Ensi viikonloppuna tiedostavat ja sofistikoituneet, henkisestä kehityksestään (mihin suuntaan?, se on toinen juttu) välittävät pirkanmaalaiset suuntaavat reinonsa jälleen kohti Art House Cinema Niagaraa, sillä Tomi Peuhkurisen ja Ville Lähteen yhteinen äpärälapsi Cinemadrome palaa rikospaikalle. 7eitsemännen kerran koko viikonlopuksi. Kainalossaan 7 elokuvaa. Lippujen maksaessa 7 euroa. Paitsi kun ne maksavat 8 euroa. Tai 10. Eli siis.
7:hän on yksi kauhun pyhistä luvuista. Se7en kasvoi David Fincherin käsissä lajityyppiklassikoksi. Ennustuksessa eli The Omenissa tikareita piti oleman 7. Speden Noin 7 veljeksessä Danny lauloi "7 kertaa 7". Alkoiko tulla selväksi jo?
Kiistatonta on, että muutamassa hassussa vuodessa Cinemadrome on ainakin jättänyt pysyvän väriläiskän (tai tahran) Tampereen leffaskeneen. Elokuvat sinänsä ovat herättäneet hyvin vaihtelevansävyisiä keskusteluja, mutta Ravintola 931:n valtaama Cinemadrome-tunnelma ei ole koskaan jättänyt kylmäksi ja lämmittää tälläkin kertaa keskellä "kaamosta".
Cinemadrome 7 - The Rise Of The Cinema esittää perjantaina Edgar Wrightin ohjaustrion, joka kantaa ehkä koko elokuvahistorian korneinta lempinimeä: Cornetto-trilogia. Näin koska kaikissa leffoissa mussutetaan samannimistä jäätelöä. Tuotesijoittelu FTW! Oikeasti kaikki elokuvat kiertyvät käsikirjoittajanakin toimineen Simon Peggin kiistämättömien koomikonlahjojen ympärille: sarjan aloittava zombi-komedia Shaun of the Dead on kohonnut jo miniklassikoksi; sitä seurannut Hot Fuzz on monista vielä parempi - ja minusta ihan hirveätä moskaa. Tampereen ensi-illassa nähdään trilogian täydennys, The World's End, jossa pelataan maailmanlopun visioista syntyvällä huumorilla. Pikkulintujen mukaan ote on astetta edeltäjiä synkempi.
Lauantaina Drome laittaa ison vaihteen päälle, sillä koko kvartetti nähdään filmiltä. Illan ja koko tapahtuman ehdoton huipennus nähdään kello 18, kun kankaalle välähtää Robert Wienen Orlacin kädet (Orlacs hände, 1924). Eikä pelkästään sen takia, että kyseessä on prestiisi mykkäklassikko cinefiilien makuun, vaan koska duo Antti Utriainen/Tuure Paalanen palaa säestämään Dromeen. Kaksikon noin vuoden takainen säestys Oopperan kummitukseen on kasvanut jo legendaksi.
Lisäksi nähdään kauhua italialaiseen tyyliin (siitähän ei varsinkaan hyvää makua puutu koskaan): Lucio Fulcin zombeilua (The House by the Cemetary, 1981) ja Umberto Lenzin gore-rimanalitus Eaten Alive! (1980), jossa ohjaaja kierrätti härskisti kohtauksia aikaisemmista kannibaalipätkistä.
Festivaalin lopetukseksi on valikoitunut Death Ship (1980), jossa on aavelaiva...eikä muuta kai tarvitse tietääkään. Aavelaivat on vaan kuul.
Kyllä näistä keskustelun saa aikaiseksi. Odottamisen arvoisia ovat myös 931:n tunnelma oheisleffoineen ja kuuluisat Mielipuolen trailer-show't. Raporttia seuraa paikan päältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti