keskiviikko 26. tammikuuta 2011

DocPoint: Keskiviikon Tärppi

DocPoint-viikko

Monroen delegaatio ei vielä pääse Helsinkiin - onhan tänään Artturin viimeinen Leffavisa -, mutta jos pääsisi Päivän Tärppi olisi Stefan Jarlin ja Lukas Moodyssonin yhteisohjaus Terrorister: En film om dom dömda vuodelta 2003.

Jarlissa ja Moodyssonissa kohtaavat sukupolviensa kiinnostavimmat ruotsalaiset elokuvantekijät. Stefan Jarl on tutkinut dokumenteissaan ruotsalaista yhteiskuntaa jo 60-luvulta. DocPointin retrospektiivi kanonisoi nyt viimeistään veteraanin klassikoksi. Moodysson on vielä luomassa uraansa, jonka jäljet Fucking Åmålista Mammuttiin ovat jo nyt vaikuttavia.

Terroristit: elokuva vaiennetuista kuvaa vuoden 2001 Göteborgin mellakoiden syitä ja jälkivaikutuksia. Nuori sukupolvi nousi näyttävästi protestoimaan EU:n huippukokousta - ja ruotsalainen poliisi teki siitä vielä näyttävämmän. Jarlin oma poika oli niiden mielenosoittajien joukossa, jotka "siivottiin" pois ennen kuin mitään oli ennättänyt vielä tapahtua. Myöhemmin osalle protestoijista langetettiin jopa vuosien vankeustuomioita.

Huippunimistä huolimatta Jarlin ja Moodyssonin elokuva tunnetaan huonosti. Ruotsin televisio ei suostunut esittämään sitä.

Tänään se on mahdollista nähdä Maxim 2:ssa kello 21.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti