Tällä lauseella aloitti Chris Marker elokuvansa Kirje Siperiasta (Lettre de Sibérie, 1957), ensimmäisen kokopitkäksi luonnehdittavan urallansa. Tuo lause säilyy 29.7.2012 viimeiset hyvästinsä jättäneen mestarikirjoittajan ja elokuvan jättiläisen kuuluisimpana tuotannossa, joka on yhtä hienonhienoa verbaalista ja visuaalista viivaa.
Christian François Bouche-Villeneuvenä vanhempiensa syliin ojennetun ranskalaisohjaajan pois meno ei synnyttänyt korkeita aaltoja, vaikka laatutietoiset lehdet omistivatkin auteurin muistolle merkittävästi palstatilaa, sillä 91-vuotiaana Marker ei ollut enää ajankohtainen eikä hän joka tapauksessa koskaan ollut tavoitellut suuren yleisön suurta huomiota: Chris Marker teki dokumenttielokuvia.
Jos ilmaisen rehellisen mielipiteeni, että Chris Marker oli kaikkien aikojen suurin dokumentaristi, ei Markerilla varmaan olisi mitään sitä vastaan, sillä koko uransa totuuden tutkimiselle omistautunut runoilija-älykkö päätyi jo varhain siihen tulokseen, että totuudella on monet kasvot, jotka heijastavat eri asioita riippuen näkökulmasta. Ikävä kyllä, tarkoittaa tämä myös, ettei hän olisi pahastunut elokuviaan sietämättöminä pitäville - joita ei voi kyllä kovin monta samaan aikaan maan päälle mahtua. Miten vaikkapa lähestyä pääteoksiin kuuluvaa Ihanaa toukokuuta (Le Joli Mai, 1963), jota ehdotan kaikkien aikojen "kaupunkimuotokuvaksi", siten, että se vaikuttaa vastenmieliseltä? Se vaikuttaa mahdottomalta, se vaikuttaa atleettiselta suoritukselta, missä taito katsella näkemättä, kuunnella kuulematta ja havaita tajuamatta pidetään tiukalla keskittymisellä yllä noin kaksi tuntia ja neljäkymmentäviisi minuuttia Markerin kameran kulkiessa ja mikrofonin tallentaessa loputtomasti kiehtovia yksityiskohtia ja piirteitä Pariisin kaupunginosissa. Ohjaajan samalla kertoessa kuvan ulkopuolella Pariisin herättämiä ajatuksiaan.
Usein taiteilijoiden muistokirjoituksia kirjoitetaan, koska halutaan palauttaa mieliin, mitä he ovat tehneet ja miten hyvin, mihin saavutuksiin yltäen. Joskus hienoimpien tekijöiden kohdalla merkitään muistiin, minkä (yleensä lähtemättömäksi luonnehditun) vaikutuksen he ovat jättäneet jälkeensä. Chris Marker kuuluu siihen kaikkein harvalukuisimpaan, korkeimmalle kohoavaan joukkoon, jonka menettämistä suremme siksi, ettei hänen sijalleen ole laittaa ketään. Markerin vaikutus esseedokumentin luojana ulottuu moniin tämän ajan suurimmista dokumentaristeista Werner Herzogista Michael Mooreen ja Jean-Marie Straubista Jean-Luc Godardiin, mutta kukaan heistä, edes JLG, ei yltänyt tällä alueella samaan järjen, lauseen, kuvan, leikkauksen ja äänen synteesiin yhtä hienotajuisella tasolla.
Tällaiselle taiteilijalle on kieleen varattu voimakas, kiteyttävä sana: korvaamaton.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti