Monroe R&A:ssa 2011
Tämä kirppuinen skribentti päättää noin tunnin päästä leffafestarinsa kimki-dukilla. Mitäpä Rakkautta ja Anarkiaa olisi ilman Korean originellia? Kim Ki-Duk on perinyt Beat Takeshin paikan festivaalin ruumiillistumana teoksillaan, joissa todellakin sukellellaan rakkauden ja anarkian risteyskohdassa. On sanalla sanoen täydellistä antaa Kim Ki-Dukin videoteoksen Arirang päättää nämä kekkerit tältä vuodelta. Turhan useinhan R&A:ssa rakkaus tarkoittaa pornoa ja anarkia väkivaltaa, mutta KKD on aito asia.
Arirangin jälkeen - oikeammin sen lisäksi - on vielä monta elokuvaa kirjoitettavana muistiin. Yhdessä tarkasteltuna kaikki viimeisen kymmenen päivää tajuntaa mörssänneet elokuvat muodostavat kokonaisuuden, joka yllättää laadukkuudellaan. Varsinaisia huteja ei tullut vastaan yhtäkään paitsi tylsä Incidies, mutta sekään ei ollut mitenkään turha teos - olisin vain mieluummin nähnyt näytelmän, johon se perustui. Varsinaisia huipputeoksia ei tosin niitäkään ollut montaa: Play ja Once Upon A Time In Anatolia tekivät suurimman vaikutuksen, mutta eivät nekään nousseet muutaman viikon takaisen Torinon hevosen osoittamalle tasolle.
Monet näytöksistä, joihin otin osaa, täyttivät penkkirivit laidasta laitaan. Pienimmän yleisömenestyksen sai kolmetuntinen Bollywood-ihanuus Zindagi na milegi dobara. Mitä luultavimmin kestonsa vuoksi leffa houkutti Maxim 1:een reilun parikymmentä erittäin hyvin viihtynyttä katsojaa.
Kaikkiaan kolme monroelaista osallistui tai yritti osallistua R&A:han. Minä olin heistä ahkerin penkinkuluttaja. Muilla ei ollut vastaavaa onnea. Päivän reissulla ja hyvin rajoitetulla ajalla liikkunut monroelainen ei saanut lippua mihinkään. Toinen, joka talkoili kolme ja puoli päivää, kävi sinä aikana järjestelmällisesti katsomassa tarjonnan kehnoimmat palat Eetusta ja Konnasta sekä Elokuusta alkaen. Hyvää tuulta riitti silti kaikilla.
Nyt on siis vielä Arirang jäljellä ja muutama juttu liukuhihnalla.
Antoisat elokuvajuhlat summa summarum.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti