Michaël Dudok de Witin La tortue rouge ("Punainen kilpikonna", FRA/BEL/JAP, 2016)
Anna Rose Holmerin The Fits ("Kohtaukset", USA, 2015)
Geremy Jasperin Patti Cakes (USA, 2017)
- elokuvat arvioidaan kilpikonnamaisuuden mukaan, nollasta viiteen kilpikonnaa -
Mestari Stantonin yllättävä poismeno uran huippukohdassa otti päähän koko päivän eikä oikein mikään muukaan sujunut. Liian lyhyiden yöunien takia aamu meni hösseliksi eikä missään vaiheessa ehtinyt syödä, vaikka eivät ruokapaikat olleet mitenkään auliita festarieläintä ruokkimaankaan. Kuuden maissa aamiaislounaspäivälliseksi nautittu Coronan salamitoast oli päältä palanut, mutta sisältä vetinen, kunnioitettava suoritus itsenään. Päivänavaus koitti Savoyssa, joka on niin hyvä elokuvakeidas, ettei Bio Rexiä muista kaivata.
Jos kilpikonna oli Luckyssa päähenkilön vertauskuva, on se "Punaisessa kilpikonnassa" itse asia. Silti Lucky tuntui kummasti kilpikonnaisemmalta. Tämän esikoisen - jollaisia olivat päivän kaksi muutakin leffaa - piti kuulua festivaalin varmoihin tärppeihin. "Punainen kilpikonna" on nauttinut lähes yksimielisestä ylistävästä kannatuksesta Oscar-ehdokkuutta myöten. Kauniisti piirretyssä tarinassa pienelle saarelle haaksirikkoutuvasta miehestä on koettu yleismaailmallisia tunteita. Mutta jossain puolivälin tienoilla putosin itse pois elokuvan maailmoja syleilevästä taikapiiristä. Mitä pidemmälle aina vain symbolisemmaksi kääntyvä tarina etenee, sitä vaikeammin samaistuttavaksi sen idealisoitu romantiikka käy. Minä en yksinkertaisesti uskonut siihen, mitä elokuva yritti esittää sen jälkeen, kun juoni vaihtaa danieldefoesta hcanderseniin. Onko kukaan huomannut, että naiseksi maagisesti muuttuvan kilpikonnan ja miehen välistä romanssia ei perustella millään lailla? Niin vain tapahtuu. Kun kuvaan astuu miehen lisäksi muitakin henkilöitä, alkaa dialogittomuus tuntua keinotekoiselta ja etäännyttävältä. Ennen pitkää myös näin hienovaraiseen dramaturgiaan turhan raskas jousisoitinmusiikki vaikuttaa yleisön tunteiden manipuloinnilta. Ja kun elokuva ei enää pidä otteessaan, alkaa animointikin näyttää kovin paljon kuvakirjan jäljittelyltä. "Punainen kilpikonna" tuntuu 80-minuuttista kestoaan pidemmältä.
Arvio: ei tarpeeksi kilpikonnia - 3/5 kilpikonnaa
Omaan tekotaiteellisuuteensa sortuu myös Venetsian biennalen suojissa syntynyt oppilastyö "Kohtaukset". On olemassa synnynnäisiä elokuvantekijöitä, mutta Anna Rose Holmer ei kuulu heihin. Huonosti ohjattu "Kohtaukset" ei ole lainkaan jännittävä, vaikka jutun keskiössä ovat cincinnatilaisessa nuorisokeskuksessa tapahtuvat nuorten tyttöjen selittämättömät sairaskohtaukset. Oikeastaan "Kohtaukset" on lyhäri kokopitkän elokuvan vaatteissa, mutta 70 minuuttia on vähän liikaa lyhäriksi.
Arvio: ei oikeita kilpikonnia, mutta päähenkilöllä, jota nuori Royalty Hightower esittää oivasti, on paksua nahkaa ja kova kuori - 2/5 kilpikonnaa
Fox Searchlight yritti hetken tehdä Geremy Jasperin amatöörimäisestä Patti Cakesista tämän vuoden Junoa, mutta ei siinä onnistunut. Jasperilla on kyllä intoa ja energiaa, mutta elokuvia hän ei osaa ainakaan vielä ohjata. Ensimmäinen puoli tuntia on tuskaa. Leffa näyttää suuren osan ajasta Nokia 3310:llä kuvatulta eikä Jasper tunnu tietävän haluaako hän yleisön nauravan elokuvalleen vai ei. Idea ylipainoisesta, valkoisesta räppäritytöstä on raikas, mutta Jasper ei saa aiheesta kaikkia mehuja tiristettyä.
Oikeastaan Patti Cakes on muotokuva New Jerseyn henkisestä ilmastosta. Piskuinen, puolitoista kertaa Pirkanmaan kokoinen osavaltio on USA:n tiheimmin asutettu, mutta värjöttelee suuren isoveljensä, New Yorkin, katveessa. Ihmiset ovat kouluttamattomia, köyhiä ja täynnä asennetta. Lahjakkuutta löytyy, mutta se saa tehdä täyden päivätyön päästäkseen varjoista päivänvaloon. Patti Dombrowsky on kaiken tämän ruumiillistuma. Hyvä hahmo, joka olisi ansainnut paremman elokuvan. Kuten myös roolin taitavasti tekevä australialainen Danielle Macdonald. Näyttelijät ja heidän värikkäät roolihahmonsa ovat ylipäätään leffan parasta antia. Show'n varastaa ilman muuta Kuin raivo härän Cathy Moriarty Pattin mistään hätkähtämättömänä isoäitinä. Moriarty tuntuu ymmärtävän käsikirjoituksen huumorin ketään muuta paremmin.
Puolivälin jälkeen Patti Cakes petraa vähän, ja juoni sivakoi tuttuja latuja. Lopun nostatus kykyjenmetsästysiltoineen on kliseisyydestään huolimattakin kiistatta tehokas ja sydämellinen. Jasper urakoi leffaan myös sen hiphopit, joiden tasosta voi kukin esittää näkemyksensä. Tulkinnanvaraa riittää sen suhteen, miten tosissaan Jasperin riimit on tarkoitus ottaa.
Arvio: ei lainkaan kilpikonnia, ellei New Jerseyssä halua väkisin nähdä jotain samaa - 0/5 kilpikonnaa.
***
Siitäkin huolimatta, että reilun vuorokauden sisällä helsinkiläinen taksi on yrittänyt lähettää FilmiLiekin toimittajan kahdesti suojatieltä ikuisuuteen, sai Monroe edustuksen R&A:n leffavisaan Dubrovnikissa. Visa oli samalla Kelaa sitä -visakirjan julkistustilaisuus. Neljän hengen joukkueemme "Piukat paikat Niagaran bussipysäkillä" menestys jäi keskinkertaiseksi. Tuloksena viides sija ja kotiinviemisinä Korso-dvd.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti