Joskus Elokuva tuntuu odottavan kärsivällisesti ennen kuin se löytää käyttöä jollekin kynnyksen takana seisovalle lahjakkuudelle. Muistetaan esimerkin vuoksi, että Robert Altman oli viisikymppinen ohjatessaan M.A.S.H.:in. Olisi varsin uskallettua väittää, että Pete Postlethwaitelta olisi uupunut valkokankaan vaatimaa lahjakkuutta tai karismaa uransa alkuvaiheissa, mutta tosiasiaksi jää, että näyttelijä löi itsensä läpi kansainväliseen maineeseen ja arvostukseen jo vuosia neljänkympin rajapyykin ohitettuaan, ja että tuolloin saavutettu maine sekä arvostus säilyivät koko loppu-uran.
Pete Postlethwaite kuului varmaankin siihen ryhmään luonnenäyttelijöitä, joista pikemminkin muistetaan kasvot kuin nimi: moni nimen kuullessaan lasittunein katsein tuijottava herää heti kuvan nähdessään. Näyttelijän piirteet olivat mahdollisimman vähälihaiset, lyhyen tukan levitessä tiiviinä kerroksena otsalta päälaen yli. Häntä ei olisi milloinkaan voinut erehtyä luulemaan amerikkalaiseksi, sillä jokainen säie kovasta ulkopinnasta pyrki henkimään Pohjois-Englantilaista työväenluokkaisuutta. Pete Postlethwaitessa oli yhdeksän kymmenesosaa jätkää eli "blokea" ja 100 % katu-uskottavuutta.
Pinnan alla eli kuitenkin hienostunut ja huippuunsa treenattu instrumentti. Postlethwaiten CV:tä tutkiva ei voi tulla muuhun tulokseen kuin että hän oli ennen ns. läpimurtoaan aivan tyytyväinen uraansa. Läpi oli käyty monet arvostetut teatteriseurueet, mukaan lukien Royal Shakespeare Company, televisio tarjosi työtehtäviä jatkuvasti ja draamataiteen opettajanakin tuli toimittua. Kun ura otti harppauksen ylemmälle askeleelle, sen eteen oli tehty kunnon pohjatyö.
Pete Postlethwaiten muistetuimpana elokuvatyönä pysyy lähtölaukauksen omainen Jim Sheridanin Isän nimeen (1993). Siinä hän esitti Giuseppe Conlonia, Daniel Day-Lewisin hahmottaman Gerry Conlonin isää. Leikkisästi voi spekuloida, että yksi syy siihen miksi Day-Lewis ei voittanut osastaan lyhyen ajan sisään toista Oscar-palkintoa on, että Postlethwaite yksinkertaisesti varasti monia heidän yhteisistä kohtauksistaan. Vaikka ajatus saattaa hetken hykerryttää, on rehellisempää myöntää, että kyseessä on itse asiassa harvinaisen vaikuttava yhteispeli kahden loistavan näyttelijän välillä.
Isän nimeen aurasi uran, joka toi eteen tasaisena virtana luonnerooleja Hollywoodissa ja muualla. Tyypillinen esimerkki on Isä Laurence Baz Luhrmanin eloisassa, tuoreessa Romeo ja Julia -tulkinnassa: rooli on lyhyt, mutta painokas ja Postlethwaite naulitsee katsojan huomion ehdottomasti. Paljon puhuvaa on, että hän oli näyttelijäjoukon ainoa, joka lausui Shakespearen jambista rytmiä oikeaoppisesti.
Edesmennyt näyttelijä vastasi myös modernin elokuvan eksentrisimpiin kuuluvasta roolituksesta. Kyse on tietenkin Bryan Singerin Epäillyt-trilleristä, jossa Postlethwaite nähtiin Kobayashina, "Kayser Sozen japanilaisena oikeana kätenä".
Pete Postlethwaiten kosketuksen voi tuntea mm. sellaisissa elokuvissa kuin Amistad, Jurassic Park: Kadonnut maailma (Steven Spielbergiin britti-bloke teki niin suuren vaikutuksen, että hän haastattelussa kutsui tätä maailman parhaaksi näyttelijäksi), Uskollinen puutarhuri ja Laivauutisia. Hänen uransa katkesi huipulla: viime vuoden elokuviin kuuluivat Inception, Titaanien taistelu ja The Town. Oikeimmalta tuntuva muisto hienosta näyttelijästä löytyy kuitenkin viidentoista vuoden takaa, tahtipuikko kädessä.
Suu messingillä eli Brassed Off (1996) oli Mark Hermanin kulmikas, mutta sympaattinen laukaisu thatcherismin kasvoille. Liikutaan Englannin hiilikaivosalueella, jota ollaan systemaattisesti ajamassa alas (neljännesmiljoona irtisanottua 10 vuodessa). Pete Postlethwaite hallitsee elokuvaa kaivosmiesten puhallinsoitinorkesteria (nämä orkesterit ovat legendaarinen brittiläinen instituutio) johtavana fanaatikkona. Elokuvan nähtyään on vaikea muistaa siinä esiintyneen Ewan McGregorin tasoisen supertähden, siksi rikas on vanhemman näyttelijätaiteen valtiomiehen osuus. Kovaa jöötä orkesterissa pitävän kapellimestarin roolissa kukkii myös monta kimpullista huumoria ja sykähdyttävä määrä vääristelemätöntä empatiaa ja sydämellisyyttä. Alkuperäisyytensä säilyttänyt taituri saa pidettyä moniin suuntiin lähtevät emotionaaliset haarat kasassa tavalla, josta ohjaaja on varmasti tuntenut syvää kiitollisuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti