perjantai 4. toukokuuta 2012

Sivustakatsoja: Cinemadrome 4 -katsaus

Pää-Drome Tomi Peuhkurinen luo viisaan katseensa viime viikonlopun festivaaleille Niagarassa.


Cinemadrome 4 – The Final Chapter 27.-28.4.2012


Viime syksyisen Cinemadrome kolmosen katsaus on suunnilleen valmis mutta julkaisematta. Ehkä siihen on hyvä palata nyt kun kevät alkaa olla jaloista pois ja katse on itse asiassa jo muutama kuukausi sitten käännetty kohti tulevan syksyn tapahtumia. Mutta ensin Drome 4.


Cinemadrome nelonen sai kunnian päättää kevätkauden erikoissarjat Niagaran valkokankaalla. Luonnollisesti se oli myös tämän kauden coolein tapahtuma helmikuisen Dromen Re-Animated-väliosan ohella.


Kevät on näille tapahtumille ollut perinteisestikin hankalaa aikaa eikä vappua edeltävä viikonloppu varmasti ainakaan edistänyt asiaa. Festaria vietettiinkin katsojalukuihin katsoen turhan vaatimattomissa merkeissä.


Tällä kertaa kahden illan tapahtuma sisälsi kuusi pitkää elokuvaa ja yhden lyhyen. Sekä tietysti jo perinteeksi muodostuneen trailerishown.


The Raid: Redemption sai kunnian avata festarin. Kovasti hypetetty leffa on kieltämättä kova paketti, mutta kovin keskinkertaiseksi se lopulta jää. Koreografiat ovat hienoja ja meno vauhdikas. Pituutta on kuitenkin liikaa ja ilmaan jää ihan aiheestakin kysymys lyödäänkö tässä tarpeeksi?


Fight For Your Life on kelpoisaa alistamista. Se kulkee kestonsa vaivatta ja ajoittain huvittaakin, mutta ei silti pahemmin ahdista kierosta asenteestaan huolimatta.  Mieleen tulevat House At The Edge Of The Park sekä Last House On The Left. Niille molemmille tämä kuitenkin häviää.


Perjantai-illan päätti Dragon On Fire, tosin jo lauantaiaamun puolella. Kerrassaan typerä leffa jossa olemattoman juonen perässä ei pysy vaikka kuinka yrittää. Taisteluja ja tahatonta komiikkaa silti piisaa, ehkä turhankin paljon.


Lauantai-illan avasi tamperelaista alkuperää oleva Monadi Filmin lyhytelokuva Zomba Intenso. Italiaksi ”dubattu” leffa on teknisesti hyvin tehty ja toimii kokonaisuutena kohtuullisesti. Jopa yllättävänkin hyvin ottaen huomioon leffan poikkeuksellisen tekotavan joka selvisi sitten myöhemmin illalla...


Zomba Intenso toimi alkukuvana Lucio Fulcin Zombie Flesh Eatersille, joka eittämättä olikin tämän festarin paras leffa. Verkkaisesti etenevä ja zombeiluaan koko ajan kasvattava leffa, jossa on hyvä tunnelma, hain kanssa matsaava zombi ja makoisat tehosteet. Sekä helvetin hyvä musiikki.


Zombeilujen jälkeen Ravintola 931 vei voiton elokuvista ja vaikka yleisöä olisi saanut olla enemmän niin tilanne parantui muilta osin, kun arvoisan Elokuvakerho Monroen väkeä oli saapunut paikalle jopa suuresta maailmasta asti. 931:n puolella minikokoista ja hillittyä menoa rikastutti läsnäolollaan mm. Dromen toinen pääpiru, Trash Videon Ville Lähde sekä Zomba Intenson ohjaajaguru, Monadi-Filmin Sami Pöyry. Filmiliekin enemmän tai vähemmän paikkaansa pitävä lisäotsikko – koska jonkun täytyy olla oikeassa - syntyi muuten jossain tässä vaiheessa ja näköjään sittemmin myös toteutui...


Salin puolella ohjelma jatkui Zombeilujen jälkeen Innkeepersilla ja päättyi sunnuntaina aamyöllä Ninja Turfilla, josta vilkaisin kymmenisen minuuttia jostain keskivaiheilta. Määrällisesti vähäinen yleisö tuntui kuitenkin ymmärtävän tämän teoksen kiistämätöntä hienoutta, vähän samaan malliin kuin vuorokautta aikaisemmin Dragon On Firen parissa.


Näin tällä kertaa. Vakaa aikomus on palata asiaan Halloween Specialilla 27.10.2012 ja syksyn päätapahtumalla joka kantaa nimeä Cinemadrome 5 – A New Beginning 10. & 16.-17.11.2012. Jotain saattaa tapahtua myös loppukesästä sillä aihetta siihen ainakin olisi, mutta sen näkee sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti