1952: Naisen tarina

Mestariteoksessaan O'Haru - naisen tie (Saikaku ichidai onna, 1952), Kenji Mizoguchi kertoo kaksi perustarinaa: kuinka nainen on miehen alistama ja miten yksikään hyvä teko ei jää rankaisematta. Elokuvan pohjana käytetyn romaanin Kirsikkatyttö kirjoitti Saikaku Ihara jo 1600-luvulla. Mizoguchin epookki ei siis ole kuviteltua, vaan perustuu aikalaistodistukseen.

O'Haru näyttää meille jokaista sosiaalista yksityiskohtaa myöten absoluuttisesti miehen hallitseman yhteiskunnan, jossa naiselle on osoitettu tavaran sija hyödykkeenä, jolla on eräpäivä. Tarina kertoo yhden esimerkin tämän ihmisyydelle vieraan järjestelyn tuloksista, jonka erottaa muista samanlaisista tarinoista kenties vain päähenkilön säilyminen sisimmältään puhtaana.

Yhteiskunnalliseen yläluokkaan syntynyt O'Haru saa hienon naisen kasvatuksen, minkä on määrä johdattaa hänet arvolleen sopivaan aviosatamaan. Elämänsä kynnyksellä O'Haru syyllistyy kuitenkin hirvittävään rikokseen, josta maksaa kaikki tulevat elämänsä päivät: hän rakastuu alempisäätyiseen mieheen. Kuinka kauhistavasta rikoksesta on kysymys? Mies tuomitaan kuolemaan, hänen päänsä hakataan irti. O'Haru karkotetaan perheensä luokse häpeään. Hän yrittää itsemurhaa, mutta äiti pysäyttää hänet: "Älä tee mitään, mitä et voisi katua."

Mutta naista ei päästetä, ennen kuin hänestä on saatu kaikki hyöty irti. O'Haru pakotetaan rikkaan miehen jalkavaimoksi synnyttämään perillinen sammumassa olevalle suvulle. Suvun pään asiamiehelleen antama pitkä lista morsiamelle asetetuista vaatimuksista keskittyy yksinomaan ulkonäöllisiin ominaisuuksiin. Jopa kengännumero määrätään (8). Nainen on lapsia tuottava esine. O'Haru tuntee kuitenkin lapsen synnyttyä yllättävää onnea, hän näkee mahdollisena kotiutumisen vieraaseen palatsiin poikansa kanssa. Naisella ei kuitenkaan ole päätäntävaltaa: kuten annetaan hienovaraisesti ymmärtää, liian haluttavana O'Haru on vaaraksi hänen herransa hyvinvoinnille. Seuraa uusi karkotus ja uusi häpeä vanhempien edessä. Ollaan elokuvan ensimmäisen kolmanneksen lopussa.

Tästä eteenpäin Mizoguchi näyttää kaikki tavat, joilla patriarkaalinen yhteiskunta voi naista alistaa ja käyttää hyväksi. On sanottu, ettei elokuvan historia tunne vakuuttavampaa muunnelmaa via dolorosa -aiheesta. O'Harun avioliitto päättyy pian aviomiehen kuolemaan: perinnönjaossa hänet jätetään osattomaksi. Hänen kokelasaikansa nunnaluostarissa päättyy, kun hänet raiskataan. Ainoa paikka yhteiskunnassa, jossa O'Haru voi itse ansaita elantonsa, löytyy kadulta ja patjan ja tuntemattomien miesten välistä.

Poikkeukselliseksi Naisen tien tekee tyyni ja hillitty tapa, jolla tarinan hurjat, melodramaattiset ainekset suitsitaan käsinkosketeltavan autenttiseksi kerronnaksi. Naisen tie on säilyttänyt ajankohtaisuutensa muuttuvien aikojen myllerryksessä, koska Mizoguchi kieltäytyy ylidramatisoimasta tai edes dramatisoimasta aihettaan: hän osoittaa yksityiskohtien kautta, että jokainen käänne O'Harun ja kenen hyvänsä tuossa yhteiskuntajärjestyksessä elävän naisen tarinassa on tosi, eikä pelkästään mahdollinen, vaan vääjäämätön seuraus noudatetuista sosiaalisista laeista. Juuri tämä tapahtumien pakonalaisuus tekee Mizoguchin elokuvasta niin vahvan. Hän osoittaa jopa, että O'Harulla ei ole mahdollisuutta vastarintaan, koska sihen kannustavaa viitekehystä ei ole olemassa ja koska se johtaisi kuitenkin tuhoon. Ainoa jäljelle jäävä vaihtoehto on vanhuus, elämä eräpäivän jälkeen, joka on ilotonta, mutta rauhallista, koska kukaan ei ole enää sinusta kiinnostunut.

Mizoguchin kuvakieli on hienopiirteisyydessään puhtaan kaunista. Se on "näkymättömän kameran" taidetta. Tietty etäisyys ilman etääntyneisyyttä vallitsee. Ei ole kuvaa, joka ei olisi sekä kaunis että sosiologisesti rikkaasti ilmaiseva. Melodraamoille vastakkaisesti musiikkia käytetään erittäin säästeliäästi. Nelikymppinen Kinuyo Tanaka on liian vanha ja suloton täysin uskottavaksi nuoreksi kaunottareksi, mutta näyttelijäntyön tarkkasilmäisyys ja venyvyys saa elämään järkyttävästi O'Harun tarinan mukana. Toshiro Mifune tekee O'Harun suuren rakkauden tärkeän roolin tavalla, jonka muisto kantaa läpi elokuvan.

Naisen tien ilmestyessä esimerkiksi sveitsiläisillä naisilla ei ollut äänioikeutta. Kuusikymmentä vuotta sitten, kun vanhempamme opettelivat lukemaan. Maailma on liikahtanut rohkaisevan paljon tasa-arvoisuuden suuntaan, mutta yhä löytyy kolkkia, joissa O'Harun tarina on aivan mahdollinen. Ja hänen tarinaansa kerrotaan edelleen uusissa elokuvissa.