Monroen leffailta 13.9.
Tauon jälkeen reipas ja arvaamaton elokuvakerhomme kokoontui viettämään perinteisessä hengessä leffailtaa kotioloissa. Tosin paikalle ehti tällä kertaa vain kaksi monroelaista, mutta henki oli kumminkin hyvä ja kaksikin on yleisö. Valitsimme ohjelman neljästä eurooppalaisesta elokuvasta: Robert Guediguain (jos meni väärin, niin sitten meni) Marie-Jon kaksi rakastajaa, Béla Tarrin Werckmeister Harmoniák ja Damnation sekä Tarkovskin Nostalgia. Persoonallisesti pykivään dvd-laitteeseen sujahti näistä viimeksi mainittu. Pöytä oli pähkinöillä ja karamelleilla varustettu, joten mitä jäi puuttumaan? Olimme tyytyväisiä.
Katsojakunnasta puolet ei ollut nähnyt tarkovskia käytännössä lainkaan ja toiselle puoliskolle Nostalgia oli se ainoa valkoinen läikkä ohjaajan uran kartalla.
Allekirjoittaneesta tuntui ihmeenomaiselta päästä kiihkeästä 2000-lukulaisesta temmosta maailmaan, jossa soljunta oli arvossaan. Nostalgia ei ollut hidas, vaan viipyilevä ja rauhallinen. Elokuvan jokainen kuva ja hetki oli arvokas itsessään ja täyteen harmonista rauhaa laitettu. Nostalgian - joka ei sinänsä ollut lainkaan nostalginen - graafinen keskipiste oli vuoroin tyhjä ja vuoroin vähemmän tyhjä ikivanha italialainen uima-allas; minusta tuntui kuin olisin koko elokuvan ajan heilutellut jalkojani kaikessa rauhassa sen reunalla.
Nostalgian sisältö jääköön tässä vaille syvällisempää pohdintaa, sillä kuten Andrei Andrejevitsin teoksien kohdalla yleensäkin on, ensimmäinen katselukerta on pelkkää ylitsevuotavaa kokemista ilman sen erittelyä. Ehkäpä siksi meistä tuntui pitkin elokuvaa esiintyvä susikoira teoksen tärkeimmältä hahmolta. Kaunis, suuri elokuva.
Minkä katsottuamme vietimme loput illasta jutustellen elokuvista yleensä sekä Monroen toiminnasta erityisesti. Syksyn suuri Miyazaki-spesiaalimme lähestyy ja sen valmistelut etenevät jännittävästi ja tuottavat aikanaan monenlaista kivaa pimeän vuodenajan piristykseksi.
FilmiLiekki palaa niihin syyskuun mittaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti