. Kuka brittinäyttelijä?
4 pt. Kaksinkertainen Oscar-voittaja, jonka piti näytellä Jacques Clouseauta Vaaleanpunaisessa pantterissa, mutta vetäytyi hankkeesta pari viikkoa ennen kuvauksia.
2 pt. Ohjasi 8 elokuvaa. Näytteli Hercule Poirot’a elokuvassa Kuolema Niilillä ja useissa tv-elokuvissa. Muita elokuvia mm. Quo Vadis ja Topkapi. Oli Tohtori Sykerön ääni.
1 pt. Muistetuin rooli Stanley Kubrickin Spartacuksessa limaisena gladiaattorien myyjänä.
- Sir Peter (Alexander Freiherr von) Ustinov
13. Mikä vuosi?
4 pt. Kultaisen Palmun voitti Joel Coenin Barton Fink, Kultaisen Leijonan Nikita Mikhalkovin Urga ja Mika Kaurismäki voitti ohjaus-Jussin elokuvasta Zombie ja kummitusjuna.
2 pt. Ensi-iltansa saivat Scorsesen Cape Fear, Disneyn Kaunotar ja hirviö ja Spielbergin Hook.
1 pt. Uhrilampaat ilmestyi elokuvana ja tv-sarja Kummeli alkoi.
- 1991
Ääninäytteet
14. Elokuva, ohjaaja? (2 pt.)
- Arvottomat, Mika Kaurismäki
15. Elokuva, kaksi räppääjää? (2 pt.)
- Step Brothers, Will Ferrell, John C. Reilly
16. Elokuva, monologin esittäjä? (2 pt.)
- Gangs of New York, Daniel-Day-Lewis
17. Elokuva, kuka rokkari kertoo tarinan? (2 pt.)
- Zombie ja kummitusjuna, Mato Valtonen
18. Elokuva, ohjaaja? (2 pt.)
- Fanny ja Alexander, Ingmar Bergman
- Arvottomat, Mika Kaurismäki
15. Elokuva, kaksi räppääjää? (2 pt.)
- Step Brothers, Will Ferrell, John C. Reilly
16. Elokuva, monologin esittäjä? (2 pt.)
- Gangs of New York, Daniel-Day-Lewis
17. Elokuva, kuka rokkari kertoo tarinan? (2 pt.)
- Zombie ja kummitusjuna, Mato Valtonen
18. Elokuva, ohjaaja? (2 pt.)
- Fanny ja Alexander, Ingmar Bergman
tiistai 18. tammikuuta 2011
Hyvästit Pete Postlethwaitelle
Brittielokuvan suuriin persoonallisuuksiin kuulunut Pete Postlethwaite menehtyi syöpään vuoden ensimmäisenä sunnuntaina, toinen tammikuuta, kuudenkymmenenneljän ikäisenä.
Joskus Elokuva tuntuu odottavan kärsivällisesti ennen kuin se löytää käyttöä jollekin kynnyksen takana seisovalle lahjakkuudelle. Muistetaan esimerkin vuoksi, että Robert Altman oli viisikymppinen ohjatessaan M.A.S.H.:in. Olisi varsin uskallettua väittää, että Pete Postlethwaitelta olisi uupunut valkokankaan vaatimaa lahjakkuutta tai karismaa uransa alkuvaiheissa, mutta tosiasiaksi jää, että näyttelijä löi itsensä läpi kansainväliseen maineeseen ja arvostukseen jo vuosia neljänkympin rajapyykin ohitettuaan, ja että tuolloin saavutettu maine sekä arvostus säilyivät koko loppu-uran.
Pete Postlethwaite kuului varmaankin siihen ryhmään luonnenäyttelijöitä, joista pikemminkin muistetaan kasvot kuin nimi: moni nimen kuullessaan lasittunein katsein tuijottava herää heti kuvan nähdessään. Näyttelijän piirteet olivat mahdollisimman vähälihaiset, lyhyen tukan levitessä tiiviinä kerroksena otsalta päälaen yli. Häntä ei olisi milloinkaan voinut erehtyä luulemaan amerikkalaiseksi, sillä jokainen säie kovasta ulkopinnasta pyrki henkimään Pohjois-Englantilaista työväenluokkaisuutta. Pete Postlethwaitessa oli yhdeksän kymmenesosaa jätkää eli "blokea" ja 100 % katu-uskottavuutta.
Pinnan alla eli kuitenkin hienostunut ja huippuunsa treenattu instrumentti. Postlethwaiten CV:tä tutkiva ei voi tulla muuhun tulokseen kuin että hän oli ennen ns. läpimurtoaan aivan tyytyväinen uraansa. Läpi oli käyty monet arvostetut teatteriseurueet, mukaan lukien Royal Shakespeare Company, televisio tarjosi työtehtäviä jatkuvasti ja draamataiteen opettajanakin tuli toimittua. Kun ura otti harppauksen ylemmälle askeleelle, sen eteen oli tehty kunnon pohjatyö.
Pete Postlethwaiten muistetuimpana elokuvatyönä pysyy lähtölaukauksen omainen Jim Sheridanin Isän nimeen (1993). Siinä hän esitti Giuseppe Conlonia, Daniel Day-Lewisin hahmottaman Gerry Conlonin isää. Leikkisästi voi spekuloida, että yksi syy siihen miksi Day-Lewis ei voittanut osastaan lyhyen ajan sisään toista Oscar-palkintoa on, että Postlethwaite yksinkertaisesti varasti monia heidän yhteisistä kohtauksistaan. Vaikka ajatus saattaa hetken hykerryttää, on rehellisempää myöntää, että kyseessä on itse asiassa harvinaisen vaikuttava yhteispeli kahden loistavan näyttelijän välillä.
Isän nimeen aurasi uran, joka toi eteen tasaisena virtana luonnerooleja Hollywoodissa ja muualla. Tyypillinen esimerkki on Isä Laurence Baz Luhrmanin eloisassa, tuoreessa Romeo ja Julia -tulkinnassa: rooli on lyhyt, mutta painokas ja Postlethwaite naulitsee katsojan huomion ehdottomasti. Paljon puhuvaa on, että hän oli näyttelijäjoukon ainoa, joka lausui Shakespearen jambista rytmiä oikeaoppisesti.
Edesmennyt näyttelijä vastasi myös modernin elokuvan eksentrisimpiin kuuluvasta roolituksesta. Kyse on tietenkin Bryan Singerin Epäillyt-trilleristä, jossa Postlethwaite nähtiin Kobayashina, "Kayser Sozen japanilaisena oikeana kätenä".
Pete Postlethwaiten kosketuksen voi tuntea mm. sellaisissa elokuvissa kuin Amistad, Jurassic Park: Kadonnut maailma (Steven Spielbergiin britti-bloke teki niin suuren vaikutuksen, että hän haastattelussa kutsui tätä maailman parhaaksi näyttelijäksi), Uskollinen puutarhuri ja Laivauutisia. Hänen uransa katkesi huipulla: viime vuoden elokuviin kuuluivat Inception, Titaanien taistelu ja The Town. Oikeimmalta tuntuva muisto hienosta näyttelijästä löytyy kuitenkin viidentoista vuoden takaa, tahtipuikko kädessä.
Suu messingillä eli Brassed Off (1996) oli Mark Hermanin kulmikas, mutta sympaattinen laukaisu thatcherismin kasvoille. Liikutaan Englannin hiilikaivosalueella, jota ollaan systemaattisesti ajamassa alas (neljännesmiljoona irtisanottua 10 vuodessa). Pete Postlethwaite hallitsee elokuvaa kaivosmiesten puhallinsoitinorkesteria (nämä orkesterit ovat legendaarinen brittiläinen instituutio) johtavana fanaatikkona. Elokuvan nähtyään on vaikea muistaa siinä esiintyneen Ewan McGregorin tasoisen supertähden, siksi rikas on vanhemman näyttelijätaiteen valtiomiehen osuus. Kovaa jöötä orkesterissa pitävän kapellimestarin roolissa kukkii myös monta kimpullista huumoria ja sykähdyttävä määrä vääristelemätöntä empatiaa ja sydämellisyyttä. Alkuperäisyytensä säilyttänyt taituri saa pidettyä moniin suuntiin lähtevät emotionaaliset haarat kasassa tavalla, josta ohjaaja on varmasti tuntenut syvää kiitollisuutta.
Joskus Elokuva tuntuu odottavan kärsivällisesti ennen kuin se löytää käyttöä jollekin kynnyksen takana seisovalle lahjakkuudelle. Muistetaan esimerkin vuoksi, että Robert Altman oli viisikymppinen ohjatessaan M.A.S.H.:in. Olisi varsin uskallettua väittää, että Pete Postlethwaitelta olisi uupunut valkokankaan vaatimaa lahjakkuutta tai karismaa uransa alkuvaiheissa, mutta tosiasiaksi jää, että näyttelijä löi itsensä läpi kansainväliseen maineeseen ja arvostukseen jo vuosia neljänkympin rajapyykin ohitettuaan, ja että tuolloin saavutettu maine sekä arvostus säilyivät koko loppu-uran.
Pete Postlethwaite kuului varmaankin siihen ryhmään luonnenäyttelijöitä, joista pikemminkin muistetaan kasvot kuin nimi: moni nimen kuullessaan lasittunein katsein tuijottava herää heti kuvan nähdessään. Näyttelijän piirteet olivat mahdollisimman vähälihaiset, lyhyen tukan levitessä tiiviinä kerroksena otsalta päälaen yli. Häntä ei olisi milloinkaan voinut erehtyä luulemaan amerikkalaiseksi, sillä jokainen säie kovasta ulkopinnasta pyrki henkimään Pohjois-Englantilaista työväenluokkaisuutta. Pete Postlethwaitessa oli yhdeksän kymmenesosaa jätkää eli "blokea" ja 100 % katu-uskottavuutta.
Pinnan alla eli kuitenkin hienostunut ja huippuunsa treenattu instrumentti. Postlethwaiten CV:tä tutkiva ei voi tulla muuhun tulokseen kuin että hän oli ennen ns. läpimurtoaan aivan tyytyväinen uraansa. Läpi oli käyty monet arvostetut teatteriseurueet, mukaan lukien Royal Shakespeare Company, televisio tarjosi työtehtäviä jatkuvasti ja draamataiteen opettajanakin tuli toimittua. Kun ura otti harppauksen ylemmälle askeleelle, sen eteen oli tehty kunnon pohjatyö.
Pete Postlethwaiten muistetuimpana elokuvatyönä pysyy lähtölaukauksen omainen Jim Sheridanin Isän nimeen (1993). Siinä hän esitti Giuseppe Conlonia, Daniel Day-Lewisin hahmottaman Gerry Conlonin isää. Leikkisästi voi spekuloida, että yksi syy siihen miksi Day-Lewis ei voittanut osastaan lyhyen ajan sisään toista Oscar-palkintoa on, että Postlethwaite yksinkertaisesti varasti monia heidän yhteisistä kohtauksistaan. Vaikka ajatus saattaa hetken hykerryttää, on rehellisempää myöntää, että kyseessä on itse asiassa harvinaisen vaikuttava yhteispeli kahden loistavan näyttelijän välillä.
Isän nimeen aurasi uran, joka toi eteen tasaisena virtana luonnerooleja Hollywoodissa ja muualla. Tyypillinen esimerkki on Isä Laurence Baz Luhrmanin eloisassa, tuoreessa Romeo ja Julia -tulkinnassa: rooli on lyhyt, mutta painokas ja Postlethwaite naulitsee katsojan huomion ehdottomasti. Paljon puhuvaa on, että hän oli näyttelijäjoukon ainoa, joka lausui Shakespearen jambista rytmiä oikeaoppisesti.
Edesmennyt näyttelijä vastasi myös modernin elokuvan eksentrisimpiin kuuluvasta roolituksesta. Kyse on tietenkin Bryan Singerin Epäillyt-trilleristä, jossa Postlethwaite nähtiin Kobayashina, "Kayser Sozen japanilaisena oikeana kätenä".
Pete Postlethwaiten kosketuksen voi tuntea mm. sellaisissa elokuvissa kuin Amistad, Jurassic Park: Kadonnut maailma (Steven Spielbergiin britti-bloke teki niin suuren vaikutuksen, että hän haastattelussa kutsui tätä maailman parhaaksi näyttelijäksi), Uskollinen puutarhuri ja Laivauutisia. Hänen uransa katkesi huipulla: viime vuoden elokuviin kuuluivat Inception, Titaanien taistelu ja The Town. Oikeimmalta tuntuva muisto hienosta näyttelijästä löytyy kuitenkin viidentoista vuoden takaa, tahtipuikko kädessä.
Suu messingillä eli Brassed Off (1996) oli Mark Hermanin kulmikas, mutta sympaattinen laukaisu thatcherismin kasvoille. Liikutaan Englannin hiilikaivosalueella, jota ollaan systemaattisesti ajamassa alas (neljännesmiljoona irtisanottua 10 vuodessa). Pete Postlethwaite hallitsee elokuvaa kaivosmiesten puhallinsoitinorkesteria (nämä orkesterit ovat legendaarinen brittiläinen instituutio) johtavana fanaatikkona. Elokuvan nähtyään on vaikea muistaa siinä esiintyneen Ewan McGregorin tasoisen supertähden, siksi rikas on vanhemman näyttelijätaiteen valtiomiehen osuus. Kovaa jöötä orkesterissa pitävän kapellimestarin roolissa kukkii myös monta kimpullista huumoria ja sykähdyttävä määrä vääristelemätöntä empatiaa ja sydämellisyyttä. Alkuperäisyytensä säilyttänyt taituri saa pidettyä moniin suuntiin lähtevät emotionaaliset haarat kasassa tavalla, josta ohjaaja on varmasti tuntenut syvää kiitollisuutta.
maanantai 17. tammikuuta 2011
Tienviittoja
Eli opastekylttejä Cineblogistaniassa mopoileville. Kiinnostavuuksia juuri nyt.
AJAN HENKI ->
Toimittaja Kalle Kinnusen Kuvien takana -blogissa (Suomen Kuvalehti) suorittama hurja koko rintaman hyökkäys Zeitgeist-liikettä vastaan on saanut aikaan tyrmistyttävän keskustelun, jonka punainen lanka on hukattu jo useampi kymmenen puheenvuoroa sitten. Katalysaattorina uusin Zeitgeist-elokuva, jonka edeltäjä Zeitgeist: Addendum arvosteltiin FilmiLiekissä viime syyskuussa.
<- VILLA FINDIE
Älyllisesti virkistävämpää ja olennaisemmin elokuvaan liittyvää keskustelua tarjoaa Monadi-Filmin blogi, jossa Sami Pöyry haastattelee ystäväämme Jarno Hännistä kokopitkän Sadistit-elokuvan herättämien ajatusten tiimoilta. Sadistien ensiesitys kuului Monroen viime syksyn ohjelmistoon. Pöyryn erinomainen haastattelu lupaa olla kokonaisen sarjan aloitus. Jäämme mielellämme odottamaan jatkoa.
AJAN HENKI ->
Toimittaja Kalle Kinnusen Kuvien takana -blogissa (Suomen Kuvalehti) suorittama hurja koko rintaman hyökkäys Zeitgeist-liikettä vastaan on saanut aikaan tyrmistyttävän keskustelun, jonka punainen lanka on hukattu jo useampi kymmenen puheenvuoroa sitten. Katalysaattorina uusin Zeitgeist-elokuva, jonka edeltäjä Zeitgeist: Addendum arvosteltiin FilmiLiekissä viime syyskuussa.
<- VILLA FINDIE
Älyllisesti virkistävämpää ja olennaisemmin elokuvaan liittyvää keskustelua tarjoaa Monadi-Filmin blogi, jossa Sami Pöyry haastattelee ystäväämme Jarno Hännistä kokopitkän Sadistit-elokuvan herättämien ajatusten tiimoilta. Sadistien ensiesitys kuului Monroen viime syksyn ohjelmistoon. Pöyryn erinomainen haastattelu lupaa olla kokonaisen sarjan aloitus. Jäämme mielellämme odottamaan jatkoa.
lauantai 15. tammikuuta 2011
Syyskuu
Woody Allen kuvasi elokuvansa Syyskuu (September, 1987) kahdesti. Ensimmäisen version näyttelijävalinnat eivät tyydyttäneet ohjaajakäsikirjoittajaa - Maureen O´Sullivan, Christopher Walken ja Sam Shepard karsiutuivat uusintakoitoksesta. Shepard, koska Allen ei kehdannut pyytää ensisijaisesti kirjoittana viihtyvää näyttelijää uudestaan, ja Walken ylitsepursuavan, Allenin mielestä rooliin sopimattoman miehisen energiansa vuoksi. O'Sullivankaan ei täyttänyt ohjaajan kriteerejä. Lisäksi muutamat roolit ja näyttelijät elokuvan sisällä vaihtoivat paikkaansa. Näin äärimmäisyyksiin Allen ei aiemmin, eikä ilmeisesti myöhemminkään ole vienyt kokeilu-erehdys-uusintakuvaus -metodiaan.
Ja toisella yrittämällä Syyskuusta syntyi mitä mainioin elävä elokuva, joka hengittää jokaisella tumakkeellaan.
Keskiössä ovat Elaine Stritchin näyttelemä Diane, leiskuvan elämän ja uran luonut vanheneva näyttelijä, ja tämän tytär Lane, jolle äidin temperamenttinen ja itsekeskeinen elämä on jättänyt lähinnä itsetunto-ongelman ja synkkyyteen taipuvaisen aran mielen - sekä kauniin talon maaseudulla. Mia Farrow´n näyttelemä Lane on vetäytynyt tuohon maaseutuhuvilaan masennuksen vuoksi tervehtymään. Siellä hänen tuekseen on tullut Peter (Sam Waterston). Yksinäinen mies, joka ajan kuluessa on rakastunut syvästi Laneen. Kesän aikana piristyneen Lanen elämään on kuitenkin astunut toinen, kirjailijan urasta haaveileva karismaattinen Howard (Denholm Elliott). Howardin, ja kesän maaseudulla Lanen seurana viettäneen Stephanien (Dianne Wiest) välille on syntynyt pientä salaista peliä. Lisäksi joukossa on kuudes, Dianen miesystävä Lloyd (Jack Warden). Näistä asetelmista alkaa Syyskuu, joka kuvaa kuusikon viimeistä päivää, iltaa ja aamua elokuun lopulla ennen paluuta arkeen.
Vanhat ikävät muistot ja kesän kuluessa syntyneet jännitteet purkautuvat. Joku jää yksin, joku petetään, osa poistuu talosta syyllisyyttä potien. Kaikki eivät osaa elämän erilaisista ongelmista selviytymisen taitoja yhtä hyvin kuin toiset. Toisille vastoinkäymisiä tuntuu kasautuvan kohtuuttomasti. Hahmojen perusluonteet määrävät kuinka he reagoivat ja selviytyvät ihmissuhteiden, päättämättömyyden ja rahaongelmien hetteiköstä. Allenin myöhäistuotannon kovuus ja analyyttisyys (tämä koskee etenkin viimeistä, elokuvaa You Will Meet a Tall Dark Stranger) ei vielä näy Syyskuussa kovin selkeänä.
Teemarikkautensa ohella Syyskuu on pitkiä, kauniisti koreografioituja otoksia, tummia ja huokoisia mestarikuvaaja Carlo Di Palman ottamia kuvia, sekä esittävälle taiteelle harvinaisen herkkää henkilöhahmojen välistä vuorovaikutusta. Kuten muissakin Allenin parhaimpina pitämissäni elokuvissa ei muodon täydellisyys, tai heti tarinarakenteen alapinnoista erottuva elämänpohdinta tee Syyskuusta erinomaista - minulle elokuvan arvoksi nousee latautuneiden vuorovaikutustilanteiden "luonnollinen" kuvaus. Se miten elokuvan hahmot reagoivat toistensa sanoihin, ilmeisiin ja eleisiin. Näyttelijät tuntuvat elävän tilanteissa orgaanisesti, epäelokuvamaisesti. Tämä tuo Syyskuuhun jatkuvan (oikean kaltaisen) yllätyksellisyyden ja tuoreuden tunnun, jota ilman kamarinäytelmä saattaisi valahtaa helpon asetelmalliseksi.
Yhdysvalloissa Syyskuu oli totaalinen floppi. Kymmenen miljoonaa dollaria maksanut elokuva ei tuottanut edes kahdeskymmenesosaa kuluistaan takaisin. Kriitikotkin taisivat olla vaihtelevaa mieltä. Minulle Syyskuu on kuitenkin jo noin vuoden kestäneen, hitaasti mutta epätasaisesti edenneen Allen-kauden suurimmista ilonpilkahduksista.
Ja toisella yrittämällä Syyskuusta syntyi mitä mainioin elävä elokuva, joka hengittää jokaisella tumakkeellaan.
Keskiössä ovat Elaine Stritchin näyttelemä Diane, leiskuvan elämän ja uran luonut vanheneva näyttelijä, ja tämän tytär Lane, jolle äidin temperamenttinen ja itsekeskeinen elämä on jättänyt lähinnä itsetunto-ongelman ja synkkyyteen taipuvaisen aran mielen - sekä kauniin talon maaseudulla. Mia Farrow´n näyttelemä Lane on vetäytynyt tuohon maaseutuhuvilaan masennuksen vuoksi tervehtymään. Siellä hänen tuekseen on tullut Peter (Sam Waterston). Yksinäinen mies, joka ajan kuluessa on rakastunut syvästi Laneen. Kesän aikana piristyneen Lanen elämään on kuitenkin astunut toinen, kirjailijan urasta haaveileva karismaattinen Howard (Denholm Elliott). Howardin, ja kesän maaseudulla Lanen seurana viettäneen Stephanien (Dianne Wiest) välille on syntynyt pientä salaista peliä. Lisäksi joukossa on kuudes, Dianen miesystävä Lloyd (Jack Warden). Näistä asetelmista alkaa Syyskuu, joka kuvaa kuusikon viimeistä päivää, iltaa ja aamua elokuun lopulla ennen paluuta arkeen.
Vanhat ikävät muistot ja kesän kuluessa syntyneet jännitteet purkautuvat. Joku jää yksin, joku petetään, osa poistuu talosta syyllisyyttä potien. Kaikki eivät osaa elämän erilaisista ongelmista selviytymisen taitoja yhtä hyvin kuin toiset. Toisille vastoinkäymisiä tuntuu kasautuvan kohtuuttomasti. Hahmojen perusluonteet määrävät kuinka he reagoivat ja selviytyvät ihmissuhteiden, päättämättömyyden ja rahaongelmien hetteiköstä. Allenin myöhäistuotannon kovuus ja analyyttisyys (tämä koskee etenkin viimeistä, elokuvaa You Will Meet a Tall Dark Stranger) ei vielä näy Syyskuussa kovin selkeänä.
Teemarikkautensa ohella Syyskuu on pitkiä, kauniisti koreografioituja otoksia, tummia ja huokoisia mestarikuvaaja Carlo Di Palman ottamia kuvia, sekä esittävälle taiteelle harvinaisen herkkää henkilöhahmojen välistä vuorovaikutusta. Kuten muissakin Allenin parhaimpina pitämissäni elokuvissa ei muodon täydellisyys, tai heti tarinarakenteen alapinnoista erottuva elämänpohdinta tee Syyskuusta erinomaista - minulle elokuvan arvoksi nousee latautuneiden vuorovaikutustilanteiden "luonnollinen" kuvaus. Se miten elokuvan hahmot reagoivat toistensa sanoihin, ilmeisiin ja eleisiin. Näyttelijät tuntuvat elävän tilanteissa orgaanisesti, epäelokuvamaisesti. Tämä tuo Syyskuuhun jatkuvan (oikean kaltaisen) yllätyksellisyyden ja tuoreuden tunnun, jota ilman kamarinäytelmä saattaisi valahtaa helpon asetelmalliseksi.
Yhdysvalloissa Syyskuu oli totaalinen floppi. Kymmenen miljoonaa dollaria maksanut elokuva ei tuottanut edes kahdeskymmenesosaa kuluistaan takaisin. Kriitikotkin taisivat olla vaihtelevaa mieltä. Minulle Syyskuu on kuitenkin jo noin vuoden kestäneen, hitaasti mutta epätasaisesti edenneen Allen-kauden suurimmista ilonpilkahduksista.
MonroeCup 3, syys -10/Visa 5: tulokset ja kysymykset
LV5/MC3/syys -10 (12.1.2011)
Iguana 28 pt. (2./3./2./2./3./-)
Franklin Pangborn 24 pt. (x/1./1./4./2./-)
Laamannit 22 pt. (3./5./5./1./4./-)
400 Kekkosta 19 pt. (1./x/3./x/1./-)
Savage streets 13 pt. (x/6./4./3./6./-)
Keuhkotautiset marsut 11 pt. (4./2./x/x/12./-)
Albatrossi 8 pt. (5./7./x/5./8./-)
Peter Lorren Silmät 8 pt. (10./4./x/x/5./-)
Veripersepellet 5 pt. (6./x/9./x/6./-)
Orvot Saarikivet 2 pt. (x/x/6./x/x/-)
Kangasalan lepakkoharrastajat 1 pt. (7./x/x/x/x/-)
Franklin Pangborn 24 pt. (x/1./1./4./2./-)
Laamannit 22 pt. (3./5./5./1./4./-)
400 Kekkosta 19 pt. (1./x/3./x/1./-)
Savage streets 13 pt. (x/6./4./3./6./-)
Keuhkotautiset marsut 11 pt. (4./2./x/x/12./-)
Albatrossi 8 pt. (5./7./x/5./8./-)
Peter Lorren Silmät 8 pt. (10./4./x/x/5./-)
Veripersepellet 5 pt. (6./x/9./x/6./-)
Orvot Saarikivet 2 pt. (x/x/6./x/x/-)
Kangasalan lepakkoharrastajat 1 pt. (7./x/x/x/x/-)
Luola ... Jotain 1 pt. (x/x/7./x/x/-)
Koyaanisqatsi 1 pt. (8./x/x/x/x/-)
Räsymatot 1 pt. (x/8./x/x/x/-)
Koyaanisqatsi 1 pt. (8./x/x/x/x/-)
Räsymatot 1 pt. (x/8./x/x/x/-)
Kielelliset 1 pt. (x/x/8./x/x/-)
Mie 1 pt. (9./x/x/x/x/-)
Färjärit 1 pt. (x/9./x/x/x/-)
Mie 1 pt. (9./x/x/x/x/-)
Färjärit 1 pt. (x/9./x/x/x/-)
Paradigma 1 pt. (x/x/x/x/9./-)
Osasto 5 1 pt. (x/x/x/x/9./-)
Tiriel 1 pt. (x/10./x/x/x/-)
Tiriel 1 pt. (x/10./x/x/x/-)
Tiimi Tammela 1 pt. (x/x/10./x/x/-)
Antti, Mira 1 pt. (x/11./x/x/x/-)
Essi ja Kata 1 pt. (x/x/11./x/x/-)
Antti, Mira 1 pt. (x/11./x/x/x/-)
Essi ja Kata 1 pt. (x/x/11./x/x/-)
Hänen koiransa hyökkäsi lasten kimppuun Windsorin puistossa 1 pt. (x/x/x/x/11./-)
Eläke 1 pt. (x/x/x/x/13./-)
Perustrivia (6 pt.)
1. Kuka näyttelijä yhdistää ysärielokuvia Raw Justice, Barb Wire ja Naked Souls (Alastomia sieluja)? (1 pt.)
- Pamela Anderson
2. Kuka esitti nimiosaa blaxploitaatioklassikossa Coffy – armoton kostaja vuodelta 1973? (1 pt.)
- Pam Grier
3. Kuka nähtiin Samuli Vauramon vastanäyttelijänä elokuvassa Tyttö sinä olet tähti? (1 pt.)
- Pamela Tola
4. Minkä nimisen elokuvan kuvauksista kertoo Francois Truffaut´n elokuva Amerikkalainen yö (La Nuit Americain)? (1 pt.)
- Meet Pamela
5. Ketkä näyttelevät miespääosia islantilaisuutuudessa The Good Heart eli Hyvä sydän? (2 pt.)
- Brian Cox ja Paul Dano
A vai B?
Vastaus vain joko A:han tai B:hen. A on 1 pisteen arvoinen, B kahden.
6. A) Mikä oli vuoden 2010 katsotuin elokuva Suomessa? B) Entä toiseksi katsotuin?
- A) Napapiirin sankarit (335 000) B) Risto Räppääjä ja polkupyörävaras (329 000)
7. A) Kuka esitti ns. Millenium-trilogiassa Lisbeth Salanderia? B) Kuka esitti Kalle Blomkvistia?
- A) Noomi Rapace B) Michael Nyqvist
8. A) Kuka esitti naispääosaa parin vuoden takaisessa elokuvassa Ylpeys ja ennakkoluulo? B) Kuka esitti naispääosaa elokuvassa Hilpeys ja ennakkoluulo?
- A) Keira Knightley B) Aishwarya Rai
9. A) Kuka esitti Arpinaamaa Brian DePalman elokuvassa? B) Kuka esitti Arpinaamaa Howard Hawksin elokuvassa?
- A) Al Pacino B) Paul Muni
10. Kuka britti esitti pahista Die Hardissa? B) Minkä nimiseen rakennukseen tuo elokuva sijoittuu?
- A) Alan Rickman B) Nakatomi Tower
Vihjeosio
11. Mikä elokuva?
4 pt. Toissa sunnuntaina 64-vuotiaana syöpään menehtynyt Pete Postlethwaite sai elokuvasta mm. Oscar-ehdokkuuden Giuseppe Conlonin osasta.
2 pt. Vuonna 1993 valmistunut elokuva perustuu tositapahtumiin. Näitä tapahtumia tutkinutta toimittajaa esitti Emma Thompson.
1 pt. Britti Daniel Day-Lewis esitti pääosassa irlantilaista Gerry Conlonia, joka perheineen virui vuosia syyttömänä vankilassa. Conlonin maanmies Jim Sheridan ohjasi.
- Isän nimeen/In The Name Of The Father
12. Mikä maa?
4 pt. Käytännön elokuvatuotanto käynnistyi vuonna 1992 epäonnistuneen bisneskokeilun
seurauksena: Liikemies Kenneth Nnebue tilasi suuren erän tyhjiä videokasetteja Taiwanista. Koska Nnebue ei kuitenkaan saanut kasettejaan myytyä, hän päätti palkata erään paikallisen teatteri-ohjaajan tekemään halvan elokuvan täyttämään tyhjät nauhat. Tuloksena oli kulttiklassikoksi muodostunut "Living in Bondage", joka myi yli puoli miljoonaa kopiota synnyttäen lukemattomia jäljittelijöitä ja kokonaisen teollisuuden.
2 pt. Tässä Afrikan maassa tuotetaan satoja videoelokuvia vuosittain ilman studiojärjestelmää tai valtiollista tukea. Maassa tuotetuille elokuville ovat tyypillistä englanninkielisyys ja noituuden sekä modernin kaupunkilaiselämän esittäminen. Kriitikot vertaavat maan elokuvateollisuutta Hollywoodiin vertautuvana kulttuuri-imperialismina.
1pt Maan elokuvatuotantoa kutsutaan nimellä Nollywood erotuksena
vaikkapa Liberian "Lolliwoodista" tai Ghanan "Ghallywoodista"
- Nigeria
seurauksena: Liikemies Kenneth Nnebue tilasi suuren erän tyhjiä videokasetteja Taiwanista. Koska Nnebue ei kuitenkaan saanut kasettejaan myytyä, hän päätti palkata erään paikallisen teatteri-ohjaajan tekemään halvan elokuvan täyttämään tyhjät nauhat. Tuloksena oli kulttiklassikoksi muodostunut "Living in Bondage", joka myi yli puoli miljoonaa kopiota synnyttäen lukemattomia jäljittelijöitä ja kokonaisen teollisuuden.
2 pt. Tässä Afrikan maassa tuotetaan satoja videoelokuvia vuosittain ilman studiojärjestelmää tai valtiollista tukea. Maassa tuotetuille elokuville ovat tyypillistä englanninkielisyys ja noituuden sekä modernin kaupunkilaiselämän esittäminen. Kriitikot vertaavat maan elokuvateollisuutta Hollywoodiin vertautuvana kulttuuri-imperialismina.
1pt Maan elokuvatuotantoa kutsutaan nimellä Nollywood erotuksena
vaikkapa Liberian "Lolliwoodista" tai Ghanan "Ghallywoodista"
- Nigeria
13. Kuka brittinäyttelijä?
4 pt. Vuonna 1960 hän sai ensimmäisen Oscar-ehdokkuutensa sarjassa Paras Lyhytelokuva, ohjaamastaan lyhäristä Mukkelis makkelis eli The Running Jumping & Standing Still Film.
2 pt. Hänen tunnetuimpia pikkuroolejaan oli Clare Quilty Stanley Kubrickin Lolitassa.
1 pt. Hänen tunnetuin luomuksensa on rikostarkastaja Jacques Clouseau Vaaleanpunainen pantteri –elokuvissa.
- Peter Sellers
Musat (12 pt.)
14. Esittäjä, elokuva ja säveltäjä? (3 pt.) – Dusty Springfield, Casino Royale, Burt Bacharach ("The Look Of Love")
15. Elokuva, esittäjä? (2 pt.) – Kuoleman kentät/The Killing Fields; Mike Oldfield (Tarrega: Etydi)
16. Elokuva, esittäjä? (2 pt.)
– Varastettuja suudelmia/Baisers Volés (Francois Truffaut); Charles Trenet ("Que Reste-t-il de nos amours")
17. Viikon harvinaisuus. Mikä elokuva? Vihje: elokuva oli Blair Witch Projectin ilmeisin esikuva. (1 pt.) – Cannibal Holocaust (säv. Riz Ortolani, kaksinkertainen Oscar-ehdokas)
18. Elokuva, ohjaaja, pääosan esittäjä, säveltäjä? (4 pt.)
- Tommy; Ken Russell; Roger Daltrey; Pete Townshend
tiistai 11. tammikuuta 2011
MonroeCup palaa areenalle
STOP THE PRESS! Monroen leffavisa palaa huomenna joulutauolta Artturiin. MonroeCupissa edetään viidenteen osakilpailuun väliaikatilanteen ollessa tämä.
Tervetuloa kaikki elokuvatrivian ystävät!
Tervetuloa kaikki elokuvatrivian ystävät!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)