Ensin viattoman oloisen zombihupailun kimppuun: Zombielandin tarina perustuu ajatukselle, että kuinka sinä selviäisit odottomattomassa katastrofissa? Mitä jos tänään syttyisi sota Suomen ja Norjan välillä, mitä sinulle tapahtuisi? Tai jos samanlainen maanjäristys järisyttäisi Tamperetta kuin mikä on tuhonnut Port-au-Princen? Luhistuisitko raunioiden mukana, koska niin sanotusti kuuppa ei vain kestäisi vai kuoriutuisiko sinusta sankari?
Niin, tai jos koko maailma olisi täynnä zombeja ja sinä harvoja jäljellä olevia ihmisiä, kuten Zombielandissa.
Zombielandissa perusnörtti Columbus elää eristäytynyttä elämää lähinnä vain tietokone seuranaan. Sitten tulevat zombit ja Columbuksen elämä muuttuu. Hänestä tulee varovaisen elämäntyylinsä takia selviytyjä. Zombien välttely sujuu häneltä yhtä hyvin kuin aiemmin ihmisten välttely.
Sitten Columbus tapaa vastakohtansa: kova ja karski juntti Tallahassee noukkii hänet kyytiinsä. Seuraavaksi hän, tietysti, tapaa kuuman ja fiksun Wichitan ja tämän nokkelan pikkusiskon. Matka jatkuu ja zombeja kaatuu.
Maailmassa ei ole enää ihmisiä kuin kourallinen. Infrastuktuuri mennyt. Kaikki entisestä yhteiskunnasta on kadonnut. Maailma toimii aivan uusilla säännöillä. Syvällä sisimmässään Columbus varmasti toivoi jotakin tällaista, koska nykyinen kaaoshan on hänelle paratiisi.
Zombieland ainakin on jokaisen nörtin unelma. Kun enää muutama ihminen on elossa, löytää nörttikin ystäviä ja tietysti, tietysti yksi selvinneistä on kuuma misu.
On selvää, ettei Columbus ”normaalissa” elämässä olisi ikinä saanut noin kuumaa misua kuin Wichita ja tuskin olisi edes halunnut ystävystyä tuollaisen juntin kanssa kuin Tallahassee. Elokuvan lopussa on tietysti opetus, niin kuin amerikkalaisissa komedioissa on tapana olla: Columbus on löytänyt perheen noista ihmisistä, joiden erilaisuudet täydentävät toisiaan. Siispä meidän tulisi kunnioittaa toisiamme ja nähdä pintaa syvemmälle. Ja kuinka aina kannattaa yrittää uutta, jos tuntuu, että olisit jäänyt junnaamaan paikoillesi. Tämä taitaa olla se oikea opetus.
Sitten tositarina, joka on melkeinpä identtinen Zombielandin kanssa paitsi, ettei tässä ole zombeja. Oudolla tavalla samanlaisen elämänmuutoksen kokeva ressukka vain. Zombielandin lähtötilanne kun muistutti kaukaisesti saksalaisen Hans Aumeierein tarinaa.
Tämä kyseinen herra oli syntynyt vuonna 1906. Hän oli, no, aika epävakaa henkilö. Koulu jäi kesken jo niin varhaisessa vaiheessa, ettei mies oppinut koskaan kunnolla lukemaan, laskemaan tai kirjoittamaan. Sen jälkeen hän harhaili pitkin poikin Saksaa, koska ei pystynyt pitämään yhtä työpaikkaa kuin hetken aikaa. Naiset kiinnostivat häntä, mutta hän ei kiinnostanut naisia. 1930-luvun lähestyessä hän alkoi jo olla aika loppu, niin rahallisesti kuin henkisestikin.
Sitten tapahtui ihme.
Aumeier sai töitä autonkuljettajana. Tämä työ oli kuin toteutunut unelma Aumeierille. Helppo mutta kuitenkin vastuullinen työ, jossa tapasi mielenkiintoisia ihmisiä. Vihdoin hän oli löytänyt paikkansa maailmassa ja hän tunsi kuuluvansa johonkin. Tarina ei tosin vieläkään saa onnellista loppua, sillä kaikista maailman työnantajista Aumeierille maksoi palkan kansallissosialistinen puolue.
Aumeieria ei tämä haitannut. Hänen elämänsä vuodesta 1931 lähtien oli yhtä juhlaa. Hyvin nopeasti hän teki itsensä tykö puolueessa ja hänen uransa lähti uskomattomaan nousuun. Naisetkin alkoivat kiinnostua hänestä. Lopulta hän perusti perheenkin. Hänen ”ammatillisen uransa” huippu tapahtui vuonna 1942, jolloin hänet nimitettiin Auschwitzin keskitysleirin komentajaksi. Aumeier oli noussut huimaa vauhtia autonkuljettajasta keskitysleirin komentajaksi.
Hän oli onnellinen.
Zombielandissa Columbus tekee samanlaisen nousun. Molemmat, niin Aumeier kuin Columbus, ovat enemmän tai vähemmän ”normaalissa” elämässä epäonnistuneita. Heille poikkeustila on kuin vastaus rukouksiin. ”Mun elämä on niin tylsää ja mä oon niin hukassa! Tapahtuis nyt ees jotain!”, huusi varmaan jo Aumeierkin.
Samoin taisi Aumeier sanoa Zombielandin Tallahasseeta mukaillen, että äitini aina sanoi, että olisin joskus hyvä jossakin. Kuka olisi uskonut, että se olisi juutalaisten ja vammaisten listiminen!
Väkivalta oli pelastus sekä Tallahasseelle ja Aumeierille. Molemmat myös uskoivat toimivansa täysin oikein, vaikka tappamisen keinot ja kohteet olivat erilaisia. Samoin kävi Columbukselle. Hän kovettui nyhveröstä nörtistä tappajaksi ja selviytyjäksi. Nämä avut toivat hänelle myös sen kuuman misun.
No joo. Se oli tosiaan vain komedia ja ymmärrän, että tähän hupailuun on ollut pakko upottaa kaikki mahdolliset kliseet, ja ehkä juuri niiden takia elokuvan laajempi analysointi ei kannata. Joka tapauksessa, vanhempana moralistina minun on välttämätöntä paheksua Zombielandin arvomaailmaa. Jenkeillä tuntuu olevan todella nihilistinen käsitys sankaruudesta. Sitä kun ei voi saavuttaa ilman, ettei astuisi jonkun varpaille ja tekisi näin itsestään näkyvää.
Pienelle ryhmälle saksalaisia myös Aumeier oli sankari. Ja yhden ”sankarillisen” teon hän tekikin, lopulta. Toukokuussa 1945 Aumeier oli Norjassa, Mysenin keskitysleirin johtajana. Kun oli varmaa, että Saksa tulisi häviämään sodan, Aumeier avasi Mysenin leirin portit ja päästi vangit vapauteen. Lisäksi hän ilmoitti Norjan Punaiselle Ristille, jotta nämä pystyivät auttamaan vapautettuja vankeja mahdollisimman pian.
Tämä ”jalo” teko ei vakuuttanut liittoutuneita vaan Aumeierille kävi kuten arvata saattaa. Hänet hirtettiin vuonna 1948. Siihen loppui hänen uusi, parempi elämänsä ja ympyrä oli sulkeutunut.
Poikkeusolot eivät yleensä kestä kovin kauaa. Sen jälkeen on palattavat takaisin lähtöpisteeseen, kun yhteiskunta normalisoituu. Hylkiöistä tulee jälleen hylkiöitä. Toivottavasti Zombielandista ei löydy lisää elossa olevia ihmisiä, koska paluu arkeen olisi Columbukselle kova paikka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti