VISA 3.12. Opi saksaa visailemalla

MONROEN LEFFAVISA 3.12. (Cup-pisteet suluissa)

1. Hudson Hawks 36 pt. (0+2+6)
2. Heja Iguaani 33 pt. (5+4+5)
3. Kongon kingit 31,5 pt. (6+6+4)
4. Savage Streets 25 pt. (6+0+3)
5. Kessu 2,5 pt. (0+0+2)

Visa 3.12. Sitä sun tätä

0. Kirjallinen osio: "Opi saksaa visailemalla!"

Millä suomenkielisellä nimellä näitä elokuvia levitettiin Suomessa? (1 piste/kohta)

1. Tillsammans (2000) =
2. Sånger från andra våningen (2000) =
3. Såsom i en spegel (1961) =
4. Svinalängorna (2010) =
5. Mitt liv som hund (1985) =
6. Om jag vänder mig om (2003) =
7. Den goda viljan (1992) =
8. Körkarlen (1921) =
9. Tvärbalk (1967) =
10. Luftslåttet som sprändes (2009) =

I. Perustrivia (13 pt.)

1. Kuka seuraavista japanilaisnäyttelijöistä ei kuulu joukkoon ja miksi: A) Toshiro Mifune B) Chishu Ryu C) Ken Watanabe D) Rinko Kikuchi? (2 pt.)
2. Minkä palkinnon Cronenbergin uusin elokuva Maps to the Stars voitti viime Cannesissa? (1 pt.)
3. Mitkä ovat seuraavien herrojen pisimmät ohjaukset (yksittäisjulkaisut): A) Tarantino B) Scorsese C) P. T. Anderson D) Ridley Scott? (4 pt.)
4. Minkä elokuva-alojen ammattilaisina seuraavat etupäässä tunnetaan: A) Doris Dörrie B) Michael Ballhaus C) Klaus Maria Brandauer? (3 pt.)
5. Missä maissa jaetaan seuraavan nimisiä elokuvapalkintoja: A) Bambi B) Goya C) Genie D) Amanda? (4 pt.)

II. Erikois-A/B (10 pt.)
Joukkueet valitsevat joka kysymyksessä joko A:n (1 pt.) tai B:n (2 pt.). B on leffamusakysymys.

6. A) Kuka auteur antoi sanomalehti Politikenille viime viikolla 1. haastattelunsa yli 3 vuoteen missään mediassa? B) Mistä elokuvasta? (https://www.youtube.com/watch?v=y8YmTh8TZ38 )
7. A) Kuka on Filmihullun uusi päätoimittaja? B) Mistä elokuvasta? (https://www.youtube.com/watch?v=IHpQFF_Et4s , 1.13-2.17)
8. A) Kuka näyttelijä kertoi viime viikolla medialle tulleensa raiskatuksi helmikuussa performanssiesityksensä aikana? B) Mistä elokuvasta? (https://www.youtube.com/watch?v=d-diB65scQU )
9. A) Kuka on pääosassa Nightcrawlerissa? B) Mistä elokuvasta? (https://www.youtube.com/watch?v=MrxWfy2U5LI )
10. A) Nimeä jompi kumpi Kaikki presidentin miehet -elokuvan päätähdistä. B) Mistä elokuvasta? ( https://www.youtube.com/watch?v=-izJnn7oC2Q )

III. Ääninäytteet

11. Mikä elokuva? Minkä nimisessä yrityksessä päähenkilö työskentelee? (2 pt.) (https://www.youtube.com/watch?v=Lweuy1X9Tcg, 1.02-2.24)
12. Mikä elokuva? (1 pt.) (https://www.youtube.com/watch?v=-I8i2rb_u4A, 0.00-1.19)
13. Mikä elokuva? Minkä niminen perhe esiintyy kohtauksessa? (2 pt.) (https://www.youtube.com/watch?v=tv9yKRcwEEY, 0.35-1.15)
14. Mikä elokuva? Kuka laulaa? (2 pt.) (https://www.youtube.com/watch?v=L0tAozX8SYM
, 0.00 - 1.26)
15. Mikä elokuva? Ketkä äänessä? Kenen esikoisohjaus? (4 pt.) (https://www.youtube.com/watch?v=nInE5TITzE8)

IV. Vihjeet (12 pt.)

16. Mikä elokuva vuodelta 2002?
4 pt. Se perustuu portugalilaisen José Maria de Eça de Queirozin romaaniin vuodelta 1875. Yksi elokuvan taglineista oli “the most controversial film ever made”.
2 pt. Carlos Carrera ohjasi tämän meksikolaisen hitin, joka oli Oscar-ehdokkaana parhaana ulkomaalaisena elokuvana. Pääosassa Gael Garcia Bernal.
1 pt. Gael Garcia Bernal näytteli katolista pappia.

17. Kuka amerikkalainen näyttelijä?
4 pt. 41-vuotias. Ura alkoi lapsitähtenä tv:ssä. On ammattitason taikuri. Avioitui tänä vuonna David Burtkan kanssa. Pariskunnalla on kaksi adoptiolasta. Teki tänä vuonna pääosan Hedwig and the Angry Inchin ensimmäisessä Broadway-sovituksessa. Isännöinnyt Tony-gaalaa useammin kuin kukaan toinen Angela Landsburyä lukuun ottamatta.
2 pt. Esittää Desi Collingsia David Fincherin Gone Girlissä. Isännöi Oscareita ensi vuonna.
1 pt. Tunnetaan naistenmies Barney Stinsonina How I Met Your Motherista.

18. Kuka näyttelijä?
4 pt. Hänen isänsä oli päälaulaja menestyksekkäässä soul-yhtyeessä Main Ingredients, tässä heidän isoin hittinsä: https://www.youtube.com/watch?v=dXGa__ECvnM
2 pt. Hänen läpimurtoroolinsa oli pääosa Boyz’n’ the Hoodissa 1991.
1 pt. “Show me the money!”

VASTAUKSET

0. kierros

1. Kimpassa (Lukas Moodysson)
2. Toisen kerroksen lauluja (Roy Andersson)
3. Kuin kuvastimessa (Ingmar Bergman)
4. Sovinto (Pernilla August - romaani sai nimen Sikalat)
5. Elämäni koirana (Lasse Hällström)
6. Minkä taakseen jättää (Björn Runge)
7. Hyvä tahto (Bille August)
8. Ajomies (Victor Sjöström)
9. Poikkiparru (Jörn Donner)
10. Pilvilinna joka romahti (Daniel Alfredson)

1. kierros

1. B) Chishu Ryu - ainoa, joka ei ole ollut Oscar-ehdokkaana
2. Paras naisnäyttelijä (Julianne Moore)
3. A) Django Unchained B) Wolf of Wall Street C) Magnolia D) American Gangster
4. A) Ohjaaja B) Kuvaaja C) Näyttelijä
5. A) Saksa B) Espanja C) Kanada D) Norja

2. kierros

6. A) Lars von Trier B) Viimeiseen hengenvetoon (Á bout de souffle)
7. A) Lauri Timonen B) Philadelphia
8. A) Shia LaBeouf B) Cocktail
9. A) Jake Gyllenhaal B) All Is Lost
10. A) Robert Redford tai Dustin Hoffman B) I Love You Phillip Morris

3. kierros

11. Matrix; Metacortex
12. Moonrise Kingdom
13. European Vacation; Mieletön kesis; Griswold
14. An American in Paris (Pariisin lumoissa); Gene Kelly
15. Who's Afraid of Virginia Woolf? (Kuka pelkää Virginia Woolfia); Elizabeth Taylor ja Richard Burton; Mike Nichols

4. kierros

16. Isä Amaron rikos (El crimen del Padre Amaro)
17. Neil Patrick Harris
18. Cuba Gooding Jr. 

Legendaarinen Luise Rainer in memoriam

"I don't believe in acting. I think that people in life act, but when you are on the stage, or in my case also on screen, you have to be true."

Saksalaissyntyinen Luise Rainer esiintyi pitkän elämänsä aikana vain 14 elokuvassa, mutta kohosi silti legendaksi. Rouva Rainer kuoli joulukuun 30:na, kaksi viikkoa ennen 105:ttä syntymäpäiväänsä.

Luise Rainerin maineen kulmakivenä seisoo hänen saavutuksensa 1930-luvun lopulta, jolloin hänestä tuli ensimmäinen peräkkäisinä vuosina Oscarin voittanut näyttelijä. Nämä palkinnot hänelle ojennettiin toisesta ja kolmannesta elokuvasta, jotka hän teki Hollywoodissa. Jälkimmäisen vastaanottaessaan rouva Rainer oli 28-vuotias - ja hänen uransa oli käytännössä ohi.

Luise Rainer syntyi näyttelijäksi. Hän teki läpimurtonsa debyyttiroolissaan 16-vuotiaana Düsseldorfissa ja nautti vuosia teatterijättiläisen, Max Reinhardtin, ohjauksesta. Todistettuaan Berliinissä Reichstagin paloa helmikuussa 1933, juutalainen Rainer ymmärsi Saksan ajautuvan natsien käsiin ja suoritti emigraationsa Yhdysvaltoihin. Hänet palkattiin MGM:n talliin Garbon seuraajaksi. Saksassa hän oli ehtinyt tehdä vain kolme roolia valkokankaalla. Älykäs ja itsenäinen nuori nainen oli näennäisestä menestyksestään huolimatta suorassa konfrontaatiossa Hollywoodin periaatteiden ja arvomaailman kanssa. Kaksi ensimmäistä elokuvaa ohjasi Robert Z. Leonard (joka jo nimellään tuo mieleen jonkinlaisen grouchomarxilaisen "ohjaajan vailla ominaisuuksia", aikansa Ron Howardin) ja molemmissa vastanäyttelijänä oli Rainerin suuresti arvostama William Powell. Jälkimmäisestä tuli megahitti: kolmituntinen jättituotanto Ziegfeld, naisten kuningas (The Great Ziegfeld, 1936) voitti parhaan elokuvan Oscarin. Rainerin rooli oli suhteellisen pieni ja mitä ilmeisimmin tuohon aikaan liki omnipotentti Louis B. Mayer "junaili" palkinnon uudelle tähdelleen. Oli miten oli, rooli on jäänyt elämään, etenkin tämän kohtauksen takia:

Todellinen voimannäyttö oli kuitenkin seuraavana vuonna kankaille saapunut Hyvä maa (The Good Earth, 1937), jossa Rainer ja Paul Muni esittivät kiinalaista maanviljelijäpariskuntaa niin pitkälle Hollywood-lookista riisuttuina kuin ajan oloissa oli mahdollista. Tällä kertaa Rainerin Oscarista ei syntynyt suukopua.

Ammattiinsa vakavasti suhtautunut lahjakkuus yritti tämän jälkeen parhaansa mukaan saada sanansijaa roolivalinnoissaan, mutta neuvottelut mahtavan Mayerin kanssa tuottivat pelkkiä pettymyksiä. Syntyi vielä muutama elokuva, joita ei nykyisin esitetä sitäkään vähää kuin jo mainittuja. Samaan aikaan Rainerin ensimmäinen avioliitto kariutui. Niinpä hän päätyi sulkemaan Hollywoodin ovet takanaan ja ennen pitkää luopumaan myös näyttelemisestä. Omien sanojensa mukaan hän keskittyi elämänsä kimalteisimman vaiheen jälkeen vain elämään. Tämän mahdollisti onnellinen avioliitto kustannustoimittaja Robert Knittelin kanssa.

Kaikesta päätellen Luise Rainer on elokuvan - ja teatterin - hukattu mahdollisuus. Hän työskenteli lavoilla suhteellisen säännöllisesti vielä 50-luvulle asti ja teki silloin tällöin harvakseltaan piipahduksia televisiossa ja pikkurooleissa isolla kankaalla. Hän järjesti Ernest Hemingwayn kanssa ambulansseja Espanjan sisällissodan näyttämölle ja vieraili toisen maailmansodan rintamalla sotilaita tapaamassa. Hän innoitti Anaïs Niniä, ja Truman Capote mainitsi hänet romaanissa Aamiainen Tiffanyllä. Myöhempinä vuosinaan hän palasi toisen lapsuuden intohimonsa, maalaamisen pariin. Viimeiset vuosikymmenensä hän asusti ylellisessä Lontoon kodissaan.

Kukaan meistä ei voi arvata vuosiensa lukumäärää. Tekee mieli kysyä, olisiko Luise Rainer tehnyt toisia valintoja, jos olisi tiennyt elävänsä yhden pisimmistä Elokuvan tuntemista elämänkaarista? Rainer itse huokaisi, että oli jättänyt tekemättä niin paljon. Mitä Oscareihin tulee, niistä ei rouva Rainerilla paljon sanottavaa ollut. Ensimmäistä vastaanottaessaan hänellä ei ollut mitään käsitystä, mikä Oscar edes on. Hyvä maa -elokuvan pystiä hän käytti ovistopparina, kunnes lahjoitti sen häntä auttaneille muuttomiehille.

Maximin ylpeys

Eräänlainen "pop-up-kansanliike" Pelastetaan Maxim järjesti joulukuun 19:nä ilmaisnäytöksen, jolla vastustettiin aikeita muuttaa aivan Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva Suomen vanhin elokuvateatteri hotelliksi tai vastaavaksi. Elokuvaksi oli valittu viime perjantaina varsinaisen ensi-iltansa saanut kansalaisaktivismiteemainen Pride, joka tositapahtumien pohjalta kertoo siitä kuinka turhautuneet ja toiminnanhaluiset lontoolaiset homoaktivistit ryhtyivät kaivostyöläisten tukijoiksi keskellä Britannian historian pisintä ja katkerinta työnseisausta (maaliskuusta 1984 maaliskuuhun 1985).

Tämä unohdettu tarina on harvinaisen hieno ja ansaitseva tulla nostetuksi uudestaan esille, mutta Pride on aivan avuton ja feikki tekele.

Näin halpaa makkaraa ei ole yritetty myydä pihvilihana vuosiin. Hyvää tarkoittavan (niin toivon) elokuvan takana ovat kokemattomat Stephen Beresford (käsikirjoitus) ja Matthew Warchus (ohjaus), jotka ovat kursineet leffantapaisensa kasaan tarkkaan Hollywoodin ja Full Montyn opettamalla kliseekokoelmalla mitään omaa siihen lisäämättä. Niinpä arvokas tositarina muuttuu jonkinlaiseksi b-luokan satuelokuvaksi, joka aliarvioi katsojaa joka käänteessä. Esikuvana toiminut Full Monty saattoi sekin olla laskelmoitu ja ulkokohtainen, mutta se ei pohjautunut tragediaan, oli edes silloin tällöin hauska eikä kestänyt kahta v***n tuntia. Elokuvien välisen eron kristallisoi musiikki: Anne Dudley voitti työstään Full Montyssa Oscarin, kun taas ensikertalainen Christopher Nightingale on saanut aikaan vain absurdin mauttomasti kasarisoundeja imitoivan scoren.



Pridesta tekisi niin kovasti mieli pitää, mutta imelä miellyttämisenhalu ja vanhat vitsit tappavat katsomisen ilon. Ainoat valonpilkahdukset tarjoavat sivurooleihin lupautuneet huippunäyttelijät Paddy Considine ja Bill Nighy, jotka tuntuvat aidoilta ihmisiltä eivätkä pelkiltä hahmoilta; sekä lopputekstit, jotka vihdoinkin pääsevät asian ytimeen elokuvan jo loputtua. Niiden rullattua ohi jää enää ihmettelemään, mitä kaikkea Ken Loach olisi repinyt tästä irti.

Priden ilmaisennakko veti ykkössalin liki täyteen monenlaista väkeä, josta osa edusti kulttuurin vaalimisesta huolestuneita kansalaisia ja osa oli vain fiiliksissä päästessään ilmaiseksi leffaan. Näytöstä alustettiin sekä livenä että videomuodossa pidetyillä puheenvuoroilla teatterin pelastamisen puolesta. Maxim on upea teatteri ja #pelastakaamaxim sinänsä kannatettava aloite, mutta kuka kertoisi heille, että on jo liian myöhäistä? Missä olivat barrikaadeille nousijat silloin kun Helsingissä oli vielä edes kymmenen elokuvateatteria? Missä olivat protestoijat, kun Bio City ja Diana lopetettiin? Ja ennen kaikkea, missä he olivat, kun kaikista teattereista kaikkialla revittiin filmiprojektorit museoiden ja kaatopaikkojen täytteeksi ja tilalle laitettiin televisiolaatuiset digilaitteet? Ei Maxim pelastamalla saada säilytettyä elokuvakulttuuria. Varsinkaan, jos näytetään kehnosti kuvattua brittihömppää susirumana digikopiona, joka kirvoitti jälkeenpäin purevia kommentteja muistakin kuin tällaisesta puritaanista.

Ja mitä sanottavaa jää siitä millaisen esimerkin nykyaikaisesta elokuvakulttuurista sai näytöksestä, jossa yleisö osoitti arvostustaan ja ymmärrystään "asiaa" kohtaan availemalla erinäisiä pusseja kuin kotisohvallaan? Maxim ei ole ansainnut yleisöään eikä yleisö ole ansainnut Maximia.

Hyvää uutta vuotta, Dersu

Elämää siperialaismetsissä. Akira Kurosawan Dersu Uzala (NL, 1975), joka täyttää tänä vuonna 40 vuotta, on kaikkien aikojen jaloimpia ja humaaneimpia elokuvahankkeita. Vladimir Arsenjevin matkakirjojen pohjalta japanilainen mestari loi ekologisen elokuvan merkkipaalun, joka ainutlaatuisella tavalla hengittää sopusoinnussa tallentamansa luonnon kanssa kuvaelmassa, jonka aiheita ovat muiden muassa perinteiden katoaminen luontoyhteyden katketessa kaupungistuvassa maailmassa; ystävyys; panteismi; heimokulttuurit; ja elämän sekä suuri ekstaasi että syvä traagisuus.

Dersu Uzalan tapahtumat sijoittuvat vuosiin 1902 ja 1907. Teos on jaettu kahteen osaan niin täsmällisesti, että molemmilla on itsenäiset dramaturgiset rakenteensa; niinpä samalla lipulla saa melkeinpä kaksi elokuvaa, joista jälkimmäinen tuntuu edellisen jatko-osalta. Ensimmäinen osa on "modernin" ihmisen silmien läpi nähty tunkeutuminen villiin erämaahan. Arsenjevin johtama sotilaista koostuva tutkimusryhmä kartoittaa ja tutkii Ussurin joen tienoita oppien oppaaksi sattumalta ryhtyvän Dersun kautta yhtä ja toista kunnioituksesta Maata kohtaan, joka ruokkii, pesee ja majoittaa heidät, mutta voi myös lyödä heiltä jalat alta. Osa sisältää kuuluisan jakson, jossa Arsenjev ja Dersu eksyvät ryhmästään ja joutuvat puolustautumaan kaiken lakoon lyövää, viimaista tuulta vastaan. Voisi sanoa, että jakson teho ja tenho eivät ole haalentuneet vähääkään vuosien varrella, ellei sama pitäisi paikkansa teoksen jokaisen minuutin kohdalla.

Toinen osa tekee paluun Dersun sielunmaisemiin ja näyttää pikku episodiensa kautta lisäesimerkkejä siitä, mikä on oikea ja väärä tapa kohdella luontoa. Keskeinen tapahtuma on kiinalaisen rosvojoukkion aiheuttamien vahinkojen todistaminen ja korjaaminen.



Jos Dersu Uzalan ensimmäinen osa kuvaa nykyihmisen avuttomuutta ja kömpelyyttä luonnon keskellä, näyttää toinen osa peilikuvan: sokeutuva Dersu ei voi enää elättää itseään metsästämällä ja niinpä hän yrittää Arsenjevin kutsusta sopeutua kaupunkielämään - vielä huonommin tuloksin kuin venäläisryhmä onnistui mukautumaan luonnon olosuhteisiin.

Dersu Uzala on muun ohessa tavattoman kiinnostava tutkielma itsesäilytysvaistosta sekä yksilön että lajin näkökulmasta. Siinä on useita kohtauksia, joissa yksilöt kamppailevat sankarillisesti ja neuvokkaasti selviytymisensä edestä. Dersun oman kohtalon kautta Kurosawa osoittaa, että niillä, jotka laittavat kaikki munansa samaan koriin, on lopulta heikommat edellytykset selvitä kuin monitaitoisemmilla. Luonnonihminen Dersu perustaa metsästäjänä elossa pysymisensä kaikkien aistiensa, ennen muuta näköaistin toimimiseen. Sen pettäessä häneltä puuttuu modernin sivilisaation turvaverkko - ja vaikka hän Arsenjevin avustuksella pääsee sen syrjään kiinni, tuntee hän auttamatta jäävänsä verkkoon sen vankina. Vanha koira ei enää kykene oppimaan uusia temppuja.

Tässä huomiossa on monta kyyneltä silmäkulmassa. Kurosawa näyttää koskettavasti, mitä urbanisoitumisen turvaa rakennettaessa menetetään. Dersun luonnonviisaus ja inhimillisyys katoaa hänen mukanaan ehkäpä meidän tavoittamattomiimme.

Kuvataiteena Dersu Uzala on kaikessa täydellisesti tavoitetussa luonnollisuudessaan huumaavan kaunis. Se on kuvattu jollekin ihmeaineelle, joka puhaltaa valkokankaalle henkiin vuodenaikojen kirjon, lehtipuiden hehkun, lumen poltteen ja auringonlaskun mystisen suuruuden. Kertomuksen filosofinen totuus elää yhtä lailla tekstissä kuin kuvassakin. Näyttelijäsuorituksia on mahdotonta arvioida, koska niiden laatuun ei kiinnitä huomiota: ne ovat niin tosia. Yli kuusikymppinen Maksim Munzuk nähdään kuuluisimmassa roolissaan vasta toista kertaa valkokankaalla. Kaiken kaikkiaan hän esiintyi vain kahdeksassa elokuvassa. On helppo uskoa, että Munzuk oli Kurosawan löytämä amatööri, esittämänsä hahmon kaltainen metsästäjä: tosi asiassa Munzuk teki elämäntyönsä teatterissa, millä hengenalueella hän oli perustamassa Tuvan alueellista teatteria. Munzuk oli  myös laulaja, opettaja ja folkloristi.



Akira Kurosawa syntyi samana vuonna Munzukin kanssa: he kuolivat korkeassa iässä vuoden sisällä toisistaan. Dersu Uzala on Kurosawan tärkein elokuva uran alkuvaiheiden jälkeen. Se oli uudelleensyntymä, lähes mahdoton paluu. Edellinen elokuva, suurenmoinen Dodesukaden (1970), oli tuhoutunut ja osittain tietoisesti tuhottu lippuluukuilla. Vertaistensa pilkkaama, uskonsa menettänyt mestari päätyi hirveällä tavalla yrittämään itsemurhaa, joka vain ihmeen kaupalla epäonnistui. Voimiaan kerättyään Kurosawa poistui kotimaastaan, joka oli sulkenut kaikki ovet maansa ylivoimaisimman kulttuurilähettilään edestä, etsiytyi vieraalle maalle, sen etäisimpään, autioimpaan kolkkaan ja palasi mukanaan kiillotettu helmi, joka säteili pehmeästi syvällistä ymmärrystä ihmistä ja luontoa kohtaan, mitään tuomitsematta, mitään ylentämättä. Dersu Uzalasta muodostui kansainvälinen sensaatio, koululaisnäytösten suosikki. Keväällä 1976 se palkittiin parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarilla. Tästä alkoi ohjaajan uran viimeinen, menestyksekäs vaihe, joka sementoi Kurosawan nimen klassikoiden joukossa.

-------------------------------------------------------

Dersu Uzala ei ole vuosiin ollut saatavilla videomuodossa suomalaislaitoksena oikeassa kuvasuhteessa (1:2.20). Elokuvakerhoissa on toisinaan liikkunut 16-millinen, väärin skaalattu kopio. Elokuva-arkisto esitti siten todella kaivatun ja tarpeellisen laitoksen, joka oli varustettu englanninkielisillä teksteillä. 70-lukulaiseksi elokuvaksi kopio oli vielä aivan erinomainen. Siksi on valitettavaa, että toisen projektorin lamppu veteli viimeisiään tehden joka toisesta kelasta välkkyvän ja yökohtauksissa kovin tumman. Tilanteesta oli kylläkin tiedotettu asianmukaisesti, mutta että sen piti sattua juuri tämän teoksen kohdalla. Melkein kaikki permantopaikat täyttänyt yleisö oli myös harmillisen rauhaton säestäen elokuvaa flunssakauden äänillä, karkkipaperien avaamisilla, kännyköiden räpläämisillä ja kuiskutteluilla. Erityisen tarpeetonta oli joutua kestämään kesken elokuvan avatun popcorn-pussin yli salin leijaillutta ellottavaa hajua. Tällainen toiminta ei kuulu elokuvateatteriin ja vastaa kanssakatsojan kukkarosta näpistämistä.