| Eddie Redmayne Lili Elbenä |
Tässäpä elokuvateos, joka olisi tuntunut vanhanaikaiselta jo kolmekymmentä vuotta sitten: 1920-luvun Kööpenhaminaan sijoittuva kertomus tanskalaisesta taiteilijapariskunnasta, missä kaikki puhuvat Oxford-englantia.
Tom "Kuninkaan puhe" Hooper ei siis pyri uudistamaan elokuvataidetta, mutta ehkä Tanskalainen tyttö (The Danish Girl) on sitten käsityöltään nautittavaa brittilaatua?
Nope.
 |
| Gerda Wegener: Lili Elben muotokuva |
Tanskalaista tyttöä vaivaa entisestään vahvistuneena sama ulkokohtaisuuden tuntu kuin törkeän yliarvostettua Kuninkaan puhettakin. Hooperin tasapaksu ohjailu on kuin sielutonta James Ivorya. Se sopisikin paljon paremmin televisioon, semminkin kun Hooperin ohjaus on näyttelijäkeskeistä. Ja hän työskentelee huippulahjakkuuksien kanssa.
Tanskalainen tyttö ei innosta, ja se on karhunpalvelus itse tarinalle, joka ansaitsee tulla kuulluksi. Elokuvan käsikirjoituksen pohjana on David Ebershoffin romaani, joka puolestaan fiktiomuodossa kertoo todellisista ihmisistä. Ebershoff käytti lähdemateriaalinaan Gerda Wegenerin aviomiehen päiväkirjaa, missä hän dokumentoi muutoksensa Einar Wegener -nimisestä miehestä Lili Elbe -nimiseksi naiseksi. Einar/Lilistä tuli ensimmäinen sukupuolenkorjausta leikkauksen ja hormonihoitojen avulla yrittänyt ihminen.
On hieman vaikea uskoa, että tällä ammattitaidon tasolla työskentelevä ryhmä ei onnistu puhaltamaan inhimillistä henkeä tällaiseen tarinaan, mutta Hooperilta se käy. Elokuva ei ole suorastaan huono, vaan pikemminkin mitäänsanomaton. Näyttelijöistään huolimatta. Einarin rooliin tarttuu tuore Oscar-voittaja Eddie Redmayne, joka tekee teknisesti taiturimaista työtä. Varsinkin gestiikka on syvältä tutkittua. Hänen vaimonaan nähdään ruotsalainen Alicia Vikander, jolla on takanaan ilmiömäiset kahdeksan kuukautta (Ex Machina, Koodinimi U.N.C.L.E., Liekeissä), mitkä ovat johtaneet kahteen Golden Globe -ehdokkuuteen. Hänkin tekee hyvää, puhdasta työtä, mutta jotain puuttuu. Jokin kankeus ohjaajan otteissa estää näyttelijöitä syttymään tarvittaviin liekkeihin, kurottamasta kiinni katsojan kraiveliin. Tämäntyyppinen toteutus olisi sopinut paremmin teatterin lavalle.
Paljon puhuvaa on se, että visuaalisesti inspiroituneimmat hetket - missä, esimerkiksi, kameran ja näyttelijöiden väliin on asetettu jotain - tuntuvat etäännyttäviltä, päälleliimatuilta. Koko elokuva on kuvattu hyvin kylmin sävyin, mikä tuntuu tyylirikkeeltä. Oma mielenkiintonsa on monilla viittauksilla tanskalaiseen kuvataiteeseen: esimerkiksi interiööriotokset Wegenereiden ateljeekodista jäljentävät Vilhelm Hammershøitä.
Elokuviin liittyvästä tähtipalvonnasta käy esimerkiksi säveltäjä Alexandre Desplat'n Golden Globe -ehdokkuus tylsimmästä scorestaan vuosiin. Hän olisi ansainnut saman huomion Wim Wendersin flopanneesta Every Thing Will Be Finesta.
 |
| Einar Wegener: Portrait de femme |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti