Äärimmäisen huonosti tunnettu Vuosituhansien yö (El mumia, 1969) seisoo historiassa egyptiläisen elokuvan klassikkona. Käytännössä ainoa tuon maan siittämä nimiohjaaja on viisi vuotta sitten luotamme pois filmannut Youssef Chahine. Hänen eloisalle tyylilleen tuo Shadi Abdel Salamin ainoa ohjaustyö voimakkaan vastapainon.
El mumian taustalla kummittelevat tositapahtumat. Eletään vuotta 1881, ympäri Kairon arkeologiakuumeen huipulla parveilee aarteenetsijöitä. Salaseuramainen Horabat-heimo siirtää sukupolvelta toiselle salaista perimätietoa faaraoiden kohtaloista. Tietämättään eräs nuori mies sattuu historialliseen risteyskohtaan näiden salaisuuksien vaalijana. Lähes eksistentiaalisen elokuvan teemana on valinta menneisyyden ja tulevaisuuden välillä. On kysymys kulttuuri-identiteetin vaalimisesta; laimentuuko se muille jaettaessa?
Yhden vuorokauden sisään sijoittuvaa elokuvaa hallitsee merkillisen jännitteiseksi latautunut tunnelma, mikä lienee tehnyt teoksesta cineastien suosikin. Umpimielisyydessään teos muistuttaa esimerkiksi Theo Angelopouloksen ja toisaalta Miklós Jáncson töitä sekä portugalilaista elokuvaa. Mielenliikkeitä pyritään kuvaamaan elokuvallisesti. Otokset ovat usein pitkiä ja liikkuvia virtuoosimaisella tavalla, mutta jostakin syystä Salamin kamera ei herätä huomiota samalla tavalla kuin edellä mainituilla mestareilla: usein vasta otoksen loppuessa havahtuu tajuamaan keston.
Kiehtova elokuva on samalla etäännyttäväkin. Valittu tyyli perii hintansa, niinpä esimerkiksi henkilöt jäävät yksiulotteisiksi ja persoonattomiksi, kenties ainoana poikkeuksena pelkurimainen Mouyad, kaupanhieroja. Myös tarinankerronta jää implisiittisempien tavoitteiden alistamaksi, mikä tekee elokuvasta väliin kiinnostavamman, väliin vähemmän. Yhä kauemmaksi elokuvasta vie ajalle niin tavallinen c-luokan jälkiäänitys, missä kaikki dialogi tulee samalta tasolta etäisyyksistä piittaamatta. Toisinaan ainoa koossa pitävä kude on Mario Nascimbenen askeettinen, jopa vain yhdelle pitkälle nuotille perustuva musiikki. Mieliinpainuvalla tavalla se tukee Salamin tehokkaasti luomaa kohtalon tunnetta läpi elokuvan.
World Cinema Foundation on Martin Scorsesen vuonna 1990 käynnistämä säätiö, joka tähtää elokuvaperinnön säilyttämiseen. Sen ansiota on pitkälti El mumiankin saapuminen katsottavaksi filmikopiona Pohjolaan. Elokuva on huolellisesti restauroitu, ja tulos on kaunis, vaikka digitaalisen käsittelyn sivumaku onkin havaittavissa väripaletissa. Afrikkalaisen elokuvan edustajana El mumia tuntuu joka tapauksessa patsastelevan uniikkikappaleena, aivan oman ovensa avaajana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti