Tapion ja Mielikin olohuoneessa

Tätä elokuvaa ei ole tehty elokuvaa taidemuotona juhlivalle rillipäiselle kinonörtille. Se ei tarkoita, että Metsän tarina olisi huono leffa. Ei ollenkaan.

Ville Suhonen ja Kim Saarniluoto ovat päästäneet käsistään nautittavan, lapsen katseen tasolta nähdyn suomalaisen luontodokumentin, lajissaan ensimmäisen 40 vuoteen, jos mukaan ei lasketa Markku Lehmuskallion enempi antropologisia teoksia. Metsän tarina on tietoisesti rakennettu kokemukseksi, johon kaikki pääsevät sisään vauvasta vaariin. Poikkeuksellisen Metsän tarinasta tekee se, että huolimatta perhe-elokuvamaisesta pyrkimyksestä miellyttää kaikkia, laskelmoinnin tuntu pysyy minimissä. Päinvastoin, dokumentissa vakuuttaa eniten juuri aitous ja vilpittömyys.

Dramaturgisesti "isän" ja "pojan" vuorottelu kertojina ääniraidalla - ihmiset on jätetty hienolla tavalla kokonaan kuvasta - ei käy sulavimmasta mahdollisimmasta ratkaisusta, mutta voi helposti kuvitella sen vetoavan tenhoavasti kouluikäisiin. Keskeistä on tekijöiden lähtökohdaksi ottama metsää koskeva mytologia vanhoine jumalineen ja valtiaineen. Neljän vuodenajan vaihtuessa tutuksi käyvät metsän hallitsijat Tapio ja Mielikki, Ukko ylijumala - jonka entréssä ei tehoissa säästellä - sekä monen monituiset uskomukset, joita alkusuomalaiset kohdistivat metsään ja sen olentoihin. Elokuvan voittoihin lukeutuu tyylikäs ja kansantajuinen tapa, jolla nämä muinaiset uskomukset palautetaan suuren yleisön silmien eteen.

Ennen muuta Metsän tarina on visuaalinen teos. Metsän tarina alkoikin kuvasta: hankkeen pohjana toimi Hannu Siitosen ja Mikko Pölläsen viimeisen viiden vuoden aikana tallentama aineisto, jonka nähtyään tuottaja Marko Röhr innostui kehittämään täyspitkää valkokangaselokuvaa. Lopputulos on ilmiselvästi syntynyt onnellisten tähtien alla. Metsän tarinan primus motor, pääkuvaaja Hannu Siitonen on urheilusankari, Rooman EM-kisojen keihäänheiton kultamitalisti vuodelta 1974 ja Montrealin hopeamitalisti, joka urheilun jätettyään kehittyi eturivin luontokuvaajaksi. Metsän tarina kulkee toinen toistaan kauniimpien otosten virtana, joista muutamat ovat aidosti hämmästyttäviä: digikennolle on tallennuttanut itsensä muun muassa katseelta piilotteleva ahma. Kenties upein hetki koetaan kahden keskenään leikkivän ilveksenpennun parissa, jaksossa, joka on vähintään harvinainen ellei suorastaan ainutlaatuinen. Kaiken lisäksi Siitonen kertoo napanneensa otokset vain muutaman kilometrin päässä lähellä Parikkalaa sijaitsevasta kodistaan.

Kuvitukseltaan Metsän tarina on ensiluokkaista, mutta toisella tapaa kuin BBC:n luontodokumentit. Brittitehtaan sinänsä upeissa filmeissä ylihuoliteltu jälki alkaa jo tuntua keinotekoiselta. Metsän tarina herättää toisenlaisia aistimuksia jo sillä, ettei sen kuvista ole hiottu pois luonnollisuutta. Teoksesta myös aistii, että otoksia ei ole lavastettu esimerkiksi syötein. Kauneimmillaankaan Metsän tarina ei menetä otetta autenttisesta läsnäolosta, minkä vuoksi katsoja tuntee kulkevansa kameran ja kertojien kera luonnossa.

Suurtyön on tehnyt Panu Aaltio, joka on laatinut musiikin lähes läpisävellettyyn elokuvaan. Sointiväreissään rikas musiikki jättää toisaalta kaipaamaan voimakkaampia melodioita ja hiukan sordinoidumpaa paatosta. Musiikki on kuitenkin vain yksi aines todella poikkeuksellisessa äänityössä. Metsän tarina kerrotaan myös äänen kautta, rikkaasti ja vivahteikkaasti, hellää huomiota jokaiselle yksityiskohdalle osoittaen. Ääniraita on kirjaimellisesti luotu valkokankaalle, sillä kuvauksissa äänikalustoa ei ole ollut mukana juuri koskaan. Äänisuunnittelija Juha Hakanen ansaitsisi työstään kaikki mahdolliset kiitokset ja kunnianosoitukset, niin upeaa on jälki.

Metsän tarina voidaan vailla mitään epäröintiä laskea vuoden myönteisimpien yllätysten joukkoon. Se on yksinkertainen, kansanomainen ja hienostelematon, muttei aliarvioi katsojaa. Se on kaunis olematta pliisu. Ennen kaikkea sen tekijät todella ymmärtävät kuvaamaansa, suomalaista metsää, ja välittävät tämän näkemyksen puhuttelevasti katsojalle, sekä nuorelle että iäkkäälle. Siitä virkistyy kuin kämmenkourallisesta lähdevettä pitkän päivän samoilun jälkeen.

Indie-pelin henki

Videopelien maailma on elokuvantekijöiden silmiinpistävän vähän käsittelemä kenttä, vaikka sen taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset ylittänevät nykyään kaikki muut mediumit (tämä on vain veikkaus, tiedonhakumoodi kärsii laiskuutta aiheuttavista puutteista päivityksissä). Tähän asti paneutunein dokumentti videopeleistä on ensikertalaisten elokuvantekijöiden Lisanne Pajot'n ja James Swirskyn tuore Indie Game: The Movie (2012), joka lähestyy pelimaailmaa  riippumattomien pelisuunnittelijoiden näkökulmasta. Kenties tarkoituksena oli aluksi vain kertoa valistumattomille - kuten minulle, joka en edes tiennyt indie-pelejä olevankaan - indie-peleistä ja niiden takana olevista ihmisistä. Lopputulos on tätäkin, mutta vielä enemmän se on syvälle menevä tutkimus luovasta prosessista.

Indie Game: The Movien mukaan riippumattomat pelisuunnittelijat toimivat hyvin erilaisista lähtökohdista käsin kuin suuret pelitalot satoine koodaajineen. Eikä ainoa ero ole siinä, että riippumattomat tekevät pelinsä yksin, kaksin tai ehkä kolmisin. Esimerkiksi Jonathan Blow (Braid) ja Phil Fish (FEZ) pitävät itseään taiteilijoina, joille muuta tärkeämpää on ilmaista itseään rakentamiensa pelien välityksellä, pelien, jotka kumpuavat hyvin henkilökohtaisista kokemuksista. Heille pelaamisessa on kyse enemmästä kuin huvittelusta. Peli on taideteos siinä missä romaani tai elokuva, missä pelin tekijä luo omaa sisäistä todellisuuttaan heijastavan maailman, ja pelaaja on vuorovaikutuksessa pelin luojan kanssa. Ongelma vain on, että pelejä ei yleisesti nähdä persoonallisina hengentuotteina, vaan kasvottoman kollektiivin suunnittelemina tehtäväkimppuina. Tässä todellisuudessa ei ole ihme, että indie-suunnittelijat, jotka viettävät luomuksensa parissa vuosia hioen itse joka yksityiskohtaa, ovat hajota turhautuneisuuteen havaitessaan pelinsä syvätasojen jääneen valtaosalta yleisöä vaille huomiota.

Pajot'n ja Swirskyn suurin saavutus on kuvata seuraamiensa pelisuunnittelijoiden intohimoista työtä sisältäpäin koko tunneskaalan tarkasti ja empaattisesti tallentaen. IG:TM onnistuu upeasti tekemään ymmärrettäväksi, mitä kaikkea yhden pelin sisään on ladattu: henkilökohtaisia uhrauksia, äärettömästi ratkaistavia ongelmia ja vastuksia ja työtä, työtä, työtä. Elokuva osoittaa, että nämä pelit eivät synny koneiden, vaan intohimoisten ihmisten käsissä. Samalla se muistuttaa, että auto-, futis- ja FPS-pelien varjossa elää lähes anarkistisen omaleimaisten teosten kirjo. Esimerkki: Super Meat Boy, jonka sankari on neliön muotoinen poika, jolla ei ole ihoa, jonka tehtävä on pelastaa rakastettunsa Bandage Girl pahan, labrapullossa elävän sikiötohtorin kynsistä, ei vain rakkaudesta, vaan koska poika ilman ihoa tarvitsee Laastarityttöä.

Elokuvantekijöiden asenteesta kertovat puhuttelevasti ylipitkät lopputekstit, joissa esitellään eräitä pelejä kaikki pelin tekemiseen osallistuneet nimeltä mainiten.

Eesti film 100, osa kaks

Viimeisen pyhäinjäännöksen ohjaajan, Grigori Kromanovin, viimeiseksi työksi jäi Stalkerin vuonna 1979 valmistunut scifi-harvinaisuus "Hukkunud Alpinisti" hotell - Kuolleen alppinistin hotelli. Molemmat mainitut elokuvat perustuvat Strugatskin veljesten Arkadin ja Borisin (joka muuten kuoli kuukausi sitten) romaaneihin. Vertailu suureen Tarkovskiin on epäreilua, mutta kyllä näiden kahden mennyttä viikonloppua sulostuttaneen elokuvan perusteella voidaan Romanovia silti lahjakkuutena pitää.

Kuolleen alppinistin hotelli on nimittäin oikein kiinnostava ja omaperäinen teos. Eksentrinen, klaustrofobinen elokuva luo merkillisen tunnelman kankaalle tarinassa, joka lievästä itseään toistavuudesta huolimatta kulkee etevänä kuvakertomuksena. Seuraamme poliisitarkastaja Glebskin toimintaa laakson pohjalla seisovassa, upeiden vuorten ympäröimässä hotellissa, jossa aluksi kukaan ei tunnu tietävän, onko rikosta ylimalkaan tapahtunut. Glebskin viipyessä alkaa merkillisiä asioita sattua, ihmiset vaikuttavat kuolevan, mutta näyttäytyvät sitten elossa, ja kaikkea verhoaa selittämätön salailun ilmapiiri. Davidlynchiksi elokuva ei mene, vaan lopussa revitään salaisuuksien verhot oikein kunnolla auki.

Painostava tunnelma on taitavan, voimakkaasti valoilla pelaavan kuvauksen ansiota. Toisaalta seudun vuoret on kuvattu erinomaisen komeasti. Myös näyttelijät heittäytyvät vahvasti elokuvan poimuihin. Erityistä huomiota kiinnittää Sven Grünbergin tehokas elektroninen musiikki, joka hienoisesti, mutta kiinnostavasti tuo mieleen kolme vuotta myöhemmän Blade Runnerin.

Siinä missä Viimeisen pyhäinjäännöksen piiloteksti tiivistyi sankarin ylpeästi toistuviin "Ma ole vaba meas!" -julistuksiin, Kuolleen alppinistin hotelli kommentoi väärin toimivan hallinnon säätämien lakien täyttämisen velvollisuutta. Elokuva päättyy hätkähdyttävään jaksoon, jossa Glebski puolustelee tehtävässään tekemiä päätöksiä velvollisuudella toteuttaa lain kirjainta. Itsenäisyytensä Neuvostoliitolle menettäneillä virolaisilla ei taatusti ollut vaikeuksia lukea Romanovin tarkoittamaa viestiä näistä loppuhetkistä.

Viron elokuva 100 vuotta -tapahtuman päätöselokuvaksi jäänyt Georgica oli vakavan univelan takia pakko jättää kahteen ensimmäiseen kelaan. Koska ei ole luultavaa, että elokuvasta ilmestyy muita tekstejä, kun paikalle jäi kolme katsojaa, tulkoon merkittyä ylös elokuvan alkupuoliskosta pari kiinnostavaa seikkaa. Nimittäin näin suomalaisin silmin tämän 1998 valmistuneen teoksen eräät yhtymäkohdat vuoden 2009 Postia pappi Jaakobille -draamaan kipunoivat pääkopassa. Molemmat sijoittuvat muutaman vuosikymmenen päähän taaksepäin nykyhetkestä. Molemmissa traumatisoitunut keskushenkilö sijoitetaan enemmän tai vähemmän pakolla vanhemman mentorin elämänkouluun. Sulev Keedusin ohjaamassa Georgicassa Kaarina Hazardin osassa on puhekykynsä menettänyt noin 10-vuotias poika, jonka äiti lähettää Neuvostoliiton ilmavoimien koealueella jonkinlaista tarkkailijan hommaa toimittavan entisen lähetyssaarnaajan, jonka nimi on Jakub(!), hoiviin paranemaan. Heikki Nousiaisen maalaisveljeltä näyttävä Evald Aavik on parasta visuaalisesti vähän tasapaksussa elokuvassa, veistäen suomalaiskollegaansa paljon autenttisemman, tyystin epäsentimentaalisen hahmon. Yhtymäkohdat ovat sattumaa, mutta kiinnostavia. Toiselta puolen tarkasteltuna voidaan todeta, että siinä missä Postia pappi Jaakobille kertoo kirjeiden lähettämisestä, Georgica kertoo Vergiliuksen suurrunoelman kääntämisestä latinasta swahiliksi urkujen soiton ja mehiläisfarmin hoitamisen ohessa. Kumman sinä valitsisit pelkän synopsiksen perusteella?

Viron elokuva 100 vuotta, osa üks

Viron elokuva täyttää sata vuotta, mitä Niagara juhlistaa esittämällä sarjan virolaisia klassikkoja sekä neuvosto- että itsenäisyyden ajalta. Tällainen huomionosoitus on kunniallista toimintaa sekä solidaarisessa että kulttuurisivistävässä mielessä. Ja vaikka nämä seikat eivät kiinnostaisikaan, on ilo huomata ainakin ensimmäisten elokuvien olevan myös palkitsevia.

Virohan ei ole koskaan kuulunut merkittäviin elokuvamaihin - paitsi lyhytelokuvassa, etenkin animaatiossa -, mikä on jälleen yksi yhdistävä tekijä Suomeen, jos unohdamme Kaurismäki-anomalian. Mutta vuoden 1927 suurelokuva Viron vapaussodasta, Noored kotkad, osoittautuu vallan mainioksi.

Nuoret kotkat on sydämeltään kepeä, reipashenkinen sotaelokuva, joka juhlii muutamaa vuotta aikaisemmin käytyä vapaussotaa (1918-20) Neuvostoliittoa vastaan, missä Eesti Vabariik voitti itselleen itsenäisyyden toiseen maailmansotaan saakka. Otsikon nuoret kotkat ovat kolme nuorta kaverusta, jotka astuvat perheensä jättäen aseisiin ja lähtevät rintamalle isänmaan puolesta. Suomeen 30-luvulla muuttaneen Theodor Lutsin ohjauksessa kuvaillaan jäntevästi erilaisia kiperiä tilanteita, joihin sankarit joutuvat. Patriotismiin perinteisesti kuuluva raskastahtisuus loistaa miellyttävästi poissaolollaan eikä edes venäläisiä vallan demonisoida. Tappelukohtauksissa, joissa muun muassa pelastetaan neito häväistykseltä, on sähköä, ja lopun asiaan kuuluvassa suurtaistelussa on jopa eeppisyyttä, josta taloudelliset rajoitukset eivät paista läpi. Mitään suurta analyysiä teoksesta ei löydy, mutta ei sitä kauheasti osaa kaivatakaan. Ennen kaikkea hyvin kerrottu elokuva on varsin kauniisti kuvattu ja saa muistamaan, miksi sitä rakastaa filmiä. Oikeissa käsissä sillä saa aikaan erinomaisia asioita.

Mainio yksityiskohta: mykkänäytöksessä käytetty Shostakovitshin hurmoksellinen ryntäysmusiikki tuntui lähes läpi elokuvan kuin varta vasten sävelletyltä.

Jostain aivan toisesta paikasta on kotoisin Viimne reliikvia - Taistojen  mies (vaikka Viimeinen pyhäinjäännös olisi parempi). Grigori Kromanovin ohjaamaksi vakuutettu historiallinen elokuva oli restauroidun kopion krediiteissä pistetty jonkun toisen - olikohan lavastaja Rein Raamat? -nimiin.

Keskiaikaan sijoittuva, vuonna 1969 neuvostovallan aikana valmistunut, Viron isoimmaksi kansalliseksi menestykseksi noussut Viimne reliikvia alkaa paatoksellisilla kuvilla kuolevasta mahtimiehestä, joka siirtää hirmuisella vakavuudella eteenpäin pyhäinjäännösarkun, jonka kohtalo muodostaa siipirattaan kertomuksen myllyssä. Alkutekstien päällä soi aivan yhtä pateettinen ja vakava laulu viestien elokuvasta, joka on tehty otettavaksi vakavasti. Tarina käynnistyy ja käy niin, että luostari, joka on vastuussa pyhäinjäännösten tulevaisuudesta odottaa sitä kantavan ritarin saavan jumalallisen ilmoituksen kautta toimintaohjeet. Kuinka sattuukaan, hillittömän hyvärunkoisen neidin saapuessa luostariin ilmoittaa tämä Hans saaneensa ilmestyksen, että arkku voidaan luovuttaa luostarin hoteisiin välittömästi neidin avioiduttua arkun luovuttajan kanssa. Epäilys alkuvaikutelmista alkaa hiipiä mieleen, kunnes Hans ja Agnes lähtevät ratsastusretkelle. Hans haastaa olevansa näiden tienoiden ehdoton kunkku satulassa, jolloin Agnes kirmaisee reippaaseen laukkaan. Ja sitten laulu alkaa. "Põgene, vaba laps!" kuuskytlukulaisena iskelmänä itsensä Eri Klasin sovittamana. Ja ratsastusmontaasia kestää kaksi minuuttia. Ja tarinan alkua on vasta raapaistu.

Viimne reliikvia on aivan hillitön Liivinmaan sodassa teutaroiva seikkailu, jossa pidetään reipasta tahtia yllä eikä dumasmaisissa käänteissä säästellä. Virossa tämä hulvattomissa väreissä kylpevä ralli on legendaarinen, ja sen vuorosanoja muistetaan toistella vieläkin. Eduard Bohnhöhen alkuperäisromaani kuuluu koulujen lukemistoon, jos kohta monet valitsevat paljon mieluummin elokuvan. Vihkiytymätön tapittaa valkokangasta helposti epäuskoisena leuat ammollaan. Miekkataisteluja, petollisia velipuolia, rakastuvia nunnia, salaluukkuja, hevostakaa-ajoja (eräässä kohtauksessa suitset karkasivat siinä määrin käsistä, että sillalta suistunut hevonen kuoli, mitä ei pidä hyvällä katsoa), palavia linnoja, palavia luostareita, palavia heinäpaaleja, neitsyiden ruoskintaa...Viimne reliikvia ei olisi ollenkaan kala kuivalla maalla esim. Night Visionsin tai Cinemadromen ohjelmistossa. Lisäksi Taistojen miehestä on luettavissa peiteltyä vastarintaa neuvostovaltaa kohtaan. Kuinkas muuten. "Põgene, vaba laps!"

Näihin kahteen ensimmäiseen Viro-elokuvaan saapui kymmenen katsojaa kumpaankin. Jännityksellä odotamme, mihin huomenna ylletään. Huonoihin uutisiin kuuluu, että täksi päiväksi tarkoitettu luento peruttiin esitelmöijän sairastuttua (jos paikalla olisi ollut se kymmenikkö, ehkäpä parempi näin), ja että huominen esitys Viron lähihistorian tärkeimmästä elokuvasta Klass on peruttu johtuen Newtownin joukkomurhasta. Oikea päätös sikäli, että elokuvaan tuskin olisi voinut paneutua sen omien meriittien kantamana, mutta erittäin toivottavaa olisi uusinta lähitulevaisuudessa, jotta elokuvaa voisi tutkailla ajankohtaisena kommentaarina.

Monroen "jouluvisa" Artturissa 12.12.

Elokuvakerho Monroen leffavisailuvuosi 2012 päättyi Artturissa jouluisessa hengessä. Kiitos kaikille eilen ja koko syksyn ajan osallistuneille joukkueille! Kiitämme myös ilahduttavasta taiteesta, jolla jotkut joukkueet koristelivat vastauksensa. Jouluvisan pääpalkinnon, vapaaliput ensi viikonlopun Viron elokuva 100 vuotta -tapahtumaan, voitti Peter Lorren silmät. Kakkossijalle yltänyt Los Carlos palkittiin juuri painosta saapuneella Pirkanmaan elokuvakeskuksen historiikilla: vuoden viimeinen visa olikin omistettu samana päivänä 30 vuotta täyttäneelle PEKille, jolle Monroe osoittaa sydämellisimmät onnittelunsa.

Ensi vuoden visoista ilmoitellaan FilmiLiekissä ja FB:ssa, kun tiedetään.

JOULUVISAN TULOKSET

1. Peter Lorren silmät (28 pt.)
2. Los Carlos (26 pt.)
3. Some Like It Not (20 pt.)
4. Savage Streets (20- pt.)
5. Will Smithin pojat (15 pt.)
6. Trash Video! (13 pt.) 

Jouluvisa 12.12. “Have yourself a merry little Christmas”

Perustukset:

1. Musaa: Kuka lauloi ja missä elokuvassa? (2 pt.)
- Judy Garland, Meet Me In St. Louis
2. Mitä omituista on niissä joulubileissä, jotka jätkät järjestävät Jari Halosen elokuvassa? (1 pt.)
- Bileet järjestetään keskellä kesää
3. Keiden katoamistapausta Punahilkka selvittää animaatiossa Tapaus Punahilkka 2? (2 pt.)
- Hannun ja Kertun
4. ERIKOISKYSYMYS: menet pikkujouluihin Nekalaan. Jokaisen vieraan on pitänyt tuoda mukanaan jouluelokuva, joista yksi katsotaan. Kolmeen kaikki suhtautuvat vakavasti. Minkä elokuvan katsotte, jos siinä on pääosassa A) A. Schwarzenegger (1 pt.) B) Chevy Chase (2 pt.) C) Mathieu Amalric (3 pt.)? Huomatkaa, että voitte valita vain yhden elokuvan!
- A) Isäni on Turbomies/Jingle All The Way B) Joulupuu on kärvennetty/National Lampoon’s Christmas Vacation C) Eräs joulutarina/Un Conte de Noël
5. Paljonko Pirkanmaan elokuvakeskus tänä vuonna täyttää; mikä oli PEKin perustamispäivämäärä? (2 pt.)
- 30; 12.12.
6. Musavisa: Kuka näyttelijä laulaa, missä elokuvassa, nimeä bändi? (3 pt.)
- Russell Brand, Forgetting Sarah Marshall, Aldous Snow and Infant Sorrow

A vai B?
Joukkueet vastaavat joko A:han (1 pt.) tai B:hen (2 pt.)

1. A) Mitä Ray ei voi olla ajattelematta, kun Ghostbustersit yrittävät pitää lopputaistelun aikana mielensä tyhjinä? B) Peter Greene esitti Jim Carreyn päänemesistä Naamiossa. Ketä legendaarista hahmoa hän esitti samana vuonna Pulp Fictionissa?
- A) Mr. Stay Puftia/Vaahtokarkkimiestä B) Zediä
2. A) Minkä nimisen elokuvan ovat tehneet sekä F.W. Murnau että Nagisa Oshima? B) Kuinka monessa jouluaiheisessa elokuvassa Tim Allen on esiintynyt?
- A) Tabu B) 4
3. A) Minkä niminen on joulun ykköshitti elokuvassa Rakkautta vain? B) Minkä yhtyeen kanssa Billy Mack tuosta sijoituksesta kilvoittelee?
- A) Christmas Is All Around B) Poikabändi Bluen (ei Impaled Nazarenen, mutta hyvä veikkaus)
4. A) Mikä on Reindeerspottingin alaotsikko? B) Kuka nähdään pääosassa maailman myydyimmän singlen varaan vuonna 1954 tehdyssä jouluelokuvassa?
- A) Pako joulumaasta B) (White Christmas) Bing Crosby
5. A) Millä menopelillä Lumiukossa viiletetään metsän halki? B) Minkä joulukatsottavaksi sopivan klassikon Vittorio DeSica ohjasi Polkupyörävarkaan jälkeen?
- A) Moottoripyörällä B) Milanon ihme

Jouluäänet: (7pt.)

1. Mikä elokuva? (1 pt.)
- Ihmeellinen on elämä
2. Elokuva ja “luennoitsijan” esittäjä? (2 pt.)
- Joulupukki ja sen veli (Fred Claus), Kevin Spacey
3. Mikä elokuva? (1 pt.)
- Eyes Wide Shut
4. Elokuva ja ohjaaja? (2 pt.)
- Die Hard 2, Renny Harlin
5. Elokuva? (1 pt.)
- Monty Python Elämän tarkoitus

Vihjeet:

1. Mikä jouluelokuva?
4 pt. Nörttikiinnostavasti tämä 2003 ilmestynyt teos tahkoi USA:ssa 173M:n dollarin lipputulot, mutta sitä ei siltikään tuotu Suomeen kankaille. Bob Newhart esiintyy tarinan kertojana ja sivurooleissa nähdään mm. Andy Richter ja Zooey Deschanel.
2 pt. Ohjaajan tuolilla istui Jon Favreau.
1 pt. Pääosassa nähdään Will Ferrell.
- Elf

2.Mikä jouluelokuva?
4 pt. Valentine Daviesin tarina on filmattu kahdesti, 1947 ja -94. Alkuperäinen voitti 3 Oscaria, siinä esiintyi pieni Natalie Wood ja sen ohjasi George Seaton. Remaken ohjasi Les Mayfield.
2 pt. Päähenkilöä esittivät versioissa Edmund Gwenn ja Richard Attenborough.
1 pt. Tarina kertoo joulupukiksi itseään uskovasta miehestä, joka passitetaan mielisairaalaan. Alkukielinen nimi viittaa New Yorkiin.
- Miracle on 34th Street (l. Susanin kääntymys l. Joulu Manhattanilla)

3. Mikä jouluelokuva?
4 pt. Sitä ennen ohjaaja oli tehnyt mm. kohahduttaneen dokumentin Robert Crumbista.
2 pt. Se on Gilmoren tyttöjen Lauren Grahamin isoin valkokangasrooli.
1 pt. Pääosassa on Billy Bob Thornton.
- Paha pukki

TV-leffaa scopena

Trouble With the Curve ei oikein käänny suomeksi, mutta onko ihanan pehmeän turvallinen Takaisin pelissä todella paras valinta? Elokuvan käännöksessä baseball-fraasi on käännetty tyylikkäästi kierrekammoksi - siinä meillä olisi nimi, josta löytyy hiukan särmääkin.

Joskaan sitä ei itse leffasta löydä. Takaisin pelissä on perinteitä kunnioittava, kaikkien taiteen sääntöjen mukaan tehty urheiluelokuva, jossa pääosassa ovat omasta urheilulajistaan kaiken tietävät fanit. On kahdeksankymppinen kykyjenetsijä, joka alkaa pudota kyydistä, koska silmät eivät enää löydä palloa syöttäjän ja lyöjän välissä. On asianajajatytär, joka hyvän opettajan takia tuntee lajin isänsä veroisesti, tai lähes. Ja on loukkaantumiseen loistavan tulevaisuutensa lajissa hukannut hurmööri, joka...noh, lähinnä vikittelee isin tyttöä.

Toisin sanoen, käsillä on sujuvasti katseltava elokuva, josta ei aivan kauheasti sanottavaa ole. Pääosan näyttelee Clint Eastwood, joka ilmiselvästi tekee palveluksen hyvälle kaverilleen, mm. Menneisyyden otteen ja Kirjeitä Iwo Jimalta tuottaneelle Robert Lorenzille, joka tällä sportti-americanalla aloittelee ohjaajana. Lorenz antaa kaiken tilan käsikirjoitukselle ja näyttelijöille, mikä on tavallaan viisasta, mutta elokuva ei osoita ei sitten minkäänlaista visuaalista mielikuvitusta. Tulos on tv-leffaa scopena. Selkeydessään ihan miellyttävää ajankulua, mutta mitään erityistä syytä tätä ei ole mennä teatteriin asti katsomaan.

Mutta jos on mennäkseen, niin parhaan syyn siihen antaa Clint Eastwood. Baseball-tarinaa katsellessa tulee puolivahingossa kysyneeksi, onko Eastwood koskaan näytellyt huonosti? Hän on tehnyt paljon yhdentekeviä ja huonojakin elokuvia ja jopa ohjannut huonosti, mutta onko hän koskaan ollut näyttelijänä tylsä? Voiko näin voimakas persoona olla valkokankaalla yhdentekevä? Mikään marlon tai dustin hän ei koskaan yrittänytkään olla, mutta oman ilmaisualansa hän hallitsee kyllä läpikotaisin. "Kierrekammossakin" hän on aivan erinomainen. Hänen myötään elokuvasta tulee oikeasti kuvaus vanhuudesta ja ikääntymisen rasituksista, ilman että kuva menee pehmoksi. Clintissä on lujuutta - ja huumoria. Mikä vielä mielenkiintoisempaa, ikoni käsittelee tässä suoremmin kuin koskaan aiemmin omaa ongelmaista suhdettaan lapsiinsa. Niitähän on ties kuinka monta, ties kuinka monen naisen kanssa. Jokaista lapsistaan häntäheikki ei ole välittänyt aina edes tunnustaa. Tällä tasolla Takaisin pelissä on jatkoa Rajattoman vallan ja Million Dollar Babyn isä-tytär-teemoille, mutta siinä missä ensinmainitussa isän työ esti läheisen suhteen ja viimeksimainitussa isän ja tyttären välit olivat surullisesti täysin katkenneet, Takaisin pelissä päättyy vihdoinkin toiveikkaisiin tunnelmiin. Vaikka Eastwood jälleen änkyrää esittääkin. Ehkä hän on antanut itselleen anteeksi, tai ehkä joku toinen hänelle.

Syksyn 2012 2. MonroeCupin lopputulokset

MONROECUPIN LOPPUTULOKSET

1. Peter Lorren silmät 5+(3)+4+6+6+6(rv) = 27

2. Los Carlos 6+5+3+6(rv)+5+(3) = 25
3. Savage Streets 1+6+6+4+2+(1) = 19
3. Some Like It Not 4+(1)+5+2+4+4 = 19
4. Will Smithin pojat 3+2+0+3+3+(1) = 11
5. Franklin Pangborn 0+0+2+2+0+6 = 10
6. Keuhkotautiset marsut 2+2+1+1+0 = 6
7. Michael Myersin uhrit/Kate & William 0+4+0+0+0+1 = 5
8. Ei keritty 0+0+0+0+0+3
9. Ekaa kertaa Artturissa 0+0+1+0+0
9. Maagigolot 0+0+1+0+0
9. Suttulapullat 0+1+0+0+0
9. Paha-Ahab 0+1+0+0+0
9. Nimettömät 0+0+0+1+0
9. Team Blond Babes and The Idiot 0+0+0+1+0
9. Team Pecado 0+0+0+1+0
9. Team Minä 0+0+0+0+0+1
9. Terveys Pyryt 0+0+0+0+0+1

Vuoden viimeisen Cupin hoiti kalkkiviivoilla kotiin vahvan loppukauden tehnyt Peter Lorren silmät, joka viimeisessä visassa voitti ratkonnassa Franklin Pangbornin. Cup-palkintona Petterit saivat vapaan sisäänpääsyn Pirkanmaan elokuvakeskuksen 30-vuotisjuhliin 12.12. kello 21 -> YO-talolla. Illan ohjelmassa mm. mykkäleffaa sekä Anssi Tikanmäen orkesterin konsertti. Liput ei-voittajille 8 euroa.


MC 6/6, 5.12. “Kovat on puheet”

Perustukset:

1. Okei, viime visassa olimme hieman epätarkkoja Nicolas Cagen serkkujen suhteen. Laadi sukupuu Francis Ford Coppolan ympärille, mistä selviää, mitä sukua hän on: Nicolas Cagelle, Roman Coppolalle, Sofia Coppolalle, Carmine Coppolalle, Jason Schwartmannille ja Talia Shirelle (Rockyn “Adrienne”). (6 pt.)
- Carmine -(isä)-Francis-(veli)-Talia-(äiti)-Jason
                               I----------------/-----------------(veljenpoika)-Nic
                       (tytär)Sofia-(veli)-Roman
2. Kenen näyttelijän ohjaus oli The Great Debaters (2007), ja mistä elokuva kertoi? (2 pt.)
- Denzel Washingtonin, väittelykilpailusta
3. Missä elokuva-ammateissa he toimivat: A) Tak Fujimoto B) Hou Hsiao-Hsien C) Jean Dujardin D) Nicholas Pileggi
- A) Kuvaaja (mm. Uhrilampaat, Kuudes aisti) B) Ohjaaja C) Näyttelijä (The Artist) D) Kirjoittaja (Mafiaveljet, Casino)
4. Missä elokuvassa kuullaan maineikas “greed is good” -puhe, minkä niminen roolihahmo sen pitää ja kuka häntä esitti? (3 pt.)
- Wall Street, Gordon Gekko, Michael Douglas
5. Vuonna 1961 Maximilian Schell teki säihkyvän, Oscar-palkintoon johtaneen roolin loistavat puhelahjat omanneena asianajajana. Mikä oli elokuva, ja mitä hänen puolustuspuheensa koskivat? (2 pt.)
- Nürnbergin tuomio; natsisyyllisyyttä
6. Musakysymys: kuka tunnetun yhtyeen solisti tässä laulaa ja missä tuoreehkossa elämäkertaelokuvassa? (2 pt.)
- Hank von Helvete (Hans Erik Dyvik Husby), Cornelis

A vai B?
Joukkueet vastaavat joko A:han (1 pt.) tai B:hen (2 pt.)

1. A) Kenen nerokkaan Itävalta-Unkari-syntyisen näyttelijän viimeiseksi elokuvaksi jäi komedia Jerry neropattina vuodelta 1964? B) Täydennä: Laura Marsin ---
- A) Peter Lorren B) silmät
2. A) Kuka näyttelijä esittää lakimiehenä kornin loppupuheen John Grisham -trillerissä On aika tappaa? B) Keitä ovat Willard, 20 v., ja Jaden, 14 v.?
- A) Matthew McConaghey B) Will Smithin poikia
3. A) Kuka britti esittää USA:n presidenttinä loppupuheen Spielbergin Amistadissa? B) Missä elokuvassa Chuck Norris pysäyttää moottorisahan paljain käsin?
- A) Anthony Hopkins B) Forest Warrior
4. A) Mikä oli Zaida Bergrothin esikoispitkä ohjaus? B) Nimeä yksi Bergrothin ohjaama lyhäri.
- A) Skavabölen pojat B) Lasileuka, Heavy Metal
5. A) Mikä on Sudenpesän alkukielinen nimi? B) Kauriinmetsästäjien kaveripiiristä muistetaan DeNiro, Cazale ja Walken, mutta kuka näytteli Steveniä?
- A) Mean Streets B) John Savage

Äänet:

1. Elokuva ja näyttelijä? (2 pt.)
- Mr. Smith lähtee Washingtoniin, James Stewart
2. Elokuva ja saarnaaja? (2 pt.)
- Red State, Michael Parks
3. Elokuva ja puhuja? (2 pt.)
- Epämiellyttävä totuus, Al Gore
4. Elokuva ja oraattori? (2 pt.)
- Usko koetuksella, Ben Stiller
5. Elokuva ja reetori? (2 pt.)
- JFK, Kevin Costner
6. Elokuva ja puheen pitäjä? (2 pt.)
- ...ja oikeutta kaikille, Al Pacino

Vihjeet:

1. Kuka ohjaaja?
4 pt. On toiminut myös mm. kirjoittajana, kuvaajana, näyttelijänä, teknikkona, leikkaajana, tuottajana, maskeeraajana, äänimiehenä, efektimiehenä ja stunt-miehenä. Aloitti ohjaajanuransa vuonna 1969 westernillä Sheriffin viimeinen laukaus eli Death of a Gunfighter. Viimeisin, ehkä uran huonoin, ohjaus on Another Night of the Living Dead viime vuodelta. Sen IMDb-keskiarvo on vaivaiset 1,8.
2 pt. Ohjauksia mm. Linnut II ja Tulileikki. Nimen anagrammi on The Alias Men.
1 pt. Ei ole koskaan syntynyt eikä voi koskaan kuolla.
- Alan Smithee

2. Kuka supertähti?
4 pt. Hänen syntymäpäivänsä on 9.5.1955. Sai vuonna 2002 tähden Hollywoodin Walk of Famelle. Teki cameon Ihmissusi Lontoossa elokuvassa. Levyartistina tunnetuin hitti “Bein’ Green” vuodelta 1970.
2 pt. Tehnyt muutaman elokuvan (ensimmäinen ilmestyi 1979), päätyö kuitenkin televisiossa, mm. juontajana. Vuonna 1995 hän toi markkinoille oman hajuveden nimeltä Amphibian.
1 pt. Esiintyy tavallisesti koomikkoryhmänsä kanssa, jonka jäseniä ovat mm. Animal, Gonzo ja Fozzie Bear.
- Kermit the Frog

3. Kuka klassikkonäyttelijä?
4 pt. Eli vuosina 1904-2000. Kuuluisa ja kadehdittu etenkin virheettömästä lausunnastaan. Elokuvaura huomattava, teatteriura vielä merkittävämpi. Ensimmäinen valkokangasrooli vuonna 1924. Näytteli Cassiusta elokuvassa, jossa Marlon Brando esitti Julius Caesaria.
2 pt. Yksi uran voitoista Andrzej Wajdan Kapellimestari, vaikka siinä hänen kuulu äänensä dubattiin puolaksi. Pääosa Alain Resnais’n Providencessa. Esitti Loistossa - yli 90:senä - David Helfgottin professoria.
1 pt. Ironisesti tämä mestarinäyttelijä palkittiin Oscarilla uransa vähäpätöisempiin kuuluneesta Arthurista, jossa varasti show’n hovimestarina. Muita elokuvia mm. Prosperon kirjat, Gandhi, Elefanttimies, Maailman ympäri 80 päivässä ja Caligula.
- John Gielgud

RATKONTA:

1. Musiikkivideot: Mikä on Youtuben kaikkien aikojen katsotuin musavideo - esittäjä ja biisi - ja kuinka monta katsomiskertaa sillä on (5.12.)?
- PSY: Gangnam Style; n. 887 400 00 (+5M/pv.)

Tämä luuhun asti korruptoitunut maailma

("Psst... Näimmekö juuri vuoden parhaan elokuvan?")

Bostonilainen George V. Higgins syntyi vuonna 1939 ja loi elämänuran asianajajana ja kirjailijana. Lakimiehenä hän edusti mm. Watergate-skandaalin keskushenkilöä G. Gordon Liddyä. Kirjailijana hän keskittyi kuvaamaan järjestäytynyttä rikollisuutta tavallisesti kotikaupunkinsa maisemassa, kuten myöhemmin Dennis Lehane (Mystic River, Shutter Island). Luonteenomaista Higginsin kirjoille on runsas dialogi, jonka poimuista juoni kaivautuu esiin. Vuonna 1999 sydänkohtaukseen kaatunut Higgins julkaisi 27 romaania. Ennen Killing Them Softlya (Cogan's Trade) niistä on filmattu vain pääteos Eddien ystävät (1973).

Tavallisesta poikkeavasti Killing Them Softly ei ala kuvasta, vaan äänestä. Se möyryää jostain kuvan takaa ja sen yli tarinan keskushenkilön linkatessa viluisen näköisenä hämärästä valjuun päivänvaloon. Tehokkaan alun jälkeen katsoja on koko loppuelokuvan ajan tietoinen kuvien taustalla elävästä äänimaailmasta - joka kirjaimellisesti on oma, täyteläinen maailmansa, missä ympäristön äänet lomittuvat pop-kappaleisiin ja televisiosta purkautuviin poliittisiin puheisiin: eletään George W. Bushin presidenttiyden viimeisiä päiviä, seuraaja Barack Obaman nousukautta.

Killing Them Softlylla ei ole päähenkilöä, mutta kylläkin keskushenkilö, ehkä parikin. Kaikki alkaa Frankiesta (Scoot McNairy), kaikin puolin mitättömästä pikkurikollisesta, joka lähtee pikkupomon kelkkaan ryöstämään mafian suojelemaa korttipeliä. Tarinan toisessa päässä pisteen laittaa palkkatappaja Jackie Cogan (Brad Pitt), pakan fiksuin kortti. Huomiota herättävästi poliisi loistaa tarinassa poissaolollaan.

Vaikka sekä Chopper että Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta olivat komeita elokuvia, vasta Killing Them Softly avaa silmät kunnolla sepposen selälleen näkemään kuinka lahjakas kaveri Andrew Dominik on. Ei sen vuoksi, että Killing Them Softly olisi edeltäjiään parempi, vaan vain koska se on kolmas loistava elokuva samalta käsikirjoittaja-ohjaajalta - eivätkä nämä kolme teosta muistuta mitenkään toisiaan. Mikä sivumennen tarkoittaa, että jos ei ole pitänyt sen paremmin Chopperista kuin Jesse Jamesistakaan, saattaa hyvin ihastua Killing Them Softlyyn. Ja jos näin käy, olisi syytä pikimmiten katsoa kaksi ensimmäistä uudestaan ja myöntyä olemaan oikeassa.

Dominik rakentaa kolmannen elokuvansa virkistävästi vastoin rikostarinan sääntöjä. Hän ei tee toimintaelokuvaa, vaan itsepintaisesti kuvaa keskustelun toisensa jälkeen. Silti elokuva liikkuu koko ajan, koska Dominik on liikkeissään järkähtämättömän johdonmukainen. Toimintaelokuvan sijaan hän kuvaa toimintakohtauksia, jotka vuorottelevat niihin johtaneiden dialogien kanssa. Puhekohtauksissa Dominik osoittaa taitonsa kirjoittajana; toimintakohtauksissa hän briljeeraa ohjaajana. Tarinan kannalta keskeisessä kohtauksessa, jossa tapahtumaketjun aloittava ryöstö tapahtuu, elokuvan kaksi motiivia itse asiassa naittuvat. Tuloksena on odottamattoman pitkäksi venyvä kohtaus, joka kestäessään alkaa muistuttaa kauhuelokuvaa suggeroivana kuvauksena inhimillisestä painekattilasta. Mitään tällaista ei ole elokuvassa nähty pitkään aikaan. Toisaalla Dominik valitsee aivan toisen tien: eräs Coganin suorittama murha tapahtuu äärimmilleen hidastetussa ajassa, lasinhelinän kehystäessä yhden elämän päättymisen brutaalin hetken, peruuttamattoman ja kammottavan. Kohtauksessa on sielunmessumaisuutta. Dominik vaihtaa vielä muissakin kohdin tyyliä tilanteen mukaan, mikä on vaan tavattoman anteliasta valkokankaan loimussa värjöttelevää elokuvan ystävää kohtaan. Killing Them Softly vastaa rikkaudessa neljää, viittä perusleffaa. Noihin verrattuna Killing Them Softlyn digisiirtokin on monta luokkaa parempaa, mutta digitaalisuuden särmättömyys syö jopa tässäkin jotain kuvasta.

Kuten aina, Dominik on kyvykäs myös näyttelijäohjaajana. Killing Them Softlyssa hän käyttää paljon tuoreita kasvoja, joista ei voi tiettyjen kirjoittamattomien lakien mukaan päätellä, miten heidän hahmoillensa käy. Korttipelin ryöstön toteuttavat herkkävaistoiset luonnenäyttelijät Scoot McNairy ja Ben Mendelsohn, jotka antavat lukea itseään kuin avointa kirjaa. Heihin pätee sama kuin kaikkiin muihinkin tämän näytelmän henkilöihin: he ovat sielullisesti niin ryvettyneitä, että ihmistä heissä on suunnilleen enää iho ja ulospäin näkyvä. Ryöstökohtaus on myös Ray Liottan hienoimpia hetkiä, roolissa, jossa hänelle jaetaan käsi, jolla ei voiteta edes bluffaamalla. Brad Pitt on tässä joukossa jokeri, joka kantaa vastuunsa, mutta ei tunnu korvaamattomalta. Sisäistyneesti esiintyvän James Gandolfinin osa kahdessa keskustelukohtauksessa Pittin kanssa on tuoda pintaan se henkinen umpikuja, johon elokuvan kuvaama epäinhimillinen elämäntapa johtaa. Alamaailmassa ei voi esiintyä yhteisöllisyyttä, muutoin kuin illuusiona, koska kukaan ei voi tuntea olevansa korvaamaton.

Jos Killing Them Softly alkaa tuntua kyyniseltä, johtuu se siitä, että se on. Tärkeintä elokuvassa on punaisena lankana kulkeva alamaailman rinnastus huippupolitiikkaan. Presidenttikandidaattien palopuheet USA:n suurenmoisuudesta kommentoivat ironisesti melko anekdoottimaista tarinaa rikollisten bisneksistä. Sama "koira koiran syö" -periaate kannattelee niin rikosta kuin politiikkaakin, lohdutonta kyllä. Tässä pelissä parhaiten pärjäävät älykkäimmät, illuusiottomimmat - ja kyynisimmät pelurit, kuten Jackie Cogan, pahin kaikista. Ironisesti, juuri hänen viimeiset vuorosanansa ovat murskaavinta kritiikkiä, mitä Amerikkalainen Unelma - josta on tullut koko maailman yhteinen unelma - on saanut kuulla vuosikymmeniin. It's all about the Cash.

Palmesta katsojien keskuudessa

Aina kun niin sanottu kritiikki loikkaa käsittelemään muuta kuin itse teosta (elokuvaa tai muuta), se astuu lipeävälle miinakentälle, missä on syytäkin katsoa tarkkaan, mihin kenkänsä asettelee. Kovin usein nimittäin paha haju seuraa sitä, joka teoksen sijaan käy arvostelemaan vaikkapa sen saamaa huomiota, myönteistä tai kielteistä. Tällaiseen sortuva kun tulee itse teoksen sijasta arvostelleeksi kanssakatsojiensa mielipiteitä, mikä helposti viestii ylimielisyydestä ja besserwisserismistä*.

Mutta joskus ei voi mitään, varsinkin silloin, kun teoksen eli elokuvan vastaanotto on paljon mielenkiintoisempi ja mieltä kuohuttavampi ilmiö kuin elokuva itse. Niinpä mielekkyyden nimessä tarkastelen tässä Palme-dokumenttia kontrastisesti sille osoitettujen kehujen pohjalta, en siksi, että pyrkisin narsistisesti osoittamaan tietäväni muita paremmin, vaan kyetäkseni paremmin valottamaan elokuvan luonnetta, vahvuuksia ja heikkouksia.

Kristina Lindströmin ja Maud Lycanderin ohjaama dokumentti Ruotsin murhatusta pääministeristä Olof Palmesta on saanut silmiinpistävän hyvän vastaanoton. Parhaasta päästä sitä on kutsuttu mestariteokseksi. Yhteistä näille arvioille on sisältöön keskittyminen muodon käsittelyn jäädessä toissijaiseksi. Tässä piilee se ongelma, joka nirskuttaa Palmea katsoessa.

Palme luo tasapainoisen, punnitun ja kiitettävän selkeän kuvan ruotsalaisesta huippupoliitikosta. Sen opetusarvo on korkea. Tyyliä siitä kuitenkin puuttuu. Palme suorastaan yllättää elämäkertana perinteisyydellään, sanotaan suoraan: konformistisuudellaan. Se kulkee suoraviivaisesti lapsuudesta keski-ikään ja kuolemaan, kertojan saattelemana. Sen analyysi kohteestaan voi olla hyvinkin  mielenkiintoinen, mutta elokuvan kieliopin sääntöjen puitteissa se ei tavoittele kuuta taivaalta. Oman kritiikkini kärki suuntaa tähän: Palmen kutsuminen dokumenttielokuvan merkkiteokseksi kaivaa pahasti maata genren uranuurtajien jalkojen alta. Jos pelkkä televisiomainen suorittaminen riittää katsojille, mitä varten ovat ponnistelleet aidot luovat kyvyt Joris Ivensistä Chris Markeriin ja Santiago Alvareziin?

Sillä televisiosta Palme peräisin onkin. Elokuvateattereissa nähtävä leikkaus on tiivistelmä kolmiosaisesta tv-potretista. Palme ON lajissaan oikein hyvä, mutta sillä ei ehkä ole asiaa valkokankaille, jos kerran se sopii paremmin olohuoneympäristöön. Esimerkiksi, teatterissa Palme alkaa vetää kunnolla vasta puolenvälin jälkeen, kun Palme nousee pääministeriksi, sillä tuolloin arkistoihin on tallentunut jo liikkuvaa kuvaakin, kun tähän asti päähenkilön elämää on kuvitettu valokuvin ja haastatteluin. Mikä ei ole ELOKUVALLISESTI kauhean kiinnostavaa tarinankerrontaa.

Nimellään Lindströmin ja Lycanderin elokuva viestii paitsi mielikuvittomuudesta ja vakavamielisyydestä, myös kaikenkattavuudesta. Mikä on aika paljon tavoiteltu. Kritiikittömyydestä joissain kortteereissa arvosteltu Palme on itse asiassa parhaimmillaan kuvatessaan niitä syitä, miksi Palmen ura ei 70-luvun lopulla mennyt ihan niin kuin Strömsössä - mutta kokonaiskuvan kannalta elokuva on kohdettaan ihannoiva. Se tarjoaa myös painavat perustelut, miksi Palmen elämäntyö saattaisi herättää ihailua.

Jälkikaneettina nostettakoon erikseen esiin Palmen suomennos, joka on ihan poikkeuksellisen huonoa ja huolimatonta työtä. Kirjoitusvirheitä on moninkertaisesti tavalliseen verrattuna ja käännösvirheet ovat pari kertaa niin räikeitä, että ne katkaisevat keskittymisen (mikä kai tarkoittaa, että kääntäjästä tuli yksi auteureista?): Palmen nuoruudenajan liftailut USA:ssa kääntyvät 4 000:sta 40 000 mailiin; ja Margaret Thatcherin puhe sosialismin tilasta kääntyy täsmälleen päinvastoin kuin alkuperäinen viesti. Katsojaa kehotetaan tarkkaavaisuuteen.

* Esimerkki tässä, tekstin toiseksi viimeinen kappale.

MonroeCup (2), visa 5/6

MONROECUPIN TILANNE

Los Carlos 6+5+3+6(rv)+5
Peter Lorren silmät 5+3+4+6+6
Savage Streets 1+6+6+4+2
Some Like It Not 4+1+5+2+4
Will Smithin pojat 3+2+0+3+3
Keuhkotautiset marsut 2+2+1+1+0
Michael Myersin uhrit 0+4+0+0+0
Franklin Pangborn 0+0+2+2+0
Ekaa kertaa Artturissa 0+0+1+0+0
Maagigolot 0+0+1+0+0
Suttulapullat 0+1+0+0+0
Paha-Ahab 0+1+0+0+0
Nimettömät 0+0+0+1+0
Team Blond Babes and The Idiot 0+0+0+1+0
Team Pecado 0+0+0+1+0



MC 5/6, 28.11.
             
Peruskysymykset (9 pt.):

1. Missä elokuvassa esiintyy hahmo Stanley Ipkiss? (1 pt.)
- The Mask (1994)

2. Kenelle Francois Truffaut omisti elokuvansa 400 kepposta? (1 pt.)
- André Bazinille, joka kuoli päivän elokuvan kuvausten jälkeen

3. Yhdistä maat ja syntymämaat: 1) Elia Kazan 2) Roman Polanski 3) Anton Corbijn 4) Anrdzej Wajda A) Puola B) Hollanti C) Ranska D) Turkki (4 pt.)
- 1D, 2C, 3B, 4A

4. Matematiikkaa: mikä on George Lucasin esikoisohjauksen nimeen sisältyvien numeroiden summa? (1 pt.)
- (THX-) 1+1+3+8=13

5. Mainitse kaksi Nic Cagen serkkua (2 pt.)
- Roman Coppola ja Sofia Coppola


A vai B?
Joukkueet  vastaavat joko A:han (1 pt.) tai B:hen (2 pt.)

6. A) Kuka kirjoitti There Will be Bloodin? B) Kenen romaaniin elokuva perustuu?
- A) elokuvan ohjaaja, Paul Thomas Anderson B) Upton Sinclairin romaaniin “Oil!”

7. A) Minkä elokuvan tagline on “The ultimate trip.” B)...entä “Buy the ticket, take the ride”?
- A) 2001: Avaruusseikkailu B) Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa

8. A) Mikä Fatih Akinin elokuva on voittanut Berliinin elokuvajuhlien Kultaisen Karhun? B) Mikä Fatih Akinin elokuva on voittanut Cannesin elokuvajuhlien parhaan käsikirjoituksen palkinnon?
- A) Suoraan seinään (Gegen die Wand), 2004 B) Taivaan reunalla (Auf den anderen Seite), 2007

9. A) Kuka ohjasi vuoden 1955 Mickey Spillane -filmatisoinnin “Kiss me Deadly”? B) Millä tavalla Pulp Fictionissa viitataan Kiss Me Deadlyyn varsin suorasti?
- A) Robert Aldrich B) hohtava matkalaukku

10. A) Kuka ohjasi Doom-elokuvan? B) Missä elokuvassa esiintyy tietääksemme alun perin sana, joka on Doom-pelisarjan toiseksi vaikein taso?
- A) Andrzej Bartkowiak B) Kellopeliappelsiini

Ääntä ja vimmaa:

11. Mistä elokuvasta?
- From Dusk till Dawn/Hämärästä aamunkoittoon

12. Mistä elokuvasta on tämä googlen kääntämä lainaus? (Kiitos Savage Streets ideasta!)
- Diktaattori

13. Mistä elokuvasta ja mikä bändi vastaa kyseisen elokuvan musiikista?
- Suspiria ja Goblin

14. Mistä elokuvasta kyseinen näyte on ja mikä on äänessä olevien henkilöiden ongelmana?
- Ghostbusters, aave

15. Mistä elokuvasta? Ja kuka huutaa?
- A Street Car Named Desire / Viettelysten vaunu (1951) ja Marlon Brando

Vihjeet:

16. Kuka näyttelijä?

4 pt. Näytteli Little Miss Sunshinessa Stan Grossmania.

2 pt. Näytteli vuoden 2012 Total Recallissa Cohaagenia ja Argossa Jack O’Donnellia.

1 pt. On kuitenkin ennen kaikkea tunnettu tv:n puolelta. Näytteli perheen isää sarjassa Veljemme on nero ja esittää Breaking Badin pääosaa sekä ohjaa ja tuottaa...

-Bryan Cranston


18. Kuka näyttelijä?

4 pt. Näytteli John Cassavetesin ohjauksissa “A Woman under the influence”, “Husbands” ja “Big Trouble”

2 pt. Tämä 1927 syntynyt näyttelijä oli kahdesti ehdolla parhaan sivuosan Oscarille - kahdesta ensimmäisestä elokuvastaan:vuoden 1960 elokuvasta “Murder Inc.” ja vuoden 1961 elokuvasta “Pocketful of Miracles”

1 pt. Viime vuonna kuollut näyttelijä tunnetaan myös Columbona.

- Peter Falk


18. Mikä elokuva?

4 pt. Kyseistä elokuvaa sämplätään huomattavasti tulevan 'Man With the Iron Fists' -elokuvan ohjaajan serkun, GZA:n esikoislevyllä Liquid Swords.

2 pt. Perustuu 1970-luvun mangasarjaan “Kozure ôkami”.

1 pt. Elokuva on Kill Bill 2:ssa Kiddon lapsen iltasatuna. On tunnettu ennen kaikkea väkivaltaisuudesta sekä suuresta “body countista” ja mielettömästä meiningistä.

- Shogun Assassin