Samaan aikaan, kun Monroen syntinen kesäsarja Niagarassa on loppumassa, siirtää kerhomme liikkuvaa kuvaa uuteen ympäristöön. Sen lisäksi, että elokuva on vakavasti otettavaa väitöskirjojen sivuntäytettä, se on myös taidetta ja sellaisena määritelmällisesti hauskaa. Luovuushan on pohjimmiltaan leikkimistä mielikuvituksen hiekkalaatikossa, jonka santa on auringon lämmittämää. Ja vaikka luominen muuttaa maailmaa, sitä voi käyttää myös hupailun työkaluna ilman sen kummempia tarkoitusperiä.
Siinä hengessä käynnistyy ValoKino-sarja, jonne Monroe on kerännyt kursailemattoman eklektisen kokoelman liikkuvaa kuvaa nautittavaksi kahvikupillisen kera Kahvila Valon terassilla. Ainakaan toivottavasti valkokankaalle tykitetty elokuva ei häiritse kahvin juomista sen pahemmin kuin kahvin juominen elokuvan seuraamista. Tämän ajatuksen pohjalta ei sarjan aloitusleffan pitäisi muodostua ongelmaksi. Upeaa ja aika itsensä selittävää titteliä kantava Werewolf In A Girls' Dormitory on 60-luvun alun trashia, jonka meriitteihin kuuluu puhdas pommi Maltinin video-oppaalta. Aiheeseen johdattelee siihen mitenkään liittymättä pari klassista Betty Boop -animaatiota.
ValoKino-triptyykin keskimmäisessä osassa nähdään kaksi puolipitkää kotimaista teosta keskellä TeatteriKesän hulinaa. Kadotetut on itsenäisen Lusikkaryhmä-joukkion voimainponnistus, johon on dokumentoitu elokuvassa tuikiharvoin nähtyä tamperelaista kaupunkikuvaa. Sitä seuraa lahjakkaan Zaida Bergrothin, jonka Skavabölen poikia kovasti odotamme, Heavy Metal. Vain liioitellun varovainen häveliäisyys estää kutsumasta sitä suoraan mestariteokseksi. Mutta ei tarvitsekaan, sillä riittää kun mainitsee, että tämä hauska ja aito kertomus pitäjän yksinäisestä heavy-fanittajasta keskellä 80-luvun aatesuota palkittiin raikuvin suosionosoituksin Tampereen elokuvajuhlien kotimaisen sarjan pääpalkinnolla.
Viimeiseksi illaksi on varattu asiaankuuluva klassikko. Edgar G. Ulmer on varsinainen kulttiohjaaja, jonka Usherin talo on raahattu Sodankylään asti, missä se täytti esitysareenan viimeistä paikkaa myöten. ValoKinossa on harvinainen mahdollisuus päästä tutustumaan tähän cineastien fanittamaan tekijään, jonka vuoden 1944 tuotantoon kuuluu korkealle arvostettu Bluebeard, Chaplininkin käsittelemä aihe naisten kuristajasta. Alkukuvissakin on väkivaltaa á la Tom & Jerry.*
Valoisten öiden aika on kenties tältä kesältä jo koettu, mutta tällä sarjalla kerhomme yrittää sitä vielä hiukan pidentää. Mitä seuraa, se jää nähtäväksi.
* HUOM! Muutos ohjelmaan: Tom & Jerryjen tilalla nähdäänkin Popeyeta eli Kippari-Kallea. Tämä siis 12.8.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti