Baaderista ja Meinhofista

Ylen Areenasta voi katsella vielä 1-2 viikon ajan dokumentteja saksalaisesta mielipidevaikuttajasta nimeltä Punainen armeijakunta, joka oli toiminnassa vuosina 1970-1998. Siitä on tehty useita elokuviakin, viimeisin viime vuonna.

Historiaa: Andreas Baader - terroristi
Jämäkässä dokumentissa pohditaan Andreas Baaderin motiiveja. Haastattelumateriaali on läheltä nähneiden ihmisten rehelliseltä vaikuttavaa ajatusta. Useinkaan isojen tapahtumakokonaisuuksien alut eivät ole mitään tarkan ja laskelmoidun suunnittelun tulosta, vaan sattumaa. Andreas Baaderilla oli aluksi kaikki hyvin. Vallaton nuorukainen halusi nähdä toimintaa ja aiheuttaa otsikoita. Viime vuosina varsinkin Baaderista on kehittynyt melkoinen seikkailusankari, jonka Baader Meinhof Komplexkin osoittaa.

Oikeudenkäyntien tuomarin ja Baaderin asianajajan näkemys on mielenkiintoinen: Baaderin johdolla Punainen armeijakunta toiminnallaan sai aikaan sen, josta se oli Saksaa syyttänyt, kansalaisten toimintaa ja elämää rajoittavan poliisivaltion. Pitäneekin paikkansa, että 1970-luvulla Saksassa palkattiin ennätysmäärä poliiseja, hankittiin tietokoneita ja helikoptereita, ja rajoitettiin laeilla perusoikeuksia, kaikki tämä juuri Punaisen armeijakunnan toiminnan johdosta. Armeijakunnan parhaaksi ajaksi voi kutsua 1970-luvun aivan alkua, jolloin perustajat olivat vapaalla jalalla. Vuoden 1972 pidätysten jälkeen kaikki suuret operaatiot keskittyivät vangittujen vapautusyrityksiin. Kansalaisten mielipide kääntyi räjäyttelevää ja murhaavaa liikettä vastaan.

Historiaa: Vallankumouksen lapset
Dokumentti esittää Ulrike Meinhofin ja Fusako Shigenobun, länsisaksalaisen Punaisen armeijakunnan ja Japanin punaisen armeijakunnan johtohahmon vaiheet ennen maan alle siirtymistä. Molemmat olivat äitejä, jotka kamppailivat sen tosiasian kanssa koko radikaaliaikansa. Meinhofin mielessä myrskysi, sillä yhteiskunta kehittyi väärään suuntaan. Puheet ja kirjoitukset tuntuivat turhalta. Baader ja Gudrun Ensslin ilmestyivät Meinhofin mielenterveyden kannalta juuri oikeaan aikaan.

Meinhofin tyttärelle äiti jäi etäiseksi ja mm. Baader ja Ensslin vaikuttivat aineita käyttäviltä sekoilijoilta. Äidin kuolema vankilassa vuonna 1976 on tyttärelle edelleen kova paikka, mutta juurikaan arvoa hän ei radikaaliryhmälle anna. Shigenobun tytär taas kunnioittaa suuresti äitiään ja odottaa tämän vapautumista vankilasta.

Katharina Blumin menetetty maine (Die Verlorene Ehre der Katharina Blum), ohj. Margarethe von Trotta, 1975
Katharina Blumilla ei ole mitään tekemistä yhtään minkään kanssa. Hän vain sattuu kohtaamaan satunnaisen nuorukaisen (salskea Jürgen Prochnow) pippaloissa ja kulkeutumaan tämän kotiin yöksi. Aamulla mies on hävinnyt, mutta talo on ollut tarkkailussa, ja Blum napataan. Varpaillaan oleva poliisi ei päästä naista noin vain. Keltainen lehdistö saa nimen selville ja pilaa hänen elämänsä.

Sisarukset (Die bleierne Zeit), ohj. Margarethe von Trotta, 1981
Elokuvalla on yhtymäkohtia Gudrun Enssliniin ja tämän siskoon. Julianesta tulee journalisti ja Mariannesta terroristi. Juliane pärjää elämässään, mutta siskon elämä on varuillaanoloa ympäri maata. Yhteyttä pidetään ilmestymällä asunnolle keskellä yötä ruokaa ja vaatteita hakemaan. Vierailuillaan vankilassa Juliane koettaa ymmärtää ja hyväksyä Mariannen toimintaa.

Baader Meinhof Komplex (Der Baader Meinhof Komplex), ohj. Uli Edel, 2008
Nykysaksalaiseen tapaan rasittavan voivotteleva kuvaus Punaisen armeijakunnan ensimmäisen sukupolven vaiheista, pääosassa Ulrike Meinhof. Kuuluisaa vasemmistolaista journalistia Meinhofia käytettiin hyväksi Andreas Baaderin paossa vuonna 1970. Ammuskelun jälkeen, armeijakuntalaisten häivyttyä ikkunasta Meinhof on kahden vaiheilla: mennäkö perässä vai ei. Hän valitsee edellisen, ja se oli ehkä Punaisen armeijakunnan, tai siitä lähtien Baader-Meinhof -liigan, kannalta hyvä asia, jos ei mitenkään muuten. Meinhof älyllisti ja ideologisoi Baaderin ja Ensslinin kohelluksen ja paikkojen rikkomisen, elokuvassa vilahtavan asianajaja Horst Mahlerin ohella.

Kuka, ellemme me? (Wer wenn nicht wir), ohj. Andres Veiel, 2011
Kertoo Gudrun Ensslinin vaiheista ennen Baaderin tapaamista. Inho kirkkoa ja sosiaalidemokratiaa kohtaan kypsyy pappisperheessä vuosia. Tämän pistäväsilmäinen Lena Lauzemis esittää erinomaisesti. Ensslin ja miehensä tutustuvat vallankumoukselliseen ajatteluun. Pitkäaikainen sulhanen ja porvarillinen tulevaisuus jäävät, kun Baader valloittaa anarkiallaan ja julkeudellaan.