Elokuvakerho Monroe esittää maalis- ja huhtikuun aikana kahvilasarjan Kulttuurikahvila Hertassa (Näsinlinnankatu 22). Heijastuksia ympäriltämme -sarjan elokuviin on vapaa pääsy, ja jokaisen elokuvan epilogina paikalle kutsumamme vieraat vetävät keskustelua elokuvan teemojen tiimoilta. Näin pyrimme sitomaan kulloisenkin elokuvan omaan aikaamme, esimerkiksi vammaisten asemaan Suomessa, mitä peilataan vasten Werner Herzogin vuonna 1971 kuvaamaa elokuvaa Land des Schweigens und der Dunkelheit.
Muut sarjan elokuvat vievät erilaisten ilmiöiden äärelle, kuten kidutetuista ihmisistä kertova Jälki elämässä, tai ne antavat etäisyyttä nähdäksemme jotain, mikä seuraa meitä arjessa kuin hai laivaa. Tästä esimerkkinä sukupuolta ruotiva hollantilaistuotanto Say My Name, joka kertoo naisräppäreistä ympäri maailman. Suomalaisen valokuvaajan, kirjailijan ja elokuvaohjaajan Rax Rinnekankaan Holokaustin värit sen sijaan valottaa yhtä eurooppalaisen historian pitkää ja syvää juonnetta, antisemitismin historiaa.
24.3. Pimeyden ja hiljaisuuden maa
16.30 Werner Herzog: Land of Silence and Darkness (1971, Länsi-Saksa, tekstitys englanniksi, subtítiled in English)
18.00 Kuurosokeus ja vammaisten asema Suomessa
- keskustelijoina kuurosokea Milla Päiväniemi yhdessä tulkkinsa kanssa sekä Tampereella Kuurosokeiden Toimintakeskuksessa ohjaajana työskentelevä Pentti Pietiläinen
Fini Strauberg menetti kuulo- ja näköaistinsa nuorella iällä. Elokuvassa Werner Herzog pureutuu Straubergin kautta kuurosokeiden elämään, tapaan kommunikoida ja kokea ympäröivä maailma. Herzog esittelee meille kuinka kuurosokeat “puhuvat” kosketuksen avulla, muodostaen keskustelukumppanin kämmenpohjaan kuvioita sormillaan. Elokuvassa Strauberg ja ryhmä kuurosokeita nousevat ensimmäistä kertaa lentokoneen kyytiin matkatakseen ilmojen halki. Toisessa kohtauksessa syntymästään saakka kuurosokea Harald laskeutuu uima-altaaseen elämänsä ensimmäistä kertaa. Vettä ikänsä pelännyttä poikaa suostuteltiin vuoden verran tähän. Herzog asettaa katsojan kokemaan maailmaa pimeyden ja äänettömyyden perspektiivistä. Samalla hän pohtii kommunikaation rajoja, sitä, kuinka voimme oppia ja elää ilman niitä aisteja, jotka vaikuttavat kaikkein keskeisimmiltä.
31.3. Riimejä sukupuolesta ja toiminnasta
15.00 Nirit Peled: Say My Name (2010, Hollanti, kieli englanti/in English)
16.15 Suomalainen musiikkibisnes sukupuolen näkökulmasta
- keskustelijat varmistuvat myöhemmin
Suomessa räp on miehinen laji. Ylipäätään naispuoleisia yrittäjiä ei oikein tuppaa löytymään saatikka sitten heitä, jotka olisivat nimeä itselleen ehtineet keräämään. Nirit Peledin ohjaama Say My Name kertoo naisista, joille räp on elämä. Samalla elokuva pyrkii raottamaan sovinistia piirteitä omaavan musiikkilajin verhoa. Peled antaa puheenvuoron naisräppäreille ympäri maailman Angolasta Bronxiin ja Britteinsaarille saakka. Joukossa on niin MC:n urasta haaveilevia lyyrikoita kuin kokeneempia tekijöitä aina Erykah Badusta lähtien. Nämä naiset puhuvat sukupuolesta, luokasta, räpmusiikista ja siitä, millaista on saada sanottavansa sanotuksi miesten dominoimassa hiphopin maailmassa.
14.4. Euroopan historia ja antisemitismi
15.00 Rax Rinnekangas: Holokaustin värit (2009, Suomi, subtitled in English)
16.00 Holokaustin merkitys Lähi-idän politiikassa
- keskustelijoina kirjailija, YLEn ulkomaan toimittaja Hannu Reime ja politiikan opiskelija, Israel-Palestiina-konfliktin asiantuntija Petter Nissinen
Ohjaaja, valokuvaaja ja kirjailija Rax Rinnekankaan mietteliäs dokumenttielokuva keskittyy koko maailman yhteiseen kauhukuvaan, natsien suorittamaan juutalaisten joukkotuhoon. Hän ottaa sodanjälkeisen Euroopan ihmisistä esimerkiksi itsensä ja peilaa omia tuntemuksiaan kollektiivisen itsetutkiskelun kautta niihin mahdollisuuksiin, joita sodan ajan ihmisillä oli käytettävissään. Oikeastaan – tarkemmin sanottuna – ei ole mitään’sodan aikaa’, joka oli joskus ja jonka tunnemme vain mustavalkokuvista. Tuo murhan aika on täyttä totta täysissä väreissä, Rinnekangas tahtoo korostaa.
Elokuva tuo pääkohdittain ja väljästi esiin ne teoreettiset lähtökohdat, joiden kautta arjalaisuuden ja natsismin aate – kuin salaa – syntyi. Aatteen sairaus ja hulluus on mustana jälkenä elokuvan hartaan ja hiljaisen kertojan mielessä; se on kuin syöpä, joka on voitettu, mutta jonka pelätään uusiutuvan. Tähän hulluuteen elokuva kiinnittää katseensa. Tuon mielipuolisuuden voittaminen ei käy kieltämisen eikä pelon kautta, vaan sitä tulee katsoa ja ymmärtää. Elokuva kysyy: voimmeko voittaa aatteen siten, että ihminen jää elämään?
21.4. Kidutetut
16.00 Mervi Junkkonen: Jälki elämässä – 4 tarinaa kidutuksesta (2012, Suomi)
17.00 Valtiokoneisto ja kidutuksen oikeuttaminen
- keskustelijat varmistuvat myöhemmin
Amnesty Internationalin mukaan viranomaisten suorittamaa kidutusta, hakkaamista, nöyryytystä ja uhkailua, ilmenee 111 valtiossa – yli puolessa kaikista maailman maista. Mervi Junkkosen dokumentti Jälki elämässä on tarina kidutetuista ihmisistä ja Suomen maahanmuuttopolitiikasta. Neljän miehen arkea seurataan aina lastensa leikkipaikoilta marjametsään ja vastaanottokeskukseen. Miehet joutuvat kohtaamaan menneessä koetut kauhut päivittäin. Yksi elokuvan päähenkilöistä, Hector, tiivistää kokemuksen kidutuksesta seuraavasti: ”Uskon, että me, joita kidutettiin, emme palaa koskaan ennalleen.”
Suomen talvessa miehet odottavat päätöksiä maahanmuuttoviranomaisilta. Saavatko he jäädä maahan? Saavatko he perheensä yhdistetyksi? Uudelta kotimaaltaan miehet odottavat vapautta ja oikeuden toteutumista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti